Ruokaostosten hoitamiseen tuntuu olevan kaksi tapaa. Ensimmäinen on hemmetillisessä kiireessä ja nälässä yhden vauvan itkiessä ja yhden lapsen kiukutellessa kaikesta keksimästään. Toinen on yksin kaikessa rauhassa, kun on aikaa nautiskellen tutkia uutuustuotteita ja kiertää kauppa vielä kerran ympäri ihan vain koska se on mahdollista.
Onneksi totuus ei ole ihan noin raadollinen. Myönnettävä kuitenkin on, että lasten myötä arkisesta kaupassa käymisestä on välillä tullut yhdistelmä paineensietotestiä ja rankkaa urheilusuoritusta. Mies on parempi sekä paineensiedossa että urheilussa, joten onkin luontevaa, että hän on se, joka rahaa neljä ostoskassia sekä lapset käsipelillä kaupasta hissittömän talon ylimpään kerrokseen.
Asioiden delegoiminen on mulle hankalaa, mutta olen oppinut siinä paremmaksi. Pakkokin on. Tykkään pidellä kaikkia naruja käsissäni ja erehdyn välillä luulemaan, että vain minun tapani hoitaa asiat on oikea. Ruokaostosten hoitamisessakin. Oli aika, kun minä mietin seuraavan viikon ruuat, tein kauppalistan valmiiksi ja kävin rauhassa kaupassa latoen ostoskärryn täyteen ruokaa. Nautin siitä ja koin kummallista tyydytystä järjestelmällisyydestä. Ja sitten syntyi vauva ja vielä toinenkin. Järjestelmällisyys tuli yhä tärkeämmäksi, mutta sitä tärkeämmäksi tuli luova säätäminen – ja asioiden delegoiminen.
Niinpä ilman varsinaista sopimista kaupassa käymisistä mies hoitaa nykyään 98 prosenttia. Hän hoitaa sen luontevasti toisella kädellä, kun itselleni kaupassa käyminen on aina tapahtuma. Välillä jääkaapista löytyy aivan älyttömiä tuotteita kalliista kahvimaidosta aspartaamilla makeutettuihin juotaviin jukurtteihin. Mutta tällaiselle minä itse osaan parhaiten tyypille on ollut opettavaista tajuta, että mitä sitten. Erehtyväisiä ne täydellisetkin miehet ovat välillä kaupan hyllyvälejä kulkiessaan.
Kahden ääripään lisäksi kaupassa käymiseen on se ihana, mutta harvinainen keskitie. Silloin käymme kiireettä kaupassa koko perhe. Ajelemme kärryillä rallia niin että vauva kikattaa ihastuksesta. Kun meillä aikuisilla ei ole hoppu, kummasti ketään ei tunnu oikein kiukuttavankaan. Tutkimme tarkkaan pillimehuhyllyä miettien, mikä olisi se täydellinen saunajuoma. Esikoinen painaa hedelmä- ja vihannesvaa’an nappuloita ja asettelee ostokset tarkasti omaan pikkuiseen kärryynsä. Hämmästelemme kuivamuonahyllyillä uusia paputuotteita ja päätämme tehdä iltapalaksi paputahnaa ja uunivoileipiä.
Kassalle päädymme ostoskorit täynnä ruokia, joita ei ollut tarkoitus ostaa. Mutta mitä sitten. Välillä on kiva laittaa ranttaliksi, vaikka sitten ihan vain ruokakaupassa.
Been there done that, ugh. Jos tiedän, että arki-iltana pitää käydä kaupassa, en edes suostu ajattelemaan muuta hoidettavaa/tehtävää. Mie niin tykkään käydä kaupassa rauhassa kierrellen, muutoin siitä tulee ihan päätöntä. 😀
Hei moi. Ihan tälleen liittymättä asiaan, tsekkaa sun bloglovinin profiili, siinä profiilitekstissä näkyy jostain syystä pitkä pätkä jotain vanhaa blogitekstiä.
Juu, viha-rakkaus -suhde noihin ruokakauppahommiin on täälläkin. Tykkään siitä, kunhan sen saa tehdä rauhassa. Harmi vaan, että aika harvoin saa 😀
Hei kiitos vinkistä! Mitähän ihmettä siellä oli tapahtunut. Tuo blogitekstikin on melkein vuoden takaa, toivottavasti ei ole ollut niin kauaa rempallaan tuo profiili. Nyt on korjattu, kiitos sinun!
Heh, inhoan kaupassakäymistä jo ilman lapsiakin ihan vaan siksi että siellä on yleensä liikaa ihmisiä ja iskee ahdistuspaniikki. Meillä onkin jako niin että mies käy yleensä kaupassa töistä tullessa ja jos taas pitää nopeasti matkalla hakea jotain niin sitten minä kipaisen kun käyn puolet nopeammin. Jos mennään kaikki yhdessä niin alan ahdistua ja tuskastua jossain puolivälin jälkeen ja tekisi vaan mieli jättää loput kamat ostamatta. Kun miehellä kestää ja puuttuu järjestelmällisyys. Hakee sitä ja tätä unohtunutta monta hyllyväliä kauempaa.
Mutta tämä oma tuskasteluni ei varsinaisesti liity siihen että on lapsia vaan ehkä enemmän omiin ongelmiini ja väkijoukkojen tuomaan ahdistukseen. Oikeastaan lapsi jopa helpottaa sitä kun voi keskittyä vaan katselemaan lasta ja höpöttämään sille ja saa suljettua ulkopuoliset häiriötekijät pois.
Mulla on melkein samanikäiset muksut, molemmat taitaa olla puol vuotta nuorempia – ja voin yhtyä kauppareissukokemuksiisi ihan täysin. Nykyään suuntaamme kolmistaan kauppaa vain harvoin, niin hikistä puuhaa ostoskierros on kahden palleron kanssa. Jos suuntaamme esikoisen päiväkotipäivän jälkeen kauppaan, jonkunlainen katastrofi on usein tiedossa. Siitä olen eriyisen ylpeä, että kolmivuotias ei jämähdä karkkiosastolle, eikä saa raivareita sen äärellä, vaikka tietää, mitä karkki on!
Joo, kivointa kaupassa on käydä ruuhka-aikojen ulkopuolella. Mä en väkijoukoista ahdistu, mutta tykkään silti käydä hoitamassa ruokaostokset samaan aikaan eläkeläisten kanssa 😀
Kaupassa käynti suoraan päiväkodista – FAIL :DD Mutta hei joo, en ole edes tajunnut, että eipä tosiaan meidänkään tarvitse sietää karkkiosastojumituksia tai -raivareita, vaikka vanhempi lapsista nykyään tietääkin, mitä karkki on. Karkkia saa vain leffavuokraamosta tai elokuvateatterista, kun on leffailta 🙂
Kaupassa on ihanaa käydä, mutta tosiaan rauhassa itsekseen. Ihan hauskaa on myös sen (ruokitun ja virkeän) lapsen kanssa käydä, kun on aikaa. Mutta yksi aivan huippu oljenkorsi minulle koskien kauppareissuja on Citymarketin nettikauppa. Kun tajuaa, että vuorotyötä tekevä mies on työputkessa ja muuta ohjelmaa on buukattu kauheasti eikä lasten kanssa innosta isosti kauppaan lähteä ja ennen kaikkea k a i k k i on kaapeista loppu niin klikklik vaan sohvalla jonkun aivottoman ohjelman ääressä ja sittarin (komea) poika tuo kassit aamulla kotiovelle. Keittiöön asti en ole kehdannut pyytää kantamaan.. Oletteko joskus kokeilleet? 🙂
Oo, en tiennytkään tuosta Citymarketin palvelusta! Me ollaan käytetty kauppahalli24:sta, ja jahka kuopuskin aloitta päiväkodissa, aletaan varmaan käyttää sitä taas enemmän. Mutta hyvä tietää, että Cittarillakin on oma palvelunsa, olen kuullut vain Alepan kauppakassipalvelusta.