Tein tuossa jotain sellaista, mitä en olisi uskonut ikinä uskonut tekeväni. Ompelin nimittäin kaksi samanlaista mekkoa, toisen aikuisten koossa L ja toisen lasten koossa 100. Kun olen jo ylittänyt rajan, jossa puen ihastuksesta huokaillen molemmille lapsilleni samisvaatteita – asia jota en olisi ikinä uskonut tekeväni – oli kai aika viedä samistelu uudelle levelille. Nyt mulla ja tyttärellä on samismekot.

Ompelin meidän samismekot iki-ihanan Surrur – tee oma Marimekkosi -kirjan minuuttimekon ohjeilla. No ei ihan valmistunut minuutissa mekot mun kässämuijailutaidoilla, mutta helppo oli silti surrautella kasaan. Kankaana käytin Marimekon tehtaanmyymälän palalaarista löytämääni Kivet-kangasta. Esikoiselle jäi paljon kasvunvaraa, ja mekon malli toimii myöhemmin vielä tunikamitassakin. Itselläni taas jäi rintamuksen kohdalle löystymismisvaraa hihakikkailujen takia, mutta tuo kinnaaminen tuosta tasaantunee sitten joskus imetyksen loppumisen myötä.

Tyttärestä on ihan valtavan hauskaa pukea samanlaisia vaatteita mun kanssa. Ja on kai pakko myöntää, että meillä on näiden mekkojen lisäksi myös samanlaiset legginssit ja villasukat. Lisäksi Minime on yhdistänyt jotkut vaatekappaleemme samiksiksi, vaikka minä en niissä yhteneväisyyksiä näe. Hänellä pitää myös olla esimerkiksi kamera, puhelin ja käsilaukku – mikä näiden virkaa milloinkin toimittaa – koska äidilläkin on. Lapsen innostuneista silmistä paistaa ylpeys, kun saa tepastella samanlaisissa vaatteissa mun kanssa.

Ja mä olen ylpeä, että hän on moisesta ylpeä. Voisin kuvitella, että vielä tulee aika, jolloin oma tyyli viedään ääripäähän mun vaatekaapin sisällöstä. Tuskin kymmenen vuoden päästä pyykkikopasta kaivellaan pilkullisia legginssejä siksi, että äidillä on samanlaiset tänään päällä tai kysytään innoissaan vaatekaapilla aamuisin, samisteltaisiinko tänään.

Jaa: