Parin tunnin hemmotteluhoito, johon kuulusi ainakin jalka- ja päähierontaa. Sellaisella haaveilen palkitsevani kroppani sen tekemästä duunista raskauden ja synnytyksen aikana. Villeimmissä unelmissa varattaisiin tyttökavereiden kanssa Yrjönkadun uimahallista istumahytti ja kääriydyttäisiin isoihin valkoisiin kylpytakkeihin juomaan kuohuviinit ennen saunomista, uimista ja hierontaa.

Ihan vielä napanuora ei kuitenkaan veny useamman tunnin mittaiseksi, enkä usko uimahallissa ihmisten arvostavan äidinmaidossa uimista. Vai voisiko se olla uusi hittihoito, Kleopatran henkeen? No, oli miten oli, vielä on tyydyttävä tuomaan kylpylätunnelma tänne lähiöön. Järjestinkin oman turkkilaisen hamamin taloyhtiön saunavuorolla, vaikka puitteet kylmine kaakelilattioineen ja muovimattoineen vaativatkin hyvää kylpylämielikuvitusta. Onneksi spahetkeni purnukat ja tuubit olivat sentään ekoluksusta, kun tällä viikolla suositun 24h-myynnin järjestävä Mádara toimi putelivastaavana.

Aloitan tunnin tehohoidon jynssäämällä kasvoni yhdellä Mádaran lempituotteellani: kasvosaippualla. Sen jälkeen avaan oluen ja könyän lauteille. Löylyttelyn aikana annan kuorintanaamion vaikuttaa. Tuntuu omituiselta vain olla. Mieli on siinä tilassa, että koko ajan pitäisi tehdä jotain, olla hyödyksi ja ahkera. Yritän tovin vain köllötellä, mutta päädyn edes jotain järkevää tehdäkseni ajelemaan säärikarvoja. Vaihdan kasvoilleni mutanaamion, vaikka kahta naamiota ei varmaan samaan aikaan saisi naamaansa läträtäkään. Mutsi-ihmisen tehokasta ja vaarallista elämää.

Suihkussa peseydyn ihanan minttuisella suihkusaippualla. Mietin, miten mahtavalta raikas minttukylpy tuntuisi imetyshiellä voidellussa kropassa. Nyt ei kuitenkaan ole kylpyammetta, eikä juuri aikaakaan, joten siirryn pukuhuoneen puolelle. Taputtelen väsymyksestä punertavien silmien ympärille anti-age silmänympärysvoidetta ja huulille suojaavaa huulivoidetta, jossa on aavistus kimallusta mukana. Puhtaat kasvot pohjustan luottotuotteellani, kuivalle iholle tarkoitetulla pehmentävällä kasvovedellä. Kosteutuksen tursutan anti-age yövoidepurtelosta. Lopuksi levitän vielä koko keholle täyteläistä Pihlaja-vartalovoita.

Kun läpsyttelen varvastossuissani ja aamutakissani takaisin kotiin, olo on raukea ja freesi. Vielä kun olisi niin paljon energiaa jäljellä, että jaksettaisiin miehen kanssa lasten iltapuuhien ja muiden pakollisten hommien jälkeen istahtaa toviksi alas hieromaan toistemme jumittavia hartioita. Ehkä parin kuukauden päästä taas moiseen kykenee. Nyt kaikki saatavissa oleva uni tuntuu parhaimmalta hemmotteluhoidolta.

Mutta se alennuskamppisvuorokausi, se tosiaan on taas täällä! Koko Mádaran verkkokaupan tarjonta on 40 prosentin alennuksessa tämän viikon torstaina, alkaen siis keskiviikon ja torstain välisenä yönä kello 00.00 ja jatkuen siitä 24 tuntia. Yli 30 euron tilaukset saa kotiinsa ilman toimitusmaksuja. Lisäksi jos 24h-myynnissä ostaa tuotteita yli 60 eurolla, saa kaikille ihotyypeille sopivan Regenerating Night Cream -purtelon. Minä aion taas hamstrata kosmetiikkavarastot täyteen alehaukan elkein. Pysyy sitten naama ojossa vauvavuoden tiimellyksessäkin.

Jaa