Meidän keisissämme väsymykseni syy ei siis ole vauvan syöminen eikä nukkuminen. Vauva kasvaa tasaisesti pikkaisen plussakäyrillä, joten äidinmaito on täysin riittävää. Noita käyriä nyt ei tietenkään kannata tarkasti kytätä, vauvat kun ovat yksilöitä, mutta tämän imetyksen aikana neuvolan tietokannat olivat etenkin alkuun itselleni tärkeitä varmistajia. Mä kun en voinut tissitakiasvauvan jälkeen käsittää, miten pikasyöjävauva voi saada tarvitsemansa ravinnon vain piipahtamalla rinnalla.
Lisäruualle ei siis ole mitään tarvetta, ei vauvan kasvamisen, ei suositusten eikä oman tuntemukseni mukaan. Tuo kuuden kuukauden pelkällä rintamaidolla porskuttelu ei ole itselleni mikään rajapyykki, jota kohdin pyrin nännit verillä ja silmät solmussa. Se on minulle takaraja, jonka jälkeen kiinteät pitää aloittaa. Siihen asti saan mennä helpomman kautta ja vain imettää. Sillä joo, mua vähän jännittää kiinteiden aloittaminen. En oikein vielä hahmota, minkälaiseksi säädöksi esimerkiksi illat yksin kahden lapsen kanssa taas muuttuvat, kun vauvallekin pitäisi jossain välissä kattaa ruokaa eteen. Ihan varmasti sekin arki lähtee rullaamaan, mutta meillä ei ole mitään kiirettä hypätä siihen nyt heti. Kun ei tarvitse.
Vauvamme on hyvä nukkuja. Sellainen, joita en tiennyt vauvoissa olevankaan. Hän nukkuu päiväunet miten päin ja missä vain, mutta parhaiten ulkona vaunuissa. Hän nukahtaa ilman kummempia nukutuksia, ja niin kutsutut tissitainnutukset ovat tällä kertaa ihan mahdottomia. Vauvan mielestä rinta on vain syömistä varten. Hän ei öisin valvo tai itke. Hän herää nälkäönisten, syö pikaisesti niin että lapaluuni ovat mennä imutehosta lommoille, päästää rinnan suustaan ja nukahtaa taas. Hän siis nukkuu vallan mainiosti – paitsi silloin kuin syö.
Ongelma ei siis olekaan syöminen tai nukkuminen, vaan se, että syömisrytmi on pielessä. Siis meidän aikuisten mielestä, vauva on varmasti täysin tyytyväinen. Vauva ei malta keskittyä syömään valveilla ollessaan, vaan antaa nälän tunteen vallata mielensä vasta unissaan. Mikä taas johtaa siihen, että hän on tankannut pääasiallisesti öisin. Ajallisesti hän viihtyy rinnalla ehkä 15 prosenttia siitä, mitä mulla kului aikaa esikoisen imettämiseen. Esikoinen vain söi päivisin, enkä etenkään alkuun ehtinyt tehdä mitään muuta vauvan kanssa kahdestaan ollessani, en edes syödä saati käydä vaikka suihkussa. Se oli turhauttavaa ja omalla tavallaan väsyttävää. Mutta koska vauva söi päivisin, en kuullut keneltäkään, että nyt sitä pötyä pöytään.
Nyt pitäisi vain saada tämä nykyinen vauva keskittymään ateriointiin kunnolla myös päivisin, ettei sitten tarvitse öisin tankata. Se kun on positiivinen kierre: kun hän syö päivisin kunnolla, ei tarvitse herätä öisin niin usein syömään. Ja kun ei syö niin paljon öisin, päivälläkin sapuska maistuu paremmin. Negatiivinen kierre kulkee sitten toiseen suuntaan. Rintaa en kuitenkaan aio vauvalta kieltää, sitä hän saa juuri silloin kuin tahtoo.
Mitalia tai supermutsipystiä en ole joidenkin kommentoijien oletusten vastaisesti hakemassa sillä, että imetän vauvantahtisesti. Jos pokaalit olisivat mielessä, enköhän kiillottaisi blogijulkisivun näyttämään siltä, että arki on yhtä sokerivanua ja vaaleanpunaisia päivänkakkaroita. Minä teen kuten vaistoni ja järkeni neuvovat.
Nukkumista samassa sängyssä vauvan kanssa jotkut kommentoijat myös kyseenalaistivat. Itsehän en esikoisen aikaan edes tiennyt, että on olemassa niin kutsuttu perhepeti. Yritimme nukuttaa huutavaa vauvaa pinnasänkyyn, kunnes hän kesken yhden nukkumattoman yön jäi sänkyymme ja nukahti. Yöt paranivat sen jälkeen valtavasti, samaten kuin oma ja miehen jaksaminen, kun ei tarvinnut nousta joka kerta joko rauhoittelemaan, asettamaan tuttia suuhun tai imettämään. Vasta jälkikäteen kuulimme tuota tapaa kutsuttavan perhepediksi sekä sen, että sekä minun että miehen vanhemmat ovat nukkuneet vauvat välissään. Ymmärsin myös sen, että nukkuminen yhdessä vauvan kanssa on ikiaikainen tapa, mutta pinnasängyt ovat tulleet nykyään niin normiksi, että meille ei esikoisen vanhempina edes tullut mieleen, että on muitakin tapoja toimia.
Kuopukselle emme edes hankkineet pinnasänkyä, mutta varmuudeksi ostimme vähemmän tilaa vievän kattoon ripustettavan kehdon. Myytiin tuo kehto juuri pois. Alkuun vauva nukkui siinä muutamat päiväunet, kunnes siirtyi koisimaan parvekevaunuihin. Öisin tuntui väärältä laittaa hänet sinne, sillä pystyin nukahtamaan kunnolla vasta, kun aistin hänet vieressäni. Samanlaisia ajatuksia taitaa olla vauvalla, sillä hän nukkuu aika usein levottomammin ne illat tunnit, kun minä en vielä ole vieressä. Tässähän ei tietenkään ole mitään logiikkaa sen kanssa, että sitten taas päivisin hän nukkuu paremmin pihalla kuin vaikka kantoliinassa tai sängyssä mun vieressä. Mutta sellaisia nuo vauvat välillä ovat, kun eivät ole vielä tarkistaneet sanakirjasta, mitä logiikka tarkoittaa.
Nyt kuopuksen lähdettyä hieman liikkumaan tilanne on siltä osin toinen, että kaipaamme selvästi koko perhe enemmän tilaa. Siksi parisängyn viereen laitettava pinnasänky ilman toista reunaa, niin kutsuttu sivuvaunu, olisi varmasti meille hyvä ratkaisu. Silloin kaikki saisivat enemmän tilaa kiehnata, mutta saisimme säilyttää perhepedin hyvät ominaisuudet: sen että saamme olla lähekkäin ja sen, että imetys ja mahdollinen uneen tyynnyttely on näppärää ja vaivatonta. Perhepeti ei siis ole meille mikään ehdottomuus, vaan toimintatapa, joka tuntuu meille oikealta. Tilanne elää vauvan mukaan, ja esikoinen siirtyikin jo komikuisena takaisin pinnasänkyyn nukkuakseen ensimmäisen unipätkänsä siellä. Silloin se oli ratkaisu, joka tuntui meille oikealta.
Ja sitten se toinen asia, solidaarisuus. Blogini julkisessa kommenttiosiossa on tietenkin hyvä, että tulee esille kaikenlaisia näkemyksiä ja kokemuksia asioista. Joku saa sieltä ehkä kaivattua tukea omille ajatuksilleen, jotka eroavat omistani. Julkisena bloggaajana mun pitää olla myös valmis siihen, että mitä ikinä teenkin tai jätän tekemättä, joku katsoo asiakseen paheksua, hämmästellä, arvostella tai kiskoa hernerokkapurkkia sieraimeen.
Mutta hyvät ihmiset. Samalla toivon kuitenkin solidaarisuutta ja sitä, että lasten vanhemmat, etekin me äidit, tukisimme toisiamme valinnoissamme. Että me kuuntelisimme ja loisimme me-henkeä toisten lyttäämisen sijaan. Väsymys-postauksen kommenttiosiossa alettiin jo heitellä sanallisia vittuja toisten kommentoijien päälle, hämmästellä nenäkkääseen sävyyn ja läpät silmillä nähdä oma kokemuksensa vanhemmuudesta tai vauvavuodesta ainoana mahdollisena.
Kun tämä sama aihe puhutti jo ennen väsymys-postausta Lähiömutsin Instagrammissa, nimimerkki _ainua_ sanoi hyvin, että on omassa äitiydessään huomannut parhaaksi tavaksi sen, että kannustaa ja rohkaisee muita äitejä siihen suuntaan, mihin näkee heidän pyrkivän. Jos suunta on eri kuin omat ajatukset asiasta, on parempi pehmeästi ohjata hakemaan neuvoja toisaalta. En voisi olla enempää samaa mieltä! Ja siitä huolimatta minäkin olen joutunut opettelemaan tätä solidaarisuutta, ja yhä edelleen joudun pidättelemään itseäni, kun näen jonkun itse syövän kotiruokaa, mutta syöttävän samalla lapsilleen einestä. Oli aika, kun sanoin, että vaihtakaa niitä lautasia, eikä aikaa kulu yhtään enemmän. Että itselle eineistä ja kasvavalle lapselle parempaa ruokaa.
Mutta nykyään osaan olla hiljaa, jos toinen pyrkii vanhemmuudessaan erilailla toimiviin ratkaisuihin. Nykyään myös osaan kuunnella ja ymmärtää paremmin, enkä ole itselleni tärkeissä ruoka-asioissakaan niin ehdoton. Ehkä se itsetehtyä ruokaa syövä, mutta lapilleen einestä antava vanhempi on niin väsynyt, että ei jaksa selvittää, miten kiinteitä voisi tehdä itse. Joo, tiedän kyllä, ettei soseiden väsääminen ole hankalaa ollenkaan. Mutta muistanpa vain minäkin ajat, kun varmuudeksi tarkistin ihan kirjasta ja vielä netistäkin, miten bataattisose tehdään. Nii’in, bataattisose! Ruokailua yksinkertaistanut ja toteutettavana superyksinkertainen sormiruokailu tuli esikoisen aikana kuvioihin mukaan vasta, kun olin saanut asiasta tarpeeksi tietoa. Ja sen tiedon haaliminen vaati energiaa, jota väsyneellä ei välttämättä ole tai hän haluaa kohdistaa sen muihin asioihin.
Pyrinkin kannustamaan äitejä luottamaan äidinvaistoonsa ja isiä isänvaistoonsa sekä tekemään kuten omalle perheelle sopii. Kunhan ne ratkaisut eivät satuta lapsia ja ovat yhteiskunnallisesti kestäviä.
Kiitänkin täydestä sydämestä niistä kaikista tsempeistä, joita väsymys-postauksen kommenteissa sain. Vaikka näitä tekstejä kirjoittaa blogiminä Lähiömutsi, jonka kuori on ajan myötä kovettunut, on mukana kuitenkin aina palanen aitoa minua. Hannea, jolle ikävät kommentit saavat hetkeksi aikaan ilkeän tunteen vatsaan ja joka jää välillä kipuilemaan joitakin piikkejä ihan turhaan. Mutta minkäs sille voi, ihminen se olen minäkin.
Vannon myös, että toisin kuin jotkut kommenteissa pelkäsivät, väsymyksestä huolimatta en ole tekemässä itselleni tai perheelleni mitään pahaa. Se, että pystyn purkamaan näitä äitiyden mustimpiakin hetkiä ja tuntoja lähipiirilleni ja vielä täällä blogissa, pitää asiat mittasuhteissaan ja pääni hulluuden partaallakin niin järkevänä, että mitään peruuttamatonta ei tule tehtyä.
Ja tiedättekö mitä? Puhuminen tuntuu aina auttavan. Pohjanmaan-taika hyväunisine öineen ei ole rauennut nyt kotonakaan. Viiden päivän reissun lisäksi takana on nyt kaksi yötä, jolloin olen imettänyt ennen kuin itse olen alkanut nukkua puolenyön maissa ja sen jälkeen lähes kellon tarkasti kello kolme ja kello kuusi. Toivottavasti tämän hehkuttaminen ei riko taikaa, sillä voi mahoton. Hieman on erilainen olo, kun unipätkät kestävät sen kolme tuntia putkeen.
Olen niin samaa mieltä ihan kaikesta, mitä tähän postaukseen kirjoitit. Pois lyttäys ja kyttäys, ja tilalle juuri se kannustus ja tuki, vaikka itse tekisikin toisin. Eiköhän niitä arvostelevia anoppeja ja mummoja ole meillä jokaisella ihan riittämiin, joilta sitä vtuilua saa ihan omasta takaa. Sitä ei enää muilta tarvita. Ja varmasti jokainen äiti on joskus väsynyt. Pysy vaan valitsemallasi tiellä, sillä lopussa kiitos seisoo. Ei kannata luovuttaa. Kiitos sinulle aitoudesta, Hanne!
Se on hienoa että sä olet niitä äitejä jotka nimenomaan uskaltaa luottaa itseensä ja valintoihinsa. Kun meihin on periaatteessa kaikki rakennettu sisään, ja vauvan hoitaminenkin periaatteessa pitäisi onnistua luottamalla omiin vaistoihin jotka valitettavasti tästä nyky-yhteiskunnassa ja ”vauvaneuvojien” viidakossa ovat unohtuneet. Toki myös monet tavat kulkevat sukulaisilta eteenpäin ja esimerkin kautta.
Kaiken A ja O on löytää se tapa joka sopii itselle ja tuntuu parhaimmalta koko perheen näkökulmasta. Mä en ole mikään Kiintymysvanhemmuuden puolestapuhuja mitenkään eikä kaikki siinä mulle sovi, mutta niillä on erittäin hyvät teesti. Pääteesi on LUOTA ITSEESI = Balance (Bonding, Breastfeeding, Babywearing, Bedding close to baby, Belief in the language value of baby's cry, Beware of baby trainers, Balance) http://www.askdrsears.com/topics/parenting/attachment-parenting/attachment-parenting-babies
Olen itse onnellisessa asemassa että tukijoukot on olleet loistavat, niin mies kuin molempien vanhemmat pelkästään tukevat meidän valintoja kuten pitkää imetystä ja perhepetiä. Me ollaan niin kiinnytty nukkumaan lasten kanssa että kun kopus siirtyi välistä omaan sänkyyn meidän sängyn viereen, meinasin tirauttaa itkun. Ja niin meinasi mieskin. Koska homma on meillä toiminut ja ollut selkeästi meille paras valinta.
Me löydettiin meidän valinnat vain luottamalla siihen mikä tuntui aikoinaan hyvältä. Ja ei ole kaduttanut. Helppoja ei valintojen tarvi ollakkaan, eikä elämän itsessään. Niiden pitää kuitenkin olla sellaista että pystyt elämään valintojesi kanssa ja kokemaan pääsääntöisesti hyvää ja luottavaista oloa. Valintoja voi tehdä kun on tarpeeksi faktaa pohjalla ja uskallusta kuunnella itseään.
Tietyt pointit tietenkin on universaaleja kuten se että lasta ei voi imetyksellä ja läheisyydellä hemmotella. Niitä ei voi koskaan antaa liikaa.
Tsemppiä teille ja luota jatkossakin itseesi!!!! Valinnat jotka tekee sydämmellä ja vähän faktaan perustuen, on yleensä kantavia ja kestäviä.
Ps. Aloittakaa kiinteät sormiruolla, meidän kuopus ei koskaan syönyt syötettynä (eikä lopulta suostunutkaan vaikka oltaisin toisinaan haluttu..) mutta ai että ruokahetket oli kivoja kun kaikki söi yhtäaikaa, ja hän aloitti jo vuoden ikäisenä pistelemään haarukalla suuhun. Nyt päiväkodissa ihmettelevät että miten lapsi voi osata syödä itse niin siististi. Toki kiinteisiin siirtyminen tapahtuu hitaammin, mutta rintamaito onkin pääruoka vähintään sinne 1 v. ikään.
Puhut asiaa! Mulle tuli paha mieli sun puolesta kun lueskelin pari kommenttia väsymys-postauksesta. Ihan hirveetä tekstiä. Väsyneenä sitä oli varmasti kamala lukea. Kiitos kun kirjoitat blogiasi! Olen saanut täältä monta hyvää tuotevinkkiä ja paljon jaksamista arkeen vertaistukena. Kiitos!
Mun on pakko tähän kommentoida, että se vauva ei välttämättä opi syömään päivisin, vaikka yrittäisit mitä. Meillä kiinteät eivät olleet mikään ratkaisu, koska vauva söi päiväsaikaan kiinteitä yhtä nihkeästi kuin tissiä. Siinä teet kyllä viisaasti, kun et kiirehdi niiden kiinteiden kanssa. Oikeastaan vaikein vaihe meillä oli se, kun kuopuksella oli kiinteät aloitettu, mutta hän ei vielä osannut istua syöttötuolissa. Esikoisen kun piti ihan välttämättä päästä samalla hetkellä syliin syömään.
Mä luin ensin tämän kirjoituksen ja vasta sitten tuon edellisen, ja täytyy kyllä sanoa, että tsemppiä noiden kommenttien ja neuvojien kanssa.. Kanssaäitien tulisi tsempata, ei arvostella tai kritisoida!
Sinä itse tiedät, mikä teille on parasta, ja varmasti myös tiedät sen, koska tarvitset hotelliyön tai lapsi kiinteitä!
Ja joka tapauksessa, joskus se helpottaa kuitenkin, ja sulla on kaksi hyvin yönsä omissa sängyissään nukkuvaa lasta (ja se on varmasti ennen rippikouluikää, vaikka joku sitä epäilikin..).
Vaiheesta toiseen, ei siinä muu auta :)!
Peukut ja sydämet ja kaikki muut. Tiedän itse miten se päivä paranee kun saa jakaa tuskansa vaikka vain netin kautta. Samalla siitä tunteesta vuodattaa pahimmat pois ja saa tarkastella tilannettaan hiukan myös ulkopuolisemmin. Itse juuri eilen vai toissapäivänä avauduin lopulta facebookissa kun nuhainen lapsi oli valvottanut useita öitä. Ja ai että teki hyvää saada sanoa ääneen miltä tuntui.
Netti on julma ja ihmiset katsovat asioita kovin kapeasti (varmasti sorrun siihen huomaamatta joskus itsekin). Kasvottomana on helppo lähteä paukuttamaan toista näkemyksillään vasten kasvoja. Minä yritän aina muistaa myös netissä sen että vaikka itse kannan lasta liinalla tai ergolla enkä voisi kuvitella käyttäväni BB:ä niin en ala haukkua kavereita jotka sitä käyttävät vaan aiheesta keskusteltaessa kerron vain omien kantovälineideni eduista. Tai jos joku syöttää vain purkkiruokaa niin syöttäköön. Luultavasti hänen lapsensa syö vaikkakin mauttomampaa niin vähemmän rasvaista ruokaa kuin meidän lapsi. Tämä ajattelutapa on pitänyt oikein erikseen opetella ja edelleen saatan kotona miehelle paasata miten joku on minun mielestäni tyhmä kun tekee noin tai ajattelee noin, mutta sen jälkeen monesti yritän miettiä myös syitä miksi hän ehkä tekee niin. Tuskin tyhmyyttään vaan ehkä tietämättömyyttään. Tai sitten itse tietämättömyyttäni toimin toisin kuin hän. Koskaan ei pitäisi pitää omaa kantaa ehdottomasti oikeana vaan olla avoin oppimaan uutta ja katsomaan asioita joka puolelta. Tässä on kyllä vielä paljon oppimista, mutta onneksi on elämä aikaa opetella 😉
Meillä oli ihan sama tilanne! Muksu aloitti neuvolan kehoituksesta kiinteitä jo 3,5kk ikäisenä. Tissillä vain pikaisesti, etenkin päivällä ei paljoa maitolaitokset kiinnostaneet. Oliko sitten syy vai seuraus, kun maidontuotanto vähän tyrehtyi ja pikkumies lopetti tissittelyn ihan oma-aloitteisesti 7kk iässä. Hengissä tuo silti on ja hyvin voi.
Vaikka en jaksanut itse ruokia alussa muksulle vääntää (paria bataattikokeilua lukuunottamatta), niin arvostan Hanne sinua ja muita jotka jaksavat sen väsymyksenkin keskellä tehdä itse ruuat alusta asti. Ja muutenkin elää ja olla oman tien mukaan.
Ne ilkeät kommentit aina raapii kovaakin nahkaa, mutta kertovat vain kirjoittajiensa huonosta itsetunnosta. Meitä täyspäisiä (?!) lukijoita on varmasti kuitenkin enemmän! Kiitos blogista!
Jotkuthan eivät opi ikinä, eivät edes tahdo oppia. Mutta se olkoon menetys heille itselleen. Ihminen voi onneksi valita seuransa ja keskittyä niihin positiivisiin ja rakentavaan keskusteluun pystyviin henkilöihin 😉
Piti oikeestaan kommentoida jo edelliseen postaukseesi, kun puhuit perhepedistä ja lisätilan tarpeesta. Eräs tuttavani nukkuu lattiantasossa futonilla siten, että vanhempien patjan vieressä on lapselle oma pienempi patja. Tähän ratkaisuun päädyttiin jo vauvavuoden aikana. Perhepedissä oli kolmisin tukalaa, kun patja ei ollut mikään king-size. Vauva suostui nukkumaan vain ja ainoastaan vanhempiensa lähellä, joten pinnasänky jäi perheessä kokonaan käyttämättä. Vierekkäin, mutta vauva omalla patjallaan oli perheessä toimiva ratkaisu. Vauvan saattoi yöllä imettää/rauhoittaa ja sitten kieräyttää omalle patjalleen. Aattelin, että tää vois teilläkin toimia 🙂
Pakko vielä kommentoida se, että ”äitien sota” syttyy herkästi siitä että monen on vaikea myös myöntää että se oma ratkaisu ei aina välttämättä ole lapselle se paras mutta se voi kuitenkin olla RIITTÄVÄN HYVÄ. Sen kun voisi jokainen myöntää. Kaikki ei aina jaksa ja pysy imettämään, kaikki ei aina jaksa ja pysty nukkumaan perhepedissä, kaikki ei aina jaksa ja pysty syöttmään luomuruokaa…mutta jokainen silti pyrkii parhaaseen niillä resurseilla jotka on ja niin että kaikilla olisi mahdollisimman hyvä. Elämä on tasapainoilua.
Sen kyllä soisin että jokaista jota ratkaisut mietityttää ja joka on hieman ”pihalla” asioiden kanssa niin ei sortuisi välttämättä niihin ”helppoihin” ratkaisuihin vaan jaksaisi sen verta että etsisi sitä oikeaa faktatietoa ja muodostaisi oman kokemuksen asioista. Surullista on lukea meinaa niitä kokemuksia kun ”olisipa tiennyt”. Ihan sama kuin Hanne sanot että et ollut edes kuullut perhepedistä – mikä itseasiassa on se luonnollisin – niin turhaan huudatitte vauvaa ja ahdistuit tilanteesta. Moni asia meidän yhteiskunnassa nyt on vaan ihan pielessä lähtien jo vauvojen ja lasten hoitamisesta. Mä en tietenkään tuomitse ketään joka päättää esim. olla imettämättä ja nukumatta vauvan lähellä kunhan se on TIETOINEN VALINTA joka perustuu edes johonkin eikä valinta joka tehdään vaan kun joku kaima/tuttu/naapuri/anoppi yms. pitää ainoana totuutena.
Eli jokainen rohkeasti tekemään niitä omia valintoja, mutta tehkää ne sydämellä ja kuunnellen itseänne. Jos joku asia mietityttää ottakaa selvää. Älypuhelinten aikakaudella se on helppoa. Itselläni moni valinta olisi jäänyt tekemättä ihan vaan faktan puutteesta. Kiitän tosin itseäni siitä että olen muutenkin tiedonjanoinen ihminen ja haluan tukea valinnoilleni noin yleisesti (enkä kuuntele muutenkaan ketään paitsi itseäni ja rakasta perhettäni).
Äitiys ei ole helppoa, perhe-elämä ei ole helppoa, lasten kasvatus ei ole helppoa. Mutta se voi olla antoisaa kun on sydämmellään mukana ja pystyy seisomaan valintojensa takana.
Kauhulla luin minäkin edellisen postauksen kommentteja: johan näitä minätiedänsinunkinelämäsiparemmin -tyyppejä piisaa. (Ihan karmaisee miten äidit on just tällaisia toisilleen!) Meillä hyvin samanlainen syömisrytmi 4,5kk tytöllä kuin minihe:llä, mutta kiinteitä en ajatellut ihan vielä aloittaa minäkään kun kasvun takia ei tarvitse. Minulla väsymys ei varmaan ole yhtä suuri kuin siellä: vain yksi lapsi antaa paremmat mahdollisuudet lepoon. Ei silti tulisi mieleen alkaa arvostella toisenlaiseen ratkaisuun päätyviä.
Tunnustan: näin herkässä asiassa en edes *uskaltanut* lukea asiaan liittyviä kommentteja. Olen huomannut, että äidit ovat äideille susia. Joskus jopa omasta lähipiiristä saattaa löytyä ihminen, joka ottaa missiokseen uuden vanhemman äidinroolin lyttäämisen kaikin mahdollisin tavoin. Ikäänkuin olisi vain yksi tapa olla äiti. Tai että kaikki lapset sopisi tunkea samaan muottiin.
