Dokumenttissa nostettiin yhtenä esimerkkinä esille Reima ja heidän valmistamansa Tutta-lastenvaatteet. Suomessa kaupasta ostettuna tuo paita maksaa 13 euroa, mutta MOT kertoi siitä maksettavan bangladeshilaiselle ompelijalle 2 senttiä. Mikä tilanne Reimalla on nyt, reilu vuosi ohjelman esityksen jälkeen? Mä kysyin asiasta Reiman viestintäpäällikkö Riikamaria Paakkunaiselta.
Asia nimittäin kiinnostaa. Mä olin itse Verentahrimat muotivaatteet -ohjelman jälkeen hetken ulalla, että mitäs nyt. Etenkin kun Reima on yksi Lähiömutsin parhaista affiliate-yhteistyökumppaneista. Lasten sisävaatteet mä pyrin kirpputorien lisäksi ostamaan pääsääntöisesti suomalaisilta pienmerkeiltä, joiden tekeminen on niin mahdollisimman lähellä eettistä ja ekologista kuin se voittoa tavoittelevassa yrityksessä voi olla. Ketjukamaakin kyllä löytyy, ei siinä. Lasten ulkovaatteiden kanssa omien arvojen mukaan eläminen ei sitten olekaan ihan niin helppoa.
Kun ulkovaatteet ovat niin kovassa kulutuksessa kuin meidän perheessämme, vaatteiden täytyy kestää kovaa remuamista ja myös usein toistuvaa pesua ja kuivaamista. Metsässä rymyämisen jälkeen ei paljon pyyhkiminen auta, kun kamat alkavat haista uitetulle rakille. Ekologisuus yhdistettynä tekniseen toimivuuteen ja mukavuuteen on hankala yhdistelmä, johon toivon lähivuosina heräämistä vaatevalmistajien puolelta.
Ulkovaatteiden eettisyys onkin sitten vielä kinkkisempi juttu. Itse päädyin MOT:in ohjelman jälkeen lopulta kannattamaan haalarikaupoilla useimmiten Reimaa. Sen suunnittelu ja kehitystyö työllistää kuitenkin suomalaisia. Lisäksi Reiman Reimatec-ulkovaatteet ovat selkeästi kärkikahinoissa, mitä tulee vaatteen kestävyyteen omien kokemusteni mukaan. Se että tuote säilyy hyvänä useammalle käyttäjälle on iso osa tuotteen ekologisuutta. Teinkö oikein? Onko Reimalla herätty halpatuotantomaiden ongelmiin?
Reiman viestintäpäällikkö Riikamaria Paakkunainen kertoo, että Reima liittyi MOT:n dokumentin jälkeen palo- ja rakennusturvallisuussopimus Accordiin, mikä parantaa Bangladeshin tehtaiden turvallisuutta. Mutta eettisessä tuotannossa kyse ei ole vain Bangladeshista, jossa Reiman vaatteista valmistetaan vain muutama prosentti. Suurin osa vaatteista tulee Kiinasta, ja lisäksi tuotantoa on myös muissa Kaakkois-Aasian maissa.
Reima onkin liittynyt noudattamaan BSCI:n eettistä ohjeistusta, joka muun muassa edellyttää osapuolten varmistavan yhdessä, että työntekijöille maksettava palkka riittää heidän perheidensä elatukseen. Paakkunainen kertoo, että lähitulevaisuudessa olisi tavoitteena kaiken Reiman tuotannon olevan BSCI-auditoitua. Sillä on merkitystä, sillä BSCI-tarkastuksissa vain rapiat 40 prosenttia tehtaista läpäisevät heti, toinen rapiat 40 prosenttia hyväksytään vasta korjausten jälkeen ja 16 prosenttia ei täytä vaatimuksia.
– Valvomme sopimushankkijoitamme ja tehtaita säännöllisesti myös itse. Reiman oma väki vierailee jokaisessa tehtaassa vähintään kerran vuodessa. Vaikka mikään valvonta ei tietenkään ole sataprosenttisen aukotonta, koska ihmiset ovat aina ihmisiä ja erehtyväisiä, voimme kuitenkin itse menemällä paikalle varsin hyvin varmistua siitä, että tehtaillamme ovat asiat kunnossa, Paakkunainen lisää.
On siis hyvä, että näitä asioita nostetaan esille. Se tuo ne kuluttajien tietoisuuteen ja lisäksi saa aikaan ihan konkreettisia muutoksia. Mutta miksi silti dokkarin jälkeen tuntuu, että Reiman suosimista ei voi tehdä täysin puhtain omatunnoin? Paakkunainen kertoo, että hänen mukaansa dokumentissa niputettiin ovelasti samaan pahisjengiin sekä sellaiset merkit ja kauppaketjut, joilla on ongelmia ollut ja sellaiset, joissa ongelmia ei ole esiintynyt. Itse kiinnitin huomiota siihen, että suomalaisista vaatemerkeistä vain Reima ja TexModa ylipäätään avasivat kuvausryhmälle tehtaidensa ovet.
– Reima valitsi tuon tehtaansa aikoinaan osana ulkoministeriön tukemaa kehitysyhteistyöhanketta, ja tehdas oli siis erittäin tarkan seulan läpikäynyt ja hyväksi havaittu. Ongelmia siellä ei ole ollut, Paakkunainen selittää.
Hetkonen, hetkonen. Dokumentissa kyllä selkeästi painotettiin, että yksi iso ongelma on. Nimittäin palkkaus. Jo dokumentin ennakkomainonnan otsikointi huusi ”Reiman paita kaupassa 13 euroa, ompelija saa 2 senttiä”. Ei kyllä kuulosta ihan ongelmattomalta tulonjaolta. Paakkunaisen mukaan otsikko antaa ymmärtää väärin, sillä yksi ompelija ei kuitenkaan ompele koko paitaa, vaan kenties vain yhden sauman, ja toinen ompelija taas tekee seuraavan työvaiheen.
– Laskeskelimme silloin, että luultavasti paidan ompelevassa tehtaassa itse työn osuus olisi sen 2 sentin sijaan noin 1,40 euroa. Siihenhän meillä ei ihan tarkkaa näkymää ole, koska ostamme heiltä valmiin tuotteen. Mutta tässäkin tehtaassa on oma päiväkoti työntekijöiden lapsille, täyspäiväinen oma lääkäri ja tehtaan omat bussikuljetukset päivittäin pitempimatkaisille työntekijöille, joten nämä asiat varmasti näkyvät heidän hinnoissaan. Tehdas ei siis suinkaan ole Bangladeshin halvin, ja palkat ovat enemmän kuin tekstiiliteollisuudessa keskimäärin, Paakkunainen kertoo.
13 euron paidan hinta jakautuukin Paakkunaisen mukaan suunnilleen näin: Reima 2,5 euroa, kauppa sekä verot 8 euroa, valmistaja 2,5 euroa.
Mitenkäs on sitten niiden erityisesti mua kiinnostavien Reiman ulkovaatteiden laita? Miten esimerkiksi 120 euron haalarin tulot jakautuvat eri tekijöiden kesken? Paakkunainen kertoo, että haalarista 24 prosenttia on Suomeen maksettavaa alv-veroa, eli rapiat 23 euroa kilahtaa valtiolle. Jäljelle jäävästä satasesta jälleenmyyjä, kuten suomalainen tavaratalo saa noin 52 euroa. Siihen summaan kuuluvat tavaratalon myyntikate, tilakulut, henkilökunnan palkat ja niin edelleen. Reimalle tulee haalarista 48 euroa, josta se maksaa tilavuokrat, henkilökuntansa palkat , rahtikulut sekä tuotteen ostohinnan. Tuotteen ostohintaan taas kuuluvat leikkaajien ja ompelijoiden palkkojen lisäksi myös materiaalikulut, ompelevan tehtaan käyttökulut ja kate. Homma on tietty erilainen, jos tuotteen ostaa suoraan nettikaupasta.
Reima työllistää tällä hetkellä 107 suomalaista, ja tuotteet suunnitellaan ja kaavoitetaan Suomessa. Miksi sitten ompeluakin ei tehdä täällä? Paakkunainen kertoo, että ensinnäkään Suomessa ei ole siihen sopivia tehtaita. Häntä epäilyttää myös se, löytyisikö Suomesta halukkaita tehdasompelijoita. Reimalla on laskettu, että jos tuotteet ommeltaisiin Suomessa kaakkois-aasialaisista kankaista, nousisi haalarin hinta noin kolminkertaiseksi ja samalla jouduttaisiin tinkimään monista vaatteen yksityiskohdista. Jos käytettäisiin eurooppalaisia kankaita, hinta nousisi vieläkin korkeammaksi.
– Ennen vuotta 1995 tuotimme vaatteita myös lähialueilla, mutta se kävi liian kalliiksi. Työn siirto takaisin ei näillä näkymin ole mahdollinen, elleivät palkat täällä laske tai kuluttajien ostokäyttäytymisessä tapahdu radikaali muutos. Kovin moni kirjoittaa meille, että maksaisi tuotteesta mieluusti muutaman euron lisää, jos se tehtäisiin Suomessa. Kaupan ostotilastot kuitenkin kertovat toista, eikä varmaan kukaan maksaisi kolminkertaista hintaa, Paakkunainen huomauttaa.
Myönnettäköön, että sellaiset summat kirpaisisivat kyllä. Etenkin kun satsaan merkkien sisälläkin niihin laadukkaimpiin ja kulutusta kestävimpiin haalareihin, joiden hinnatkin ovat aina sen mukaiset. Ostaisinko 160 euron haalarin, jos se maksaisikin lähemmäs 500 euroa? Tunnustan auliisti ja häpeillen, että en. Itselleni kyllä, mutta lasten kasvaessa vauhdilla, saisi haalareihin jo pikkulapsiaikana laittaa aikamoiset läjät pätäkkää.
Miten kuluttajan sitten omasta mielestäni kannattaisi toimia? Ensinnäkin pitäisi tietenkin suosi käytettyjä haalareita. Mulla itselläni on mennyt hermo, kun ihan roskakuntoisista haalareista pyydetään yli puolta alkuperäishinnasta. Ainutkaan käytettynä ostamani ulkovaate ei ole kestänyt meidän rymyäjillä edes yhtä kautta toimivina. Siksi ostan nykyään ulkovaatteet – farkkutakit, sadevaatteet ja sen sellaiset pois lukien – uutena. Toivon sydämestäni, että muilla on paremmin aikaa etsiä hyvässä kunnossa olevia käytettyjä ulkovaatteita. Sellaisia varmasti on, sillä ainakin meiltä ne lähtevät seuraaville hyvässä kunnossa.
Kuluttajien myös pitäisi tutkia vaatteiden valmistusmaalappuja tarkemmin ja näyttää valmistajille, että on kiinnostunut siitä, miten tuote on meille länsimaisille hyvinvointipulliaisille päätynyt. Kun aikoinaan tein Vauva-lehteen useamman haalarijutun, olivat silloin lähimpänä Suomea ommellut haalarit Travallen merkit Remu ja SuperRemu, jotka ainakin tuolloin ommeltiin Virossa. Pieni helsinkiläismerkki MioMao vaikuttaa mielenkiintoiselta uutuudelta ekologisuuden ja eettisyyden suhteen, vaikka heidänkin haalarinsa valmistetaan Kiinassa. Jos joku tietää Travallen lisäksi Aasiaa lähempänä tuotettuja lasten ulkovaatemerkkejä, kertokaa ihmeessä.
Mielestäni on myös tärkeää panostaa laatuun, jotta tuote kestää ja on näin ekologisempi valinta kuin kertakausihaalari. Tietenkin vaatteen laatu pitää suhteuttaa oman perheen tarpeisiin, ja jos olette sisällä viihtyvää sakkia ja haalaria tarvitaan lähinnä kauppamatkoilla rattaissa tai autossa istuessa, eivät ulkovaatteetkaan joudu sellaiseen myllytykseen.
Meidän lapsemme painelevat menemään tämän syksyn ja tulevan talven pääsääntöisesti Reiman ja Polarn O. Pyretin ulkovaatteissa (Reimalta osa saatuja, loput kamoista molemmilta merkeiltä ostettu alesta). Nuo merkit olen tässä mutsivuosieni aikana todennut hinta-laatu -suhteeltaan ja kestävyydeltään parhaaksi tällaiseen menevään ja rymyävään perheeseen. Kaikista maailman merkeistä ei toki ole kokemusta. Lisäksi kaapissa on yksi Name It -välikausihaalari (positiivinen yllätys laadun suhteen), yhdet Lassien tuulihousut (kulutuskestossa parantamisen varaa) ja yksi käytettynä ostettu Lindexin vauvan välikausihaalari (ei vielä käyttökokemusta). Kaikissa lukee made in China.
Miten te tasapainoilette näiden lasten ulkovaateasioiden kanssa? Miten paljon olisitte valmiita ihan oikeasti maksamaan Suomessa tehdystä haalarista, joka myös olisi laadultaan priimaa? Jäikö joku asia mietityttämään tai peräti epäilyttämään ja tahtoisitte tietää Reimalta siihen vastauksen? Jos näin, antakaa kommenttiboksin laulaa, ja mä pyydän reimalaisia vastaamaan.
Olen myös miettynyt tätä asiaa kovasti kyseisen dokumentin nähtyäni. Ja juuri nyt syksyllä taas tuskailen asian kanssa. Tuntuu, ettei hyvää eettistä vaihtoehtoa ole, jollei sitten itse ompele tai teetä ompelijalla – ja jotkut ompelijathan tekevät esim. kierrätetyistä materiaaleista lapsille ulkohaalareita.
Mitä nyt itse ajattelisin, että voisin toimia peremmin. Katsoa taaksepäin ja miten silloin toimittiin? Ainakin pidettiin hyvää huolta vaatteista; pyyhittiin mullat ja hiekat tuoreeltaan pois, jolloin eivät pääse kuluttamaan vaatetta pidempää aikaa. Liian harvoin teen tämän itse. Toinen mitä voisin tehdä enemmän: paikata ja parsia vaatteita. Liian helposti ne heittää pois, kun tulee reikä polveen, vaikka paikalla elinikää saisi varmasti lisää monelle vaatteelle.
Hyvä juttu, vaikka silti tuntuu pahalle ostaa jopa Reimalta ulkovaatteita – ja kuten jutussa tuli esille; tokkopa minäkään 3-kertaista hintaa haluaisin maksaa. Mutta jos maksaisin, pitäisin siitä kyseisestä vaatteesta varmasti parempaa huolta kuin mitä nykyään teen.
Ja lisään vielä, että ei esim. omassa lapsuudessanikaan lapsilla ollut sellaista ”korkeateknologiaa” ulkovaatteissa kuin mitä niissä nykyään on; sitä kastuttiin, jos istuttiin vesilätäkössä 😀 Mietin juuri kerran, että olenko huono äiti, jos teetän sellaisen puvun lapselle, jossa ei ole tätä kaikkea hienoutta; on vain vuorellinen lämmin kangas. Mutta saamaton minä jäi vain pyörittelemään asiaa, ja nyt tytär saa kyseisen ulkopuvun isovanhemmilta syntymäpäiväksi lahjaksi; heikko minä ja siirsin vastuun ostoksesta isovanhemmille 😉
Minä olen löytänyt melkein kaikki lähes 3-vuotiaan ulkovaatteet kirppiksiltä, tai saanut käytettynä kavereilta, ja hyvin ovat pelittäneet vilkkaalla rymyäjällä. Itse asiassa huonoimmassa kunnossa ovat ne yhdet uutena ostamani Lindexin VK-housut; pylly ratkesi ja pinta on kulunut ohueksi. Myös kirppiksillä pyydetään välillä hurjia hintoja kulahtaneista haalareista, mutta pikkupaikkakuntien kirppiksiltä olen tehnyt useita löytöjä, kallein asukokonaisuus taisi olla Reimatecin tosi siisti toppa-asu 15 eurolla.
