Kävipä tässä hiljan jotain vallan poikkeuksellista. Kävimme miehen kanssa treffeillä. Tai huijasin vähän, ei se ihan vallan poikkeuksellista ollut. Ollaanhan me käyty ilta-aikaan kahdestaan ulkona esikoisen syntymän jälkeen kaksi ja puoli kertaa. Puolikas oli yllätyskolmekymppisilläni, joista mies lähti välillä esikoisen kanssa kotiin laittamaan tämän unille, jotta sen jälkeen lapsenvahdiksi nakitetut siskot pystyivät vain jäädä vahtimaan lapsen unta.
Nyt treffit oli pohjustettu ja suunniteltu jo kuukausia sitten. Vauvan eroahdistus meinasi perua koko homman, mutta lopulta tilanne tasaantui sen verran, että päätettiin silti kokeilla. Pumppasin iltamaidot jääkaappiin odottamaan, jotta ensimmäistä kertaa ilman äitiä tai isää nukahtava vauva saisi unenpäästä helpommin kiinni. Siskoni tuli lapsenvahdiksi, ja esikoinen hyppi innostuksesta tasajalkaa ja muistutti monta kertaa, että pakastimessa on tätä iltaa varten hankittuna jäätelöä.
Me miehen kanssa tapasimme kaupungilla. Istuimme merenrannassa, kaadoimme mukeihin viiniä, puhuimme ja heiluttelimme varpaita vedenpinnan yläpuolella. Se tunne olla siinä kahdestaan pienessä pirskahtelevassa oli niin outo ja samalla niin tuttu. Olin miettinyt, pitäisikö sopia, ettei puhuttaisi lapsista mitään. Asiaa pohdittuani en kuitenkaan tajunnut sen pointtia – mitä nyt olin vain kuullut joidenkin kokeneenpien date night -vanhempien niin sopivan treffeillään. Puhuttiinkin lapsista, mutta niin paljon muustakin. Töistä, unelmista, menneestä kesästä, tulevaisuuden suunnitelmista.
Käytiin katsomassa konserttia kuin aikuiset, käyttäydyttiin ravintolassa kuin teinit ja naurettiin kuin huolettomat. Pussattiin kuin se 15-vuotias tyttö ja se 17-vuotias poika silloin vuonna 1998 sen Fiiatin etupenkillä sylitysten. Ei morjens, miten paljon toisesta voikaan tykätä.
Mun ei pitänyt koko treffeistä kirjoittaa blogiin mitään. Mutta tajusin siinä jotain, minkä tahdon teillekin kertoa. Tajusin, miten hitosti olinkaan kaivannut jotain sellaista. Me ei olla järjestetty treffejä, koska ei olla koettu niille tarvetta. Mutta ei sen parisuhteen tarvitse olla henkihieverissä ennen kuin sen hellimiseen voi pyhittää kunnolla aikaa. Vaikka parisuhde voi hyvin, sitä voi ja pitää silti paijata ja pitää hyvänä.
Siksi päätinkin, että jahka uudenlainen arki tästä vähän tasoittuu ja löytää uomansa, mä haluan tuon miehen kanssa treffeille useammin. Innostuin jopa niin, että mietin, josko aloittaisin blogissa uuden postaussarjan, jossa keräisin inspiraatioksi treffisuunnitelmia, vähän niin kuin sellaisia valmiiksi suunniteltuja esimerkkitreffireittejä. Ja koska vanhempien iltajuoksut vaativat aina hieman säätämistä, mukana voisi olla idiksiä myös kotona toteutettavista treffeistä, jotka voi viettää sitten lasten mentyä nukkumaan. Mutta mitä sanotte, meneekö jo vähän liikaa ohi aiheen?
Kuulostaapa mukavalta! Ja juuri tuo fiilis tulee on tullut meillekin, että vaikka treffejä ei sinänsä kaipaa ja arjessa kaikki sujuu hyvin, niin jos kahdenkeskistä aikaa joskus on niin tulee sellainen olo että ”vau, olipa kivaa, miksei olla tajuttu järjestää tätä useammin?”. Ja sitten sen monesti siinä normielämässä taas helposti taas unohtaa, kun kaikki on ihan hyvin siinäkin. Meilläkin tuo vaatii aina säätöä eli ei montaa kertaa vuodessa ole mahdollista, johtuen kaukana olevista isovanhemmista ja kieltämättä myös omasta ”ei tartte auttaa”-asenteesta, josta voisi olla viisasta joskus höllätä 😀
Ei mee olleskaan ohi aiheen! Kannatetaan!
Me tuon miekkosen kanssa järkättiin välillä (ennen vauvaa) semmosia treffipäiviä vuorotellen, niin että toinen oli suunnitellut (lähes) koko päivän ohjelman ja kaikki päivän tapahtumat tuli yllätyksenä pitkin päivää. Ohjelman ei tarvinnut olla mitään ihmeellistä, esim. nyt vaikka kahvittelua, ruokailua, leffaa tai teatteria tms. Mutta semmoset pienetkin jutut tuntui jänniltä ja isoilta, kun ne tuli yllätyksenä ja tietäen, että toinen oli valkannut just sen ravintolan, kahvilan ja teatteriesityksen sinä mielessään. Ja olihan se jännittävää kävellä kadulla miettien että nyt vähä kahvittais, mahdetaanko kohta pysähtyä jonnekin…esim. tuonne…ei ohi käveltiin…hei, ehkä se viekin mut tuonne! 😀
Vauvan jälkeen näitä ei nyt oo tullut toteutettua, mutta oon miettinyt että voisko (ja miksei voisi) jotain pienimuotoista toteuttaa. Vinkit just esim. vauvan nukkumaan menon jälkeen toteuttaviin treffeihin oiskin hauskoja! 😀
Äläpä, ”vau, olipa kivaa” yllätti voimakkuudellaan! Meillä ei isovanhemmat voi treffejen lapsenvahtikuvioissa auttaa, mutta onneksi ihana siskoni on nämä tähänastiset kerrat mahdollistanut. Ja parit päiväleffakäynnit myös. Nyt ollaan mietitty, että josko ihan palkattaisiin vakkari lastenhoitaja. Eipä sitten tarvisi miettiä ja potea sitä ”ei tartte auttaa” -asennetta, joka vaivaa meitäkin – niin hölmöä kuin se onkin. Ja sitten ne kotitreffit kans!
No mä tässä kans asiaa paremmin mietittyäni totesin, että täällä blogissa moni muu postaus taitaa mennä enemmän ohi kuin tää 😀
Ja niin kiva kuulla, että te olette järjestäneet tollasia treffejä. Kun just samaa ehdotin miehelle. Että vuorotellan järjestettäisiin treffipäivän ohjelma yllätyksenä. Olisi niin kivaa olla sekä järjestämässä että sitten nauttimassa toisen järjestämästä. Eikä tosiaan tarvitsisi olla edes mitään isoa ja ihmeellistä. Hitsi, mä innostauin näistä treffihommista nyt ihan tosissaan! 😀
Ei mene ohi aiheen yhtään. Itseäni tässä raskauden edetessä huolestuttaa enenevässä määrin että miten me saadaan miehen kanssa parisuhde pidettyä onnellisena ruuhkavuosina – molemmat kun ollaan avioerolapsia. Eli aiheeseen liittyvää pohdintaa ja vinkkejä otetaan ilolla vastaan.
Mä myös (edelleen avioerolapsena) pohdin paljon että onko meidän vanhemmat olleet yhtä rakastuneita kun ovat olleet tässä samassa elämäntilanteessa, ja missä kohtaa se sitten meni pieleen ja miksi eivät saaneet tilannetta korjattua.
Tein treffit kuulosti ihanilta!
Onpa teillä ollut mukavat treffit. Se kutkuttava tunne oikein huokuu tästä postauksesta.
Ja tuo sinun idea uudesta postaussarjasta kuulostaa mainiolta! Kannatetaan!
Mä sanon vaan että miten niin ohi aiheen? Älä lokeroi itseäsi 😉 kirjoita siitä mikä tuntuu kirjoittamisen arvoiselta
Kuulostaa aivan ihanalta!
Meillä valitettavasti ollaan edetty jo tuohon henkihieveriin, joten pitää ensin keskittyä saamaan parisuhde sellaiseen jamaan, että treffeille taas päästäisiin. Kuopuksen juuri päällä oleva vauvavuosi pääsi yllättämään raskaudellaan, eikä jostain syystä vaan nähty aiemmin, miten pahasti meidän välit ehti tässä puolen vuoden aikana tulehtumaan.
Silti olen toiveikkaana siitä, että mekin päästään tuohon ihanaan olotilaan taas keskenämme.
Voi kuullostaa kivalta 🙂 Meidän poika täytti juuri vuoden ja hän on ollut ruhtinaallisen yhden kerran hoidossa. 1,5 tuntia kun kävimme miehen kanssa syömässä 😀 Meillä ei ole lähellä ketään sukulaista tai muuta joka voisi poikaa hoitaa, eikä suoraansanottuna olla kaivattu vielä kahdenkeskeistä aikaa kovasti, jotenkin on riittänyt se aika yhdessä perheenä ja kotosalla kun poika nukkuu. Toki sitä varmaan juurikin unohtaa miten ihanaa on viettää aikaa kaksin ja pitäisi vaan reippaasti hankkia joku lastenhoitaja.
Ei mee ohi aiheen! Mielellään lukisin aiheesta!!!!
Kuulostaapa ihanalta! Olisi kiva lukea treffi-ideoita ja musta on tärkeä myös lukea siitä, ettei parisuhde välttämättä mene solmuun lasten myötä. Sitä pelkäsin kovin ennen esikoista mutta onneksi ei ole näköpiirissä vieläkään.
Joo vinkit kehiin!
Ehdottomasti aiheeseen liittyvä ja tärkeä aihe! Se kun on kuitenkin tärkeä osa perhe-elämää ja perheen hyvinvointia. Itseäni kiinnostaa lisäksi tuo teilläkin lisähaastetta tuova asia: vuorotyö! Itsestäni ainakin tuntuu, että yhteisiä iltoja on tosi vähän, kun mies on kolmevuorotöissä.
kyllä kiinnostaa myös mua! parisuhteestahan se lapsikin on lähtöisin 😉
Tämä lienee sulle tuttu? http://bleubirdblog.com/category/wedding-relationships/date-night/
Miten niin ohi aiheen? Mä en ole koskaan kokenut että tällä blogilla olisi jokin sen kummempi aihe. Mun mielestä sä kirjoitat aina elämästä!
Mä olin siitä kans huolissani esikoista odottaessamme, vaikka ei avioerolapsia miehen kanssa ollakaan. Mutta silti se pelotti. Vaikka etenkin eka vauvavuosi oli rankka, se kuitenkin nivoi meitä yhä enemmän yhteen. Tiedätkö sillä tavalla, että jos me tästä selvittiin yhdessä, me selvitään mistä vain. Ja on ollut mahtavaa nähdä, miten upea isä mies onkaan. Se lisää rakkautta entistään. Samaten kuin se, miten hyvä mies hän sekä sille äidille minussa että sille naiselle minussa.
Paljon tsemppiä ja iloa raskauteen, älä turhaan murehdi, vaikka tietty näitä juttuja on hyvä kelailla.
Joo, just kutkuttavaa se oli 🙂
No mihinkäs sitä hyvää kaavaa vaihtamaan 🙂 Heh, mutta katsotaan, josko saisin uuden sarjan treffi-inspispostauksia!
No joo totta. En mä ole aikaisimminkaan miettinyt, ainakaan ihan hurjasti, mitään lokeroita. Mutta tämä tuntui menevän mukamas jo niin lujaa ohi aiheen. Vaikka oikeastihan oman äitiyteni yksi vahvimmista tukipilareista on juurikin parisuhde.
Voi että, niin kurja kuulla. Mutta samalla ihana kuulla, että toiveita paremmasta selkeästi on <3
Oli tosiaan kivaa! Ja tuo meidänkään irrottelu ei lopulta kestänyt kuin vajaa neljä tuntia, vaikka postauksesta tuli ehkä fiilis, että hilluttiin treffeillä koko yö 😀 Ennen iltakymmentä oltiin kotona, just sopivasti kun hyvin nukahtanut vauva olikin sitten herännyt äitiä ja isiä kaipaamaan. Mäkään en tosiaan ole kaivannut noin alleviivatun kahdenkeskistä aikaa kuin treffit, mutta olipa se mukavaa silti 🙂
Täytyy siis miettiä, miten tätä lähtisi toteuttamaan 🙂
Joo sama, pelkäsin niitä solmuja ihan hurjasti. Pieniä takkuja on tullut, mutta ne on onneksi pystytty selvittämään. Itse olen siitä onnekas, että lapset ovat omasta vain vahvistaneet rakkautta ja meidän tiimiä.
Mä yritän kehittää idean ympärille toimivan postaussarjan 🙂
Ah, no siihen vuorotyöhaasteeseen ei kyllä ole vinkkejä. Tai no ei muuta kuin se, että hankkii työn, jossa voi itse määritellä ainakin jossain määrin omat työaikansa. Meillä on siksi lauantai välillä keskellä viikkoa 🙂
No juu, eipähän olisi näitä äitysjorinoita, joista kirjoittaa, jos ei olisi tätä parisuhdetta 😀
Joo, Bleubird on mun ihan lemppariblogi ja samalla myös esikuva. Noi hänen vinkkinsä ovat ihania, ja kuten suomalaiset lehdet kopsaavat hyvät ideat jenkkilehdistä, mä voisin blogipuolella tehdä saman 🙂 Tosin tuo hänen tapansa on vähän turhan materialähtöinen mun makuun, mutta omasta treffipostausinspiraatiostani saa kyllä osaltaan kiittää myös Bleubirdiä.
🙂 Kyllä mä tätä olen äitiyden ympärille kirjoittanut, mutta kun äitiys on siitä jännä, että sen saa kyllä liittymään ihan mihin vain maailman aiheeseen 😀 En tiedä, miten tämän kohdalla ekan kerran tuli fiilis, että nyt menee ehkä liian ohi. Mutta se epäilys haihtui jo – nyt vain pitäisi saada postaussarjaidea toteutukseen asti!
Moikka.
Meillä seurustelua takana 13 vuotta, 8 vuotta avioparina. Kolme lasta: 6- 4- ja 1-vuotiaat. Me sovimme, ryhtyessämme rakentamaan taloa 3 vuotta sitten, että yrittäisimme käydä kerran kuukaudesa treffeillä, että olisi jotain muutakin kuin raksaamista ja lapsiarkea. 1,5 v sitten päästiin jo muuttamaan sisään. Vuorokuukausin järjestämme kuitenkin edelleen jotain pienimuotoista toiselle (ylläriksi) sekä lastenhoidon. Vaikka tämä ei toteudukaan ihan joka kuukausi, niin se on aika hyvä pyrkimys mun mielestä. Sen ei tarvitse olla kuin vaikka tunnin kävely kahdestaan, tai tietty vaihtoehtoisesti suureellisesti kylpyläreissu ravintoloineen ja hierontoineenkin käy hyvin, mutta se ”suuruus” ei ole se pointti. Vaan just se yhteinen aika. Kahdestaan. Ja että sitä suunnittelee vähän, eli pitää toisen mielessä muunakin kuin arjen töiden jakajana.
Eli just hyvä idea!
Meillä oli viime kesänä melkein neljän päivän loma kaksin, kun esikoinen aloitti loman mummun ja vaarin kanssa. Kuopusta odotetaan ja se hieman hidasti jo kesällä. Mutta se fiilis. Oli jotenkin kummallista ja ihanaa. Syötiin ja oltiin yhdessä. Muistin varsin selvästi, miksi ollaan yhdessä. Miehellä on vuorotyö ja se määrittelee usein ajankäyttöä. Se kesän loma oli tästäkin realiteetista irrallaan. Kohta meitä on neljä ja tuntuu, että pitää oikeasti raivata enemmän me kaksi-aikaa. Jos sitä ei ole, meistä tulee yhdessä kamalia. Kumpikaan ei yritä mitään. Vinkkejä ja juttuja peliin vaan. 🙂
Meillä on vauva, joka nukkuu kaikki unensa joko kantorepussa tai tissi suussa. Puhutaan miehen kanssa paljon ja meillä on samat näkemykset siitä, miten arki hoidetaan. Ollaan sovittu, että meidän suhde on vähän niinkuin tauolla, ei mietitä koska päästään kahdestaan jonnekin vaan eletään nyt tässä ja laitetaan kaikki keskittyminen vauvaan kun siten hyvältä tuntuu. Ja sitten huomaamattani ihailenkin miestä ihan uudella tavalla, ihanana isänä. Sanoisin kuitenkin parisuhteemme parantuneen ja ainakin syventyneen ihan hurjasti 🙂 seuraavaa lasta yritetään sitten kun on pieni hetki saatu vaikka iltaisin istua tunti sohvalla kahdestaan 😀