Konstit on tosiaan monet, sanoi se kuuluisa akkakin, joka kissalla pöytää pyyhki. Perheet ja lapset ovat erilaisia, joten kukin hiokoon elämisen ja kokemuksen myötä ne käytännöt, jotka parhaiten kaikille perheessä sopivat. Silloinkin on tehtävä kompromisseja, sillä perheen sisälläkin on erilaisia luonteita ja temperamentteja ja siinä sitten sovitellaan. Kunpa jaksettaisiin sovitella äitiydessäkin.
Sinulle haluan toivottaa ainoastaan jaksamista ja pidempiä yöunia. Kiitän rohkeudesta kertoa arjestasi, vaikka kommenttilootassa jo tupet rapisevat.
Nyt vielä luin tarkemmin tämän postauksen ja tadaa, pakko kertoa vertaistukena oma kokemus. Mulla ollut molemmat lapset tehoimijöitä, niin päivällä kuin yöllä. Esikoinen tankkasi iltaisin mutta kuopus ei sitäkään – läpi vuorokauden max. 10 min imutteluita, usein 2 min. Ja sama toistui yöllä. Mun mielestä kyse ei ollut silloin siitä että lapsi ei olisi malttanut syödä päivällä tai saanut päivällä tarpeeksi, vaan ihan siitä, että vauva havahtui unisykleistään kuten vauvat havahtuvat – hän vaan usein hereille asti ja tarvitsi sen nännin jotta vaipui uneen takaisin. Eli kyse oli uniassosiaatiosta ja toki myös syömisestä, koska vauva nyt tarvii myös ruokaa yöllä. Mutta en itse kokenut että söisi siksi paljon yöllä koska ei malttanut päivällä.
Eli siis niillä mentiin, ja laiskimus kun olin niin nukuttiin kylki kyljessä ja paitaani raottelin. Sitten tosiaan puolentoistavuoden kieppeillä alkoi mulle riittää ja vähensin yösyömisiä eka kahteen (vauva huusi kainalossa ja mulla oli paita vaan visusti ”kiinni”, huusi yhden yön aika paljon mutta kainalossa, mies tulpat korvissa ja esikoinen kumma kyllä ei herännyt). Siitä sitten vähensin yhteen syöttöön ja sitten kokonaan vieroitin 2 v. yösyötöistä. Ja taas samalla systeemillä, pidin lapsen kainalossa koko yön huutoineen. Kaksi yötä meni, sitten lapsi ymmärsi että paita ei yöllä enää avaudu ja alkoi pääsääntöisesti nukkumaan läpi yöt (uniassosiaatio rikottiin). Mitään siirtoja ei tehty, jatkoi nukkumistaan meidän välissä.
Mutta siis pointtina se, että kyse ei ehkä ole mistään muusta kuin ”vauvamaisuudesta”: Ne nyt on vaan sellaisia että tykkää sen tissin napata yölläkin suuhun, ei aina ruuan vuoksi vaan lämmön ja läheisyyden vuoksi. Mikäs sen ihanampaa kuin saada unenpäästä taas kiinni lämmintä maitoa nieleskellen lämmin rinta poskea vasten.
Eli tsemmpiä kovasti väsymykseen, been there done that, sä tuut selviämään ja aika kultaa muistot. Nyt vaan yrität olla unohtelematta kotiavaimia kotiin ja laittamatta puhelinta jääkaappiin muistikatkoksissa. Huumoria, läheisten tukea ja unta aina kun vaan pystyy – niillä sä selviät kyllä. Tsemppiä!
ja vielä se että mun kokemus ja vain oma mielipiteeni on se että alle vuoden ikäistä en vieroittaisi yhtään, itsestäni olisi tuntunut pahalta. Puolitoistavuotias tuntui itsestä sen ikäiseltä että vähempi yösyöminen riittää, ja kaksivuotias lapsi tuntui mun mielestä sen verran isolta että pärjää ilman ruokaa koko yön. Eli tämä oli vain mun kokemus ja se mitä mun vaisto sanoi. Jotkuthan haluaa vieroittaa alle vuoden ikäisiäkin yösyömisistä – meille se ei tuntunut aikoinaan oikealta. Nämä asiat päättää jokainen itse ja kokee eri tavalla, meillä mentiin ns. hitaasti ja varmasti – väsymyshuuruissa, mutta tyytyväisinä valinnoista.
Meidän vajaan vuoden ikäinen yhä edelleenkin syö niin huonosti mitään muuta kuin tissiä että mua yllätti toi sun ruokakommenttisi. Ei niin että olisin siitä pahastunut, mutta niin että aijaa – aikaako sillä säästetään jos purkkiruokia syötetään, miten se aikaa säästää..? Mää en kokenut soseiden tekemistä haasteeksi, ja paljon sormiruokailutettiin ja syötetään samaa ruokaa miinus mausteet kuin aikuisillekin.
Meidän muksu syö paljon valmisruokia sen takia että ne maistuu lapselle toisin kuin valtaosa itsetehdystä ruuasta. Ja jos vajaan vuoden ikäiselle on ”hyvin syöty annos” semmoinen pikkupilttipurkin puolikas, niin sillon kyllä syöttää sitä mitä se lapsi suostuu syömään. Siis toki itsekin tehdään paljonkin ruokaa, mutta ihan jokaisen aterian kohdalla ei viitti käydä kolmen vartin huutotaistelua jos on kuitenkin muutama ruoka jota lapsi syö ilman suurempia huutoja.
En myöskään usko että aikuisten einekset ja lasten einekset olisi ihan sama asia. Ei se kotiruoka ole automaattisesti terveellistä ja einekset epäterveellisiä. Kantsii siis sinunkin näitä asioita tuumia.
Väsymyskeskusteluun en ota kantaa. Meillä edelleen imetetään usein viis kertaa yössä. Nälkäinenhän toi on kun ei kiinteät maistu. Parempaa kohti kuitenkin mennään toivottavasti kokoajan.
Kirjoituksesi kosketti todella. Tulevana ammattilaisena sain paljon ajateltavaa tuon _ainua_:n sanoista. Mikä viisaus sentään! Kunpa osaisin ja voisin piristää ja kannustaa.
Tosiaan, nainen on naiselle susi, äiti äidille. Hirveää, kertakaikkiaan! Miksi tämä äitiys on niin herkkä asia? Itsehän mökötin anopilleni salaa, kun hän muisteli ilolla omaa kahta raskauttaan, kuinka hän hehkui ja oli tyyni, terveimmillään ja onnellisimmillaan. Tuntui kuin hän olisi sanonut päin naamaani, että miksei sinulla sitten ole niin helppoa, mikä sinua riepoo. Vaikka hän aivan takuulla silkkaa nostalgiaa ja ystävällisyyttään muisteli ja yritti jotenkin tuoda ilmi myötätuntoaan. Kyllä, nämä hormonit tai jokin muu ihmeellinen susikytkin äitiminässä tekee tepposet vaikka kuinka pidän itseäni järkevänä, sosiaalisesti taitavana, kärsivällisenä jne. Miksi meillä on tarve purkaa omia kokemuksia liiaksi, kun toinen on apua vailla? Miksi me tuputamme neuvoja heti, miksemme kysy, että kokeilenko neuvoa vai kuuntelenko nyt vain? Miksi oma tapa nähdään ainoana oikeana? Miksi itseä on tarve pitää parempana? Millaisesta sairaasta itsetunnosta tai ajattelumaailmasta se kertoo?
Hyvä postauksesi taisi nyt tuoda enemmän kysymyksiä kuin vastauksia… Joka tapauksessa haluaisin kiittää ja toivottaa jaksamista. Vaikkei tämä asia muistaakseni teidän perhettänne kosketa niin olette rukouksissani. Tämän kirjoituksesi myötä jokaiselle maapallon perheelle lähtee lämmin rukous. Kiitos siis ajatusten herättämisestä!
Muistetaanhan me visiteeraajat että kirjoittajakin, että usein täällä kommenttiboksissa on niitä iloisia, hyväntahtoisia ja tsemppaavia kommentteja vähintään yhtä paljon kuin niitä kunhan-auon-päätäni -juttuja.
Ymmärrän toki, että kymmenet inhottavat kommentit loukkaavat ketä tahansa meistä, mutta jokaista sellaista kohden on ainakin viisi ihan tavallista hyväntahtoista, harkiten ja vaivalla kirjoitettua sanaa. 🙂
http://www.hs.fi/kotimaa/a1426659916392?ref=hs-art-kotimaa-2
Tuun nyt tässä välissä sanomaan, että toivottavasti kukaan ei linkkaa sitä toista imetysuutista, jonka Hesari tänään julkaisi. Eiköhän kaikki uutisia seuraavat ja aiheesta kiinnostuneet ole sen ja tämän lukeneet. Koska sellainen vastakkainasettelu ja vatvominen ei ole tässä postauksessa järkevää.
Sen sijaan tämä anonyymin kommentti nyt vain on loistava esimerkki siitä, mitä puhun. Solidaarisuuden ja tilannetajun täydellisestä puutteesta.
Hanne,
Sä olet mahtava nainen, erinomainen kirjoittaja ja ihana äiti. Itsellä on kolme viikkoa kuopustasi nuorempi esikoinen ja voin kertoa, että blogisi lukeminen on antanut voimia ja sen tunteen, etten ole yksin ajatusteni ja väsymysteni kanssa. Kiitti siitä! 🙂
Kivaa kevättä toivotellen,
Fanni
Ihana sinä!Ihana teksti!Juuri näin! Aurinkoista kevättä teille!
En ymmärrä kans miksi purkkiruokia paheksutaan niin kamalasti. Niissä on paljon tarkemmat kriteerit raaka-aineille kuin aikuisten tehdasruuissa eikä niissä myöskään ole säilöntäaineita yms vaan säilyvyys perustuu siihen että ne on kuumennettu. Ne on ihan hyvää ruokaa siinä kuin itse keitettykin bataattimössö 🙂
Sanokaa mun sanoneen: Ei kauan mene kun Lähiömutsi viettää ansaitsemansa hotelliyön sisältöyhteistyön merkeissä hotelli Presidentin sviitissä ja saamme lukea siitä. Ei oo sen jälkeen enää paha mieli anonyymien kommenteista. Nimimerkillä kyllästynyt mainosblogeihin.
Niin kauan kun saat ihan ilmaiseksi lukea toisten tuottamaa sisältöä ja ihan itse valita, mitä luet, kannattaa pitäytyä sellaisilla foorumeilla, jotka eivät kyllästytä.
Eihän lähdetä nyt tähän, jooko? Postauksen aiheena kun on juuri se, että tällainen vastakkainasettelu ja vertailu antaa kipinää äitiensotaan, joka on ihan helvetin typerää. Meidän kun kuuluisi pitää toistemme puolta.
Otin tuon ruokakommenttini esille sen takia, että näyttäisin, että en ole mikään superäiti tässäKÄÄN asiassa: solidaarisuus on vaatinut opettelua ja sitä pitää tietoisesti harjoittaa joissakin tilanteissa edelleen. Koska postaus ei nyt käsittele sitä, miksi joissakin perheissä ruoka tulee purkista, en kokenut aiheelliseksi listata kaikkia mahdollisia syitä siihen. Kunhan nyt otin esimerkiksi ajanpuutteen ja väsymyksen.
Tärkeitähän tässä on, että jokainen on sinut päätöksensä kanssa ja elää sekä tekee asioita niinkuin parhaaksi näkee. Ja se, että muut ihmiset tukevat näissä päätöksissä ja myös saavat omille tavoitteilleen tarvittaessa tukea.
Mahtavaa, että puutuit ja postasit tästä aiheesta! Luin edellisen postauksen kommentteja posket punaisena, miettien miten joku ymmärtää/haluaa ymmärtää asiat niin väärin! (Ja hillitsin haluni puuttua siihen mesomiseen!)
Itse odotan kakkoskierroksen alkua ja väsymystä pelon sekaisella ilolla, kyllä siellä tokkuran seassakin hauskaa on! 😉 Jatka samaan malliin! 🙂
Kyllä, kannustus ja tuki! (vaikka itselläni onneksi on anopit, mummot ja kaikki tsempanneet upeasti.)
Olen ihan samaa mieltä siitä, että kun tekee valintoja sydämellä ja faktaan perustuen, ei voi mennä metsään.
Ja joo, tällä kertaa lähdetään heti helpommalla ja annetaan lapsen syödä itse. Ja tilanteen mukaan mennään sekakäyttäjinäkin: sosetta ja omin käsin syötävää. Mutta siitä lisää toisessa postauksessa 😉
Mulle tuli paha mieli kommentoijien puolesta, kun siellä alettiin huutaa omaa totuutta toisten päälle.
Ihana kuulla, että blogista on löytynyt niin vinkkejä kuin vertaistukea!
Tää oli niin hyvin kirjoitettu! Just näin se on. Aurinkoa!
Laura
Hih, perhepeti… Mäkään en tiennyt, että sillä asialla, että nukutaan kaikki samassa sängyssä, on ihan nimikin 😀 Mulle on maailman luonnollisinta että vauva nukkuu välissä, ja meillä kaikki nukkuu paremmin niin. Emme vieläkään käännytä 4-vuotiasta pois jos hän tepsuttelee yöllä väliin. 7-vuotias ei ole piiitkään aikaan enää tullut, joten eivät ne arvostelijoiden kauhukuvat, että lapsi ei IKINÄ opi nukkumaan yksin, toteutuneet.
Tytön imetys loppui valitettavasti akuutin sairauteni vuoksi 4kk iässä kokonaan, mutta poikaa imetin 1v ikään asti öisin. Sitten tein kuten joku kommentoija tässä, että paita pysyi kiinni. Parissa yössä oppi. En silloin kauheasti toitotellut muille, että poika saa rintaa yhä öisin, koska en olisi jaksanut selitellä mitään. Se söi rintaa ja nukkui vieressä. So what. Enää se ei tee kumpaakaan (paitsi joskus harvoin tulee viereen).
Mä en vaan millään voi ymmärtää miksi tällaisia valintoja edes täytyy kommentoida. Jos vauvalla kaikki hyvin ja äidillä kaikki hyvin, mitä nyt normaalia mutsiväsymystä, josta saa lätistä kavereiden kanssa tai oooh, blogissa, niin mikä ihmeen tarve muilla on päteä??? Mun täytyy myös mainita, että nyt, kolme vuotta viimeisen vauvavuoden jälkeen mä en enää edes muista olinko mä väsynyt vai en 😀 todennäköisesti olin. Että näin kokemuksen syvällä rintaäänellä annan neuvon, että ei oikeasti tartte ottaa niin hirveitä pultteja jonkun muun vauvavuoden valinnoista. Ei sillä ole loppujen lopuksi mitään väliä (siis jos kyseessä on ihan normaali perhe). Mielenkiintoista vaan lukea ja kuulla miten asiat voi hoitaa ja saada vertaistukea. ( ja joo, muakin ärsytti silloin besserwisserit isojen lasten äidit, mutta minkäs teet – mä oon nyt se besserwisser, so sue me)
Satuin muuten lukemaan yhdestä vauvan unta käsittelevästä kirjasta, että vauvaa kannattaa imettää juuri ennen omaa nukkumaanmenoaikaa. Kuulemma uninen vauva ei välttämättä edes herää siihen, kun tissi pamahtaa suuhun. Tällöin äiti voisi saada omaa ensimmäistä unipätkäänsä pidennettyä, kun ei tarvitse hetikohta herätä sänkyyn menon jälkeen syöttämään vauvaa.
Tsemppiä!
http://www.havena.fi/blogi/files/empatia-on-vaikea-laji.html#.VMAiEKPkvJt
Voimia sinulle!
Virpi
En ole äiti enkä isä (enkä vielä edes suunnittele vanhemmuutta), mutta olen seurannut blogiasi alusta alkaen, alun perin Uuden mustan kautta. Nyt halusin vain kiittää todella hyvästä postauksesta, jonka uskon auttavan monia näkemään asioita muiltakin kanteilta, vähän harmaan sävyissä ja ehkä jopa väreissäkin mustavalkoisen ”oman ainoan oikean tavan” sijaan.
http://www.hs.fi/kotimaa/a1426659916392
Tämä linkattiin tuonne jo aikaisemmin, mutta tulipahan nyt toisenkin kerran loistava esimerkki siitä, minkälaista on totaalinen solidaarisuuden ja tilannetajun puute. Kiitos siitä.
Hyvä kirjoitus, kiitos! Samoin kuin se edellinenkin. Kirjoitin siihen kommentin julkaisun jälkeen, mutta sain sen katoamaam jonnekin nettiavaruuteen.
Oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Alotettiin kiinteät 6kk jälkeen pikkuhiljaa. Lapsentahtisella imetyksellä mennnään yöt. Takana on 11kk pätkäunia itellä ja todellakin pää on välillä kuin humiseva radiokanava. Tiedän, että aika on ohimenevä ja se auttaa jaksamaan.
Valoa päiviinne ja kevättä kohden! Sulla on mukava blogi, jota vakkarina luen. Kiitos.
K
Niinpä! Piti oikein toisenkin kerran lukea, että voiko joku todellakin olla noin kertakaikkisen idiootti! Kaikkea se kateus teettää. Täällä ainakin on kovasti tykätty erinäisten ns. mainosjulkaisujesi alekoodeista, mm. Madaran tuotteita olen oikein hamstrannut edulliseen hintaan. Lushin tuotteista kirjoitit joskus, mutta se ei tainnut olla mikään sisältöyhteistyöjuttu. Sellaista – ja alekoodia odotellessa… 😉
Tuhat tykkäystä, näin juuri, hyvin sanottu! 🙂 Kaikki tehkööt valintansa, mutta kaikista valinnoista pitää voida kertoa avoimesti, jotta valinnat ovat aitoja valintoja. Olen kuullut kokemuksia siitä, että imetys on lopetettu aiemmin kuin äiti olisi halunnut, vain koska suku ja ympäristö on painostanut. Silloin se ei ole ollut välttämättä vanhempien ja lapsen oma valinta, vaan tehty koska on luultu, että ”näin nyt kuuluu olla”.
Siksi tässä blogissa on kiva, että kerrotaan eri lapsiperhearjen hyvistä ja huonoista puolista. Hämmästellen olen lukenut kommentteja, kun Hanne on vaikka kertonut toiveista imettää kauan ja joku on pahoittanut mielensä. Ei kai jonkun epäonnistunut imetys saa estä sitä, etteikö kukaan saisi kertoa julkisesti että haluaa imettää ja pitä siitä?
Ylipäätään en ymmärrä miksi lapsen kanssa kaikesta tehdään suuria valintoja, joita tekemällä ja niistä ehkä jopa kertomalla saatat huomaamattasi arvostella muita. Kun olimme mieheni kanssa kahden, ketään ei kiinnostanut miten nukumme, mitä syömme, miten iltamme vietämme ja mitä hygieniatuotteita käytämme. Nyt saa jatkuvasti vastailla kysymyksiin nukkumisjärjestelyistä ja kertoa mitä vauva on syönyt. Kestovaippoja pitää välillä vaihtaa melkein salassa, ettei kukaan vaan syyllistyisi. Olemme olleet vuosia koti-ihmisiä, mutta ennen lasta kukaan ei ihmetellyt vaikka vietimme viikonloppuillat villasukat jalassa kotona. Nyt yhtäkkiä joidenkin mielestä pitäisi käydä enemmän ”tuulettumassa” eikä ”uhrata” kaikkea aikaansa lapselle, vaikka me nimenomaan tykkäämme kotona olemisesta.
Lähiömutsin yksi suosikkikirjoituksiani on bloggaus siitä kuinka hurahtaminen voi joillekin tehdä vauvavuodesta siedettävämmän. Annetaan se ilo meille, jos se auttaa kestämään univelan ja kaiken muun ikävän.
Relatkaa vanhemmat! Jos itse ei koe toisten valintoja omakseen, niin antaa olla! Kaikki tekee tyylillään ja hyvin ne lapset voivat tyyliseikoista huolimatta.
Kiitos ihanasta blogista.
Muistan kaksosten vauvavuonna miettineeni, että vaikka en mitään muuta tästä vauva-ajasta muistaisi jälkeenpäin, niin siitä pidän huolen, että en varmasti tule puolella sanallakaan kyseenalaistamaan lähipiirin tulevien äitien ratkaisuja imetyksien, nukuttamisten ja muiden suhteen. Tuen toki, jos sitä kaipaavat, mutta en arvostele. Kaksoset ovat ihana elävä esimerkki siitä kuinka yksi tapa ei toimi kaikilla. Edes saman perheen sisällä. Esimerkiksi meillä toisella lapsella iltaunille saamisessa toimi vain tissitainnutus, toinen nukahti parhaiten yksin pinnasängyssään tutti suussa. Vuoden jälkeen osat vaihtuivat: entisen tissimaakarin nukuttaminen muuttui helpoksi ja ennen helposti nukahtaneen vaikeaksi. Ruoasta taas valikoidaan edelleen erilaiset, omat herkut, vaikka ovat ikänsä saaneet aivan samanlaiset ateriat eteensä. Ai että olen tyytyväinen, ettei kukaan lähipiirissä lähtenyt vauva-aikana liikoja neuvomaan. Siinä olisi väsyneen äidin kuppi kääntynyt nurin, jos ulkopuolinen olisi tullut totuutena kertomaan miten lapset pitäisi nukuttaa ja yösyötöt hoitaa.
Tsemppiä tasapuolisesti kaikille äideille ja isille!
Kirjotin äske aika paljon mutta se katos. Samanlaisessa tilanteessa oltiin, poika 6kk1vko nyt. Alkoi heräilemään 3,5kk iässä kahden tunnin välein ja päivätkin on ollu vaikeita kun ei osaa nukahtaa ilman kunnon hytkyttämistä ja nukkuu vaan sylissä 45min pätkiä, joten tiedän noi fiilikset hyvin. Me aloitettiin kiinteät viikko sitte eli 6kk iässä ja nyt syöny viikon hirssipuuroa. Kaksi päivää sitten tapahtui ihme ja hän on nukkunut yöt yhdellä syötöllä. En tiedä johtuuko oikeasti siitä että alkoi syödä puuroa päälle desin vai siitä että lähti liikkeelle kierien, tai ehkä ei kummastakaan. Joka tapauksessa hyvät unet voivat teilläkin olla jo aika lähellä, yritä pitää se mielessä 🙂 Ja kyllä heikkona hetkenä teki mieli ottaa vellit kaupasta, mutta kyllä noin pieni vauva tarvitsee sen minkä haluaa ottaa eli jos hän syö öisin niin miksi sitä liian aikaisin muuttamaan, eli lapsentahtisuuden salliminen on mun mielestä tosi tärkeetä. Kaikkea hyvää teille ja jaksamista 🙂
Alkuperäinen anonyymi ilmeisesti jättää myös mm. naistenlehdet sanomalehdet (etenkin ilmaisjakelulehdet jotka täysin mainostuloin rahoitetaan) lukematta kun kyllästyttää ”mainoslehdet”.
On se nyt kumma että ihminen ei saa ”palkkaa” ottaa tekemästään työstä – oli se sitten rahapalkkaa 8-16 duunista tai mainostuloja tai lahjoja blogiyhteistyöstä.
Sitä paitsi tässä blogissa yhteistyön tuloksena (=ilmaiseksi) saadut tuotteet on aika paljon selvemmin ilmaistu kuin esim. valtaosassa naistenlehtiä.. Jotenkin ne testattavat meikkipurnukat jne. sinne toimitukseenkin eksyy – ja jotenkin en jaksa uskoa että niitä takaisin lähetetään..
T. (Vielä) Lapseton fani joka rakastaa sun blogia sen (ja sun) suurisydämisyyden vuoksi
Koita jaksaa! Jonain päivänä se helpottaa! Ja ihana sun lähiöjeppe kyllä ettet ole yksin väsymyksesi kanssa!
Ihana Hanne ❤️ juuri nimenomaan näin! Nykyään on joku ihme supermutsi kulttuuri, on latteäidit ja hiekkalaatikkoäidit ja miikkariäidit jne. Mitä jos kaikki oltais vaan niitä ÄITEJÄ. Ihan just sellaisia kun ollaan ☺️ Nämä ihme realityt joissa saa arvostella toisen äitiyttä (!) ja kaikki muu netissä pyörivä vaan lisää paineita. Ei ole olemassa yhtä oikeaa, muistetaan se. Tsemppiä omaan äitiyteen!! ☺️
En pystynyt lukemaan niitä edellisen jutun kommentteja alkua pidemmälle, olivat sen verran ikäviä. Pakko oli vaan tulla kommentoimaan, että mun mielestä sun ajatukset on hyviä ja todella moni meistä muista äideistä pystyy samaistumaan niihin ja tilanteeseen. Olet rohkea kun uskallat kirjoittaa näistä vaikka tiedät varmaan jo etukäteen millaista kommenttia tulee, ja vieläpä jaksat vastata provosoitumatta liikaa. Itsellä lasten vauva-ajat jo takanapäin,mutta muistan että se oli juuri tuollaista. Te varmasti teette omat hyvät ratkaisunne kaikkia perheenjäseniä kuunnellen, ja muita ei oikeastaan näissä asioissa tarvitsekaan kuunnella. (Pakko vielä pistää lusikka soppaan sen verran, että on ihme miksi soseita pidetään hyvien yöunien tuojana, vaikka usein niillä ei ole mitään vaikutusta, vaan jopa päinvastoin. Mutta ei tästä nyt enempää, oikeasti!) Joka tapauksessa kiitos tästä blogista, olen vakkarilukija koska sulla on hyviä pohdintoja kaikenlaisista jutuista, vaikkei itselle nuo vauva-asiat enää niin ajankohtaisia olekaan. Jaksamista teille, ja kyllä siellä tunnelin päässä varmasti pian jo näkyy valoa (muutakin kuin juna).
Hesarin juttu, täysimetystä puolivuotiaaksi ei enää suositella:
http://www.hs.fi/m/kotimaa/a1426659916392?jako=d74ecbe015249f57523e6a43478f4104&ref=og-url
Tähän on pakko vielä kommentoida,että tarinaan kudottu mainoskertomus (mitä ilmenee tässä blogissa) on täysin eri asia kuin sanomalehdissä esiintyvä mainonta. Luen tosin vain hesaria,joten en tiedä miten naistenlehdissä tai ip-lehdissä mainonta on hoidettu. Hanne sulla on ollut todella kiva blogi ennen,harmittaa vain kun synnytyspostauksen jälkeen tulee joku aivan kökkö voileipämainos 🙁 Tylytys lukijoittesi kriittisiin kommentointeihin saattaa kostautua joskus. Jos sulla ei ole lukijoita,ei ole kivoja mainosbonareitakaan.
Kommentoinnit kritiikkiini olivat ihanan klassista ad hominemia: Jos olen idiootti,myöskin väitteeni on epätosi. Onko se? Meinaatko todellakin ettei jossain vaiheessa tule hotellin sponssaamaa väsymyksenpoistopostausta?
Terveisin alkuperäinen anonyymi
Tämä on nyt kolmas kerta jo, kun tämä Hesarin juttu nostetaan esille postauksessa, jossa toivoisin kaikkien äitien tukevan toisiaan heidän tekemissään valinnoissa.
Mutta kyllä vain suositellaan ihan edelleen imetystä puolivuotiaaksi, kuten tässä Hesarin tänään julkaisemassa jutussa todetaan.
Tarkoitukseni ei ole tylyttää, enkä käsittääkseni niin ole tehnytkään. Koska jos et (enää) pidä blogistani, en minä voi enkä halua sinua pakottaa sitä lukemaankaan.
Kuulisin mielelläni, minkälaisia ehdotuksia sinulla olisi siihen, miten ammattibloggaajat voivat tienata blogeillaan, jos ei voi mainostaa. Yle-verokaan kun ei oikein tule kysymykseen. Itse olen miettinyt esimerkiksi Spotifyn-kaltaista verkostoa, jossa kuukausimaksulla olisi rajaton lukuoikeus moneen blogiin. Olisiko siinä ideaa?
Mä olen hemmetin ylpeä Lähiömutsista. Siitä, että olen itse luonut tyhjästä itselleni tyhjästä jotain, jolla voin osittain elättää perheeni. Omalla alallani kun kortisto ei ole mikään harvinainen paikka.
Olen kirjoittanut mainonnasta ja sisältöyhteistöistä Lähiömutsissa täällä, sieltä voi lueskella tarkemmin. Luvut nyt ovat vanhentuneita, mutta ajatukset sinällään eivät.
Kaksosten mutsina voin yhtyä tähän kommenttiin. Monia etukäteen miettimiäni valintoja joutui punnitsemaan uudestaan, kun käsiä, aikaa ja voimia kaikkeen ei ollutkaan niin paljon, kuin etukäteen kuvitteli. Valinnat ja toimintatavat täytyy ylipäätään elämässä mun mielestä valita tilanteen mukaan. Siinä vaiheessa kun olin elänyt yli puoli vuotta 2-4 tunnin yöunilla kahden täysin erirytmisen vauvan kanssa, annoin ihan surutta välillä purkista ruokaa nälkäisille suille. Sormiruokailu jäi, kun kukaan ei viikkoon ehtinyt siivoamaan lattialle lapattua vihannesläjää. Toinen sai joskus pullosta korviketta, toinen joutui itkien odottamaan, kun vaihdoin toiselle vaippaa. Silloin tunsin huonoa omatuntoa ”epäonnistumisista”. Tällä hetkellä näen tilanteen toisin, yritin ja tein todellakin parhaani siinä hetkessä. En olisi muuhun silloin pystynyt.
Kehotan äitejä ja isiä solidaarisuuteen ja olemaan toisten kannustajina ja tukena. Ollaan avarakatseisia sekä itsellemme, että myös muiden toimintatavoille. Joskus muilta kuitenkin saattaa saada kultaisia vinkkejä, joilla arki voi lähteä rullaamaan uudella tavalla. 😉
Aurinkoa teidän kaikkien päivään! 🙂
T. vakkarilukija
http://yle.fi/aihe/ohjelma/inhimillinen-tekija-2032015
Huomenna klo. 22: Inhimillinen tekijä: Äideiltä kielletty
Mua rasittaa, kun nykyään ihmiset vaan arvostelee. Joka asiassa. Esim. ostin Marimekosta edullisen Outlet-kankaan, ja sain heti kuulla muilta että ”no onpas kallis” ”no jos löytyy rahaa”. Sain lisäksi kuulla, että kuinka hölmöä oli ostaa se kangas ns. harjoittelukankaaksi (tekisin siis pöytäliinan ekaa kertaa elämässäni). Että heti lytättiin päin näköä. Itse olisin halunnut puhua enemmän siitä kankaan kauneudesta ja itse projektistani, mut näköjään negatiivisuus on vallannut kanssaihmiseni. Miksi näin?
Ja siis, että uutta tutkimusta ei kannata ottaa huomioon..? Jutussa puhuttiin äitien välisestä solidaarisuudesta. En ole, enkä tule olemaan äiti enkä isä, niin tämä ei liene sitten koske minua. On vaan niin kovin kuvottavaa ja säälittävää, millaisia ongelmia ihmiset lapsilla itselleen luovat, aihepiiri kiinnostaa minua, siksi luen blogiasi, vaikka se provosoi ja kuvottaa. En todella ymmärrä mikä tilennetajun puute tässä nyt on! Aihehan liittyy läheisesti sinun ongelmaasi, ehkä lisätiedosta saat apua itsellesi. Lisäksi on väärin valittaa, jos on pitänyt lapsia haluta ja siten ylikansoittaa maailmaa. Suurempaa ympäristörikosta kun ei olekaan kuin lisääntyminen. En minäkään kehtaa valittaa vaikkapa työstäni, sen olen ihan itse itselleni valinnut. Kolmanneksi, missä ihmeessä on tasa-arvo. Miehen ja naisen välinen tasa-arvo lastenhoidossa? Jos tahtoa löytyy, niin kyllä täydet yöunet saadaan onnistumaan yhtä paljon sinulle kuin miehellesi. Äidit näemmä vain haluavat valittaa (eli lapsen pitää olla tissiriippuvainen mahd. kauan, se kun on ainoa ero miehen ja naisen välillä) ja olla jotain ihme uhreja? Voi kumpa 6-6-6 -malli toteutuisi. Ei tarvitsisi lapsettomien naisten kärsiä lapsellisten valinnoista, kun naisia ei kukaan halua töihin tällaisten naurettavien pitkien äitiyslomien vuoksi.
Miten se tarinaan kudottu mainoskertomus (mitä ilmenee tässä blogissa) on eri kuin ne naistenlehtien ”viisi parasta meikkivoidetta/aurinkorasvaa/peräpukamavoidetta” jutut. Jotka siis ovat mainoksia, mutta ne on kirjoitettu näyttämään puolueettomilta testeiltä. Eihän ne puolueettomia ole kun vaihtoehdot on tasan ne, mitkä toimitukselle on lähetetty.
Ja ne voileipämainokset blogissa nyt on yhtä tykättyjä kuin automainos Hesarin etusivulla – jokainen tietää että niitä tarvitaan jotta kulut saadaan peitettyä. Hesarin tilaushinta nousisi aika runsahasti jos niitä mainoksia ei olisi. Jos Hannella ei olisi mainostajia blogissa (ja saisi kivoja juttuja blogiyhteistyönä) niin Hannella ei olisi välttämättä varaa ilahduttaa meitä näillä kirjoituksilla vaan Hanne sattaisi joutua Alepan kassalle tahkomaan muutaman pennin lisää perheelle.
Turha siitä on olla kateellinen että toinen osaa luoda jotain tällaista ja siitä maksetaan. Kyllä mustakin olisi kiva tienata blogilla ja saada kivoja juttuja yhteistyökumppaneilta mutta kun en ole kovin hyvä tarinaniskijä enkä varmasti jaksaisi kirjottaa, saati valokuvata yms. niin olen hyväksynyt sen että mun palkka tulee ihan muista hommista.
T. (Edelleenkin) Lapseton fani joka rakastaa sun blogia sen (ja sun) suurisydämisyyden vuoksi
^ Wau. Ootpas todella, todella, todella ilkeä ihminen. Ja ilmeisen lukutaidoton.
T. Toinen lapseton ihminen joka kuitenkin osaa olla solidaarinen kanssaIHMISIÄ kohtaan
Ps. Mä jopa valitan joskus työstäni ja väsymyksestäni vaikka olen itse urani valinnut ja siitä tykkään.
^No juurikin näin. Tutkimustuloksia on aina tukemaan mitä tahansa mielipidettä. Pakkohan se on vaan tehdä niinkuin itsestä hyvältä tuntuu.
En ymmärrä miten sä kestät näitä ikäviä kommentteja, iso halaus sulle, oot ihana!
Sulla on mahtava blogi, koska olet avoin ja sulla on munaa kirjottaa asioista rehellisesti! Ihan naurettavaa äitien tuomitsevuus, se on jotain oman egon pönkitystä. Helppo se on tulla tänne anonyyminä pätemään ja piikittelemään. Jatka samaa mallia!
Löysin blogisi vuosi sitten kun sain tietää odottavani esikoistani. En ole ennen kommentoinut mutta nyt on pakko heittää kiitokset kehiin. Ihan loistavasti viihdyn kirjoitustesi parissa. Eniten pidän siitä, että sulla on maalaisjärkeä päässä ja se kantaa pitkälle. Tiiviisti vaan haluan ilmaista sulle tuhannet tsempit ja peukutukset, että jätät kaikki mielensäpahoittajat ja anonyymit toistentuomitsijat omaan arvoonsa. En ole pystynyt enkä jaksa lukea niitä kommenneja, mutta voin vaan kuvitella mitä siellä on. Äidiksi tulo ei pelottanut (yli kolmekymppinen vanha akka ku oon) mutta toiset äidin ne vasta pelottaakin 😀
Viisikuinen tyttöni hulinoi yöt ja kylläse väsy painaa. Alkoi tulla öisin nyrkkiä nassuun ja potkuja mahaan, joten nyt on sivuvaunu käytössä. Toimii hyvin! Tosin herään usein neiti vieressä kun on nukahdettu syömispuuhissa. Vaikka päivällä väsyttää joskus niin en vaihtaisi mitään pois. Peace and love ja antaa kaikkien kukkien kukkia, eiks niin! Mukavaa kevään alkua ja tulen täst edeskin iltaisin sohvalla pilkkimään blogisi parissa kun neiti on hoidettu unille. Hieman väsy teksti… hah sorry 😀
T.Anna
Nyt on jo kahdeksan hyvää yötä takana, joten pian ehkä uskaltaudun sanomaan, että se oli joku vaihe. Ja toivon, että tämä nykyinen vaihe on pysyvä tila 🙂
Mua jännittää, tuleeko jotain Riitan kokemusten tapaista esiin täälläkin, kun kuopuskin tulee ruokapyötään syöjänä mukaan. Tilanne kun on ollut nyt niin stabiili ja ihana alun kipuilujen jälkeen. Toivottavasti pelkään turhaan, ja kuopus innostuu ruokailusta, kun on hyvällä ruokahalulla varustettu sisko vieressä.
Kyllä, mutsilandiaan tarvitaan enemmän me-henkeä!
Mä uskon ja toivon, että suurin osa ihmisistä kuitenkin tahtoo ja yrittää oppia olemaan ihmisiksi. Ei se helppoa ole, tiedän sen itsekin. Etenkin äitien pitäisi tsempata ja tukea, ei kivittää toisiaan.
Hei, tässä olisi tosiaan ideaa! Sen patjan saisi kätevästi päivisin ”pedattua” päiväpeiton alle piiloon, niin ei veisi tilaakaan. Tätä pitääkin harkita, jos ei nyt ihan heti löydy meille täydellistä sänkyratkaisua.
Edelliselle anonyymille pakko kommentoida naistenlehden toimittajana: toimituksiin lähettäin päivittäin valtava määrä kosmetiikkaa. Niistä jäävuoren huippu – ne parhaaksi todetut ja testatut – päätyy noihin ”viisi parasta” -juttuihin. Eli tarkan seulan läpi kyllä kulkevat. Aivan samalla tavalla lehtiin lähetetään esimerkiksi kirjoja arvioitaviksi, joista parhaat pääsevät lehteen – mutta kummallisesti kukaan ei koskaan kritisoi Hesaria tästä…
Parhaassa tapauksessa pienempi ottaamallia isommasta, mutta aika usein myös toisin päin. Tai siis useimmiten varmaan jokin näiden yhdistelmä. Yksi tsemppaa lusikalla ”minä itse”, ja toinen taantuu sössöttäväksi vauvaksi joka ei osaa edes istua itse. Näin siis meillä… 🙂
Meillä myös toisen lapsen ruokapöytään siirtyminen laukaisi esikoisessa rajun mustasukkaisuusepisodin. Ikäeroa 2,5 v. Mutta toisaalta ekat kuusi kuukautta olikin mennyt epäilyttävän harmonisesti. Onnea matkaan, toivotaan parasta teille! 🙂
Mä olen ollut yhdeksän vuotta äiti ja sinä aikana kokenut kolmen hyvin erilaisen lapsen syntymän ja kasvun tähän hetkeen asti. Kamalinta äitiydessä (sen superväsyn lisäksi) on äitiyden kultakruunusta kilpailu. Varsinkin keskustelupalstoilla, fb:n äityleissä ja miksei tosielämän sosiaalisessa face-to-face kanssakäymisessä useat äidit ovat aina oikeassa. Heidän tapansa on juuri se ainoa oikea, ottamatta huomioon sitä tosiasiaa, että niin me äipät, kuin lapsemmekin olemme hyvin erilaisia.
Kun esikoinen syntyi, ruokittiin purkista ja hyvät äidit puettivat lapsensa Reimaan ja Tuttaan. Toisen lapsen kohdalla olin jo onneksi rennompi, enkä välittänyt siitä miten muiden mielestä olisi pitänyt toimia. Silloin hyvät äidit käyttivät kestovaippoja, pukivat lapsensa retrokuteisiin ja kantoliinailivat 24/7 täysimetyksen ohella. Kaikki muut tavat toimia tai muut hankinnat olivat huonoja ja ala-arvoisia. Juniori syntyi niin keskeneräisenä yksilönä, että silloin en ajatellutkaaan mitään muuta, kuin selviytymistä tunnista toiseen huutavan, refluksista ja maitoallergiasta kärsivän pikkupätkän kanssa (yrittäen samalla hoitaa ne kaksi hieman isompaa).
Olen päättänyt olla äitiyteni omantienkulkija, joka tekee niin kuin meidän perheelle parhaaksi on ja arvostaa sekä kunnioitraa muiden valintoja heille sopivampana. Tärkeintähän on se, että kaikki voivat hyvin ja jaksavat.
No kaikilla ei ole.. 🙁
Edellinen anonyymi jatkaa – siis minähän en kritisoi sitä käytäntöä lainkaan. Vaan yritän sanoa että niinhän se toimii siellä toimituksessa. Ja Hesarin kirjaosastolla. Ja blogeissa.
Yritän vain sanoa että se on tekopyhää sanoa ettei sitä saisi tehdä blogeissa kun sitä samaa tehdään myös naistenlehdissä jne. Ja että tässä kyseisessä blogissa kaikki yhteistyöllä tullut materiaali – eli mainonta – on todella hyvin merkattu.
Olisi mielenkiintoista tietää mikä ”purkkiruoka firmoista” on tuonkin ”lisäruokien myöhäinen aloitus SAATTAA lisätä allergioita” -tutkimuksen maksanut/tilannut.
Halusin vaan sanoa; upea teksti. <3
Ihana postaus <3
Aamen. Täällä lähisaaren perukoilla rämmitään samassa suossa kohta 8kk ikäisen nuoren miehen seurassa, päivällä touhutaan ja yöllä herää kellontarkasti kahden tunnin välein syömään… Paitsi silloin kun herää useammin. Hyviä ja ”hyviä” neuvoja satelee joka suunnasta mutta itsestä tuntuu että joka kerta kun jotain lähdetään tekemään niin mennään vaan enemmän metsään. Jos asiasta yrittää jonkun kanssa puhua niin saan kuulla:
a) mitä kaikkea olemme menneisyydessä tehneet väärin että tähän on tultu,
b) että on joku jolla on VIELÄKIN hirveämpää että ei meillä ole mitään valittamista,
b) niitä ”hyviä” neuvoja (vellipullot, yövierotus, lapsi omaan sänkyyn, mitänäitänyton)
d) ”kyllä se teini-ikään mennessä nukkuu” Joo. Kiva. Ei auta paljoo tässä hetkessä kun väsymys painaa niin etten enää edes aakkosia osaa
Virtuaalista teetä ja sympatiaa, vaihdetaan tyhjiä katseita jos vaikka satutaan samaan hissiin metroasemalla 🙂