Viime talven Dubain-reissullamme pidimme majaa viiden tähden hotellissa. Moinen tähtiluokitus ei todellakaan ole meidän tapaistamme, vaikka kummasti sitä on lapsiperheellistyttyään alkanut miettiä, mihin tahtoo reissussa päänsä yöksi kallistaa. Mutta tämä meidän Dubain-hotellimme oli jotain niin överiluksusta, että se menee luultavammin osastoon vain kerran elämässä Dubaissa.

Hotellinnamme toimi koko vajaan parin viikon reissun ajan Dubai Marinan alueella sijaitseva The Ritz-Carlton. Sen hintaluokka on vielä korkeammalla kuin Dubain pilvenpiirtäjät, mutta mies sattui usean viikon hotellialebongailun jälkeen löytämään Ritz-Carltonilta niin käsittämättömän edullisen hotellimajoituksen, että pelkäsin hotellin respaan asti, että meitä on kusetettu. Mutta onneksi ei, ja niin vain me olimme siellä, entiset rinkkamatkaajat luksushotellissa.

Ja tiedättekö, se oli outoa, mutta niin siistiä. Saatiin olla kärpäsenä katossa elämäntavassa, joka on kaukana meidän arjesta. Alkuun vaati totuttelua se henkilökunnan pokkurointi – etenkin kun itsellä oli jalassa tennarit ja henkilökunnalla viimeisen päälle kiillotetut nahkakengät. Meidän erottumisen joukosta huomasi myös hotellin rannalla, jonne ei yleisen rannan puolelta päässeet kuin hotellin asiakkaat. Meidät hippirantapeittoinemme pysäytettiin lähes joka kerta vartioiden toimesta hotellin rannan ja yleisen rannan välissä. Kun selvisi meidän olevan hotellin asukkaita, alkoi vuolas anteeksipyytely. Madam ja sir lapsineen antoivat toki aina anteeksi.

Dubain jälkeen ensimmäistä kertaa ihan kunnolla ymmärrän, miksi ihmiset kyselevät hotellin perään. Ennen ajattelin, että eihän sillä ole mitään väliä, kunhan on joku paikka nukkumiseen. Mutta Dubaissa sillä on väliä, ja väittäisin näin olevan asian laita myös ilman lapsia matkustettaessa. Me vietimme muutamia pidempiä päiväretkiä lukuun ottamatta hotellilla aina joko aamupäivän tai iltapäivän. Ja hotelli todellakin oli osa elämystä. Kaikki oli vain niin jotenkin, vau.

Dubaissa nainen ja mies eivät tosin saisi yöpyä samassa hotellihuoneessa, mikäli eivät ole naimisissa. No mähän olen morsian vuosimallia 2001, eli kihloissa on oltu reippaasti yli vuosikymmen, mutta naimisissa ei olla. Susiparina asustelu samassa hotellihuoneessa onnistui tällaisena lapsiperheenä kuitenkin ilman minkäänlaisia selityksiä, joita tuskin olisi kaivattu, vaikka olisimme olleet nuorempia ja lapsettomia. Toisin oli Egyptissä, jonne matkasimme miehen kanssa mun ollessa 18-vuotias ja miehen 20-vuotias. Silloin saatiin vähän käyttää puhelahjoja, että saimme pötkötellä yhdessä parisängyssä samassa hotellihuoneessa (ja että saimme ostettua lentokentältä yhden Tia Maria -likööripullon hotellilla iltaisin lipiteltäväksi, kun ikäraja alkoholiin ainakin silloin oli yli 20 vuotta).

Hotellihuoneemme Dubaissa oli Ritzin vaatimattomimmasta päästä, mutta no voi morjens. Mä olin jo ihan huumassa siitä, että huoneessa oli aina tarjolla tuoreita taateleita. Samaten siellä oli aina tuoreita hedelmiä, pullotettua vettä ja espressokeitin tykötarpeineen. Kengänkiillotuspalvelun olisi saanut tilata myös samaan hintaan (mikä selittää henkilökunnan peilinä kiiltävät kengät). Kiva oli myös joka aamu huoneen ovelta löytynyt tuore englanninkielinen sanomalehti. Mä pidin taukoa somesta ja internetistä koko lomamme ajan – yksi täydellisen loman salaisuuksista – mutta sanomalehti oli kiva napata aamupalalle mukaan. Pysyi siellä luksuskuplassaan edes jotenkin kiinni todellisessa elämässä, heh!

Lomakotimme muodostui yhdestä makuuhuone-olohuoneesta, vaatehuoneesta, vessasta ja kylpyhuoneesta. Makuuhuoneen ja olohuoneen yhdistelmässä oli jättimäinen (ja vähän turhan pehmeä) sänky, jossa mahtui hyvin nukkumaan minä, mies ja vauva. Esikoinen nukkui sänkymme vieressä omassa kasattavassa sängyssään. Lisäksi huoneessa oli sohvaryhmä, pöytäryhmä ja pari isoa lipastoa. Olohuoneen jatkona oli parveke, josta oli näkymä suoraan sisäpihan allasalueelle. Vaatehuoneessa oli pitkä tanko henkareineen, lipasto sekä silitysrauta.

Kylpyhuone oli hulppea, ainakin tällaiselle komeronkokoiseen kylppäri-vessa-yhdistelmään kotona tottuneelle. Siellä oli erikseen suihku ja kylpyamme, mikä mahdollisti koko perheen peseytymisen samaan aikaan. Myös käsipesuhanoja oli kaksi. Jättimäisen peilin keskiosaan ilmestyi nappia painamalla televisio, josta olisi voinut katsoa arabialaisia saippuaoopperoita samalla kun pesi hampaitaan. Kaikki mahdolliset pelit ja pensselit peseytymiseen talo tarjosi, jos niitä halusi käyttää. Vessa oli erillään kylpyhuoneesta. Pottaa hotellin valikoimiin ei jostain syystä kuulunut, mutta sellaisen hotellinväki kävi hetimmiten meille ostamassa. Pottaan kuului siniset muovipinsetit, joilla kai olisi kuulunut poimia kakkakikkareita, mutta jotka päätyivät esikoisen leikkeihin ja lomavitsien vakiaineistoksi.

Pottapuutetta (joka hienosti korjattiin) lukuun ottamatta hotelli oli superlapsiystävällinen. No ihan superystävällinen se oli kaikin puolin noin muutenkin, mutta lapset otettiin todella hyvin huomioon niin henkilökunnan kuin tarjolla olevien palveluiden puolelta. Allasalueella oli lapsille oma alueensa, jossa oli matalaa kahluualuetta. Siitä osa oli varjostettu katoksella, mikä oli superjuttu. Lastenaltaan luona oli myös vesiliukumäki sekä iso leikkipaikka keinuineen ja liukumäkineen. Lastenaltaan, kuten muidenkin altaiden luona, oli koko ajan uimavalvojia.

Koska Dubai Marinan Ritz-Carlton sijaitsee ihan rannalla, sillä oli myös oma yksityinen rantansa. Sielläkin oli lapsille leikkipaikkoja, kiipeilytelineitä sekä leluja. Hiekkalelujen lisäksi kovassa käytössä meillä oli frisbee. Rannalla oli myös hotellin omat vessat saippuoineen ja vartalovoiteineen. Rannan vessatiloissa oli myös kunnon vaipanvaihtopiste. Rannan puolellakin oli hotellin omaa henkilökuntaa, joilta saattoi tilata ruokaa tai vaikka hedelmiä ja kahvia. Kylmää pullotettua vettä sai aina myös rannalla ja allasalueella, ja se kuului hotellihuoneen hintaan.

Hotellin oma ranta ei ollut kiinni meressä, vaan yksityisen rannan jälkeen alkoi yleinen ranta. Se oli hyvä ranta lapsiperheille, sillä vesi oli matalaa pitkälle ulapalle asti ja ranta oli muutenkin eloisa, mutta rauhallinen. Rannalle pääsi kulkemaan ainakin viime vuonna ihan Ritz-Carltonin sivusta, mikäli sinne mielii käväisemään ilman Ritzissä asumista.

Hotellissa sivummalla oli vain aikuisille tarkoitettu rauhallinen allasalue. Tai rauhalliselta se näytti jättimäisine katoslepovuoteineen (!!!) ja pulpuavine vesineen, mutta eihän meillä mölyapinoilla sinne tietenkään ollut asiaa. Mutta voisin kuvitella, että hotelli sopii myös kuherteleville pariskunnille tai muuten vain rauhaa ja hermolomaa kaipaaville aikuisille. Tilaa on niin paljon, että sekä lapsiystävällisyys että hiljainen rauha ovat mahdollisia.

Lapsiperheille olisi ollut tarjolla myös (käsittääkseni) ilmainen lastenhoitopalvelu, joka toimi isoissa ja kivanoloisissa tiloissa ihan lastenaltaan lähettyvillä. Tuolloin juuri kolmevuotta täyttänyt esikoinen olisi muuten tahtonut sinne, mutta englanninkieli alkoi jännittää. Lapsille oli tarjolla myös maksullisia juttuja täyden lukujärjestyksen verran, kuten kokkikouluja ja askartelutunteja. Iltaisin lastenhoito olisi jonkin verran kustantanut, mikäli oikein muistan.

Hotellissa oli useampia ravintoloita, mutta asioimme niistä vain kahdessa. Rannan tuntumassa sijaitseva Amaseena oli kallis, minkä takia kävimme syömässä siellä vain kerran Mutta arabialaista ruokaa notkuvat ruokapöydät olivat kyllä sen arvoiset! Söimme katetun pöytäryhmän ympärillä pötkötellen ja livemusiikin soidessa, ja jos lasten nukkumaanmenoaika ei olisi ollut käsillä, olisimme voineet unohtua siihen tuhannen ja yhden yön taian tunnelmaan loppuyöksi. Amaseenan lisäksi söimme välillä Gulf Pavilionin ruokia, sillä ne olivat niitä, joita sai tilattua suoraan altaalle. Rentoa, raikasta, kevyttä ja hyvää lounasruokaa, jossa kyllä näkyi hotellin hintataso.

Muista hotellin ravintoloista näimme vain vilahduksia. Esimerkiksi aulakahvilassa oli muutamaan otteeseen nainen soittamassa harppua hiukset millilleen kammattuna ja päällään maata laahaava kimalteleva mekko, jonka kanssa olisi milloin tahansa voinut astella Oscar-gaalan punaiselle matolle. Kaiken sen kimalluksen keskellä tuli olo kuin olisi ollut rantaläpsyt päällä Titanicin prameimmassa ravintolassa. Silti tai juuri siksi me käytiin syömässä noiden parin yllä mainitun hotelliravintolan lisäksi sapuskat jossain muualla. Ihan hotellin ulkopuolelta alkoivat kävelykatualueet, joilla kaikenhintaisia ja -tasoisia ravintoloita sekä kahviloita on vierivieressä. Ja tietty kuljettiin pitkin kaupunkia noin muutenkin, mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa.

Suosittelen ehdottomasti satsaamaan hotelliin ja hotellin sijaintiin matkatessa Dubaihin. Siellä jos jossain siihen kannattaa panostaa. Kun iltaisin saavuimme hotellille, oli henkilökunta jättänyt pöydälle vakituotteiden lisäksi aina jotain ekstraa. Macaron-leivoksia tai vaikka suklaaseen dipattuja mansikoita. Joka ilta oveen koputettiin – ellei sitten olisi merkinnyt kaukosäätimestä (!!!) toimivasta nipstaakelista, ettei saa häiritä – ja kysyttiin, saako olla vielä jotain. No vaikka jos niitä tuoreita taateleita, madan ujostellen tapasi kysäistä.