”Mulla tulee ihan hymyä!” Kirjasin tämän esikoisen ilokujertaen lausuman havainnon ylös matkapäiväkirjaan Dubain-reissullamme viime vuonna. Siihen tiivistyy hyvin matkamme. Hymy nousi kasvoille huomaamatta, kutitti vatsanpohjaa ja sai olon kevyeksi. Reissu oli heittämällä parhaita, joita olemme saaneet kokea, ja se yllätti.

Mä en olisi luultavasti koskaan edes miettinyt Dubaita matkakohteeksi sen ristiriitaisuuden takia, mistä viime vuonna ennen matkaamme kirjoitinkin. Mies sai kuitenkin houkuteltua matkaan, ja hyvä niin. Kuopuksemme täytti matkan aikana neljä kuukautta, ja Dubai osoittautui erinomaiseksi matkakohteeksi pienenkin matkalaisen kanssa. Suorat lentomatkat kuluvat siedettävässä ajassa ja parin tunnin aikaero talvella ei laita rutiinipakettia ihan sekaisin. Dubai on myös turvallinen, siisti ja aina varmasti aurinkoa tarjoava.

Meidän vajaan parin viikon reissusta tuli niin täydellinen perheloma, että tahdoin pyöriskellä siinä onnessa ja ilossa tovin ihan vain meidän kesken. Nyt kun ollaan vuosi piehtaroitu ja Dubaissa taas kausi parhaimmillaan, on aika jakaa matkailostamme myös teille palasia. Koska hyvät asiat on kuitenkin tehty jaettavaksi! Luvassa onkin pieni Dubai-postaussarjan, niiden jo aikaisemmin Dubaita liipanneiden postausten jatkoksi.

Dubaissa parasta on se, että se on juuri sitä mitä on. Se ei häpeile, vaikka syytä ehkä olisikin. Se on sekopäinen, suuruudenhullu ja epätodellinen kaupunki, jossa mikään ei ole mahdotonta. Se nousee maitoisen lämpimästä ja turkoosista merestä suoraan aavikolle vastustaen kaikkia luonnonlakeja. Pilvenpiirtäjät hipovat keltaisenaan loimuavaa aurinkoa, ja osa niistä on pyöreitä kuin muumitalot, osa kiemuralla olevia kuin puristetut rätit ja jotkut ylöspäin kapenevia kuin avaruussukkulat. Tornitalojen peilipinnat heijastavat päivisin aavikon aurinkoa ja öisin sykkivän suurkaupungin valoja.

Dubaissa yhdistyy länsimaalaisuus ja arabikulttuuri. Se on kuin arabimaailman Los Angeles. Hunnutetut naiset kulkevat käsikädessä tummahipiäsiltä David Beckhameilta näyttävien miestensä kanssa. Kenkien korot ovat saaneet innoituksensa huikentelevista tornitaloista. Silmät on meikattu huolellisesti ja ranteissa kilisevät kultakorut. Jotkut naiset eivät ole vetäneet päälleen juuri enempää kangasta kuin mitä omaa päätäni peittävässä huivissa on. Itse koin mukavimmaksi kulkea hartiat ja polvet peittävissä vaatteissa rannan ja allasalueen ulkopuolella.

Moni miehistäkin pukeutuu valkoiseen kokopitkään perinneasuun. Ne ovat hiekkaisessa tuulessakin kuin juuri silitettyjä ja niin vitivalkoisia, että epäilen heidän kuljettavan mukanaan pientä kloriittipulloa. He ovat peittäneet hiuksensa perinteisellä huivilla, joka reunustaa täydellisesti muotoiltua partaa ja merkkiaurinkolaseja.

Lasten päiväuniaikaan unohdutaankin miehen kanssa kahviloihin vain katselemaan ohi kulkevia. Hotellimme (johon palaan omassa postauksessaan) sijaitsi Dubai Marinassa, jossa on rannikon suuntainen useamman kilometrin pituinen kanava sitä reunustavine kävelykatuineen. Myös IBR walk, eli luksusputiikkien, kahviloiden ja ravintoloiden reunustama kävelykatu alkoi ihan hotellin kulmilta. Autoja ei alueella ollut, mutta golf-kärryillä ajeltiin renkaat vinkuen. Dubai Marinan kävelykaduille kerääntyivät paikalliset viettämään päiviä ja etenkin iltoja, mutta turisteja näkyi jostain syystä vain harvakseltaan.

Vaikka Dubai onkin tunnettu överistä yksityisautoilustaan, siellä pääsee siis kyllä myös kävelemään. Me emme joutuneet käyttämään taksia kuin lentokentältä tullessa ja sinne palatessa. Uusi raitiovaunuyhteys lähti ihan hotellin läheltä, mutta kaikista kätevin oli metro. Sillä kuljimme joka päivä. Muuten kävelimme. Vain kerran eksyimme iltapimeässä keskelle nelikaistaista tietä, mikä oli hemmetin kuumottava tilanne, mutta muuten kävely rattaidenkin kanssa oli helppoa. Liikennevaloissa ja kävelyteissä on huomioitu jalankulkijat, mikä ei kuulemani mukaan ole aina ollut asian laita.

Dubai on niin siisti, että tällainen iltapäivän auringossa hikoileva turisti tuntee siellä olonsa vähän likaiseksi. Kävelykadulla partioi tyhjästä ilmestyviä purkkapoikia, jotka ovat poistamassa heti pienetkin tahrat kadun säkenöivästä laatoituksesta. Tuhkakuppien hiekkaa tasoitetaan pienillä haravilla kuin niitä japanilaisia pienoispuutarhoita. Tupakkaa näkyi silti harvoin etenkään paikallisten kädessä. Sen sijaan lähes jokainen paikallinen teinistä isomummoon tuntui nautiskelevan vesipiipusta, joiden makea usva täyttikin monen ravintolan terassin.

Toisenlaiseen todellisuuteen pääsee Creek-lahden rannalla, Bur Dubaissa ja Deirassa. Siellä voi pujahtaa vanhan helmenkalastajakylän tunnelmaan. Palatsien ja pilvenpiirtäjien sijaan vanhassa Dubaissa on korallitaloja, joiden katolla tänöttävät tuulitornit. Pyykit kuivuvat talojen reunustoilla pitkissä pyykkinaruriveissä ja rukouskutsu särisee kaiuttimista ihon alle. Villinä luikerteleville basaarikujille voi eksyä sekä tarkoituksella että tahattomasti.

Perheille Dubain arabikulttuuri on ihana. Siellä lapset ovat osa näkyvää elämää, ja he tuntuivat kulkevan mukana joka paikkaan. Siitäkin huolimatta – tai ehkä juuri siksi – että monilla perheillä näkyi olevan aasialaistaustainen lastenhoitaja, ja jopa vauvojen rattaissa oli pidikkeitä Ipadeille. Terassit, rannat, ravintolat ja kävelykadut olivat täynnä perheitä iltasellakin.

Koska paikalliset eivät käytä alkoholia, eikä sitä ole tarjolla paikallisissa ravintoloissakaan (paitsi isoimmissa hotelleissa), katukuvasta puuttuvat ördääjät. Dubaissa vasta kunnolla tajusi, minkälaisen tunnelmaeron se tuokaan. Lasten kanssa oli mukava olla iltamyöhäänkin liikenteessä. Ei tullut omasta eikä ulkopuolisten toimesta sellainen olo, että pitäisiköhän tästä jo lähteä kotiin. Lapsia oli joka paikassa, ja kerran pääsimme illallisemme ohessa seurailemaan kaksivuotiaan syntymäpäiväjuhlia viereisessä pöydässä. Kakku kannettiin pöytään puoli yhdeksältä, minkä jälkeen kemut vasta kunnolla alkoivat.

Vauvan kanssa matkatessa mua mietitytti etukäteen paljon imetys. Nelikuinen söi ravinnokseen pelkästään äidinmaitoa, eikä meillä ollut tarkoitus jumittua hotellialueelle, päinvastoin. Olin kuullut etukäteen, että imetykseen suhtaudutaan Dubaissa ( ja arabimaissa noin ylipäätään) hyvin suopeasti. Ja siihen luottaen imetin kaikkialla.

Ravintoloissa otimme paikan sivummalta, jotta pystyin selkää kääntämällä imettämään ilman, että kukaan luultavasti edes tajusi imetystäni. Koska mukana kulki koko ajan vähintään hartiahuivi, oli jonkinlainen suoja aina mahdollinen. Onneksi vauva siihen aikaan vielä suostui jotenkuten syömään huivin alla! Ostoskeskuksissa oli vaipanvaihtopisteiden lisäksi ihan oikeita imetyshuoneita, joista mukavimmat olivat nojatuoleineen ihan viihtyisiä. Niissä kävin imettämässä, jos ne sopivasti vauvan nälän aikaan kohdalle osuivat. Vain kerran metrossa vauva yllätti niin hirveä nälkähuudolla, että paniikkihiki alkoi tunkea kainaloista. Jos emme olisi olleet ihan lähellä asemaamme, josta heti etsin hiljaisen nurkan imetykseen, olisin varmasti siirtynyt naistenvaunuun imettämään.

Vauvan lisäksi myös me muut pysyimme hyvissä sapuskoissa. Tähänkin palaan tarkemmin myöhemmässä postauksessa. Etenkin libanonilainen ruoka oli valtavan hyvää ja kohtuuhintaista. Dubaita moititaan monesti sen kalleudesta, mitä se toki onkin verrattuna moniin muihin lomakohteisiin. Me kuitenkin pääsimme elämään sheikkeinä ja aavikkoprinsessoina vähemmällä rahallisella panostuksella kuin olimme alun perin ajatelleet. Jos tykkää luksuksemmasta elämäntyylistä kuin me, rahaa saa kyllä palamaan ihan niin paljon kuin sitä on.

Ihaninta Dubaissa oli aika. Kerrankin sitä oli yllin kyllin. Etenkin oli aikaa nauttia niistä kaikista tärkeimmistä tyypeistä. Sitä fiilistähän jokaisella lomakohteella on tarjota, mutta jotenkin Dubaissa se korostui. Kaikki oli niin leppoisaa ja vaivatonta, että turhaan säätämiseen ei mennyt aikaa. Ja siellä oli lämpöä, ihanaa ihoa hivelevää lämpöä. Auringon suudelmien vaikutukset tuntuivat vielä pitkään reissun jälkeen. Sitä hymyä tuntui vain tulevan kotiin palattuakin.

Jaa: