Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.
Muistutin miehelle, että hänkin bongailisi ja ehdottaisi arkisia hetkiä kuvattavaksi tulevan vuoden aikana. Hän kun ne kuvat pääsääntöisesti kuitenkin tulee ottamaan, että me muut kolme perheenjäsentä päädymme kuvaan.
Miehellä oli heti valmiina ehdotus taltioitavaksi hetkeksi: hänestä minun kasvoni ja ilmeeni aamupalapöydässä pitäisi saada ikuistettua tämän vuoden arjesta. Olen kuulemma pätkissä nukuttujen öiden jäljiltä nykyään aamuisin aika, öh, tuota noin, mites sen nyt sanoisi. No, väsyneen näköinen.






Ihanaa realismia 🙂 ja on se jännä että on väsyneen näköinen jos ei nuku öitään kunnolla 😀 nimim. Kolmas herätyskello syntyi lokakuussa
Mä en voi kuin ihastella, jos teidän arkiaamujen aamupala näyttää tuolta! Vau!
Tuossapa hyvä idea -jokaisen äidin tulisi ottaa itsestään kuva aamuisin 😀 väsyneitä mammoja joka puolella <3
Joo, osaa taas arvostaa sitä, että jouskus saa nukkua ruhtinaalliset kolme tuntia putkeen 🙂
Hehe, minkäs sitä aamupalarakastajat itselleen mahtaa. Jotkut nukkuvat mieluummin kauemmin, mä vaikka herään aikaisemmin, että saan kunnon aamupalan 🙂
hastag aamunaamamammat 😀
Ja täytyy vielä täydentää, että tämän(kin) aamupalan on valmistanut mieheni. Kuten lähes joka aamu nykyään. Mä olen saanut könytä yöpaidassani valmiiseen pöytään <3
En näe kuvassa ollenkaan väsynyttä äitiä, vaan onnellisen näköisen äidin ja mahtavan aamupalan.
Luonnonvalo ja miehen valitsema kuvakulma olivat mulle armollisia 🙂