Eletään niitä aikoja, kun palstalla tapahtuu niin paljon, että vaikka möyrisin blogissa päivittäin puutarha-aiheita, mukana ei pysyisi. Mutta aloitetaan ensin huonoilla uutisilla, jotka olemme koittaneet kääntää iloksi:

Osaa meidän palstamme maasta vaivaa maaperässä lymyävä kasvitauti. Se tuli ilmi viime vuonna, kun alalla, johon olin kylvänyt porkkanaa ja hernettä, alkoi tapahtua kummallisuuksia.

Mädäntyvät porkkanat paljastivat maassa lymyävän kasvitaudin

Komeasti kasvaneisiin porkkanoihin alkoi viime vuonna ilmestyä ihan kuin järsittyjä kohtia, jotka olivat mädäntyneet. Arvelin, että palstallamme mellastava myyräpopulaatio olisi käynyt popsimassa porkkanoita, jotka sitten luonnollisesti olisivat maan alla alkaneet mädäntyä haukatuista kohdista mustiksi. Naateissa kun ei näkynyt mitään vikaa, vaan ne olivat terhakkaan vihreitä. Mutta mitä pidemmälle kesä eteni, sitä mustempia ja mätäisempiä porkkanoita nostimme maasta.

Maanviljelijä-isini äkkäsi IG stoorejani katsoessaan, että nyt taitaa myyrien sijaan olla kyseessä kasvitauti. Itselleni ei moinen ollut tullut edes mieleen. Että mitä kaikkea viljelyssä voikaan mennä pieleen, vaikka kuinka hellisi, hoivaisi ja tekisi parhaansa!

Kasvitautisieni säilyy maaperässä vuosia

Varmaa tämä ei ole, isini on tehnyt arvionsa kuvieni ja videoideni perusteella, mutta todennäköisesti porkkanapenkin maata vaivaa maaperän sieni nimeltään Rhizoctonia solani. Se aiheuttaa taimipoltetta ja myöhemmin kasvukaudella tyvi- ja juurimätää. Kuvaukset näistä taudeista kuulostavat harmillisen tutuilta.

Mitä enemmän viime syksynä googlasin asiaa, sitä enemmän maha meni mutrulle. Rhizoctonia solani -sieni säilyy maassa rihmastoina pitkään, useita vuosia. Mikä toisin sanoen tarkoittaa sitä, että vielä usean vuoden ajan sieni tartuttaa kasveja kasvualustassa. Alan ehkä hahmottaa, mistä tulee sanonta ”on tuokin yksi maanvaiva”.

En voi varmaksi tietää, mistä kasvitauti maahan on päätynyt. Rhizoctonian isäntäkasveja kun ovat useimmat avomaan vihannekset: porkkanoiden lisäksi perunat, salaatit, kaalit, yrtit ja jopa monet kesäkukat ja perennat. Paras keino kasvitaudin estämiseen on viljelykierto, eli yksinkertaisesti sanottuna eri kasvien viljely eri vuosina. Näin olemmekin tehneet, mutta viime vuosi oli toinen palstavuotemme, joten porkkanat olivat vasta toinen penkissä kasvanut vihannes meidän aikanamme.

Aloinkin miettiä, olisiko kasvitauti ollut maassa jo palstan entisen omistajan aikaan. Tuolla alalla kun oli valtoimenaan perennoja, mikä oli mielestäni vähän kummallinen paikka niille ja siksi siirsinkin kukkapenkit muualle. Mutta olisivatko ne olleet siinä syystä? Me istutimme alalle ensimmäisenä palstavuotenamme sipulia, mutta kas kun sattumalta juuri sipuli on yksi niistä harvoista kasveista, joille rhizoctonia-sieni ei aiheuta ongelmia.

Ratkaisuksi taudin kestäviä marjapensaita ja ruukkupuutarha

Kun alkujärkytyksestä oli toivuttu, aloimme miettiä, mitä alueelle sitten voisi istuttaa tulevina vuosina. Sipulin lisäksi kun ei ole kovin paljoa vaihtoehtoja, joille maassa lymyävä kasvitauti ei olisi haitallinen. Lista on lyhyt: sipuli, purjo, pellava, kumina, herukat, vadelma ja karviainen. Yksivuotisilla ei kovin hyvää viljelykiertoa tai sekaviljelyä saisi aikaan, etenkään kun ei ole aikomuksena valmistaa pellavasta patalappuun riittävää kangasta. Kuminaa voisi kyllä laittaa eräänlaiseksi maanpeittokasviksi, se kun sanotaan parantavan maan humusta, sitovan maaperään typpeä ja edistävän mikrobien toimintaa maassa.

Onni tässä kaikessa oli, että useampi marjapensas ei ole maassa lymyävästä sienestä moksiskaan. Niinpä puoliso istutti alueelle jo syksyllä kaksi mustaherukkapensasta; mahtavan kokoisia ja makoisia marjoja tekevää Pohjanjättiä, jota olemme toisaalle palstalle aikaisemmin jo istuttaneet. Syysistutus osoittautui hyväksi tavaksi, ja syksyn lempeässä auringossa ja sateisissa säissä pensaat juurtuivat hyvin ja nyt ensimmäisen kesän kynnyksellä näyttävät siltä kuin olisivat olleet palstalla jo ainakin vuoden.

Loppuosaan viime vuoden porkkanapenkkiä laitamme nyt ainakin tänä vuonna ruukkupuutarhan, jossa tulee kasvamaan ruusupapua, kesäkukkia, avomaakurkkua ja ehkä tomaattiakin. Syksyllä maahan kuopuksen kanssa jemmaamani skillan, eli idänliljan, sipulit nousivat kukkimaan ensimmäisenä keväällä, joten syksyllä tykitän maan täyteen sipulikukkia.

Kasvitautia levittävän maan päälle jättimäinen kasvulaatikko

Varmuuden vuoksi rakensimme entisen porkkanapenkin viereen jättimäisen kasvulavan. Varmuutta tuonkin maaosan tautisuudesta ei ole, mutta vahva epäilys kyllä. Siinä kun kasvoi viime vuonna herneitä. Ne nousivat maasta upeasti, alkoivat kukkia ja tekivät jo ensimmäisiä palkojakin. Sitten yhtäkkiä kaikki lehdet kupristuivat ja kellastuivat. Ajattelin, että hernepenkin kasteluväli lipsahti liian pitkäksi, mutta hyvin todennäköistä on, että sieni teki tuhojaan myös niille.

Niinpä eristimme maan muovilla – mikä teki kipeää kaikkien niiden ympäri palstamaata repimieni muovien jälkeen – ja puoliso rakensi puretun terassimme käyttökelpoisimmista jämälaudoista palstalle jättimäisen kasvulaatikon. Sen sisukset rakensimme samaan tapaan kuin toisaalle palstalle perustamani kohopenkin, mitä nyt tämä tosiaan rakentui muovin päälle.

Jättimäisen kasvulaatikon pohjalle tuli paljon risusavotan risuja, monta säkillistä merenrannan tarjoamaa järviruokoa, puutarhajätekompostorin uumenista kaivettua multaa, vähän lisää järviruokoa, ostettua puutarhamultaa, biojätekompostorin katemultaa ja päälle vielä lisää järviruokoa.

Kasvulaatiikko on valtavan mehevän muheva ja lämmin paikka kasveille kasvaa. Loota saikin ensimmäiset asukkaansa jo: lehtikaalit ja minikasvihuoneen alla paistattelevat tomaatit. Edellisvuoden porkkanapenkkiin istutetut herukatkin kukkivat jo, ja ruukkupuutarhan ensimmäiset kasvit, ruusupavut, kiemurtelevat verkkoaitaa pitkin korkeuksiin.

Harmitus alkaa muuttua toiveikkaaksi iloksi.

Jaa: