Kaikki alkoi esikoisen mekosta. Koska hän on hyvin tarkka vaatteistaan, mielekäs mekko tämän kesän juhliin hankittiin jo hyvissä ajoin keväällä. Mekon värisävyksi valikoitui tietenkin hänen lempiväriään, vaaleansinistä.

Muutama viikko sitten hankin kuopukselle hullussa kiireessä uudet juhlavermeet pieneksi jääneiden tilalle. Paidaksi valkoista pellavaa ja liiviksi siniseen taittavaa. Klassinen setti, joka toimii kemuissa kuin kemuissa.

Itselläni ajatuksena oli humpata kaikki kesän juhlat vanhoissa mekoissa, kunnes tulivat helteet. Kaapissa roikkuvat paksut tantut eivät houkutelleet hien virratessa. Sain siitä hyvän tekosyyn ostaa itselleni kesäöiden kepeän mekon, jota olin kuolaillut Ivana Helsingillä jo tovin. Se hulmuaa helmojaan myöten utuista sinistä.

Viikonloppuna juhlistimme kahta tuoretta ylioppilasta, miehen siskoa sekä minun siskoani. Kun mies kiskoi juhla-aamuna ylleen vaaleansinisen kauluspaitansa, vilkaisu peiliin sai vihdoin tajuamaan sakkimme asustuksen samankaltaisuuden. Olimme huomaamattamme värikoodanneet koko perheen Frozenin-sinisellä.

Jaa: