Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.

Olisi pitänyt koputtaa puuta. Vaikka omaa päätä, jos ei muuta. Kävi nimittäin niin, että tuossa kuukausi takaperin menin huokaisemaan helpotuksesta, kun lapsemme eivät ole juuri koskaan kipeinä. Olisihan se pitänyt arvata, mitä moisesta lesoilusta palkkioksi saa. Räkää, kuumetta, korvatulehdusta, kurkkukipua, yskää ja silmätulehdusta koko tuvan täydeltä seuraavan kuukauden ajaksi.

Ollaan koko konkkaronkka sairastettu vuorotellen ja yhdessä. Yöt ovat olleet välillä ihan mahdottomia, kun ollaan ryystetty räkää ja vaellettu pitkin kotia yrittäen milloin kukakin löytää jonkun paikan, jossa saisi nukuttua. Silmiin tippaa, korviin toista. Kaikki talouden sata ja yksi harsoa on niistetty täyteen räkää, eikä kukaan jaksa pestä pyykkiä.

Oma sairastaminen vain jatkuu ja saa uusia muotoja, kun ei pysty rauhassa levätä tautia pois. Kuopus on elänyt lähes tulkoon pelkästään äidinmaidolla, kun muukaan ei maistu. Olen istunut koneella kuumeinen lapsipolo rinnallani yrittäen tehdä töitä. Ajatukset ovat tahmaa, ja öisin ei uskalla nukahtaa, kun pian kuitenkin taas joku herättää.

Miten pöljiltä tuntuvat ne ajatukset, kun on joskus todella väsyneenä on toivonut olevansa kipeä, että voisi luvan kanssa levätä. Lapset eivät halua levätä, vaikka voisivat. Esikoinen on anellut, että voitaisiin mennä ulos. Edes jonnekin, mennään jonnekin, minne mennään, jonnekin jooko, en jaksa olla kotona!

Kipeänä asunnon pinta-alasta tuntuu häviävän puolet. Ahdistaa, ja oma koti alkaa tuntua loukolta. Roskapussin kiikuttaminen roskakatokseen tuntuu niin vapauttavalta, että siinä vallan riehaantuu. Ilo loppuu kuitenkin viimeistään siihen, kun kiipeää takaisin neljänteen kerrokseen puuskuttaen ja eteiseen päästyään yskii kaksi minuuttia kippuralla.

Lasten kanssa on leikitty kaikki mahdolliset leikit. Telkkarin kaukosäätimestä ovat patterit koko ajan hukassa. Mies kävi kaivamassa ullakolta retkiriippumaton, jolla lasten aikaa saatiin taas vähän kulumaan. Silmät eivät kestä pienipränttisten kirjojen lukemista, ja ollaankin selattu postin tuoma leluluettelo hiirenkorville. Ollaan toivottu joululahjaksi My Little Ponya, Hello Kittyä, terveyttä ja mahdollisuutta pysäyttää kodin ulkopuolinenkin aika silloin, kun kotona viisarit mataa.

Pikkuhiljaa on kuitenkin alkanut helpottaa. Ollaan varovaisesti laajennettu elämää taas kodin ulkopuolelle. Yhdelle haettiin lääkekuuria vielä tänään, mutta sitten sen pitäisi olla siinä. Sen jälkeen naputellaan nippu papereita sekä kuitteja vakuutusyhtiölle ja nautitaan, kun olo on taas vain ihanan mitäänsanomattoman tavallisen normaali. Kop kop.

Jaa: