Ei satanut yhtään niin paljon lunta kuin olisi voinut sataa. Eilen Herttoniemen pihakirppiksen aikaan siis. Huhtikuun lopulle ajoittuva pihakirppisiloittelu on esitellyt joka vuosi pohjoismaisen kevään monipuolisuutta. On ollut kaatosadetta, kesän ekoja rusketusraitoja ja nyt näemmä sitten lumipyryä.

Katselimme aamulla ikkunasta valkoiseen huntuun peittyvää maisemaa ja keittelimme termareihin valmiiksi kahvia sekä teetä. Havuja tai lunta perkele, pihakirppispäivä on yksi kevään yksi kivoimmista päivistä. Olimme jo sitä paitsi pari vuotta sitten rännien oksentaessa vettä konseptoineet onnistuneesti kellarikirpputorin.

Piknikvilteillä köllöttelyt jäivät siis odottamaan luonteeltaan hieman erilaista kevätpäivää, ja perustimme kahvila-kirpputoriputiikkimme sateensuojaan autotalliin. Esikoisen kahvila Anna pääsi kirpparipäivänä ensimmäistä kertaa tositoimiin, kun aikaisemmin samainen kahvila on toiminut lastenhuoneen nurkasta käsin, ja kahvit on juotu mielikuvituksella ryyditettynä pienistä puumukeista.

Naapurien laatikkopyörä ja laatikon päälle aseteltu kansi toimi kätevänä liikkuvana kaffilana. Kun välillä melkein paistoi aurinko, pyörä rullattiin ulos ja sitten pisaroiden rytmissä takaisin sisään. Nostimme autotalliin muutaman tuolin istumapaikoiksi kahvilan asiakkaille, ja pöytien virkaa toimittavien ulkolelukorien päälle laitettiin kynttilälyhdyt tuomaan tunnelmaa.

Naapurin rouva toi myyntiin myös söpöjä hyötykasvi- ja kukkasiemenpusseja, joiden kuvat hän on maalannut. Kirppiskansa sai halutessaan myös ajella pihassa paskarinkiä meidän Babboe-laatikkopyörällä, jos mieli testata, miltä tuntuu, kun alla hurisee sähköllä ja ihmisvoimalla kulkeva perhefarmari.

Kahvisalongin viereen mahtui vielä kirppisputiikin rekki sekä vanhan oven päälle asetellut kirppisaarteet. Sillä osastolla ei tänä vuonna käynyt menneiden vuosien kaltainen kuhina, mutta kahvilan puolella miehen leipomat porkkanakakkumuffinssit olivat hitti. Mutta senhän nyt tiesi jo valmiiksi. Ei me heppoisin perustein olla Valtarin perheessä leivottu jokaisiin juhliin porkkanakakkua tällä ohjeella 80-luvulta lähtien.

Vaikka villapaidoista huolimatta nenänpäät olivat punaisena ja näpit kohmeessa, ei voi kun taas huokaisten todeta, että kyllä on sitten ihana tämä meidän Herttoniemi. Illalla kokoonnuttiin vielä naapuriperheen kanssa pyöreän ruokapöytämme ääreen nostelemaan maljoja vähälumiselle keväälle. Yhtä lähiöelämisen juhlaa, aamusta iltaan.

Jaa