Aamupäiväunista on tullut mun ja Minimen kiireettömien päivien luksushetki. Kun aamutoimet on tehty, puurot syöty ja muutamat leikit leikitty, Minime kiskaisee päivän ensimmäiset unet. Ja usein minä myös.
Miksi mulla kestikin niin kauan oppia antamaan itselleni luvan nukkua. Minimen ollessa neljän kuukauden ikäinen, olin koisinut hänen maailmaan putkahtamisensa jälkeen kolmet päiväunet. Sen jälkeen koin päiväunivalaistumisen, eikä laskuissa ole enää pysytty pitkään aikaan mukana. Kyllä ne tekemättömät asiat tulevat tehdyksi sitten joskus – unella hellityllä kropalla ja aivolohkoilla itse asiassa nopeammin ja helpommin.
Vaikka yöunia olisi oman typeryyden takia takana se perinteiset 5–6 tuntia, on niin paljon helpompi herätä aamukuudelta, kun tietää, että pian saa ryömiä takaisin nukkumaan.
Vatsat aamupalaa täynnä kömmimme Minimen kanssa mytyssä olevien peittojen alle. Vauva mönkii tuhisten napansa ihan kiinni minuun. Läheisen puiston lasten leikkien äänet kuuluvat avoimesta ikkunasta ja etäällä metro suhisee kiireissään. Meillä ei kuitenkaan ole hoppu minnekään.
Minime nauttii aamupalajälkiruokamaitoa ja minä katselen pientä pörröpäätä. Onni pyörii hyrränä vatsassa ja sydämen takana. Kissat haluavat osansa läheisyydestä ja kiertyvät kerälle jalkojeni päälle ja selkäni taakse. Pian vajoamme koko sakki pehmeään uneen.
Näitä hetkiä tulen kaipaamaan sitten joskus.
Juuri noita hetkiä kaipaan nyt, kun lapsia on kaksi eikä moinen ole mahdollista. Ihanaa, että osaat nauttia hetkistänne. Minä en osannut, vaan stressasin tiskaamattomia astioita, lukematonta Hesaria ( joo, kyllä siitäkin voi stressata), pesemättömiä pyykkejä yms. Taas yksi asia, jonka tekisin toisin.
Mmmm, niin ihanaa ja makoisaa! Oli onni ja autuus kun lapsi alkoi suostua nukkumaan päiväunia muualla kuin liikkuvissa vaunuissa tai kantoliinassa. Todellakin nukuttiin yhdessä päiväunia! Aluksi se onnistui vain tissille nukuttamalla mutta mikäs siinä. Kesä ollaan jo nukuttu unet erillisissä sängyissä, kävi nimittäin monesti niin että oma pieni yskäisy tai hytkyntä herätti lapsenkin. Ja jokusen viikon olen vierottanut itseäni päikkäreistä että saisin mentyä aikaisemmin nukkumaan. Silloin tällöin kömmin itsekin peiton alle. Ja kaipaan kyllä sitä kun oltiin ihan lähekkäin, pieni lämpöinen lapsi ja minä. Oih. Nyt se uhkarohkeana hyppäisi reunan yli herättyään joten ei uskalla, ei olis eka kerta kun itse nukun niin sikeästi etten havahdu lapsen heräämiseen…
Nauttikaa!!
Ps. Tärkeä haaste on heitetty!
http://onnelin.blogspot.fi/2012/09/nalkapaivakerays-blogiaidit-ruokkii.html
Ai että on ikävä noita aamupäiväpäikkäreitä. 🙂 Meillä oli niin mukavaa pienemmän muksun kanssa kun isompi (5v) meni puoleksi päiväksi tarhaan ja me pienen jäätiin kotiin nauttimaan hidas aamupala ja siihen päälle nukuttiin makeat päikkärit. <3 Nyt työelämässä ei kauheen hyvällä silmällä kattella jos vetäisi hirsiä klo 9-10. :D Muksukin on kasvanut niin isoksi etä ei hänellä ole enää tarvetta aamupäiväpäikkäreille... :)
”on niin paljon helpompi herätä aamukuudelta, kun tietää, että pian saa ryömiä takaisin nukkumaan.” Allekirjoitan tämän! Todellakin! Tänään en voinut mennä pojan kanssa aamupäikkäreille, kun piti valmistautua perhekahvilaa varten, mutta kotiin palauttuamme nukuimmekin viekukkain melkein 2 tuntia. Ihanaa <3
Ohi aiheen – sinua odottaa blogissani haaste, kerrankin ihan oikeasti tärkeästä asiasta. 🙂
<3 <3 <3 !!!
Sinulle on tunnustus blogissani!
Niin on minullakin ikava noita aamun jatkounia, herasin vain puoliksi aamukuudelta touhuamaan neidin kanssa ja onnellisena pötkahdettiin ysin maissa yhdessa nukkumaan. Nyt mennaankin vain yksilla paikilla ja harvemmin tulee enaa itse nukuttua silloin mutta nyt neiti onkin jo vahan isompi ja oma unirytmi saannöllisempi.
Sulla on ihan mahtava blogi! 🙂
Aloin pohtia, että asutteko kaksiossanne ihan ”pysyvästi” vai aiotteko jossain vaiheessa muuttaa isompaan asuntoon? Paljonko teillä on neliöitä tällä hetkellä? Herttoniemi on muuten ihana paikka!
Eksyin tänne yhden toisen blogin kautta jossa mun mielenkiinnon herätti sun blogin nimi 🙂 Ihan huippu ja samoin blogin kuvaus, super !!! Lapsia mulla ei ole eikä ehkä tule mutta sulla on niin kiva tapa kirjoitta että saatanpa palailla lukemaan 🙂
Voi joo, lukemattomasta Hesarista voi todellakin stressata! Mä olen nyt siitä jo monesta muusta asiasta yrittänyt kahdeksan kuukauden ajan opetella olemaan stressaamatta. Ihan alkeistasolla ollaan vielä, mutta parempaan suuntaan kuitenkin. Tuskin tulen sitten vanhenpainavapaan loputtua kelailemaan, että hitto, kun ei tullut imuroitua useammin.
Juu, mä tajusin kans just, että nyt tästä napa vasten napaa nukkumisesta on nautittava, sillä kun tyyppi oppii liikkumaan, ei näin vain pötkötelläkään. Mä kun en nimittäin herää sitten mihinkään enää nykyään. Kahdeksan kuukauden ajan kerrytetty univelka takaa sen.
Ja hei, kiitos haasteesta. Blogiin asti en sitä vedä, vaikka tärkeä onkin, ,mutta muuten mukana!
Joo kyllä mä varmaan sitten tulevaisuudessa duunissa mietin siinä 9-10 aikaan, että oih, nyt sitä joskus nukuttiin päikkäreitä. Ja sitten pitää opetella menemään ajoissa nukkumaan, ounou!
Jaksaa niin paljon paremmin, kun on pikkärit, joita odottaa!
Kiitos haasteesta, tärkeä onkin! En vedä sitä tänne blogiin asti, mutta yritän muistaa parempana hetkenä ottaa siiihen osaa.
!!!
”Vähemmän itäisen Itä-Helsingin kukkanen ja kiinnostavia aiheita sopivalla syvyydellä käsittelevä blogi.” Mahtava kuvaus, kiitos! Ja kiitos tunnustukseta, olen otettu. Mä voin nöyränä sanoa, että olen ilokseni sanut tunnustuksia useampiakin, enkä ole ainoaankaan vastannut. Että ei tulisi kenellekään paha mieli (tai että kaikille tulee tasaisesti paha mieli), en vastaa nyt tähänkään. Kiitos, kiitos, kiitos silti, nää lämiittää oikeasti aina mieltä!
Mä olenkin kelaillut, että jos päikkäreitä olisi vain yhdet, niiden aikana en kyllä malttaisi nukkua. Että nautitaan nyt vielä, kun voi (ja vihdoin annoin itselleni luvan nukkua). Toivottavasti munkin unirytmi tulee joskus olemaan vähän nykyistä säännöllisempi…
Kiitos! Mä luulen, että jokainen perheemme kolmesta jäsenestä tulee jossain vaiheessa toivomaan Minimelle omaa huonetta. Tämän hetkistä neliömäärää en edes muista. Vähän, mutta tarpeeksi. Mutta mieluummin ahtaasti mahdollisimman lähellä keskustaa kuin toisinpäin.
Hahah, no kiva kun eksyit tänne lähiöön! Tervetuloa toisekin!