Nyt kun lapsi kasvaa, huomaan, että kirppiksillä sopivan koon ulkovaatteet alkaa olla entistä kuluneempia, joten katsotaan vieläkö kirppislinja pitää… kaapissa olevilla jemmavaatteilla pitäisi ainakin 2016 vielä pärjätä. Kyllä minua hirvittää maksaa yli satanen haalarista joka on käytössä yhden kauden. Ainoastaan kurahousut olen päättänyt ostaa uutena, niissä huomaan käytettynä olevan usein huomaamatonta kulumaa saumoissa, joka aiheuttaa tarpeettomia ”vesivahinkoja”.
Kiitos hyvästä postauksesta. Minua kiinnostaisi joskus kuulla miten Polarn o. Pyret hoitaa vastaavat asiat. Jostain syystä heidän julkisuuskuva on aika siloiteltu, mutta jos he todella tekisivät hommat eettiseltä pohjalta, niin luulen, että käyttäisivät sitä mainosvalttina. Heidänkin vaatteissa lukee Made in China. Meillä käytössä Reimaa, Moloa ja Ticketiä.
Mä ostaisin mielelläni käytettyä, mutta 3,5-vuotiaalle rymyäjälle ei ole helppoa (esim. kurahousuja neiti kulutti puhki kaksi paria kuukauden aikana viime keväänä). Käytetyn vaatteen ulkonäkökään kun ei välttämättä kerro totuutta. Viime talven käytetty Ticket hajosi käsiin kuukaudessa, kun taas serkulta saatu paljon käytetty Reimatec lähti meiltä eteenpäin samassa (käytettävässä) kunnossa kun tuli. Mutta sitten toisaalta, Reimoissakin on eroja. Yksi välikausihaalari hajosi saumateippien kohdalta kahdessa viikossa, kun taas toinen lähti eteenpäin uudenveroisena kahden kauden käytön jälkeen. Aika salapoliisityötä saa sit tehdä kun pohtii että mikä kangas kestää ja mikä ei. Ja sit taas Ticketiltä, meillä on kirpparilta ostettu haalari joka on edelleen täysin vedenpitävä (käyttöä takana viime kevät) ja lähtenee meiltä kiertoon samassa kunnossa kun tuli.
Jotain on tullut opittua muutamassa vuodessa.
Parhaat vk-housut on Reimalta (niitä meillä on kolmas pari menossa, Suoja on muistaakseni malli), kuravaatteet meille tulee Ticketiltä tai Rukalta (Jonathanista on sekä positiivisia että tosi negatiivisia kokemuksia, Lindbergista vain huonoja). Ihan parhaat rukkaset välikauteen on Reiman Askareet (näillä mennään myös suuri osa talvesta aluslapasten kanssa), näistä 2 vuoden todella runsaan käytön jälkeen kaksi paria lähti erittäin hyväkuntoisina ja vedenpitävinä eteenpäin.
Jeps ja tosiaan kun tähän päälle pitäisi pohtia vielä eettisyyttä ja ekologisuutta, niin mä en yksinkertaisesti jaksa. Totean että paras mihin pystyn on ostaa mahdollisimman paljon kierrätetty ja jos on pakko uutena, niin sellaista joka olisi kestävää. Ehkä jonain päivänä sit kun ei tartte uusia vaatekertoja moneen kertaan vuodessa, niin jaksan ajatella eettisyyttäkin 🙂
Hyvä postaus! Mua mietityttää usein myös aikuisten laadukkauden ulkoiluvaatteiden ja käyttövaatteiden kohdalla, mitä viitsisi ostaa, kun kaikkialla lukee nykyään tuo made in china tai banglades.
Nuo Travallen Remu ja Superremu ovat myös tosi hyviä hinta-laatusuhteeltaan. Meillä on ollut paljon näitä ja myös Reimateciä jopa plussalla ja isompien lasten käytössä uskallan väittää että Remut ovat vähintään yhtä hyviä. Mutta hinnaltaan hieman edullisempia.
Meillä koitetaan bongailla käytettynä niin paljon kuin mahdollista ja kierrätetään sisarukset toiselle. Kyllä mä maksan mielelläni vaikka puolet uuden hinnasta jos hyväkuntoisia löytyy.
T.kukka
Kiitos hyvästä artikkelista!! Taidan sittenkin ommella tyttäreni puvun itse vaikka Protex polvineen ja peppuineen, monine vetoketjuineen ja saumateippeineen jne. jne. hintaa kertyy silti… Ja sitten se kankaitten valmistus, kyllä sekin mietityttää… No, meinaan silti ommella sen.
Mä olen kans miettinyt, että eihän sitä ennenkään ollut mitään näin hienoja vermeitä. Vauva-aikana meillä onkin ollut molemmilla lapsilla käytössä vanha kasari(?)haalari, joka on maailman pähein, mutta jossa ei mitään hienouksia ole. Tokan talvensa esikoinen veti mun äitiyspakkaushaalarilla, joka on siis vain vanulla topattu puuvillahaalari. Mutta se ei nyt enää kuopuksen toista talvea toimi, kun vauvat ja tilanteet ovat niin erilaisia. Esikoinen alkoi vasta kontata tokana talvenaan ja pihalla hengailu oli lähinnä pulkassa, rattaissa tai kantorepussa istumista. Kuopus sen sijaan ottaa pian ensiaskeliaan ja painelee menemään siskonsa perässä rymyten. Haalari olisi rikki ensimmäisestä ulkoilusta.
Hankalia juttuja. Mutta huollon kanssa mä uskoisin meidän touhujen olevan aika hyvällä mallilla. Putsataan sotkut vaatteista tuoreeltaan ja paikkaillaan reikiä.
On muuten totta, että pikkupaikkakuntien kirppareilla voisi haalarihommissakin käydä paremmin flaksi! Mulla oli aikoinaan iso varasto kirppareilta ostettuja isompia vaatteita, joita jemmailin lapsen kasvaessa. Nyt siellä laatikossa ei ole kuin muutama vaate pohjalla.
Kiitos hyvästä ja kriittisestä jutusta! Meillä ostetaan kaikki mahdollinen käytettynä. Hyvin on palvellut Reiman haalari, joka tuli meille oltuaan yhdellä lapsella ja tulee lähtemään meiltä vielä ihan kelvollisessa kunnossa kahden talven käytön jälkeen 🙂 Olen ajatellut niin, että muutamakin loppuun käytetty haalari käytettynä ostettuna on parempi hankinta kuin uusi. Meillä tehdään niin, että meillä on sellainen karmean näköinen ja huonokuntoisempi haalari selkeitä rymyreissuja varten (jäisen mäen laskeminen, metsässä rämpimiset, autonkorjaukset jne..) ja sitten sellainen siistimpi sellaiseen ulkoiluun, jossa vaurioiden riski on pienempi (lumilinnojen rakentamiset, kaupunkireissut, hiihtoharjoittelu) jne.
Joo, sama kiinnostaisi myös mua. Meillä kun on heiltä ulkovaatteiden lisäksi käytössä myös sisävaatteita. Heidän kaikki sisävaatteensa ovat luomupuuvillaa – kuulemma sataprosenttisesti, kun tapana on myydä luomupuuvillana myös osittain luomupuuvillaa sisältäviä tuotteita – mutta muuta firman ekologisista ja eettistä arvoista en osaa sanoa.
Miksi Reiman haalari ei ole sitten nettikaupassa halvempi jos kauppa vie haalarin hinnasta noin suuren osan + muut kulut ?
Täälläkin meni kahdet kurahaalarit puhki nyt kesän aikana, auts.
Mun on kans jaettava mun Ticket-kokemukset. Ostettiin pari vuotta sitten käytettynä Ticketin talvihaalari, jonka kanssa riemuitsin edukkaasta hinnasta ja hyvästä kunnosta. Noh, haalarista kuluivat polvet haituvaksi parissa viikossa ja esikoisen sisävaatteet olivat aina polvista märät, vaikka olisi ollut pakkastakin. Korpesi ihan hitosti ja oli pakko ostaa sitten kesken talven nöyränä ihan uusi haalari. Viime talvena ostin esikoiselle uutena avähän epäröiden Ticketin talvihousut. Huono kokemus nakutti takaraivossa, mutta housut olivat ainot, jossa olivat haluamani asiat kunnossa. Ja ne ovat olleet todella hyvät pöksyt. On lumilukot nilkoissa, kunnon vahvistukset, henkselit, hyvät säätömahdollisuudet ja sitä rataa. Voisin väittää niiden olevan ihan pränikät niin ominaisuuksiltaan kuin ulkonäöltään edelleen. Ne toivoakseni sopivat vielä tänä talvena ainakin alkuun.
Mutta joo, on tosiaan hankalaa tämä näiden kanssa tuumailu. Mutta samanlaisiin johtopäätöksiin olen päätynyt kuin sinäkin.
Kiitos, kiva jos siitä oli hyötyä. Aikuisten ulkovaatteiden kanssa on tosiaan sama ongelma. Niissä mä olisin valmis panostamaan rahallisesti, kun ei kuitenkaan joka kausi tarvitse hankkia kahdessa koossa uusia vermeitä.
Meillä on kans taiteltuna ullakolle esikoisen vanhat (ulko)vaatteet odottamaan kuopusta. Vähän kehnosti ovat syntyneet eri vuodenaikoina ja esikoisen ennenaikaisuus vielä kasvattaa eroa. Kuopuksen vauvavuotena esikoisen vanhat kesävaatteet ovat olleet sopivia talvella ja kesällä taas oli tarjolla villapaitaa. Mutta toivoakseni nyt vauvavuoden jälkeen erot alkavat tasaantua.
Voi joo ompele, jos suinkin vaan osaat. Mä niin toivoisin kans pystyväni siihen. Olen miettinyt, että saattaisin osata softshellistä ommella just ja just välikausihaalarin, mutta talvitamineisiiin taidot eivät millään riitä.
Tulipas erityispaljon kirjoitushäriöitä tähän kommenttiin, hups ja anteeksi.
Ole hyvä, kiva jos tykkäsit postauksesta. Niin kiva kuulla, että pyritte ostamaan kaiken käytettynä. Mun on myönnettävä, että mitään tiettyä juttua en vaan jaksa enää yrittää metsästää kirpputoreilta, mutta aina kun jotain sopivaa tulee vastaan isommassa koossa, ostan odottamaan lasten kasvamista. Ihan liian harvoin ehdin nykyään viettää kirppispäiviä tai edes piipahduksia, mutta tästä intoutuneena pitäisi sellainen yrittää järjestää.
Arvelisin sen liittyvän kilpailulainsäädäntöön. Mutta kysäisen, josko reimalaiset voisivat tähän vastata.
Minua ihmetyttää myös hinnan laskukaava. Nimittäin noissa Tutan vaatteissa (eli sisätamineista puhutaan nyt). On kuitenkin olemassa kotimaassa tehtyjä laadukkaita vaatteita esim. Melli, Marlon, Hilla, Höö jne. (Hööstä en ole varma, mutta muut käsittääkseni vielä luomupuuvillaa), ja niitä saa aivan samaan hintaluokkaan kuin Tutan vaatteita (osa halvempia, osa hieman kalliinpia), niin miten tuo Tutan vaatteiden laskukaava oikein menee?!
Mä olen miettinyt ihan samaa, tosin niin päin, että miten ihmeessä esimerkiksi Melli voi olla niin edullinen. Mä luulisin asian liittyvän firmojen kokoeroon. Jos ajatellaan esimerkiksi vaikka ravintola-alaa. Pieni kahvila, joka on auki vain arkisin kahdeksan tunnin ajan ja sitä pyörittää omistaja yksin, voi saada lopulta viivan alle enemmän rahaa kuin iso ravintola, jossa on paljon asiakkaita, aukioloajat laajat ja samalla myös paljon työntekijöitä. Tokalla liikevaihto on enemmän, mutta ekalla voittoa saattaa jäädä jopa enemmän, kun henkilöstökulut yms. ovat niin olellisesti tokaa firmaa pienemmät.
Mutta tämä oli ihan keittiöekonomistin arvaus. Mäkin tahtoisin tietää tähän Reiman näkökulman, mä kysäisen sitä!
Hei, Hanne toivoi että vastaisin, joten tässä vähän taustaa nettikaupan ja tavallisen hinnoista:
Hintakilpailu on nykyisin netissä ja muuallakin vapaata. Mutta nettikaupassa ei välttämättä pysty kannattavasti myymään halvemmalla kuin perinteisessä myymälässä, sillä sielläkin on omat kulunsa, eikä se itsekseen ilman ihmistyövoimaa pyöri. Myös tuotepalautusten ja -vaihtojen kuljetukset maksavat – Reimalla ne ovat asiakkaalle ilmaisia. Jos vertaa vaikka elektroniikkanettikauppoihin, niin harvemmin siitä tulee ostettua väärän kokoinen sähköhammasharja, mutta vaatteissa tämä on kuitenkin ihan arkipäivää. Moni ulkomainen nettikauppa on halvempi juuri siksi, että palautus ei olekaan asiakkaalle ilmaista. Ja toki Reimankin nettikaupassa on aleja ja varastontyhjennyksiä, ja silloin hinnat saavat kyytiä 🙂 Tässä nyt vain joitakin pointteja, auttoiko yhtään?
Hei, kiitos Hanne, samoilla linjoilla minäkin. Moni muu merkki toimii kuten Reima, eli tekee tuotteita isoissa tuotantoerissä jälleenmyyjille. Silloin hinnoittelu menee suurin piirtein samalla tavalla kuin Reimalla (toki meilläkin eri tuotetyypeissä on eroja, nuo aiemmat olivat lähinnä suuntaa antavia esimerkkejä). Eri yritysten toimintatavoissakin on eroja, jotka saattavat näkyä hinnoissa. Jonkin merkin jälleenmyyjinä toimivat koti- tai verkostomyyjät, tai myynti keskittyy messuille ja tapahtumiin. Pieni, aloitteleva merkki voi toimia hyvinkin joustavasti – designer on samalla myyjä ja markkinointi-ihminen, ja saa hintaa viilattua alas, jos itse niin päättää. Yrittäjiä on moneksi, ja monenkokoisia. Pienistä firmoista voi kasvaa isoja, ja molemmilla on omat murheensa.
Viime jouluna etsin lahjarukkasia kummilapselle. Kävin monessa eri kaupassa tutkimassa tarjontaa, ja kaikki oli made in chinaa, oikein alkoi suututtaa. Sitten löysin jonkun prisman/cittarin laarista suomalaiset, siis myös Suomessa ommellut(!) Elsa Pitkäsen rukkaset, jotka sitten ostin. Käyttökokemuksista en tiedä. Rukkaset eivät maksaneet merkittävän paljon enempää kuin muut vastaavat, mutta niitä oli vain tietyssä marketissa (en muista enää missä, joku perusprisma se kuitenkin oli). Toivoisin, että tätä ainokaista suomalaismerkkiä olisi saatavilla laajemminkin, jotta asiakkaat löytäisivät hanskat ja firma pysyisi pystyssä.
Meillä on talveksi odottamassa alesta ostettu Travellen haalari, koska halusin suomalaisen yrityksen tuotteen, mutta en välttämättä Reimaa. Eka talvi meni äp-haalarissa ja siihen tarvittaessa päälle käytettynä saadut välikausihenkselihousut. Sadetakki on myös käytettynä saatu. Välikausihaalarina on ollut Name it:n softshell, joka on ollut tosi hyvä ja kauniskin ja saanut monilta ihasteluja. Toisena välikausihaalarina varalla on kirppikseltä ostettu Lassie. Olisipa kiva kuulla tarkemmin myös Reimaa pienempien suomalaisten merkkien kuten Travallen ja Rasavilin eettisyydestä ja tuotannosta.
Elsa Pitkäset ovatkin muuten loistorukkaset ja merkki on vanha. Asiakasomistajapäiviltä ostan tytöilleni noita itse, ovat malliltaan hyvät jo pieneenkin käteen ( ts. Peukku on helppo saada paikoilleen) ja ovat todella lämpimät. Mä ostan haalarit uutena priimakäyttöön julkisille paikoille, mutta pienempi saa sitten joko yhä paremmaksi haalariksi isomman vanhan tai sitten rymyhaalariksi. Kakkoshaalarit ovat vanhemmallekin käytettynä ostettuja tai serkkujen vanhoja. Kiertelisin kyllä kirppareita, mutta aika ei vaan riitä. Siksi teen hankinnat torista tai alesta. Ostan yleensä arviosta ennakkoon neitien garderobin,tosin nuoremmalle vähemmän, koska hän voi käyttää siskonsa vanhoja.-Anki
Niin, siis sama juttu mulla, että ihmettelen miten voi olla kotimaiset niin edullisia suhteessa esim. Tuttaan. Tuossa (hintakysymyksen kirjoittanut täällä huutelee :D) ihmettelin lähinnä tuota laskukaavaa Tutan vaatteille.. Mutta hienoa jos kysyt sitä vielä!! Toki itse suosin noita suomalaisia. Melli on ihana, Marlonia olen ostanut myös jonkun verran ja ovat hyviä olleet (toki hieman tylsiä ja oikeasti kivan näköisiä on vähän, mutta perusjutut hyviä, kuten kypärämyssyt, potkarit ym.)
Ja mitä ulkovaatteisiin tulee, en osaa sanoa mitä olisin valmis maksamaan kotimaisista. Ulkovaatteet maksaa kuitenkin aika paljon ja menee pienen ajan. Uskaltaisin sanoa, että maksaisin tuplat. Mutta toki ostan yleensä ulkovaatteet joko alesta tai kirppikseltä, niin tuplat siihen lisää ei ole paljon.. Vaikeita juttuja ja olisi varmasti punnittavissa vasta, jos vaihtoehto olisi.
Olen tullut siihen johtopäätökseen, että ideologiat (eettisyys) ja tosielämän realiteetit (raha) saadaan parhaiten kohtaamaan, kun mietitään hankintoja niiden jälleenmyyntiarvon perusteella. Esim.: Ostan laadustaan tunnetun merkin n. 150€ maksavan haalarin vähän käytettynä 100€:lla. Saan sen vähän enemmänkin käytettynä eteenpäin vielä 60€, koska ihmiset ovat valmiita maksamaan kyseisestä merkistä ja laadukkaana se vielä kestää uudella käyttäjällä. Olen siis maksanut haalarista 40€, ja siihen hintaan ei uutena saa edes prismahaalaria. Olkoonkin, että joku prismahaalari saattaisi olla yhtä kestävä kuin tuo kallis merkkihaalari, mutta niiden jälleenmyyntiarvo on olematon ja suuremmalla todennäköisyydellä päätyvät nopeammin kaatopaikalle. Samalla tulen tietysti pönkittäneeksi suurta brändiä entisestään, mutta menestys tuo mukanaan myös vastuun ja heidän toimintansa on helpommin suurennuslasin olla, kuten Reiman tapauksessa. Käytettyjen metsästys ja eteenpäin myynti sekä merkkien vertailu on tietysti aikaavievää, mutta jos sillä säästän rahaa ja edistän eettisyyttä, on se sen arvoista.
Tuossa yläpuolella on tosiaan Reiman viestintäpäällikkö Riikamaria Paakkunaisen vastaus 🙂
Mun on pitänyt jo pidempään tehdä postaus meidän suosimista sisävaatemerkeistä, kun sellaista on kaipailtu. Täytyykin nyt kaivella tuo postausidea aivoille työstettäväksi, jotta sellaisen saisin lähiaikoina kirjoitettua.
Hei kiitos vinkistä! Mä olen tekemässä testiä kuopuksen ikäisille tarkoitetuista rukkasista. Siinä on nyt mukana kaksi omasta mielestäni hyvää lapasta. Mutta selvitän, josko saisin nämäkin testiin mukaan 🙂
Jes, Elsa Pitkäsen rukkaset ovat mukana testissä!
Pitää katsoa, josko saisi perehdyttyä Reiman lisäksi myös muiden lasten ulkovaatemerkkien tuotannon taustoihin 🙂
Peukku on kyllä avainsana noiden pikkuisten kanssa. Olin jo unohtanut koko asian, kun kolmevuotiaan kanssa peukku jo yleensä löytää ilman äheltämistä paikalleen. Elsa Pitkäset on nyt pyydetty mukaan Lähiömutsin pieneen rukkastestiin, joten niistä lisää myöhemmin 🙂
Joo, mäkin olen nyt viimeisen vuoden aikana alkanut miettiä myös tuota jälleenmyyntiarvoa enemmän. Ja just sitä, että merkkikama pysyy yleensä kaemmin käytössä lapselta toiselle.
Tuumasta toimeen käveltiin eilen lasten kanssa pari korttelia ja sisään Nuttu-Liinan ompelimoon – ja tilattiin tytölle talvitakki, jossa käytetään vieläpä kierrätysmateriaalia 🙂 Ja samaan syssyyn soitin isovanhemmille, että pelkät ulkoiluhousut riittää ja toivotaan Reimaa. Keventynyt ja iloinen mieli!
Ja tuo on totta; toisen lapsen kanssa on ollut ihan erilaista – kun pieni haluaa olla mukana isomman leikeissä ja leikit ovat sitä myöten aika kuluttavia, varsinkin tässä konttausiässä. Meillä on onni, että saadaan suurin osa vaatteista käytettynä siskon perheeltä – ja hekin ostavat suuren osan vaatteista käytettynä. Nyt kuitenkin isompana alkavat serkukset olla jo vähän liiankin samankokoisia, jolloin joudutaan mekin lähtemään enemmän vaateostoksille ja joutuu painimaan näiden asioiden kanssa paljon enemmän kuin ennen!
Vähittäismyynnin turvaamiseksi on varmasti välttämätöntä, ettei valmistajan nettikauppa kilpaile vähittäiskaupalla hinnan kanssa? Ainakin luulisi, että tällainen hintakilpailu söisi aika äkkiä vähittäismyynnin kannattavuuden. Arvostaisin itse ainakin reilua yhteistyötä, joka varmistaa, että kauppoja on lähellä meitä myös tulevaisuudessa, eikä kaikkea osteta netistä – vaikka voihan sekin olla tulevaisuutta.
Niin ihanaa seurata tätä blogia, kun arvot on niin samanlaiset kuin itsellä 🙂 Ikävää lukea joitain blogeja, joissa lähinnä helppous ja nopeus ja kauneus korostuvat. Vaatteita hankitaan surutta ihan sama mistä, missä tai miten ne on tehty ja kauanko niiden käyttöikä on. Kunhan lapsi näyttää mini Harper Beckhamilta tai vastaavalta 😀 Yök. Tuntuu pahalta. Tätä blogia lukiessa voi sentään hengittää 🙂
That being said, jos jotain voisin Suomessa parantaa, niin vaateteollisuutta. Lakimuutoksia niin, että yrityksille ei tule aivan niin kalliiksi tuottaa vaatteita täällä. Kammoan ylipäätään mennä ostamaan vaatteita, kun ei ikinä tarpeeksi läpinäkyvän tuotantoketjun omaavia löydy mistään. Eikö lähituotantoa tukemalla voisi saavuttaa hiukan sitä budjettivajetta pienemmäksi Suomelle?
Mulle esiteltiin Jumbon liikkeessä POP:in asuista luomupuuvillaisina ainoastaan ne raidalliset. Kaikki hauskat kuviolliset olivat sitten ihan tavistuotantoa. Tämä siis heidän myyjänsä mukaan.
Joo, tuotantoketju läpinäkyvyyttä sietäisi lähes jokaisen firman parantaa. Mä esimerkiksi annoin Reimalle tuossa haastattelua tehdessäni palautetta siitä, että sivuilta ei löydy mitään tietoa siitä, missä vaatteet on tehty. Ihan riittäisi alkuun jo se, että kerrottaisiin maat, joissa ompelu pääosin tapahtuu. Ja kyllä, mä toivoisin myös, että jollain kikalla saataisiin mahdolliseksi yrityksille tuottaa vaatteita ja tekstiilejä Suomessa. Miten se tapahtuisi, siihen en valitettavasti osaa sanoa mitään.
Mä olen aina luullut kans, että vain ne raitavaatteet ovat luomupuuvillaa. Mutta kesällä Vaasan Polarn O. Pyretissä mulle kerrottiin, että kaikki vaatteet ovat luomupuuvillaa. Ja just niin, että kaikki käytetty kuitu on luomulaatuista. Ihmettelin ja ihmettelen edelleen, miten siitä ei sitten vaatteissa mainita mitään.
Ulkovaatteet on kyllä aika iso ongelma kun muuten olen kiinnostunut vaatteiden valmistusprosessista. Reiman eettisyyteen en kyllä itse oikein luota, suurin osa vastauksistakin kuulostaa aika kierrellyiltä… Olen kuullut, että mini rodinilla olisi eettisesti kestävimmät ulkovaatteet, en ole vielä tutustunut paremmin kun tämä talvi mennään vielä äp:n haalarilla ja kantotakin alla villahaalarilla. Sisävaatteissa on onneksi nykyään tosi paljon hyviä vaihtoehtoja, Papu, Vimma, Mainio, Punainen norsu ja mini rodini on meidän tämän hetken lempparit 🙂 kovasti yritän välttää sitä, ettei meillä vanhemmilla tai lapsella ole lapsen tekemiä vaatteita päällä.