Kaupallinen yhteistyö: Kotipizza

Nappasimme eilen puolison kanssa palasen kahdenkeskistä aikaa keskeltä päivää. Kävimme hakemassa yhteistyökumppaniltani Kotipizzalta vegaaniset Superseitan-uutuuspizzat, kukkakaalikipot dippeineen sekä vegaaniset jälkkärijätskit ja poljimme lounaspiknikille palstallemme Kivinokkaan. Sillä kyllä, Kotipizzoista saa nyt halutessaan kokonaisen kolmen suoran vegaanista herkkua: dipattavat alkupalat, pizzan ja Jymyn vegaaniset jätskit. Hurraa!

Villiintyneeksi päässeen kasvimaamme keskellä vegaanista lounasta nauttiessa oli puolison kanssa todettava, että maailma on muuttunut ja hyvä niin. Siinä elokuun lopun auringon alla vietetyssä hetkessä oli jotain, mistä emme olisi osanneet edes kuvitella 20 vuotta sitten – kertyneen iän, perheellistymisen ja kasvimaan vapaaehtoisen kitkemisen lisäksi.

Vajaat parikymmentä vuotta sitten minulla ja puolisollani oli lemmikkinä ranskanluppakani Ruska. Se oli monta kiloa painava ruskeaturkkinen otus, jonka korvat roikkuivat maassa asti kuin elokuvien Dumbolla. Yöt Ruska vietti häkissään, ja aamuisin se ei meinannutkaan malttaa odottaa, että joko minä tai puolisoni avaisimme häkin oven. Sen jälkeen se paineli hippulat vinkuen makuuhuoneeseen, hyppäsi tömähtäen sängylle ja herätti kolmikkomme viimeisen jäsenen tunkemalla kostean nenänsä kiinni nukkuvan naamaan ja nuolaisemalla karhealla kielellään.

Opiskelupäivien jälkeen Ruska oli odottamassa ovella jälleennäkemisen riemusta pomppien, ja iltaisin me pötköttelimme sohvalla ketarat oikoisenaan koko sakki. Erityisen mielellään Ruska lähti mukaan piknikeille. Sille pakattiin mukaan omia herkkuja, ja se loikki nurmikolla iloloikkia takajalkojaan sivulta toiselle heitellen.

Ruska oli uskomattoman fiksu ja seurallinen pupu, jolla oli oma hauska persoonansa. Ja Ruska oli se, joka sai minut viimein toimimaan.

Olin miettinyt lihan jättämistä ruokavaliostani jo pitkän aikaa, mutta kuvittelin, että se ei olisi mahdollista. Tykkäsin lihan mausta ja suutuntumasta, enkä oikein tiennyt, miten olisin voinut olla ilman lihaa noin muutenkaan. Ruskan kanssa alkoi kuitenkin tuntua fyysisesti pahalta, että olin monesti syönyt metsästettyä jänistä hyvällä ruokahalulla. Vaikka jo silloin tajusin, että jos lihaa tahtoo syödä, riista on tietenkin paras vaihtoehto, alkoi ajatus lihan syömisestä ylipäätään tuntua vastenmieliseltä. Ruska oli tunteva ja persoonallinen pupu, ja minä olin syönyt sen kaltaisia eläimiä ajattelematta asiaa sen kummemmin.

Hankalimmalta tuntui jättää leivältä pois metvursti, mutta päätin koittaa. En koskaan ajatellut ryhtyväni kasvissyöjäksi, mutta halusin tehdä testin, pystyisinkö siihen. Viimeiseksi liha-annoksekseni jäi ravintolassa syöty kanatortilla vuonna 2000, vaikka en sitä silloin tajunnutkaan. Kokeilusta muodostui elämäntapa.

Alku vaati kuitenkin vuosituhannen alun Vaasassa vähän tekemistä. Kun oli aina tottunut ostamaan kauppareissuillaan 400 grammaisen lihalöntin, meni aikaa löytää uudenlaiset tavat tehdä ruokaa. Vaihtoehtojen löytämiseen tarvitsi pientä salapoliisityötä. Löysin pienet aasialaiset ruokakaupat, joissa esimerkiksi tofu oli perusjuttu, sillä se kuuluu aasialaisen ruokavalion perusteisiin. Lainasin kirjastosta hipiltä haisevia kirjoja, joissa kerrottiin linsseistä sekä pavuista ja siitä, miten tehdä itse orasjuomaa, seitania ja mantelimaitoa. Kerran löysin perusruokakaupasta vegaanista valmisjäätelöä, jonka pohjana oli soija. Se olisi vaatinut rutkasti lisää tuotekehittelyä, sillä lopputulos oli niin pahaa, että yökötti.

Kasvissyönnin yllä oli pitkään viherpiipertämisen maku ja sitä pidettiin outojen hippien hommana. Sain vielä blogini alkuaikoina vastata aggressiivisen hyökkääviin kommentteihin siitä, miten pilaan vouhotuksellani sekä oman että lasteni terveyden. Siltikin, vaikka en ollut silloin koskaan julkisesti kertonut meidän olevan kasvissyöjiä. Jaoin kyllä perheemme ruokareseptejä, mutta en alleviivannut niiden olevan vegeä. Jonkun itselleni niin ilmeisen alleviivaaminen tuntui kummalliselta – ja koska ilmapiiri oli mitä oli. Tulin kasvissyönnin kanssa niin sanotusti kaapista ulos täällä blogissa vasta vuonna 2016, yli neljä vuotta blogin perustamisen jälkeen.

Nyt tuntuukin ihan uskomattomalta mennä lähikauppaan, jossa on monta metriä pitkä hylly täynnä pelkkiä vegaanisia ruokavalmisteita. Lapsuuskotipitäjäni Vähänkyrön kaupoissakin on nykyään enemmän käyttövalmiita kasvisvalmisteita kuin Helsingin lähikaupassani muuttaessani kimppakämppään Hakaniementorin laidalle vuosikymmen sitten. 

Siirtyminen kasvissyöntiin tai kasvispainotteisempaan ruokavalioon on nykyään helppoa, kivaa ja etenkin maukasta. Seitania en ole valmistanut enää vuosiin itse, kun kaupasta saa valmiina ihan yhtä hyvää. Kouluun ei enää tarvitse terveydellistä tai uskonnollista syytä kasvissyöntiin, vaan yhä useampi lapsi on kasvissyöjä – ollut joko koko elämänsä tai vaihtanut siihen oman ymmärryskykynsä kehityttyä. Kasvissyönnistä on tullut nouseva trendi, jonka nousukäyrälle ei näy loppua. Onneksi!

Ilmapiiriä on ollut muuttamassa myös ymmärrys siitä, miten iso teko ilmastolle kasvispainotteinen ruokavalio on. Vaikka oma kasvissyöntini alkoi aikoinaan eettististä syistä, ovat ekologiset syyt nykyään ihan yhtä painavia. On paljon fiksumpaa syödä itse vaikkapa ne härkäpavut tai soijat kuin syöttää ne ensin tuotantoeläimille, jotta sitten voisi syödä sen eläimen. Ei tarvitsisi polttaa sademetsääkään viljelyalan alta. Myös EU:ssa tai ihan kotimaassa kasvatetut ja valmistetut valmiskasvistuotteet ovat lisääntyneet. Kahvini soijamaidon olen voinut vaihtaa jo useampi vuosi sitten kauramaitoon.

Ruokavalioomme kuuluu yhä edelleen myös lehmänmaitotuotteita ja kananmunia, mutta molempien osuus jääkaapissamme on vähentynyt isosti ihan kuluneen vuoden aikana (tämä kirjoittamani postaus sai jonkin liikahtamaan eteenpäin myös omissa ruoka-ajatuksissa). Esimerkiksi juuston kanssa kaikki lähti taas kieltäytymisen sijaan kokeilusta. Aloin syödä leipäni ilman juustoa, vaikka ajattelin, että enhän minä voi. Mutta kas, ihan hyvin voin. Leipätäytteeni ovat nykyään monipuolisempia, kun olen alkanut tajuta, että leivän päälle voi laittaa aika paljon muutakin kuin juustoa. Siihen on vaikuttanut myös se, että kauppojen hyllyillä on nykyään jopa lehmänmaitomeijereiden tekemiä juustonkaltaisia kasvisvalmisteita ja jopa paheeni, sinihomejuuston, kaltaisia kasvisversioita. Maailma tosiaankin muuttuu!

Ja jotta se muuttuisi vielä parempaan suuntaan, parempien vaihtoehtojen valitsemisen pitää olla helppoa ja tuntua siltä, että mistään ei tarvitse luopua. Siksi on valtavan tärkeä juttu, että voin mennä juurikin vaikka Kotipizzaan ja ostaa herkkuruokani vegaanisena ilman että se on mikään juttu tai että joutuisin tehdä kompromisseja. Saan törkeän hyvän pizzaelämyksen, joka nyt lisäksi sattuu olemaan täysin vegaaninen, eli valmistettu ilman mitään eläinperäisiä raaka-aineita.

Sillä Kotipizzan Superseitan-pizza on nimensä mukaisesti ihan superhyvä! Kokeilkaa, olisi ihana kuulla teidänkin makuraatitulokset. Mikään kevyt lounas Superseitan ei ole, vaan enemmänkin valinta niihin päiviin, kun tekee mieli kunnon mättöä. Pääjuttu siinä on seitan, eli muun muassa vehnäproteiinista, kikhernejauhoista ja mausteista valmistettu proteiinipitoinen ja suutuntumaltaan mukavan kebabmainen kasvisvalmiste. Ei olisi se pienessä keittokomerossa seitania valmistava Hanne voinut ajatella, että vielä joskus voisi ostaa pizzansa seitanilla!

Seitanin lisäksi Superseitanissa on tomaattikastiketta ja Valion Oddlygood Veggie -juustoraastevalmistetta, joka toimii mahtavasti myös uunissa, eli sulaa just sellaiseksi mehevän rapeaksi herkkukatteeksi pizzan päälle. Rapeutta ja raikkautta pizza saa tuoreesta paprikasta ja sopivasti tulisuutta keltaisesta banaanichilistä. Päälle tursotetaan vielä vegaanista valkosipulimajoneesia. Morjens, miten hyvää!

Pizzojen lisäksi meillä oli puolison kanssa lounastärskyillämme eväänä myös Kotipizzan dippikukkakaalit, eli maissipaneroidut kukkakaalipalat dipin kanssa. Niihin tulee oletuksena päälle Aura-juustoa, joten vegaanisesta toiveesta pitää muistaa huikata tilauksen yhteydessä. Jälkkärivaihtoehtoina olevista Jymy-jäätelöistä vegaanisia ovat kookos-lime ja oma suosikkini pistaasi, ja niitä saa joko pikkupikarissa tai isossa puolen litran tötsässä.

Näillä eväillä oli aika selvää, että emme puolison kanssa lounastreffeillämme jaksaneet syödä kaikkea, vaan taiteltiin toisesta pizzalaatikosta pienempi laatikko (rakastan Kotipizzan laatikoita, joissa tämä asia on otettu huomioon) ja kannettiin pikkuloodassa loput pizzoista kotiin jääkaappiin – siinä samassa kuin lounaan jälkeen palstalta koriin kerätyt ja kuokitut kasvikset.

Jaa: