Joulu on ihmisen parasta aikaa, niin se vain on. Jos vain mies olisi täällä Pohjanmaalla meidän kanssa, ympärillä olisi kaikki, mitä ihminen tarvitsee. Ne kaikista rakkaimmat ihmiset, yllin kyllin ruokaa ja lämpöä sekä mahdollisuus ottaa tirsat (lähestulkoon) koska vain siltä tuntuu.

Tunnelmoidessa pääsi jopa käymään niin, että aktiivisena somekäyttäjänä pidin vahingossa jouluaatonmittaisen tauon sosiaalisesta mediasta. Blogiinkin tuli näemmä neljän päivän postausväli. Vaikka olen suhtautunut nuivasti somelakkoihin, täytyy myöntää, että teki hyvää. Jäi aika paljon enemmän aikaa, noh, oleelliselle. En kuitenkaan lupaa kokeilla toiste, jos ei siltä tunnu. Somemuija mikä somemuija.

Mä olen yrittänyt pohtia, mikä on se taika, jolla jouluisin olon saa niin rennoksi. Tekisi meinaan hyvää löytää se taika välillä myös arkea eläessä. Onko se saunominen, jonka aikana ei tarvitse miettiä, koska saunavuoro päättyy? Tai ulkona timantteina säihkyvät hanget, jotka ovat yhtä kauniit kuin aina lapsuuden talvina tuntui olevan? Vai takkatuli, jota voi unohtua tuijottamaan vieri vieressä perheenjäsenten kanssa? Vai kenties jääkaappi, jonka täyttymisestä ei ole tarvinnut itse huolehtia?

Varmasti näistä kaikilla on tekemistä asian kanssa. Nyt tuntuu, että voisin jäädä elelemään loisena tänne vanhempieni nurkkiin. Taika kuitenkin rikkoontui jo vähän tänään, kun vanhempani ja nuorin siskoni lähtivät töihin. Niin, ihmisethän sen taian tekevät. Nämä tyypit, jotka jouluksi kokoontuvat eripuolilta Suomea ja maailmaa tänne: isini, äitini, siskot, veli, mummi ja vähän matkan päässä mieheni sukulaiset. Vaikka en vallan loiseksi vanhempieni luo tahtoisikaan, aloin taas haaveilla yhteisöstä, jossa saisin pitää nämä kaikki ihmiset lähelläni. Sellaisesta vanhanajan pihapiiristä, jossa asuu väkeä useammassa sukupolvessa.

Paitsi silloin ei voitaisi asua kaupungissa. Tai jos perheyhteisö olisi kerrostalossa, ei olisi olemassa paikkaa maalla. Eikä lapsella olisi mummilaa tai mummulaa, jonne matkustaa. Ei, sekään ei olisi hyvä. Kompromissina välimatkasta lakeuksien ja oman kotimme välillä voisi ottaa 400 kilometriä pois. Vaihtoehtoisesti joku voisi myös keksiä kojeen, jolla pääsisi sekunnissa paikasta A paikkaan B.

Tai sitten pitäisi yksinkertaiseseti viettää lähimmäisten juhlaa useamman kerran vuodessa. Aikaa, jolloin suljettaisiin muu maailma ulkopuolelle pariksi päiväksi ja keskityttäisiin vain olemaan ja tekemään sitä, millä lopulta on merkitystä.

Jaa: