Monet teistä varmasti muistavat Yleisradion MOT-ohjelman dokumentin Verentahrimat muotivaatteet? Se esitettiin viime vuoden keväällä, mistä lähtien se on kummitellut mielessäni. Ja hyvä niin. Vaikka olenkin halpatuotantomaiden ongelmista jollain tasolla tietoinen, tuli ohjelma taas hyvänä muistutuksena pikamuodin ongelmista. Jos et ole katsonut ohjelmaa, sen voi edelleen katsoa täällä. Suosittelen. Samasta paikasta löytyy tekstinä pääpiirteittäin ohjelman sisältö.

Dokumenttissa nostettiin yhtenä esimerkkinä esille Reima ja heidän valmistamansa Tutta-lastenvaatteet. Suomessa kaupasta ostettuna tuo paita maksaa 13 euroa, mutta MOT kertoi siitä maksettavan bangladeshilaiselle ompelijalle 2 senttiä. Mikä tilanne Reimalla on nyt, reilu vuosi ohjelman esityksen jälkeen? Mä kysyin asiasta Reiman viestintäpäällikkö Riikamaria Paakkunaiselta.

Asia nimittäin kiinnostaa. Mä olin itse Verentahrimat muotivaatteet -ohjelman jälkeen hetken ulalla, että mitäs nyt. Etenkin kun Reima on yksi Lähiömutsin parhaista affiliate-yhteistyökumppaneista. Lasten sisävaatteet mä pyrin kirpputorien lisäksi ostamaan pääsääntöisesti suomalaisilta pienmerkeiltä, joiden tekeminen on niin mahdollisimman lähellä eettistä ja ekologista kuin se voittoa tavoittelevassa yrityksessä voi olla. Ketjukamaakin kyllä löytyy, ei siinä. Lasten ulkovaatteiden kanssa omien arvojen mukaan eläminen ei sitten olekaan ihan niin helppoa.

Kun ulkovaatteet ovat niin kovassa kulutuksessa kuin meidän perheessämme, vaatteiden täytyy kestää kovaa remuamista ja myös usein toistuvaa pesua ja kuivaamista. Metsässä rymyämisen jälkeen ei paljon pyyhkiminen auta, kun kamat alkavat haista uitetulle rakille. Ekologisuus yhdistettynä tekniseen toimivuuteen ja mukavuuteen on hankala yhdistelmä, johon toivon lähivuosina heräämistä vaatevalmistajien puolelta.

Ulkovaatteiden eettisyys onkin sitten vielä kinkkisempi juttu. Itse päädyin MOT:in ohjelman jälkeen lopulta kannattamaan haalarikaupoilla useimmiten Reimaa. Sen suunnittelu ja kehitystyö työllistää kuitenkin suomalaisia. Lisäksi Reiman Reimatec-ulkovaatteet ovat selkeästi kärkikahinoissa, mitä tulee vaatteen kestävyyteen omien kokemusteni mukaan. Se että tuote säilyy hyvänä useammalle käyttäjälle on iso osa tuotteen ekologisuutta. Teinkö oikein? Onko Reimalla herätty halpatuotantomaiden ongelmiin?

Reiman viestintäpäällikkö Riikamaria Paakkunainen kertoo, että Reima liittyi MOT:n dokumentin jälkeen palo- ja rakennusturvallisuussopimus Accordiin, mikä parantaa Bangladeshin tehtaiden turvallisuutta. Mutta eettisessä tuotannossa kyse ei ole vain Bangladeshista, jossa Reiman vaatteista valmistetaan vain muutama prosentti. Suurin osa vaatteista tulee Kiinasta, ja lisäksi tuotantoa on myös muissa Kaakkois-Aasian maissa.

Reima onkin liittynyt noudattamaan BSCI:n eettistä ohjeistusta, joka muun muassa edellyttää osapuolten varmistavan yhdessä, että työntekijöille maksettava palkka riittää heidän perheidensä elatukseen. Paakkunainen kertoo, että lähitulevaisuudessa olisi tavoitteena kaiken Reiman tuotannon olevan BSCI-auditoitua. Sillä on merkitystä, sillä BSCI-tarkastuksissa vain rapiat 40 prosenttia tehtaista läpäisevät heti, toinen rapiat 40 prosenttia hyväksytään vasta korjausten jälkeen ja 16 prosenttia ei täytä vaatimuksia.

– Valvomme sopimushankkijoitamme ja tehtaita säännöllisesti myös itse. Reiman oma väki vierailee jokaisessa tehtaassa vähintään kerran vuodessa. Vaikka mikään valvonta ei tietenkään ole sataprosenttisen aukotonta, koska ihmiset ovat aina ihmisiä ja erehtyväisiä, voimme kuitenkin itse menemällä paikalle varsin hyvin varmistua siitä, että tehtaillamme ovat asiat kunnossa, Paakkunainen lisää.

On siis hyvä, että näitä asioita nostetaan esille. Se tuo ne kuluttajien tietoisuuteen ja lisäksi saa aikaan ihan konkreettisia muutoksia. Mutta miksi silti dokkarin jälkeen tuntuu, että Reiman suosimista ei voi tehdä täysin puhtain omatunnoin? Paakkunainen kertoo, että hänen mukaansa dokumentissa niputettiin ovelasti samaan pahisjengiin sekä sellaiset merkit ja kauppaketjut, joilla on ongelmia ollut ja sellaiset, joissa ongelmia ei ole esiintynyt. Itse kiinnitin huomiota siihen, että suomalaisista vaatemerkeistä vain Reima ja TexModa ylipäätään avasivat kuvausryhmälle tehtaidensa ovet.

– Reima valitsi tuon tehtaansa aikoinaan osana ulkoministeriön tukemaa kehitysyhteistyöhanketta, ja tehdas oli siis erittäin tarkan seulan läpikäynyt ja hyväksi havaittu. Ongelmia siellä ei ole ollut, Paakkunainen selittää.

Hetkonen, hetkonen. Dokumentissa kyllä selkeästi painotettiin, että yksi iso ongelma on. Nimittäin palkkaus. Jo dokumentin ennakkomainonnan otsikointi huusi ”Reiman paita kaupassa 13 euroa, ompelija saa 2 senttiä”. Ei kyllä kuulosta ihan ongelmattomalta tulonjaolta. Paakkunaisen mukaan otsikko antaa ymmärtää väärin, sillä yksi ompelija ei kuitenkaan ompele koko paitaa, vaan kenties vain yhden sauman, ja toinen ompelija taas tekee seuraavan työvaiheen.

– Laskeskelimme silloin, että luultavasti paidan ompelevassa tehtaassa itse työn osuus olisi sen 2 sentin sijaan noin 1,40 euroa. Siihenhän meillä ei ihan tarkkaa näkymää ole, koska ostamme heiltä valmiin tuotteen. Mutta tässäkin tehtaassa on oma päiväkoti työntekijöiden lapsille, täyspäiväinen oma lääkäri ja tehtaan omat bussikuljetukset päivittäin pitempimatkaisille työntekijöille, joten nämä asiat varmasti näkyvät heidän hinnoissaan. Tehdas ei siis suinkaan ole Bangladeshin halvin, ja palkat ovat enemmän kuin tekstiiliteollisuudessa keskimäärin, Paakkunainen kertoo.

13 euron paidan hinta jakautuukin Paakkunaisen mukaan suunnilleen näin: Reima 2,5 euroa, kauppa sekä verot 8 euroa, valmistaja 2,5 euroa.

Mitenkäs on sitten niiden erityisesti mua kiinnostavien Reiman ulkovaatteiden laita? Miten esimerkiksi 120 euron haalarin tulot jakautuvat eri tekijöiden kesken? Paakkunainen kertoo, että haalarista 24 prosenttia on Suomeen maksettavaa alv-veroa, eli rapiat 23 euroa kilahtaa valtiolle. Jäljelle jäävästä satasesta jälleenmyyjä, kuten suomalainen tavaratalo saa noin 52 euroa. Siihen summaan kuuluvat tavaratalon myyntikate, tilakulut, henkilökunnan palkat ja niin edelleen. Reimalle tulee haalarista 48 euroa, josta se maksaa tilavuokrat, henkilökuntansa palkat , rahtikulut sekä tuotteen ostohinnan. Tuotteen ostohintaan taas kuuluvat leikkaajien ja ompelijoiden palkkojen lisäksi myös materiaalikulut, ompelevan tehtaan käyttökulut ja kate. Homma on tietty erilainen, jos tuotteen ostaa suoraan nettikaupasta.

Reima työllistää tällä hetkellä 107 suomalaista, ja tuotteet suunnitellaan ja kaavoitetaan Suomessa. Miksi sitten ompeluakin ei tehdä täällä? Paakkunainen kertoo, että ensinnäkään Suomessa ei ole siihen sopivia tehtaita. Häntä epäilyttää myös se, löytyisikö Suomesta halukkaita tehdasompelijoita. Reimalla on laskettu, että jos tuotteet ommeltaisiin Suomessa kaakkois-aasialaisista kankaista, nousisi haalarin hinta noin kolminkertaiseksi ja samalla jouduttaisiin tinkimään monista vaatteen yksityiskohdista. Jos käytettäisiin eurooppalaisia kankaita, hinta nousisi vieläkin korkeammaksi.

– Ennen vuotta 1995 tuotimme vaatteita myös lähialueilla, mutta se kävi liian kalliiksi. Työn siirto takaisin ei näillä näkymin ole mahdollinen, elleivät palkat täällä laske tai kuluttajien ostokäyttäytymisessä tapahdu radikaali muutos. Kovin moni kirjoittaa meille, että maksaisi tuotteesta mieluusti muutaman euron lisää, jos se tehtäisiin Suomessa. Kaupan ostotilastot kuitenkin kertovat toista, eikä varmaan kukaan maksaisi kolminkertaista hintaa, Paakkunainen huomauttaa.

Myönnettäköön, että sellaiset summat kirpaisisivat kyllä. Etenkin kun satsaan merkkien sisälläkin niihin laadukkaimpiin ja kulutusta kestävimpiin haalareihin, joiden hinnatkin ovat aina sen mukaiset. Ostaisinko 160 euron haalarin, jos se maksaisikin lähemmäs 500 euroa? Tunnustan auliisti ja häpeillen, että en. Itselleni kyllä, mutta lasten kasvaessa vauhdilla, saisi haalareihin jo pikkulapsiaikana laittaa aikamoiset läjät pätäkkää.

Miten kuluttajan sitten omasta mielestäni kannattaisi toimia? Ensinnäkin pitäisi tietenkin suosi käytettyjä haalareita. Mulla itselläni on mennyt hermo, kun ihan roskakuntoisista haalareista pyydetään yli puolta alkuperäishinnasta. Ainutkaan käytettynä ostamani ulkovaate ei ole kestänyt meidän rymyäjillä edes yhtä kautta toimivina. Siksi ostan nykyään ulkovaatteet – farkkutakit, sadevaatteet ja sen sellaiset pois lukien – uutena. Toivon sydämestäni, että muilla on paremmin aikaa etsiä hyvässä kunnossa olevia käytettyjä ulkovaatteita. Sellaisia varmasti on, sillä ainakin meiltä ne lähtevät seuraaville hyvässä kunnossa.

Kuluttajien myös pitäisi tutkia vaatteiden valmistusmaalappuja tarkemmin ja näyttää valmistajille, että on kiinnostunut siitä, miten tuote on meille länsimaisille hyvinvointipulliaisille päätynyt. Kun aikoinaan tein Vauva-lehteen useamman haalarijutun, olivat silloin lähimpänä Suomea ommellut haalarit Travallen merkit Remu ja SuperRemu, jotka ainakin tuolloin ommeltiin Virossa. Pieni helsinkiläismerkki MioMao vaikuttaa mielenkiintoiselta uutuudelta ekologisuuden ja eettisyyden suhteen, vaikka heidänkin haalarinsa valmistetaan Kiinassa. Jos joku tietää Travallen lisäksi Aasiaa lähempänä tuotettuja lasten ulkovaatemerkkejä, kertokaa ihmeessä.

Mielestäni on myös tärkeää panostaa laatuun, jotta tuote kestää ja on näin ekologisempi valinta kuin kertakausihaalari. Tietenkin vaatteen laatu pitää suhteuttaa oman perheen tarpeisiin, ja jos olette sisällä viihtyvää sakkia ja haalaria tarvitaan lähinnä kauppamatkoilla rattaissa tai autossa istuessa, eivät ulkovaatteetkaan joudu sellaiseen myllytykseen.

Meidän lapsemme painelevat menemään tämän syksyn ja tulevan talven pääsääntöisesti Reiman ja Polarn O. Pyretin ulkovaatteissa (Reimalta osa saatuja, loput kamoista molemmilta merkeiltä ostettu alesta). Nuo merkit olen tässä mutsivuosieni aikana todennut hinta-laatu -suhteeltaan ja kestävyydeltään parhaaksi tällaiseen menevään ja rymyävään perheeseen. Kaikista maailman merkeistä ei toki ole kokemusta. Lisäksi kaapissa on yksi Name It -välikausihaalari (positiivinen yllätys laadun suhteen), yhdet Lassien tuulihousut (kulutuskestossa parantamisen varaa) ja yksi käytettynä ostettu Lindexin vauvan välikausihaalari (ei vielä käyttökokemusta). Kaikissa lukee made in China.

Miten te tasapainoilette näiden lasten ulkovaateasioiden kanssa? Miten paljon olisitte valmiita ihan oikeasti maksamaan Suomessa tehdystä haalarista, joka myös olisi laadultaan priimaa? Jäikö joku asia mietityttämään tai peräti epäilyttämään ja tahtoisitte tietää Reimalta siihen vastauksen? Jos näin, antakaa kommenttiboksin laulaa, ja mä pyydän reimalaisia vastaamaan.

Jaa: