Kun 16 vuotta sitten kannoin muuttokuormani ensimmäiseen omaan vuokrakotiin yhdessä poikaystävän kanssa, tavarat mahtuivat muutamaan jätesäkkiin. Pari hassua huonekalua tuntui hukkuvan pieneen kaksioon. Kuten se saamamme sohva, joka oli niin rämä, että siinä ei voinut löhötä kunnolla. Tai se lastulevylipasto, jota piti aina rynkyttää tietyllä tavalla, että sen laatikostot sai auki. Silti meillä oli kodikasta. Aamuisin postiluukusta kolahti sanomalehti ja keskiviikkoisin Aku Ankka.

Vaikka hampurilaispaikassa elantonsa tienaavalla lukiolaisella ei ollut paljoa rahaa, halusin ehdottomasti tilata kotikaupungin aviisin Pohjalaisen ja Ankkalinnan sanansaattajan Aku Ankan. Niin vain kuului olla. Olihan lapsuudenkotiinkin tullut molemmat. Kai painomusteen tuoksuinen sanomalehti ja rapisevalehtinen Aku Ankka loivat tietynlaista jatkuvuuttakin, turvaa.

Kun sitten muutimme Tampereen kautta Turkuun, vaihtuivat sanomalehdet paikkakunnan mukaan, mutta Aku pysyi. Mieleeni on noilta opiskeluajoilta piirtynyt tarkasti rauhalliset iltapäivähetket, kun saavuin hiljaiseen kotiin. Tein välipalaksi ison kasan voileipiä ja sekoitin kaakaojauheen kylmään maitoon. Siinä me oltiin se hetki kaksistaan, vain minä ja Aku. Ihan kuten joskus silloin lapsena, kun tuli koulusta kotiin ennen muuta perhettä.

Viikoittainen sarjakuva-annos ehti tulla minun ja miehen nimellä yli kymmenen vuoden ajan, kunnes yhtäkkiä vuonna 2012 Akut alkoivat kerääntyä Helsingin kotimme nurkkiin lukemattomina. Tapahtuipa nimittäin sellainen asia kuin vauva. Rauhalliset iltapäivähetket vaihtuivat pukluharsopyykkiin ja itkuisen vauvan hytkyttelyyn. Eroa tehtiin pari kuukautta, kunnes jouduin katkaisemaan suhteeni Akuun.

Nyt neljä vuotta myöhemmin tuosta sarjakuvavälirikon aiheuttaneesta vauvasta on kasvanut lukemisesta kiinnostunut nelivuotias. Tajusin, että Akulla on mahdollisuus päästä takaisin elämäämme – ja samalla uuden sukupolven muistoihin. Se minun tuntemani Aku Ankka on tässä jossain vuosien saatossa saanut kaverikseen Aku Ankka Juniorin, joka on juurikin 3–7-vuotiaille tarkoitettu. Siinä on sarjisten lisäksi pientä puuhasteltavaa; tehtäviä ja väritettävää.

Aku Ankka Juniorin kanssa samaan settiin kuuluu myös Juniorin nettisivut, joissa voi halutessaan kuunnella lehden sarjakuvat luettuina. Mainio idea! Nelivuotiaamme tykästyi eniten saitilta löytyviin peleihin, joissa ankkalinnalaisten ja muiden Disneystä tuttujen tyyppien kanssa esimerkiksi pelataan kirjaimiin ja numeroihin liittyviä pelejä sekä ratkotaan helppoja valintatehtäviä.

Esikoinen onkin valtavan kiinnostunut numeroista sekä kirjaimista ja tuntuu, että minä tahansa päivänä tulee se ahaa-elämys, kun kirjaimista alkaa muodostua sanoja. Lapsi ihan tärisee malttamattomana ja innostuneena, kun on alkanut ymmärtää, miten paljon enemmän maailmasta ymmärtäisi, jos vain osaisi lukea. Saan olla koko ajan tavaamassa hänelle kuvallisten mainosten tekstejä ja liikennemerkkejä. Kauppojen valomainoksista hän bongailee tuttuja kirjaimia. Jos naurahdan tai taivastelen aamupalapöydässä Hesaria lukiessani, hän tahtoo heti tietää, mitä siellä lukee. Julkisilla liikennevälineillä kulkiessa hän yrittää ymmärtää, miten tietää, mihin suuntaan mikäkin metro, ratikka ja bussi on menossa.

Niin moni itselleni itsestään selvä asia jäisi tosiaan ymmärtämättä, jos en osaisi lukea. Lapsen myötä olen myös havahtunut siihen, miten merkityksellinen rooli Aku Ankalla on lukutaitoon. Se voi olla joillekin lapsille se ainut kirjallinen opus, jota he vapaaehtoisesti lukevat. Se on tärkeää, sillä jos ei lue, ei opi ymmärtämään maailmaa. Koska vasta lukutaidon jälkeen seuraa luetun ymmärtäminen. Vaikka itse olen lukenut lapsena paljon, on Aku rikastuttanut kielenkäyttöäni. Sen loistavat ja huolella tehdyt käännökset ovat aina eläneet ajassa. Muistan, miten hullunkuriselta joskus tuntui lukea äitini vanhoja Akuja. Niiden kieli kuulosti niin omituiselta ja vanhalta. Onkohan mun ja pikkusiskon ysäri-Akuille käynyt ajansaatossa sama?

Esikoinen on onnekseni myös osoittanut taipumusta lukutoukkailuun. Hän pitää huolen, että iltasadusta ei tingitä myöhäiseksikään lipsahtaneina iltoina. Hän myös ”lukee” mielellään satukirjoja, eli muistin varassa tai ihan puhtaasti mielikuvitusta kutittelemalla keksii kuviin tarinoita. Ja tähänhän Aku Ankka Juniori on mitä loistavin! Lapsi hokasi nopeasti, miten sarjakuvia luetaan, vaikka ei ole muistaakseni sellaisiin aikaisemmin tutustunut. Tosin hän täydentää sarjakuvien dialogeja satukirjamaiseen tapaan lisäämällä perään esimerkiksi ”totesi Aku kummastellen”.

Tuntuipa merkitykselliseltä olla tutustuttamassa lapsi Aku Ankkaan ja opettaa uudelle lukijalle Ankkalinnan hahmojen perusteita. Saa nähdä, käykö hänelle kenties Aku Ankan kanssa sama kuin minulle aikoinaan Pupu Tupunan kanssa. Yhtäkkiä vain tajusin sen söpön ja vähän hömelön jäniksen seikkailuja seuratessani, että minähän taidan ymmärtää, mitä nämä sinne tänne sohitut viivat täällä kirjan alareunassa tarkoittavat. Ja siitä hetkestä lähtien maailma ympärillä avautui ihan eri tavalla, kirjain ja sana kerrallaan.

Ps. Lähiömutsin Instagrammissa on käynnissä arvonta, jossa voi voittaa ankkamaista kirjallisuutta!
Jaa: