Postaus sisältää saadun tuotteen sekä arvonnan

Kirjoitin Lähiömutsin ensimmäisen postauksen täsmälleen neljä vuotta sitten. Näihin neljään vuoteen on mahtunut aikamoinen matka sekä minulle että Lähiömutsille. Me molemmat olemme näiden vuosien aikana menneet kohti sitä, mitä toivoisin blogini ja itseni olevan. Kai sellainen rosoinen ja sinkoileva seesteisyys on sana, joka kuvaa sitä semisti sekopäistä olomuotoa parhaiten. Sekä mun että Lähiömutsin kasvutarinan haparoivat jäljet näkyvät täällä blogissa. Tykkään siitä, mihin päin me ollaan kasvamassa.

Blogilleni kulunut vuosi on ollut merkityksellinen. Blogin takana on tapahtunut harppauksia, hyviä päätöksiä ja välillä kieltämättä vähän liiankin pedanttia duunia. Paljon sellaista, mikä ei näy ulospäin. Miehen vanhempainvapaan aikana mulla oli antaa blogilleni niin paljon aikaa, että muutamassa kuukaudessa huomasin hämmästyksekseni blogin olevan se, jonka nimissä sain kirjoittaa eniten laskuja.

Syksy räpiköitiin useamman erilaisen työn välillä, kunnes ruuhkavuosikriisin korjausliikkeinä päätin vähentää töitä. Ainakin siihen asti, kunnes kuopuskin aloittaa päiväkodissa. Jätin hiljalleen pois kaikki toimittajatyöt. Se oli ihan hitokseen suuri päätös, sillä mua kauhistutti ajatus siitä, että koko leipä on kiinni blogeissa: Lähiömutsissa sekä tuottajana Suomen Blogimediassa.

Se oli suuri mutta hyvä päätös. Lähiömutsi on mulle se kaikista rakkain, se mun itseni luoma media, jota saan tehdä juuri kuten haluan. Ja silti se on ollut se viimeinen, jolle olen aikaani iltamyöhällä antanut. Muista töistä kun olen vastuussa töiden tilaajille, Lähiömutsista vain itselleni. Nyt alkaa näyttää siltä, että joskus vielä, ehkä ihan piankin, voin muina Lähiömutseina kirjoittaa muulloinkin kuin yön hämyssä.

Se on tärkeää, sillä tähän mä uskon, tämä on mulle tärkeää. Monesti olen mieluummin kirjoittanut jostain aiheesta blogiin kuin tarjonnut sitä lehtiin, vaikka todennäköisesti olisin saanut myytyä ideani muokattuna perhelehtien paperisivuillekin. Mutta koen, että blogini kautta pystyn paremmin vaikuttamaan. Tiedättekö, se jokaisen toimittajaimmeisen tarve jollain tasolla muuttaa maailmaa. Täällä se onnistuu paremmin kuin lehden sivuilla, sillä mä voin olla bloggajana paremmin läsnä kuin toimittajana. Ja mikä tärkeintä, te lukijat olette lähempänä täällä.

Mä en tiedä, miten sen teidän lukijoiden kiittämisen tekisi niin, että se ei vaikuttaisi jotenkin kornilta tai päälle liimatulta. Mutta mä tahdon sanoa kiitos. Kiitos että olette siellä ja mahdollistaneet mulle tämän unelman.

Synttärien, teidän, perheeni, mun ja hitto soikoon unirvesumin kunniaksi vielä arvonta, jossa palkintona kuvissakin näkyvä leikkisä teltta. Arvonnan sponsorina toimii Tikau, joka on avannut Helsingin ensimmäisen vastuullisia lastenvaatteita, -asusteita ja leluja tarjoavan lastenliikkeen nimeltä Mini at Tikau. Puoti löytyy Korkevuorenkadulta sekä netistä. Myös tuo kuopuksella kuvauksia varten lainassa ollut Oeufin maailman söpöin ja pehmoisin villahaalari on Mini at Tikaun valikoimista.

Tikaun rinnalla toimii sisaryhtiö Tikau Share ry, joka ideana on se, että design on muutakin kuin kauniita esineitä. Tikaulle design on myös auttamista ja kestävää kehitystä.

Teltta on tehty Intiassa reilun kaupan periaatteita noudattavassa yrityksessä. Se on valmistettu luomupuuvillasta ja sen printti on tehty Gots-sertifioidulla ja myrkyttömällä maalilla. Teltan puuosat on tehnyt Ranskassa puusta, jonka tuotannossa on huomioitu kestävän kehityksen periaatteet. Teltan arvo on 129 euroa.

Arvontaan osallistut kertomalla tämän postauksen kommenttiosiossa, mikä Lähiömutsin kuluneen blogivuoden postauksista on jäänyt sinulle mieleen. Jos ei heti välähdä, arkistoja voi selata kätevästi tuosta oikeasta sivupalkista. Muista lisätä kommenttiisi nimimerkki. Yritän nyt pitkästä aikaa taas sitä, että en vaadi sähköpostiosoitteen antamista arvontaan osallistumiseen. Kunhan lupaatte, että jos voitto osuu kohdalle, en joudu etsimään ja huutelemaan teidän peräänne viikkotolkulla, joohan. Arvontaan on aikaa osallistua keskiviikkoon 9. joulukuuta asti. Voittajan nimimerkin julkaisen täällä blogissa arvonta-ajan jälkeen.

Jaa