Kaupallinen yhteistyö: Kotipizza
Nappasimme eilen puolison kanssa palasen kahdenkeskistä aikaa keskeltä päivää. Kävimme hakemassa yhteistyökumppaniltani Kotipizzalta vegaaniset Superseitan-uutuuspizzat, kukkakaalikipot dippeineen sekä vegaaniset jälkkärijätskit ja poljimme lounaspiknikille palstallemme Kivinokkaan. Sillä kyllä, Kotipizzoista saa nyt halutessaan kokonaisen kolmen suoran vegaanista herkkua: dipattavat alkupalat, pizzan ja Jymyn vegaaniset jätskit. Hurraa!
Villiintyneeksi päässeen kasvimaamme keskellä vegaanista lounasta nauttiessa oli puolison kanssa todettava, että maailma on muuttunut ja hyvä niin. Siinä elokuun lopun auringon alla vietetyssä hetkessä oli jotain, mistä emme olisi osanneet edes kuvitella 20 vuotta sitten – kertyneen iän, perheellistymisen ja kasvimaan vapaaehtoisen kitkemisen lisäksi.
Vajaat parikymmentä vuotta sitten minulla ja puolisollani oli lemmikkinä ranskanluppakani Ruska. Se oli monta kiloa painava ruskeaturkkinen otus, jonka korvat roikkuivat maassa asti kuin elokuvien Dumbolla. Yöt Ruska vietti häkissään, ja aamuisin se ei meinannutkaan malttaa odottaa, että joko minä tai puolisoni avaisimme häkin oven. Sen jälkeen se paineli hippulat vinkuen makuuhuoneeseen, hyppäsi tömähtäen sängylle ja herätti kolmikkomme viimeisen jäsenen tunkemalla kostean nenänsä kiinni nukkuvan naamaan ja nuolaisemalla karhealla kielellään.
Opiskelupäivien jälkeen Ruska oli odottamassa ovella jälleennäkemisen riemusta pomppien, ja iltaisin me pötköttelimme sohvalla ketarat oikoisenaan koko sakki. Erityisen mielellään Ruska lähti mukaan piknikeille. Sille pakattiin mukaan omia herkkuja, ja se loikki nurmikolla iloloikkia takajalkojaan sivulta toiselle heitellen.
Ruska oli uskomattoman fiksu ja seurallinen pupu, jolla oli oma hauska persoonansa. Ja Ruska oli se, joka sai minut viimein toimimaan.
Olin miettinyt lihan jättämistä ruokavaliostani jo pitkän aikaa, mutta kuvittelin, että se ei olisi mahdollista. Tykkäsin lihan mausta ja suutuntumasta, enkä oikein tiennyt, miten olisin voinut olla ilman lihaa noin muutenkaan. Ruskan kanssa alkoi kuitenkin tuntua fyysisesti pahalta, että olin monesti syönyt metsästettyä jänistä hyvällä ruokahalulla. Vaikka jo silloin tajusin, että jos lihaa tahtoo syödä, riista on tietenkin paras vaihtoehto, alkoi ajatus lihan syömisestä ylipäätään tuntua vastenmieliseltä. Ruska oli tunteva ja persoonallinen pupu, ja minä olin syönyt sen kaltaisia eläimiä ajattelematta asiaa sen kummemmin.
Hankalimmalta tuntui jättää leivältä pois metvursti, mutta päätin koittaa. En koskaan ajatellut ryhtyväni kasvissyöjäksi, mutta halusin tehdä testin, pystyisinkö siihen. Viimeiseksi liha-annoksekseni jäi ravintolassa syöty kanatortilla vuonna 2000, vaikka en sitä silloin tajunnutkaan. Kokeilusta muodostui elämäntapa.
Alku vaati kuitenkin vuosituhannen alun Vaasassa vähän tekemistä. Kun oli aina tottunut ostamaan kauppareissuillaan 400 grammaisen lihalöntin, meni aikaa löytää uudenlaiset tavat tehdä ruokaa. Vaihtoehtojen löytämiseen tarvitsi pientä salapoliisityötä. Löysin pienet aasialaiset ruokakaupat, joissa esimerkiksi tofu oli perusjuttu, sillä se kuuluu aasialaisen ruokavalion perusteisiin. Lainasin kirjastosta hipiltä haisevia kirjoja, joissa kerrottiin linsseistä sekä pavuista ja siitä, miten tehdä itse orasjuomaa, seitania ja mantelimaitoa. Kerran löysin perusruokakaupasta vegaanista valmisjäätelöä, jonka pohjana oli soija. Se olisi vaatinut rutkasti lisää tuotekehittelyä, sillä lopputulos oli niin pahaa, että yökötti.
Kasvissyönnin yllä oli pitkään viherpiipertämisen maku ja sitä pidettiin outojen hippien hommana. Sain vielä blogini alkuaikoina vastata aggressiivisen hyökkääviin kommentteihin siitä, miten pilaan vouhotuksellani sekä oman että lasteni terveyden. Siltikin, vaikka en ollut silloin koskaan julkisesti kertonut meidän olevan kasvissyöjiä. Jaoin kyllä perheemme ruokareseptejä, mutta en alleviivannut niiden olevan vegeä. Jonkun itselleni niin ilmeisen alleviivaaminen tuntui kummalliselta – ja koska ilmapiiri oli mitä oli. Tulin kasvissyönnin kanssa niin sanotusti kaapista ulos täällä blogissa vasta vuonna 2016, yli neljä vuotta blogin perustamisen jälkeen.
Nyt tuntuukin ihan uskomattomalta mennä lähikauppaan, jossa on monta metriä pitkä hylly täynnä pelkkiä vegaanisia ruokavalmisteita. Lapsuuskotipitäjäni Vähänkyrön kaupoissakin on nykyään enemmän käyttövalmiita kasvisvalmisteita kuin Helsingin lähikaupassani muuttaessani kimppakämppään Hakaniementorin laidalle vuosikymmen sitten.
Siirtyminen kasvissyöntiin tai kasvispainotteisempaan ruokavalioon on nykyään helppoa, kivaa ja etenkin maukasta. Seitania en ole valmistanut enää vuosiin itse, kun kaupasta saa valmiina ihan yhtä hyvää. Kouluun ei enää tarvitse terveydellistä tai uskonnollista syytä kasvissyöntiin, vaan yhä useampi lapsi on kasvissyöjä – ollut joko koko elämänsä tai vaihtanut siihen oman ymmärryskykynsä kehityttyä. Kasvissyönnistä on tullut nouseva trendi, jonka nousukäyrälle ei näy loppua. Onneksi!
Ilmapiiriä on ollut muuttamassa myös ymmärrys siitä, miten iso teko ilmastolle kasvispainotteinen ruokavalio on. Vaikka oma kasvissyöntini alkoi aikoinaan eettististä syistä, ovat ekologiset syyt nykyään ihan yhtä painavia. On paljon fiksumpaa syödä itse vaikkapa ne härkäpavut tai soijat kuin syöttää ne ensin tuotantoeläimille, jotta sitten voisi syödä sen eläimen. Ei tarvitsisi polttaa sademetsääkään viljelyalan alta. Myös EU:ssa tai ihan kotimaassa kasvatetut ja valmistetut valmiskasvistuotteet ovat lisääntyneet. Kahvini soijamaidon olen voinut vaihtaa jo useampi vuosi sitten kauramaitoon.
Ruokavalioomme kuuluu yhä edelleen myös lehmänmaitotuotteita ja kananmunia, mutta molempien osuus jääkaapissamme on vähentynyt isosti ihan kuluneen vuoden aikana (tämä kirjoittamani postaus sai jonkin liikahtamaan eteenpäin myös omissa ruoka-ajatuksissa). Esimerkiksi juuston kanssa kaikki lähti taas kieltäytymisen sijaan kokeilusta. Aloin syödä leipäni ilman juustoa, vaikka ajattelin, että enhän minä voi. Mutta kas, ihan hyvin voin. Leipätäytteeni ovat nykyään monipuolisempia, kun olen alkanut tajuta, että leivän päälle voi laittaa aika paljon muutakin kuin juustoa. Siihen on vaikuttanut myös se, että kauppojen hyllyillä on nykyään jopa lehmänmaitomeijereiden tekemiä juustonkaltaisia kasvisvalmisteita ja jopa paheeni, sinihomejuuston, kaltaisia kasvisversioita. Maailma tosiaankin muuttuu!
Ja jotta se muuttuisi vielä parempaan suuntaan, parempien vaihtoehtojen valitsemisen pitää olla helppoa ja tuntua siltä, että mistään ei tarvitse luopua. Siksi on valtavan tärkeä juttu, että voin mennä juurikin vaikka Kotipizzaan ja ostaa herkkuruokani vegaanisena ilman että se on mikään juttu tai että joutuisin tehdä kompromisseja. Saan törkeän hyvän pizzaelämyksen, joka nyt lisäksi sattuu olemaan täysin vegaaninen, eli valmistettu ilman mitään eläinperäisiä raaka-aineita.
Sillä Kotipizzan Superseitan-pizza on nimensä mukaisesti ihan superhyvä! Kokeilkaa, olisi ihana kuulla teidänkin makuraatitulokset. Mikään kevyt lounas Superseitan ei ole, vaan enemmänkin valinta niihin päiviin, kun tekee mieli kunnon mättöä. Pääjuttu siinä on seitan, eli muun muassa vehnäproteiinista, kikhernejauhoista ja mausteista valmistettu proteiinipitoinen ja suutuntumaltaan mukavan kebabmainen kasvisvalmiste. Ei olisi se pienessä keittokomerossa seitania valmistava Hanne voinut ajatella, että vielä joskus voisi ostaa pizzansa seitanilla!
Seitanin lisäksi Superseitanissa on tomaattikastiketta ja Valion Oddlygood Veggie -juustoraastevalmistetta, joka toimii mahtavasti myös uunissa, eli sulaa just sellaiseksi mehevän rapeaksi herkkukatteeksi pizzan päälle. Rapeutta ja raikkautta pizza saa tuoreesta paprikasta ja sopivasti tulisuutta keltaisesta banaanichilistä. Päälle tursotetaan vielä vegaanista valkosipulimajoneesia. Morjens, miten hyvää!
Pizzojen lisäksi meillä oli puolison kanssa lounastärskyillämme eväänä myös Kotipizzan dippikukkakaalit, eli maissipaneroidut kukkakaalipalat dipin kanssa. Niihin tulee oletuksena päälle Aura-juustoa, joten vegaanisesta toiveesta pitää muistaa huikata tilauksen yhteydessä. Jälkkärivaihtoehtoina olevista Jymy-jäätelöistä vegaanisia ovat kookos-lime ja oma suosikkini pistaasi, ja niitä saa joko pikkupikarissa tai isossa puolen litran tötsässä.
Näillä eväillä oli aika selvää, että emme puolison kanssa lounastreffeillämme jaksaneet syödä kaikkea, vaan taiteltiin toisesta pizzalaatikosta pienempi laatikko (rakastan Kotipizzan laatikoita, joissa tämä asia on otettu huomioon) ja kannettiin pikkuloodassa loput pizzoista kotiin jääkaappiin – siinä samassa kuin lounaan jälkeen palstalta koriin kerätyt ja kuokitut kasvikset.
Nyt kun nostit asiaa esille niin uskallan ehkä lähteä ihan puhtaasti uteliaisuudesta kysymään paria juttua joita olen joskus miettinyt, mutta ajatellut että se olisi vähän tungettelevaa. Jos se on sitä niin jätä toki vastaamatta.
Olen siis pohtinut että onko teidän lapset koskaan maistaneet jotakin eläintä? Ja jos ovat maistaneet niin mikä on johtanut siihen että ovat se tehneet? Tai ovatko koskaan kysyneet asiasta? Ylipäätään kiinnostaa mitä teidän muksut ajattelevat siitä että jotkut syövät eläimiä?
Meillä sekaruokailevassa perheessä on ihan yhtä luonnollista tehdä kasvisruokaa kuin liharuokaakin. Ihan vegeruokaa harvemmin on, mutta joskus sitäkin. Ei karsasteta kasvisruokia ja pyritään pitämään paino niissä, mutta ei olla täysin suljettu pois mitään eläinproteiiniakaan. Silti pikkuhiljaa ollaan luisuttu siihen että kotona on kokattu tällä viikolla kanaa varmaan ensimmäistä tai ehkä toista kertaa tänä vuonna ja vanhaa suosikkia guinnespataa (johon tulee possua) ei olla tehty kertaakaan. Nyt se on ruokalistalla tulossa. Liharuuat ovat harvinaisempaa herkkua ja juuri sovittiinkin että jos ruokalistassa ei erikseen lue että esimerkiksi makaroonilaatikko, lihaperunasoselaatikko tai joku pataruoka on tehty lihasta niin kauppaan menijä voi olettaa että kyseessä on kasvisruoka.
Olen myös tietoisesti vähän tökkinyt lasten ajatusmaailmaa testiksi siitä millaisia ajatuksia heissä herättää se että syödään eläintä. pienempi nyt ei osaa sanoa tai ajatella mitään, mutta 5v jo joskus kysyy että mitä tässä on tai onko tässä possua tai onko tässä kanaa tai onko tämä kala joskus uinut järvessä (käytiin kesällä ongella niin kalan kohdalla asia konkretisoitui). Mitään tunnereaktioita ei ole tullut asiasta. Tavallaan olisin ehkä jopa halunnut saada lapsessa jonkun reaktion, koska se olisi voinut olla hyvä kannustin meille siinä että siirryttäisiin vielä enemmän kasvisruokiin. En nimittäin aio pakottaa lapsiani syömään lihaa kotona jos he jossain kohtaa elämää päättävät etteivät enää halua syödä eläimiä. Vaikka muu perhe jatkaisi sekasyöjänä niin haluan että lapsillani on oikeus tehdä tällainen lapsen tasolla helppotajuinen eettinen valinta. Toisaalta taas olen iloinen lapsen mutkattomasta suhtautumisesta ruokaan. Hän rakastaa eläimiä eläiminä, hän syö lihaa ruuassaan ja tietää mistä liha on tullut. Hän syö myös kasvisruokia ihan sujuvasti karsastamatta ajatusta että kyseessä on kasvisruoka. Minusta ollaan ainakin toistaiseksi onnistuttu tässä kohtaa aika hyvin ja aika näyttää millainen maailma on kun nämä pienet ovat aikuisia.
Tuosta meetvurstista tuli mieleen että tietyissä tapauksissa hevosen liha voi olla todella eettistä lihaa syötäväksi. En nyt tarkoita että joku marketin meetvursti olisi sitä, mutta eräällä ystävälläni on ollut ja on edelleenkin hevosia ja aina jos hevonen joudutaan lopettamaan hän ottaa mahdollisuuksien mukaan lihan hyötykäyttöön. Minusta tämä on aika hienoa. Eläintä ei ole kasvatettu syötäväksi, mutta kun se menehtyy ei lihaa heitetä hukkaan.
Tämän ei ole tarkoitus käännyttää sinua tai ketään sekasyöjäksi, mutta huomiona vain että voi olla jopa riistaakin eettisempää lihaa. Toki jos mennään niin pitkälle että onko ihmisellä oikeus kasvattaa ja pitää ylipäätään mitään eläimiä määräysvaltansa alla. Mutta en nyt ehkä jaksa mennä ihan niin pitkälle 😉
Toivottavasti en nyt tällä viestillä loukannut ketään tai aiheuttanut pahaa mieltä. Se ei ole missään nimessä tarkoitus. Ruoka ja varsinkin sitä koskevat eettiset valinnat tuntuvat olevan jotenkin tulenarka aihe. Varsinkin tällaiselle jolla on vähän jalka kummallakin puolella on vaikea löytää paikkaa jossa voisi keskustella aiheesta ilman että lopulta huomaa astuneensa kaikkien varpaille ja suututtaneensa kaikki. Mutta kokeillaan nyt täällä miten käy ja pahoittelut jo valmiiksi jos joku koki viestini jotenkin kovasti negatiivisena tai ahdistavana.
Totta kai saa kysyä <3 Enkä ainakaan minä kokenut kommenttiasi mitenkään ahdistavaksi, asiallista keskustelua on aina mahtava käydä (mistä kiitos sinulle Anna ja monille muille vakkarikommentoijille)! Toisaalta ymmärrän toki myös varovaisuutesi. Sen takia minäkään en näistä ruoka-asioista puhunut ennen kuin niistä tuli ns. normi. En vain jaksanut vääntää tai halunnut vahingossa luoda vastakkainasettelua. Koen, että oma lempeä ja tuputtamaton esimerkki toimii parempana inspiraationa 🙂 Mutta näistä asioista kysellään välillä syvemmin, joten nykyisellään välillä näistä ajatuksistani ruokavalion takana kerron myös vähän tarkemmin.
Lasten puolesta en koe olevani oikeutettu sen enempää vastaamaan, mutta vanhempien näkökulmasta lasten kasvissyöntiä avasin enemmän tässä postauksessa. Lyhyesti sanottuna lasten kasvissyönti oli vanhemmilta valinta siinä kuin valinta sekasyönnistä, ja asiasta on keskusteltu lasten kanssa aina hyvin avoimesti.
Ollaan puhuttu juurikin vaikka tästä riistan ja tehotuotannon välisestä erosta ja siitä, sen nurinkurisuudesta, että syömme silti jotain kananmunia ja lehmänmaitotuotteita jossain määrin. Kerrotaan asiat, kuten ne ovat. Että kananmuna on vähän kuin kanan menkkaa. Ja että lehmänmaito (ja siitä tehty juusto) on kuin ihmisen äidinmaitoa, mutta vasikalle tarkoitettu (ja että maidontuotannon jatkuvuudeksi lehmä joutuu synnyttämään vasikoita, joista se joutuu eroon). Mitään teurastusvideoita ei olla näytetty, mutta olen tahtonut lasten ymmärtävän, että satukirjojen mummolamaatalot eivät ole olleet nykypäivää vuosikymmeniin. Finlandia-palkitun tietokirjailija Elina Lappalaisen Nakki lautasella on tosi hyvä lastenkirja siitä, miten eläinperäiset tuotteet päätyvät nykypäivänä lautaselle. Se on kiihkoton ja varmasti monille aikuisillekin uusia asioita totuudessa pysyvän tarinan muodossa opettava kirja.
Ja joo, ollaan puhuttu lasten kanssa myös tuosta meetvurstista, kuten sinäkin kerroit. Ja siitä, että jos joskus kävisi niin unelmaisesti, että saataisiin haaveilemamme pieni citykanala, nekin kanat sitten joskus, elettyään kanalle luontaisen mittaisen elämänsä loppuun saakka, päätyisivät nekin parhaassa tapauksessa pataan (toisin kuin munatuotannossa). Tuskin minun lautaselleni, mutta jonkun muun.
Ja olemme puhuneet myös kasvissyönnin eettisistä ja ekologisista kysymyksistä, kuten banaanintuotannon ihmisoikeuskysymyksistä (käytetään tosi paljon marjasmoothieiden pohjana banaania) tai siitä, miksi en osta jotain kasvista silloin kuin se ei ole kaudessa, tai miksi on parempi tehdä kastike linsseistä kuin soijarouheesta ja tehdä sen kylkeen mieluummin ohraa kuin riisiä. Valtava määrä valintoja, joiden seassa tehdä päätöksiä oman parhaan kykynsä mukaan ja tietäen SEKÄ stressiä ottamatta siitä, että ikinä ei voi olla täydellinen.
Puolisoni kalastaa, ja osalla perheestämme ruokavalioon kuuluvat silloin tällöin itse pyydetyt, kaupasta ostetut tai ravintolasta tilatut villikalat (ja myös sushin kirjolohi, mistä minulla on eriävät mielipiteet, mutta näillä mennään). Osa jengistämme ei sitten tahdo syödä maistettuaankaan mitään kalaa, kuten en minäkään. Mutta jos jotain lihaa söihin, olisi se juurikin villikala, ja etenkin roskakaloina pidetyt kalalajit. Kesällä opetin onkimassa ollutta lastani laittamaan ahvenilta niskat poikki oikeaoppisesti ja nopeasti. Illalla nuotiolla paistui niin itse pyydettyä ahventa kuin kasviksia kuin myös kasvisnakkeja. Jälkimmäiset tietenkin olivat niitä ns. luonnottomimpia. Olen kuitenkin valtavan onnellinen siitä, että toisin kuin 20 vuotta sitten, hyviä valmiita kasvisvalmisteitakin on tarjolla niin kaupoissa kuin pizzerioissa (pizzansahan voi ottaa napolilaisittan myös ilman juustoa ja pelkästään tuoreilla kasviksilla, mutta on ihanaa, että voi valita myös toisin). No mutta, joka tapauksessa, jos joskus haaveeni muutosta saaristoon toteutuisi, voisin ajatella, että siinä missä takapihalla olisi kasvimaa, myös takapihan merestä nostettaisiin evästä, ehkä myös omalle lautaselleni. Mutta niin kauan kun en itse kalasta ja mantereen monipuolisen tarjonnan ruokakaupat ovat lähettyvillä, tahdon olla mieluummin kasvissyöjä.
Ihanaa tosiaan, että vegevalikoima kasvaa! Olen täysin samaa mieltä, että tällaisten ”ekologisten” muutosten (vegeruoka, liikkumisen ratkaisut, kierrätysmateriaalit, turhan tavaran välttäminen) pitää olla helppoja ja muutenkin haluttavia kuin vaan sen ekosädekehän saamisen vuoksi, muuten ns.suuret massat eivät ikinä lähde elintapojaan muuttamaan.
Itsekin samantapaisia pohdintoja tehneenä (mm. ah niin ihanan juuston syöntiä koitan vähentää, ihan ilmastosyistä, ja eettisistäkin) tällaiset jutut aina kiinnostaa. Yksi juttuaihe mistä olisi kiinnostavaa myös lukea olisi juuri ne vaihtoehdot lihalle ja juustolle leivänpäällisinä.
Loppuun vielä pakko sanoa että vaikka juuri ikinä en ehdi/jaksa kommentoida niin aina suurella mielenkiinnolla luen lähiön kuulumiset, tosi hyvin kirjoitettu on tää blogi ja aihevalinnat samantyyppisessä elämäntilanteessa ruuhkassa luovivaa kiinnostaa
Joo, näinhän se on. Muutosten on oltava helppoja toteuttaa, mutta myös muutenkin haluttavia.
Kiitos hurjasti ihanasta palautteesta ja postaustoiveesta. Vannoutuneena leipämuijana voisinkin tosiaan koostaa pienen kattauksen siitä, mitä kaikkea muuta leivän päälle itse laitan, kun lihaa en käytä ja juuston pyrin pitämään yhä enenevissä määrin erityisherkkuna.
Sitä samaa o*variinia aina tulee leivälle laitettua. Jotain muuta tarttis alkaa käyttää, vaan mikä se toimis yhtä hyvin. Kun ei aina jaksa eikä kerkee avokadoa muussata. Joten vinkki vitoset esiin, kiitos!
Joo, mäpä naulaan tämän postauskalenteriin, että pysyy mielessä 🙂
Mä tykkää hirmuisesti siitä, että Helsingin kouluissa on joka päivä tarjolla kaksi ruokaa, joista vähintään toinen on kasvisruoka (kerran viikossa molemmat kasvisruokia). Ihan superia, kun vertaa aikoihin jolloin kasvisruokavalioon piti olla suurinpiirtein lääkärintodistus. Meillä on sekasyöjäperhe, mutta hyvin kasvispitoista on ruokamme (ollaan tietoisesti vähennetty lihan/juuston määrää ruokavaliosta, ja kauden kasvisten lisäksi käytetään tosi paljon vaikka papuja, onneksi ne on lapsen herkkua, linssit valitettavasti ei).
Tykkään siitä että kasvisruoka on tullut ”tavalliseksi” ja esim. työpaikkaruokalassa kasvisruoka on mullekin varteenotettava vaihtoehto, toisin kuin 2000-luvun alussa jolloin yliopistoruokalan kasvisruoka maistui aina samalta eikä sisältänyt mitään proteiinia. Nykyään ruokasta löytyy tosi hyviä kasvisruokia ja proteeinin suhteenkaan ei tartte stressata kun salaattipöydästä löytyy aina hyvä vaihtuva papu/linssilisäke.
Mutta sitten toisaalta, aika moni uusi kasvispohjainen tuote jää multa käyttämättä, kun halutaan syödä puhdasta ruokaa ja välttää eineksiä (esim. Härkis on musta eines ja sitten kun katsoin esim. tuon Oddlygood juustonkorvikkeen ainesosalistaa, niin tuli todettua että ei jatkoon). Mutta siis tämä on omaa kivikautisuuttani, mulla kun ei ole sisällään mitään eettistä ongelmaa syödä lihaa/kalaa (mutta ekologisista syistä haluan vähentää näiden syöntiä entisestään), en vaan halua syödä kauhean pitkälle jalostettua ruokaa (niinpä Härkiksen sijasta kaapista löytyy härkäpapuja, olin fiiliksissä kun lopulta niitä löytyi lähikaupasta).
Niin joo ja jos noita moderneja kasvipohjaisia eineksiä tai hurjasti jalostettuja elintarvikkeita sanon karsastavani, niin sama pätee myös ei-kasviskunnan tuotteisiin, eli esim. suuri osa raa’asta lihasta on itselleni täysin ei-kiinnostavaa (marinoidut). Eli sinällään ei ole mulle mitään uutta siinä, että en kiinnostu monesta uudesta tuotteesta kaupassa 😀 Parasta on kun lähikaupassa on niin hyvä kalatiski, että löytyy esim. edellisenä päivänä kalastettua muikkua (meidän lapsen lempparein pikaruoka on ruisjauhoilla leivitetyt muikut uunissa, hän hoitaa leivityksen ja uuni loput, pannulla ihan ministi parempaa tulisi, mutta uunissa pienempi vaiva ja käry).
Meillä kanssa menee muikut kohtalaisen hyvin. Esikoisesta on olemassa hauska kuva missä hän on juuri täyttänyt vuoden ja ollaan muikkuravintola Sampossa syömässä. Hän pitää muikkua pyrstöstä kiinni ja syö <3 Minäkin rakastan ruisjauhoissa leivitettyjä muikkuja ja nyt varmaan kuulostan ihan kamalan julmalta ja raa'alta, mutta jotenkin nautin myös muikkujen perkaamisesta itse. Silloin saa yleensä myös siistimpää jälkeä kuin valmiiksi peratuissa. Ja esikoinen tykkää myös leivittämisestä. Ihanaa kun lapsi haluaa osallistua.
En olekaan kokeillut uunissa tehdä. Meillä muikut paistetaan aina pannulla. Ehkä kokeilen uunia joskus 🙂
Oi kyllä, nykyinen kouluruoka on kasvisruokin osalta niin upea juttu. Ja just se, että ylipäätään saa ottaa myös kasvisruokaa, vaikka ei sitä kouluun ilmoittanutkaan. Mä käyn silloin tällöin itsekin syömässä Helsingin Unicafeissa. Pätevää ja monipuolista ruokaa, jota saa ostettua varsin edullisesti, vaikka ei olekaan opiskelijakorttia enää vilauttaa.
Ja ymmärrän varsin hyvin tuon eineksien ja prosessoidun ruuan välttelyn. Olen kokenut asiat hyvin samalla tavalla, ja nykyäänkin mieluiten syön ja laitan ns. puhdasta ruokaa. Mutta lapsiperheellisyys on löysyttänyt tätä periaatetta, ja ei esimerkiksi tulisi mieleenkään enää tehdä sitä seitania itse, vaikka kaupasta ostetussa tuleekin sitten päälle aina myös muutamat lisäaineet. Samaten varmasti vaikuttaa se, että on elänyt sen ajan, kun kasvissyöjänä moni asia oli ihan pakko tehdä itse. Nyt otan ilolla kaupasta välillä vaikkapa hampurilaispihvit, vegemajoneesit ja ja sinihomejuuston kaltaiset vegejuustot 🙂
Kiva kun ravintoloihinkin alkaa tulla vähän enemmän kasvis vaihtoehtoja. Aloin itse kasvissyöjäksi joskus 12 vuotta sitten ekan kerran. Tämä oikeastaan lähti siitä, että seurustelin silloin vegaanin pojan kanssa. Puolentoista vuoden kuluttua tästä kokeilin puoli vuotta olla vegaanina, joka oikeastaan loppui siihen kun lähdin työharjoitteluun Kanadaan. Vegaanin ruokavalio oli haastava toteuttaa vieraassa maassa kun se suomessakin siihen aikaan (11 vuotta sitten) vaati aikaa ja panostusta. Tämän jälkeen olin aika pitkään kasvisyöjä. Jossain vaiheessa aloin syömään myös lihaa, aluksi vain töissä ja sitten välillä kotonakin (enemmin riistaa). Viime marraskuussa tehtiin päätös, että perheemme alkaa syömään kotona pääosin vain kasvis ja kalaruokaa. Siirryin myös töissä kasvisruokaan. Muutos tapahtui meillä melko kivuttomasti. Välillä ollaan syöty lihaa jos ollaan oltu kylässä ja välillä ostettu kotiinkin. Elokuussa tehtiin arkea helpottaaksemme päätös ettei enää laiteta ruokaa. Meillä löytyy jääkaapissa kauden tuoreita kasviksia pilkottuna ja aamuisin mies keittää joko pastaa, riisiä, kvinoaa, couscousia tai ohrahelmiä jääkaappiin ja valmistaa linssejä tai kikherneitä ja jotain muuta. Ja siitä me sitten lapsen kanssa kotiin tullessa kootaan annokset. Ruuanlaittoon mennyt aika on pienentynyt samoin ruoka ostoksiin käytettävä summa.
Yllättävä valinta tuo että kotona ei enää laiteta ruokaa. Oletan että kaikki saavat koulussa/päivähoidossa ja töissä kuitenkin syödä ja kyllähän noista mainituista kotiaineksistakin saa ihan hyvän aterian.
Mehän päätettiin myös joskus keväällä että ei enää laiteta erikseen päivällistä kun mies ei useinkaan syönyt kotona iltaisin ja lapsille ei oikein päivällisellä meinannut ruoka maistua. Syödään sitten ajoissa vähän runsaampi iltapala. minäkin joka yleensä olen aina ollut tosi nälkäinen töistä tullessa olen itseasiassa selvinnyt uskomattoman hyvin. Syön ensimmäisen iltapalan lasten kanssa siinä 18-19 maissa ja sitten tunnin-parin päästä otan vielä iltateen ja leivän. Meillä on kuitenkin lounas kokattu edelleen säännöllisesti. Ensin olin nuoremman lapsen kanssa kotona ja nyt minulla on töissä aina eväät kun työpaikan laskuun ruokailu on keikkalaiselle tehty vähän turhan haastavaksi. Eli edelleen kokataan aika paljon.
Olen aina ollut varsin vakaasti sitä mieltä että kotiruoka on parempi verrattuna keskuskeittiöiden ruokiin jo ihan siksi että yleisesti kotona on mahdollista käyttää laadukkaampia raaka-aineista (tuoreita kasviksia kun keskuskeittiöltä tulee usein selvästi pakastettuja ja sama esimerkiksi lohessa että kotiruokaan voi laittaa tuoretta ja keväällä ja miksi ei kesälläkin saa täydentää villiyrteillä yms.) ja yleensä ruoka on vähemmän suolaista. Kuitenkin samalla olen myös sitä mieltä että mielelläni söisin työpaikalla jo ollakseni esimerkkinä lapsille ja pääosin kuitenkin tuo ruoka on ihan kyllin laadukasta ja hyvää. Mutta tilanne nyt on mikä on.
Yleisesti tuntuu että itse tehty kotiruoka on se mitä arvostetaan niin tämä oli aika nyrjäyttävä kommentti. Mutta hyvällä tavalla. Se herätti paljon ajatuksia ja kutkutti mielikuvitusta.
Meidän perheen yksi isoimmista ongelmista on minusta ruokahävikki. Se on jopa sellaisella tasolla että se olisi akuutimpi asia ratkaista kuin kasvisruuan lisääminen. Ja suurin syyllinen myönnän olevani minä. Minä kun en jostain syystä vaan pysty syömään kolmatta tai neljättä päivää samaa ruokaa. Se alkaa tökkimään niin pahasti että melkein mieluummin teen sitten leivän jos ei muuta ole. Ja yleensä teen vähän liikaa ruokaa. Siitä seuraa että meillä on ihan liian usein jääkaapissa joku pieni jämäruoka joka lopulta päädytään laittamaan kompostiin kun se alkaa kasvattaa siviilisaatiota. Ollaan yritetty tehdä ostoslistat ettei tule turhia ostoksia ja se on toiminutkin aika hyvin siihen ettei tule ostettua turhia ruoka-aineita. Sitten kirjattiin jossain vaiheessa ihan ruokalistaan (kyllä teemme ruokalistoja) jämäruokapäivän jolloin syödään tähteitä ja jos niitä ei ole niin sitten vaikka ranskanperunoita pakastimesta, mutta nyt sekin on jäänyt. Kunhan arki alkaa vakiintua töihinpaluuni jälkeen johonkin järkeviin uomiin niin pitää taas yrittää ratkaista tätä meidän perheen suurinta ruokaongelmaa. Vähän omaatuntoa helpottaa se että kompostoidaan itse ja käytetään multa pihalla, mutta ei se silti hyvältä tunnu.
Mielenkiintoista kuulla muiden (kasvis)ruoka-arjesta 🙂 Meillä kyllä laitetaan lämmin ruoka vähintään joka toinen päivä (ja niinä muina päivinä lämmitetään jämiä). Itse olen kokenut hyväksi sen, että valmistan kerralla esimeriksi koko riisipussin tai ohrahelmipakkauksen. Ei jää niitä pussinpohjia ja vajaita paketteja kaappeihin pyörimään, ja siitä lopusta riisistä tms. voi sitten valmistaa jonkun uuden sapuskan mukamas jotenkin helpommin ja nopeammin. Olen myös miettinyt, että jos vaikkapa se riisi ei kuluisi tarpeeksi sukkelaan, voisi sen pakastaa kerta-annoksina ja sieltä sitten tarpeen vaatiessa heittää mikroon. Näin tehtiin hampurilaisravintolassa, jossa olin opiskeluaikoina duunissa. Riisiannosten riisi lämmitettiin mikrossa jokaiseen annokseen erikseen.
Mua häiritsee kun vertaat kananmunia menkkoihin. Ainakin luomumunissa se voi olla ihan uuden elämän alku. Kun luomukanaloissa usein on kukkokin. Eli se on hedelmöittynyt muna. Menkoissa ei ole uutta elämää edes aluillaan, vaan kohdun limakalvoa, lähinnä verta. Mikä lie sitten se hedelmöittymätön muna, ei ainakaan menkkaa. Ja syön itse kananmunia, jos se tähän liittyy.
Miksi se sua häiritsee? 🙂 Se on vertauskuva, tapa hahmottaa (lapsille), mistä hommassa on kyse. Luomumunat tosiaan voivat olla myös hedelmöittyneitä. Munankuoren sisällä olevaa kananmenkkaa tai ehkäpä jopa alkiota siis.
No siks kun se on minusta tosi huono vertauskuva ja kaukana totuudesta. Jos ihmisellä on alkio kohdussaan, menkkoja ei tule. Silloin on ajatuksena jo vauva. Enemmän muna on kanan tuleva vauva. Jos kana saisi valita, alkaisi hautominen. Ei kukaan kai menkkoja ajattele tulevana vauvana. No. Ei mua sinänsä haittaa. On vain edelleen huono vertauskuva. Ja minkä ikäiset lapset ymmärtää menkat?
Okei, se on sinusta siis huono vertauskuva, selvä 🙂 Minusta se on mahtava ja monet pysähtymään saava vertauskuva. Ja juu, myös tästä kanojen tarpeesta hautoa ollaan lastenkin kanssa puhuttu. Samaten kuin yhden munan päivätahtia munivan kanan luonnottomuudesta ns. luonnossa elävät kanat.
Lapset ymmärtävät menkat tietysti omalla tavallaan, oman kokemuksensa ja heille kerrottujen faktojen sekä tarinoiden kautta. Meillä menkoista (miksi, miten ja koska jne.) on puhuttu lapsille oikeilla nimillä ihan aina, ja toivoisin, että niin tehtäisiin joka perheessä. Menkat ovat normaali asia, mutta silti ne valitettavasti edelleen tänäkin päivänä kaipaavat normalisointia.
Samaa mieltä, että menkoista, kuukautisista voi lapsille puhua. Samoin lapsille voi puhua siitä, että kanan näkökulmasta munasta on tarkoitus tulla tipu eli kanan vauva. Jos eettisistä syistä on syömättä lihaa, on vähän itsensä ja lasten huijaamista verrata munaa menkkoihin. Meillehän menkat ovat turhaa ylijäämää. Ei varmaan haittais jos joku niitä johonkin tarvitsisi. Moni antaisi mielellään pois. Muna on kanalle lähtökohtaisesti tuleva vauva. Tulevia alkioita/sikiöitä/vauvoja ei meistä kukaan vapaaehtoisesti antaisi pois. Niin mietin, onko vähemmän eettistä syödä tapettua eläintä kuin kananmunaa. Ja miksi lapsille ei voisi kertoa, että kananmuna on kanan vauvan alku ja jotkut vain niitäkin syövät. No. Se siitä. Olen sekasyöjä ja lapseni tietää mitä liha ja kananmuna on. Me syödään munia, ei menkkoja. Ja anteeksi tämä saivartelu. Olen edelleen sitä mieltä, että kukin syö mitä haluaa ja että blogisi on mielenkiintoinen ja hyvä.
Juu, näin me juuri ollaankin kerrottu, että kananmuna voisi olla tuleva tipu. Ja että jos se ei ole hedelmöittynyt, se on vähän kuin menkkaa – mitä nyt luonnossa se olisi lähes tulkoon aina hedelmöittynyt, eikä luonnossa kana muni kuin pesällisen munia vuodessa, joita sitten hautoo. Että onhan se paljon painavampi syy olla syömättä kananmunia, että luonnossa kanalla on vietti saada hautoa munista tipuja kuin se, että vertaa hedelmöittymättömiä munia menkkoihin, kyllä. Olemme juurikin puhuneet siitä, miten epäeettistä on syödä nykymuodossaan tuotettuja kananmunia (oma pienen pieni kanala olisi omien arvojeni mukainen), ja että on ristiriitataista olla syömättä lihaa, mutta syödä kananmunia. Ja siksi yhä vähemmän kananmunia myös syödään. Tästä kaikesta olen kirjoittanut enemmän muun muassa tässä postauksessa.
Mä olen tätä alkanut pohtia just enemmän, koska siskollani on oma pieni kanala. Ja kanat voivat paremmin kun laumaan kuuluu kukko/kukot. Siksi siellä on kanoilla kaks kukkoa. Kanat on kuulemma vähemmän stressaantuneita ja kokevat olonsa turvalliseksi kukon vahtiessa laumaa. No, kanoilla on siellä hyvin luonnonmukaiset oltavat. Mutta ihmiset vie niiden munat. Ja luulisin että ovat munineet ne omaksi jälkikasvukseen. Että jotenkin tuntuu vielä epäreilummalta viedä munat kanalasta, jossa on luonnonmukaista elämää kukon kanssa. Vaikka varmasti kanat voivat paremmin kuin tehokanalassa.
Kyllä, kaikenlainen eläinten hyödyntäminen ihmisen omia etuja, hedonisuutta ja ihan ravintoa ajattelenkin on tietenkin eettisesti (ja hyvin usein myös ekologisesti) ajatellen kyseenalaista. Etenkin, kun asumme maassa, jossa voi valita ja on täysin mahdollista elää vegaanisti. Täydellisesti ei silti kukaan voi elää, ja on vain tietoisena omista ratkaisuistaan tehtävä päätökset, mikä on itselle tärkeää ja ns. pienempi paha.