Metsällä on erityinen paikka sydämessäni. Ja sydämestäni otti, kun kuulin, että jotkut lapset eivät koskaan käy metsässä. He eivät kulje siellä vanhempiensa kanssa, eikä välttämättä päiväkodeista ja kouluistakaan käydä enää retkillä metsässä. On kyllä metsäryhmiä, mutta toisessa ääripäässä ovat päiväkodit, joissa metsäretket on kielletty turvallisuusriskinä. Tutkimusten mukaan kaikki suomalaiset lapset ja nuoret eivät tunnista tavallisimpiakaan kasvilajeja. Millainen on lapsuus ilman metsää ja ymmärrystä ihmisten ja luonnon välisestä suhteesta?

Mä olen itse elänyt lapsuuteni metsänrannassa. Metsässä mä leikin gladiaattoreita – sen yhdeksänkymmentäluvun hittiohjelman inspiroimana. Stunt-rataan kuului muun muassa tasapainoilua kaatuneen puun päällä, ryömimistä kahden kiven väliin jäävän tunnelin läpi ja hyppyjä niin korkeilta kivenlohkareilta, että turvallisuusriskimittarit heiluisivat punaisena.

Tummanvihreänä vihannoiva havumetsä oli niin itsestäänselvyys, että sitä ei ehkä oikein kunnolla osannut arvostaakaan. Siinähän se oli, tietty. Koirien kanssa metsässä samoillessani mulla oli joskus tapana vain seurata vapaana juoksevia koiria ja eksyä tahallani (okei, tässä kohtaa turvallisuusmittari ihan tosissaan saisi vähän inahdella). Eksymällä löysin uusia jänniä paikkoja, kuten sen keijukaismetsän, jossa kasvoi valtavia saniaisia ja johon auringonsäteet siivilöityivät oksistojen läpi kuin ilmassa olisi ihan tosissaan ollut taikaa. Kun oli aika palata kotiin, annoin koirille käskyn lähteä kotiin. Ja aina ne sinne löysivät, onneksi.

Jos lapsuudessani ei olisi metsää, puuttuisi minusta jotain olennaista. Metsä on kokonaisvaltainen kokemus, mutta myös pieniä merkityksellisiä muistoja. Ne kyläkoulun syysretket, kun kerättiin koulun pakkaset täyteen puolukoita ja paistettiin eväät nuotiolla. Mummilan lähimetsässä mättäällä istuen syödyt mustikat. Kylän lasten kummitushipat iltaan pimenevässä metsässä.

Jokainen lapsi ansaitsee palasen metsän taikaa. Jokaisen lapsen pitäisi päästä edes kerran elämässään retkelle metsään. Mieluiten tietenkin useammin. Sen ajatuksen ympärille on tänä vuonna perustettu teemapäivä Suomen lasten metsäretkipäivä. Se järjestetään ensimmäistä kertaa ensi viikon tiistaina 12. huhtikuuta, ja päivän suojelijana on Sauli Niinistö. Päivän ajatuksena on nostaa esiin tavoitetta, että jokainen suomalainen lapsi pääsisi aistimaan havupuiden huminan ja mättäiden vihreyden.

Mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Sitä, että painutaan lasten kanssa metsään. Vaikka vain lyhyelle pyrähdykselle. Suomen lasten metsäretkipäivän järjestäjät ovat Helsingin yliopiston Opettajankoulutuslaitoksen biologien didaktiikan luokanopettajaopiskelijat, jotka kannustavat kaikkia aikuisia viemään niin omia kuin muiden mukuloita metsään. Seikkailu voi löytyä yllättävistäkin paikoista. Esimerkiksi meillä täällä Herttoniemessä pääsee metsäläistunnelmiin takapihan metsässä, vaikka asumme 10 minuutin metromatkan päässä pääkaupungin keskustasta.

Annetaan lapsille mahdollisuus päästä metsän syleilyyn. Onni on havunneulaset hiuksissa, ketunleipien kirpeys suussa, kivillä kiipeilystä likaantuneet kynnenaluset ja nuotion tuoksu vaatteissa.

Postauksen kuvat meidän viime kesän telttaretkiltä pääkaupunkiseudun metsiin.

Share: