Niin vain vanha äitimuulikin oppii uusia niksejä. Esikoisen unen kanssa oli ja yhä edelleen on omanlaisensa haasteet, ja siinä vauva-aikana kikkaillessa luuli jo tulleensa kovinkin tietäväiseksi tapaukseksi lapsen unen suhteen. Mutta kas vain, tuli uusi vauva ja ihan uudenlaiset haasteet ja keskellä yötä pidetyt uniniksikokoukset.

Yleispäteviä neuvoja vauvan ja lapsen parempaan uneen ei siis tietenkään ole. Mutta jos öissä tuntuu olevan jotain pielessä, muutamia asioita kannattaa miettiä. Sen huomasin myös itse, kun kävin hiljan tutustumassa suomalaisen startup-yrityksen luomaan uni-innovaatioon, vauvojen ja taaperoiden Familings-patjaan. Siinä pinnasänkypatjan automatisoitua heijausta ihmetellessäni pääsin nimittäin juttusille unikouluttaja Liisa Niskakankaan kanssa. Hän on opiskellut unikonsultiksi Yhdysvalloissa, ja tässä hänen oppinsa lapsiperheen parempaan uneen.

Ensinnäkään vauvan ensimmäisien kuukausien aikana ei kannata pelätä sitä, että opettaa lapselle niin sanottuja huonoja nukahtamistapoja. Liisa soisikin vanhempien antavan armollisuutta itselleen. Monesti iltoja vaikeutetaan sillä, että vältetään käyttämästä apukeinoja, ettei lapsi vain totu niihin. Jos vauvaa nukutetaan rinnalla tai jumppapallolla pomputtelulla, ei hätää. Ei lapsi näitä nukahtamisrituaaleja enää lukioiässä kaipaa.

Nukkumaan meneminen kannattaa ajoittaa niin, ettei lapsi ole yliväsynyt. Liisan mukaan vanhemmat monesti odottavat, että lapsi on selkeästi väsynyt, mikä voi vaikeuttaa iltoja. Kun lapsi hieroo silmiään väsyneenä, siinä vaiheessa voi olla jo liian myöhäistä odottaa lempeää iltaa. Väsykiukku on silloin todennäköisempi iltavieras.

Näin pimeään aikaan ongelmana ovat myös liian pitkät päiväunet. Vastasyntyneestä nelikuiseksi 3 tunnin yhtämittaiset päiväunet ovat ihan maksimi. Sen pidemmissä unissa tulee jo niin pitkä ruokailuvälikin, että sitten öisin pitää tankata. Vähäinen päivänvalo kannattaa myös kerätä talteen mahdollisimman tarkasti ulkoilemalla aurinkoiseen aikaan. Se auttaa kaamosvauvan vuorokausirytmin ylläpitämisessä.

Jos vauva on sitä tyyppiä, jolle unen tuo vain tissitainnutus, kannattaa vauvan alkaessa nukahtaa irrottaa tämän otetta rinnasta. Siinä vaiheessa vauva olisi hyvä myös viedä omaan sänkyyn /perhepetiin ja herätellä häntä vielä vähän. Näin vauva tajuaa olevansa sängyssä, eikä viimeinen mielikuva ennen unta ei ole rinta, tuttipullo tai syli.

Lisäksi jos lapsi on tottunut nukahtamaan rintaan tai vaikka silittelyyn, on tietenkin ihan loogista, että hän odottaa ja tarvitsee sitä myös herätessään keskellä yötä. Liisan mukaan vanhempien suurin ahaa-elämys matkalla kunnon yöuniin on se, että vanhemmat voivat auttaa lastaan nukahtamaan, mutta heidän tehtävänsä ei ole nukuttaa lastaan. Imettämällä voi auttaa lasta nukahtamaan, mutta sen pointti ei ole nukuttaa lasta.

Liisan mukaan iltoihin kannattaisi luoda aito rauhoittumishetki. Iltapuuro ja -pesut ovat rutiineja, mutta eivät varsinaisia rauhoittumishetkiä. Rentoon ja rauhalliseen iltasatuhetkeen, lauluun tai vaikka jutusteluun sängyssä kannattaa varata kunnolla aikaa, sillä se helpottaa öitä. Kun lapsi ehtii rauhoittua ja lisäksi saa keskittynyttä huomiota vanhemmilta, uni tulee nopeammin ja vanhemmista imetty läheisyys riittää paremmin aamuun asti.

Puolivuotiaalla vauvalla on jo käsitys, että vanhemmat ovat olemassa, vaikka eivät olekaan juuri siinä. Lisäksi vauva syö jonkin verran kiinteitä. Kuusikuinen vauva myös pystyy jo rauhoittamaan itseään esimerkiksi hypistelemällä unilelua, räpläämällä tuttia tai laulamalla sitä vauvojen suloista unilaulua. Tässä vaiheessa vauvan mahdollisia uniongelmia voidaan ruveta Liisan mukaan hellästi ratkomaan.

Ensin pitäisi tarkistaa nukahtamisrituaalit, eli että kaikki edellä mainittu on kunnossa. Mä esimerkiksi olen Liisan kanssa juteltuani alkanut iltaimettää ennen iltapesuja, kun ennen tein sen ainoan aikuisen päivinäni ihan aikaa säästävistä syistä siinä samassa kun luin iltasadunkin. Ei lapsi ole aikaisemminkaan maitoon nukahtanut, mutta nytpä on sitten sekin iltarutiiniasia varmistettu katkottomia öitä odotellessa.

Mä olen Liisan vinkistä myös alkanut istuskella sängyn laidalla siihen asti kunnes lapsi nukahtaa. Ennen olen omaa mukavuuttani pötkötellyt siinä ihan vieressä, mikä saattaa assosioitua lapsen mielessä makuultaan imettämiseen. Tämä on mennyt ihan ilman ongelmia tai protesteja. Vielä tuntuu kuitenkin olevan pitkä matka siihen, miten esikoinen jo näihin aikoihin voitiin iltasatujen jälkeen vain peitellä unille ja sen jälkeen hipsiä pois huoneesta. Sitä en nyt odotakaan, ainakaan vielä, mutta sanotaanko, että rikkonaisille öille voisin vaikka ennen nelikymppisiäni sanoa moikat.

Jos sitten päädytään siihen, että yöimetyksistä tai -pulloista pyritään pääsemään vanhempien toiveesta eroon, se pitää tehdä loogisesti. Huonoin vaihtoehto on Liisan mukaan toimia epäjohdonmukaisesti, jolloin lapsi ei saa kiinni vanhempiensa ajatusta.

Esimerkiksi ”syötän vasta neljältä” -öissä ei ole vauvalle mitään logiikkaa. Ei hän ymmärrä kelloa. Sen sijaan hän alkaa testata tunnin välein, josko saisi ruokaa. Ja neljältä sitten tärppää ja maitoa tulee. Vasta Liisan sanomana mä ymmärsin tämän, vaikka en olekaan yrittänyt aktiivisesti yöimetyksiä lopettaa. Jos mä olisin vauva, seuraavana yönä yrittäisin kahta kauheammin saada palkintoa, kun hokaisin, että jossain vaiheessa se tulee. Vauva ei ymmärrä, miksi maito kello kaksi ei onnistu, mutta kello kuusi se on ok.

Ja tästä päästäänkin aamuihin. Mä rakastan aamuimetyksiä. Ne toimivan kuin torkkunappina, kun saa vielä imetyksen verran koomailla. Liisan komento on kuitenkin selkeä – ja tällä ymmärryspohjalla järkevä. Jos äiti ei toivoisi imettävänsä enää öisin, silloin ei pidä myöskään aamuimettää sängyssä. Lapsi ei tiedä, että kello on seitsemän ja on aamu, vaan elää edelleen yöaikaa. Aamulla pitäisikin nousta heti ylös ja imettää vasta sitten vaikka olkkarissa sohvalla, jotta vauva ymmärtää yön loppuneen ja päivän alkaneen.

Tämä sama ohjenuora pätee myös vanhempaan lapseen, jonka toivottaisiin nukkuvan omassa sängyssään. Jos lasta talutetaan pitkin yötä omaan sänkyynsä, mutta kuudelta hän saakin jäädä vanhempien tai vanhemman sänkyyn, hommassa ei ole tolkkua. Lapsi ei ymmärrä, miksi välillä viekkuun saa jäädä ja välillä ei. Niinpä hän alkaa testata yhä tarmokkaammin, milloin viekkupaikka irtoaa. Liisan mukaan lapsi pitäisikin ottaa heti ensimmäisestä heräyksestä väliin tai ei ollenkaan.

Ja sitten vielä se paljon puhuttava kysymys. Kuinka paljon vauvat ja lapset tarvitsevat unta? Se on tietenkin yksilöllistä, mutta tässä unikouluttajan laatima taulukko siitä, miten paljon on lasten keskimääräinen unen tarve:

Ikä:              Yöunet:                Päiväunet:
0–3 kk          8,5 –10 h              5–7 h
4–5 kk          10–11 h                4–5 h
6–8 kk          10–12 h                3,5 h
9–12 kk        11–11h 15 min     2,5–3 h
12–18 kk      11 h 15 min          2 h 15 min–2,5 h
2 v                11 h                      2 h
3 v                10,5 h                   1,5 h
4 v                11,5 h                    –
Jaa: