Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.
Jos talvisin mietin ihania väläyksiä kesästä, on yksi niistä lempeän lämpimät tai jopa hikisen kuumat kesäyöt. Ne yöt, kun nukutaan ikkuna auki kaupunkiin, jossa pimeyskin on vain ohimenevä hämärä. Lakanoihin pujahdetaan nakuna, ja ulkoa sisään hiipivät kesäyön äänet ja pieni tuulenvire.
Totta kai minäkin nukun paremmin vähän viileämmässä, ja kesän reissuilla olin autuaan onnellinen hotellien ilmastoinneista. Mutta jotenkin juuri ne trooppisen lämpimät yöt ovat yksi asia, joka tekee kesästä kesän. Niiden miettiminen talven pimeydessä, kun on kääriytynyt ennen nukkumaanmenoa tuplakerroksiin villaa pujahtaakseen paksun villatäkin alle, tuntuu niin abrudilta ja eksoottiselta. Kesältä.
Lapsien nukkumista kuluneen kesän kuumuus on häirinnyt enemmän kuin meitä aikuisia. Ja sitten siinä samalla myös meidän vanhempien, kun on saatu joka yö pari nahkean hikistä kuumuuteen herännyttä pötkylää möyrimään meidän sänkyymme aikaisemmin kuin tavallisesti.
Mukulat ovatkin olleet fiksuja ja kyselleet, josko voitaisiin mennä telttailemaan. Makuuhuone metsässä olisikin varmasti ollut monena yönä viileämpi kuin auringon grillaama kerrostalokotimme. Kesän muiden menojen takia telttailut ovat kuitenkin jääneet harmillisen vähälle. Onneksi vielä ehtii!
Mutta kuluneen kesän helleöistä muutamana lapset nukkuivat teltassa. Tosin makuusija pedattiin ja teltta pystytettiin lastenhuoneen lattialle. Siellä ne pötköttelivät vieretysten vilttien päällä unta odotellessaan ja kikersivät omia juttujaan kuten sisarukset haavekuvissani tekevät nahistelun sijaan.
Ei, ei siellä teltassa yhtään paremmin nukuttu. Nelistään kylki vasten hikistä kylkeä me noinakin aamuina herättiin. Mutta se ei ollutkaan se varsinainen ajatus. Enemmänkin siinä oli yksi ihana väläys kesästä, kaivettavaksi esiin muistoista sitten, kun räntä kieppuu takin helman alta sisään ja loska kastelee jäiset varpaat.
Meillä nukuttiin ensin parvekkeella muutama yö (sinne eivät hyttysetkään löydä) ja sitten teltassa pihalla. Kyllä tulen kaipaamaan teltan tuoksua ja vieressä tuhisevaa lasta joka aamulla herää ja rupeaa heti silmät puoliummessa puhua pulputtamaan aamulla. Ja tietysti niitä yön ääniä. Rapsahduksia, tuulen huminaa, ötökän naputusta telttakankaaseen, kaukaisen auton kohinaan (tätä ääntä ehkä vähiten) ja aamuisia kurkien huutoja. Mutta silti odotan myös talvea, viileää makkaria (+17-18C) ja ihanan lämpimiä untuvapeittoja joiden alle voi käpertyä pitääkseen itsensä lämpimänä, mutta silti nukkua sikeästi ja hyvin kun saa hengittää viileää ja raikasta ilmaa. Odotan lunta ja sitä kun pihatyöt yksinkertaistuvat pelkäksi lumien luomiseksi (kesällä pihan hoito on paljon monimutkaisempaa), odotan pihalle sytytettäviä kynttilöitä, kekriretkeä kuppikiville ja hautuumaalle pyhäinpäivän yönä, glögiä ja joulun odotusta. Helmikuun kirkkaita pakkaspäiviä ja tähtikirkkaita öitä. Hangen kimallusta kuutamossa ja sitä hiljaisuutta jonka lumi ja talvi tuovat tullessaan. Odotan mäenlaskua, ripset jäädyttävää pakkasta ja pipot kastelevia tuiskuja. odotan uutta kevättä kun maa tuoksuu taas uudelta, purot lorisevat ja joka päivä kevät edistyy hurjaa vauhtia. Odotan ensimmäisiä kukkasia, odotan kevään hempeää vaaleanvihreää ja sitä kun saa vaihtaa toppavaatteet kevyempiin. Odotan seuraavaa kesää ja toivon lämpimiä päiviä ja lämpimiä järviä ja seuraavan syksyn ruskaa ja maatuvien lehtien tuoksua.
Kyllä meillä on hieno maa ja hieno vuodenkierto. Kun vielä saisimme ilmaston raiteilleen että saisimme nauttia kaikista vuodenajoista tulevaisuudessakin.
Ihanasti kirjoitettu <3 Vuodenkierron monimuotoisuus ja pohjolan luonnon ja säätilojen ihmeet ovat juuri niitä asioita, miksi minä Suomessa viihdyn. Vaikka se epävuodenaika syksyn ja talven välissä täällä pääkaupunkiseudulla välillä ottaakin tosi koville. Toivottavasti ensi talvena saadaan Helsinkiin ajoissa sellaiset pakkaset, että ripset jäätyvät ja lumi, joka tekee kaikesta kauniimpaa ja helpompaa.
Todella toivon samaa koko maahan. Pimeä syksy (ja joskus talvikin) ilman lunta on niitä ainoita aikoja vuodesta joita en ollenkaan odota.
Viime talvena Helsinkiin tuli pysyvä lumi vasta helmikuussa, ja se pimeys ja 24/7-muta otti kyllä kaikki voimat pois kuukausien kuluessa. Että kyllä, lunta toivotaan ihan koko Suomeen <3