Sörnäisten laatikkopalstallamme vihreys on alkanut muuttua asteittain kellertäväksi. Tässä vaiheessa on kai myönnettävä, että nyt on syksy ja käsillä sadonkorjuun viimeiset viikot. Jos Kalasatamassa sijaitsevilla viljelmillämme kaupunkipuutarhurin uskoa on tänä kesänä koeteltu, linnuntietä vain muutaman sadan metrin päässä Hanasaaressa minikokoinen laatikkomme on tuottanut satoa kavereille jaettavaksi asti.

Voimalaitoksen parkkipaikalle levittäytyvä laatikkoviljelmärypäs on saanut nautiskella korkeiden rakennusten tuomasta tuulensuojasta, mutta on kuitenkin onnistunut nappaamaan kasvuvoimakseen jokaisen aurinkoisen hetken alueella. Kasvit lähtivät heti kurkottamaan kohti korkeuksia, ja melkein pystyi kuulla, miten multa rapisi siementen alkaessa työntää hentoisia versoja.

Parhaiten satoa on antanut kesäkurpitsa, joka onkin vallannut lähes koko pikkuisen laatikon. Se tuotti välillä parissa päivässä sellaisiakin jötkäleitä, että ne piti katkaista keskeltä, jotta ne sai mahtumaan jääkaappiin. Toinen kurpitsataimi kasvoi hitaammin ja syy sille selvisi vasta kukintojen alkaessa muuttua vihanneksiksi. Luulimme istuttaneemme viime vuosilta tutun ufokurpitsan, mutta se olikin vasta näin loppukesästä satoa tuottava koristekurpitsa. Sen meille suomat pienet pallurakurpitsat ovat söpöjä kuin mitkä!

Suoraan laatikosta naposteltavaakin loota on antanut, kun herne on sinnitellyt sinne tänne kurkottelevan kesäkurpitsan varjossa. Sen sijaan ruusupapu heitti henkensä mystisesti. Siemenestä kylvämämme lehtikaali, mangoldi ja pinaatti taasen joutuivat luovuttamaan kasvupaikkansa vieressä rehentelevälle ja sikailevalle ruusukaalille.

Niin, se ruusukaali. On tehnyt välillä mieli kiskoa koko rotjake juurineen irti muita kasveja kiusaamasta. Sillä siinähän kävi juuri kuten silloin keväällä Annalan taimimyynnissä kuulin parin rouvan keskenään juttelevan. Siitä kasvoi ihan hillitön puska, joka rohmusi naapurikasvienkin tontit. Nuo taimimyynnin rouvat eivät olleet lopulta saaneet ruusukaalin nuppuakaan, mutta mä en suostunut luovuttamaan. Olinhan jo lopulta nöyrtynyt nyppimään hänen kuninkaallisen kaalikorkeutensa alta pois muita kasveja.

Ja haa! Vihdoin näin syksyn kynnyksellä ruusukaalin lehtien tyviin on alkanut muotoutua pieniä nykeröitä. Ihan hurjan paljon meillä ei ole aikaa odotella niiden kasvamista, kun viljelylaatikot tarjonnut voimalaitos pistää kesän parkkiksellaan pisteeseen. Arvioitu saalismäärä tulee olemaan puolisen litraa. Kustannustehokkaasta viljelystä ei siis voida puhua, mutta voin kertoa, että aion nauttia jokaisesta ruusukaalisuupalasta viipyilevin maiskutuksin ja silmät kiinni. Niin ja laitan päälle ihan hitokseen valkosipulia.

Jaa