Parhaat asiat ovat monesti yksinkertaisia. Ja monet yksinkertaiset asiat ovat taas niin simppeleitä, että niiden olemassaolosta pitää itseään muistuttaa.

Kävipä tuossa eräänä lauantaina niin, että aamupalapöydässä fiilistelin illan saunavuoroa. Saunamuija mikä saunamuija. Mulla on saunassa tapana jynssätä kroppa perinpohjin ja läträtä kuorinnoilla, naamioilla ja voiteilla. Siinä aamukahvia ryystäessäni kuitenkin muistin, että vartalokuorinta-aineeni on loppu. Ei nyt sen takia jaksaisi kaupoille lähteä vapaapäivänä! Eikä onneksi tarvinnut, kun muistin kahvinpurut.

Kun puhutaan keittiökomerosta löytyvistä kosmetiikka-aineosista, kahvi tulee itselläni ensimmäisten mukana mieleen. Siitä voi läträtä virkistäviä kasvonaamioita, ja kuulemma hiuksiin hierotut kahvinporot syväpuhdistavat hiukset. Käytettyjen kahvinporojen käyttäminen kuorinta-aineena on varmasti monelle tuttu kikka. Oletteko koittaneet?

Minä en nimittäin aikaisemmin ollut. Johtuu ehkä siitä, että kahvi ilmestyi paheekseni vasta lasten myötä. On vähän hankala tehdä kahvinpurukuorintoja, jos ei kahvia juo. Mutta nyt kippasin mutteripannusta kahvipurut kippoon, hulautin mukaan muutaman ruokalusikallisen oliiviöljyä, sekoitin ja laitoin kupin jääkaappiin odottamaan iltaa.

Ja siinä se oli, kaikista parhain kuorinta-aine ikinä. Purut kuorivat tehokkaammin kuin mikään muu kuorinta-aine aikaisemmin, mutta silti iho ei tykännyt kyttyrää. Kasvoihin en tätä kuitenkaan käyttäisi, etenkin kun oma naamavärkkini on sen verran herkkis. Tämän kuorinnan kanssa ei tarvitse myöskään nuukailla, vaan sitä voi surutta levittää huolella koko kroppaan. Tuoksukin on ihana. Kuorinnan jälkeen tunne iholla on selkeästi erilainen ja parempi kuin yleensä kuorinnan jälkeen. Iho on raikas ja elinvoimainen kuin mainoksesta ikään. Ja oliiviöljyn ansiosta iho näyttää ja tuntuu mukavan kimmoisalta. Fiilis säilyy iholla pari päivää.

Tätä kosmetiikkatuotetta esikoinenkin sai kokeilla, ja siellä me saunavuorolla köllöteltiin lauteilla vieretysten kahvipuruissa. