Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.

Meidän perhe on yksi niistä dinosauruslaumoista, jotka yhä vuokraavat elokuvansa videovuokraamoista. On suorastaan ihme, että Filmtownit ja Makuunit yhä sinnittelevät, kun jokaisella tuntuu olevan peruskanavien telkkaritarjonnan lisäksi joku maksukanavapaketti ja kaiken saa netistä, maksamalla tai vilunkipelillä.

Me ehditään katsoa telkkaria niin vähän, että maksullisissa kanavapaketeissa ei ole mitään järkeä. Telkkari pauhaa lähinnä Muumia, ja jos esikoiselta kysytään, Muumeistakin vain jaksoja Nipsu apumiehenä ja Kultakala. Välillä ollaan testattu ilmaisia testijaksoja esimerkiksi Netflixistä, mutta huomanneet, että siitäkin voi saada ahdistuksen aikaiseksi. Hitto, nyt sitä pitäisi katsoa, mutta kun ei ehdi tai huvita!

Mikä rasittavinta, meillä on niin vanha telkkari, että siihen ei saa yhdistettyä mitään hienoja paketteja tai edes tietokonetta, joten kaikki netin kautta pelaavat tallenteet pitää katsoa läppärin pieneltä ruudulta. Sen takia mä olen valmis odottamaan Game of Thrones -sarjan uusimman tuotantokauden ilmestymistä Ylen valikoimiin, vaikka sen pyöriminen tuoreeltaan jollain noista maksukanavista kieltämättä kutkutteleekin.

No, me siis vuokraamme leffamme edelleen ehtoina DVD-levyinä. Oli aika, kun olimme miehen kanssa lapseton pariskunta ja elokuvavuokraamojen kanttiksia. Kävimme vuokraamassa leffan tai yleensä kaksi ainakin pari kertaa viikossa, mutta yleensä useammin. Välillä sai videovuokraamoon astuessaan ihan tosissaan etsiä hyllyistä leffaa, jota emme olisi nähneet. Vähän sama kuin Vähänkyrön kirjaston lasten ja nuorten osastolla joskus 90-luvulla, kun sain kävellä pää vinossa hyllyrivejä ees ja taas etsien opusta, jota en olisi jo lukenut. No okei, se oli pieni kunnankirjasto, mutta silti.

Niin ne ajat muuttuu, ja nykyään elokuvavuokraamossa ja kirjastossa saa enemmänkin yrittää etsiä leffaa, jonka olisin ehtinyt nähdä tai kirjaa, jonka olisin ehtinyt lukea.

Nykyään käydään vuokraamassa leffa kerran kuukaudessa tai kahdessa. Alkuun valitaan joku koko perheen raina ja lasten nukkumaan menon jälkeiselle ajalle suurin odotuksin jotain meille aikuisille. Draamaa tai komediaa, jos minä saan päättää, toimintaa tai fantasiaa, jos mies saa päättää. Nykyään jo melkein aina jaksetaan katsoa se aikuisillekin tarkoitettu elokuva, mutta useasti ollaan myös palautettu video katsomatta sitä. Välillä ei vain jaksa, ja vaikka jaksaisikin, järki voittaa. Seitsemän tuntia unta on parempi kuin leffa ja viisi tuntia unta.

Tällä kertaa valittiin alkuillaksi Viidakon veijarit Etelänavalla. Ihan viihdyttävä, mutta myös rasittava ja semisti kökkö. Yhdeksän jälkeen DVD-soittimeen aseteltiin leffa Birdman. Jestas, mitä kipinää aivoille ja ilotulitusta silmille! Dialogi on hykerryttävää ja kuvaustapa kutkuttavaa. Ääniin harvoin kiinnitän erityistä huomiota leffoissa, mutta tässä ne tulevat niin tuntuvina iholle, että on pakko. Näyttelijät eivät näyttele, vaan elävät roolejaan. Ja Edward Norton, huh huh, on se vaan (kuuma) super lahjakas (kuuma).

Jaa: