Reissuamme sponsoroi muun muassa Icelandair

Kello on perjantaina hieman vajaa iltayhdeksän, kun perheen kanssa kävelemme hiukset kosteina ulos uimahallista. Iltapesut islantilaisittain on siis hoidettuna, ja alkavan viikonlopun kunniaksi päätämme poiketa jäätelöille uimahallin lähettyvillä olevaan jäätelökioskiin. Satu on vinkannut meille, että islantilainen jäätelökokemus on nähtävä omin silmin ja maistettava omin suin.

Jäätelökioski Ísbúð (Grensásvegur 50) sijaitsee keskellä uinuvaa omakotitaloaluetta, mutta silti sitä ei tarvitse kauaa etsiä. Jono kiemurtelee ulos kadulle asti. On pakko vilkaista kelloa varmistaakseen, että se on todellakin lähempänä yhdeksää. Jätskiä jonottaa kanssamme perheitä, nuoria pareja ja teinilaumoja. Tiskin takana häärii viisi työntekijää. Olen aikoinaan myynyt useana kesänä jäätelöä niin kioskeissa kuin kahviloissa, mutta tällaista ryysistä en ole nähnyt koskaan. Alan ymmärtää puheet siitä, että islantilaiset ovat hulluina jäätelöön.

Ísbúðin valikoimassa on useamman makuista pehmisjäätelöä, joiden päälle voi valita tiskin kymmenistä laareista kaikkea marjoista karkkeihin ja pähkinöistä hedelmiin. Monet näyttävät tilaavan jätskinsä ja lisukkeensa jonkinsortin tehosekoittimen läpi suristettuna, joten kerron myyjälle haluavani yhden pienen tuollaisen ja osoitan samalla vieressä ostoksiaan maksavan paikallisen jäätelöannosta.

Myyjä alkaa tursottaa pehmistä isoon mittakulhoon – sellaiseen, jolla kahvilan leipomossa työskennellessäni mittasin ison pullataikinan nesteet. Käy nopeasti selväksi, että islannissa pieni pehmis ei tarkoita kahta ja puolta kiekuraa jätskiä tötterössä. Valitsen jäätelööni tummaa suklaata, paahdettuja pähkinöitä, vadelmia ja kiiviä. Myyjä surauttaa ne yhdessä jäätelön kanssa massaksi, jonka sitten lusikoi astiaan. Saan eteeni pienen jätskiannokseni, eli kukkurallisen ämpärin jäätelöä.

Istumme lusikoimaan jäätelösaavejamme kioskin ulkopuolelle. Paikalle paukkaa koko ajan lisää jätskihimoista jengiä. Moni tulee autolla ja nappaa ison annoksen jätskiä mukaan. Koska jätskiä tursuaa aina yli kulhon reunojen, myyjät pakkaavat sen elmukelmuun kuten kebabrullan tai voileivän. Islannissa tajusin, että on olemassa konspeti nimeltä take-away -jätski.

Seuraavana päivänä käytiin lounaan jälkeen jälkkärillä satama-alueella majaansa pitävässä Valdís-jätskipaikassa (Grandagarður 21), josta suurin osa postauksen kuvista on. Sinnekin löysi helposti – sen kun bongasi kadulle kiemurtelevan jonon. Valdís onkin laittanut ovelleen vuoronumerotelineen, jotta rönsyilevä jonotus pysyy hallussa. Otimme siis numerolapun, odottelimme ulkosalla vuoroamme, minkä jälkeen pääsimme kuolaamaan pallojätskivalikoimia. Tällä kertaa tötteröt olivat sen kokoisia, että neljän hengen perheemme jaksoi kuin jaksoikin syödä kaksi jätskiä.

Reykjavikissa on useita jäätelökioskeja, etenkin siihen nähden, että kaupungissa on asukkaita 121 00 ja että siellä vallitsee ilmojen puolesta yleisesti ikuinen marraskuu. Kioskit ovat auki sekä kesäisin että talvisin, ja jos jätskinhimo iskee iltasella, ei hätää. Jäätelökioskit ovat joka päivä auki iltakymmeneen, monet jopa puolille öin.