Kuulin hiljan tarinan, jonka mukaan eräs perhe oli tehnyt päätöksen Hertsikaan muutosta Herttoniemen pihakirppiksen aikaan. Olivat kierrelleet alueella ja tunteneet tulleensa kotiin. Enkä ihmettele! Pihakirppisaikaan Hertsikassa näkyy hyvin se, miksi mekin vannoutuneet kantakaupunkilaiset tänne lähiöön päädyttiin viisi vuotta sitten.

Tämä on meidän oma pieni melukylä, jossa 50-luvun pastellit keksipakettitalot on ripoteltu metsään. Toisella puolella kylää liplattaa meri, toisella puolella suhisee metro, joka kuljettaa oransseilla penkeillään kymmenessä minuutissa keskustaan. Vehreys luo rauhallisen uinuvan tunnelman, ja pienistä asunnoista huolimatta lapsiperheet ovat löytäneet täältä lintukotonsa keskeltä kaupunkia. Metriksen alueella haisee ja näyttää joka päivä siltä kuin olisi vappu, mutta sekin kuuluu settiin. Meidän ihana lähiö.

Viime sunnuntaina Herttoniemen pihakirppis järjestettiin seitsemättä kertaa. Esteri ei onneksi näytellyt tällä kertaa pyllyä viime vuoden tapaan, mutta ei myöskään saatu kesän ekoja rusketusraitoja parkkeerattuamme viltin nurkille, kuten joskus. Oikeasti oli juuri niin kylmä kuin Suomessa voi huhtikuussa olla. Päälläni oli villapaita ja talvitakki, mutta kohme eteni päivän aikana luihin asti. Tiedä sitten, paljonko tekemistä on edellisyön gaalahumppailulla ja neljän tunnin yöunilla, köh.

Sain myyntikaveriksi siskoni, joka myi hippielämänsä jäämistöjä suitsuketikuista hörselöverhoihin. Me taas myytiin pääasiallisesti telkkarillisen elämämmme jäämistöä. Uusiin koteihin lähti niin digiboksi, LP-soitin, kauitinjärjestelmä subbareineen, dvd-soitin kuin vahvistinkin. Päätettiin myydä pois myös kaikki cd:t ja dvd:t. Saa nähdä, kaduttaako joskus, mutta nyt oli ihana saada yhden nurkan verran lisää tilaa. Diginä me kaikki viihteemme kuitenkin nykyään kulutetaan.

Lapsista kirppispäivä on parasta. Paljon kavereita ja koko päivä pihalla, eipä sitä muuta kivaan päivään tarvita. Onni on kevät ja se, että pian on taas tarpeeksi lämmin ulkoistaa koko elämä ulos aamusta iltaan.