Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon kuva viikossa, vuoden ajan.

Arkikuvissa ollaan taas pitkästä aikaa keittiössä pyöreän pöytämme ääressä. On suorastaan vallan merkillistä, että Artekin kolhuinen pöytä ei esiinny arkikuvissa joka viikko. Niin paljon elämässämme keskittyy sen ympärille.

Sen ääreen kokoonnutaan ruokailemaan ja vaihtamaan kuulumisia koko perheenä parhaassa tapauksessa useamman kerran päivässä. Mutta sen lisäksi pöytä toimii askartelupaikkana, piirustuspöytänä, kodinhoitohuoneena, ompelupisteenä, työtasona, lukunurkkana ja niin edelleen.

Kätevää ja tilaa säästävää, mutta toisinaan kaipaisin kotiimme toista isompaa pöytää. Välillä ompeluiltamani ovat vallanneet keittiön niin täysin, että päivällinen on syöty olohuoneen lattialla. Kun pöydällä on muovailuvahapaja, ruuanlaitto on aina vähän hankalaa, sillä pienessä keittiössä myös ruokapöytää käytetään laskutilana ja taikinanvaivausalustana.

Tällä viikolla mut pääsi yllättämään taas se fakta, että lapsiperheellisenä kaikessa menee kauemmin aikaa kuin voisi kuvitella. Luulisi, että tässä vaiheessa olisi jo oppinut, että jos päivällisaikaan on puolisentoista tuntia, ei sinä aikana ehdi askarrella leijoja, siivota jälkiä ja vielä laittaa ruokaakin. Miten sitä haksahtaakin samaan aikaloukkuun harva se päivä.

Noh, onneksi jääkaapista sai koottua jämistä melkein ateriaksi kutsuttavan kokonaisuuden, jonka puutteet paikkailtiin kunnon voileipämutsin elkein leivällä. Ruokaa ei olisi mahtunut edes laittamaan, sillä kuvan ulkopuolelle rajautuu tiskipöydän ja lieden päälle asti räjäytetyt askartelutarpeistolaatikot. Syömäänkin mahtui, kun vähän töni keppejä ja kreppipapereita etäämmälle ja varoi sekoittamasta liimapurnukkaa Sriracha-pulloa keskenään.

Jaa