Tyttärelläni ja mulla on pitkälti samanlainen maku, mitä tulee vaatteisiin ja tyyliin. Molemmat tykätään väreistä ja vähän hullunkurisistakin yhdistelmistä. Kolmevuotias on kuitenkin mua paljon rohkeampi, leikkisämpi ja ennakkoluulottomampi pukeutuja, ja tahtoisin oppia häneltä taidon katsoa vaatekaappia välillä vaikka pää ylösalaisin – niin kirjaimellisesti kuin kuvaannollisesti.

Innostuinkin, kun Ylen Puoli seitsemän -ohjelmasta otettiin yhteyttä ja kysyttiin, josko voitaisiin tehdä yhdessä telkkarijuttu, jossa lapsi valitsee minulle vaatteet. Kreisi ja vähän pelottavakin ajatus. (Apua, mitä jos lapsi valitsee jonkun niistä muutamasta säästämästäni lempivaatteista, joihin vielä joskus aion mahtua!) Mutta kun lapsikin oli ajatuksesta täpinöissään, nielaisin jännitykseni ja kutsuin Puoli seiskan -sakin kylään ja muuttamaan olohuoneemme visionäärisen ministalistin työhuoneeksi ja näyttämöksi.

Lopputuloksen näette Puoli seitsemän -ohjelmassa ensi tiistaina 7. huhtikuuta, jolloin palailen asiaan olohuonecatwalk-kuvien kera. Ohjelmassa esitellään myös katsojien ja heidän lastensa vaatehulluttelun tuloksia. Jos siis pääsiäisenä on aikaa pienelle pukuleikille, anna lapsen valita vaatteesi, ota kuva ja lataa se Instagrammiin tunnisteella #lapsistailaa. Idea tähän lähti yhdysvaltalaiselta bloggaajalta, joka pyysi kolmevuotiasta poikaansa toimimaan viikon ajan stailistinaan.

Me tehtiin esikoisen kanssa sama leikki uudestaan tänään aamulla, mun synttäripäivän kunniaksi. Sen verran jouduin tällä kertaa tehdä rajauksia valintoihin, että vaatteilla piti olla mahdollista imettää. Ensimmäiseksi esikoinen valitsi mulle harmaan roiskeläppähameen. Yllättävän väritön valinta. Paitavalinta olikin jo enemmän odottamaani tyyliä: värikäs kukkakauluspaita. Sukkahousulaatikolta lapsi kaivoi mulle yhdet lempparisukkiksistani, joita en tosin ikinä olisi yhdistänyt tuon paidan kanssa.

Päähinekin piti olla, ja lapsi pohti pitkään erilaisten turbaanien ja huivien välillä päätyen harmaa-vaaleanpunaiseen silkkihuiviin. Pyysin, josko saisin laittaa lämpimikseni vielä neuletakin, mutta stailistin välitön päätös oli, että sen sijaan kauluspaidan päälle vedetään vielä farkkuliivi. Lopulta heltisi lupa pukea ulkona ollessa takin alle myös neuletakki – kunhan laitan oranssia huulipunaa. Selvä.

Kyllä näillä kuteilla kelpasi päiväänsä 32-vuotiaana juhlistaa. Mieskin meni vasta yöhön töihin, joten ehdittiin olla koko perhe yhdessä näin arkipäivänä. Aamupalalla oli croisantteja, Nutellaa ja hellyyttävä vesimelonista leikattu numerokakku. Puhalsin kynttilän ja toivoin isoja juttuja tulevaisuudelta. Syötiin vattat täyteen tacoja ja haaveiltiin Meksikosta. Hämmästeltiin teinirakkauteni kanssa, miten ollaan yhtäkkiä päälle kolmekymppisiä ja kahden lapsen vanhempia. Tanssittiin sateisen Helsingin kaduilla, ja mun meikit valuivat sadepisaroiden mukana poskille. Valittiin kahvilan vitriinistä kolme kakkupalaa ja tilattiin kaksi lattea sekä yksi kaakao.

Kiva päivä ja kiva ikä. Olen onnellinen, että ajatukseni elosta ja ikääntymisestä ovat ihan samanlaiset kuin kaksi vuotta sitten täyttäessäni kolmekymmentä vuotta. On hyvä olla juuri tämänikäinen. On hyvä elää joka vuosi elämänsä parasta aikaa.

Jaa: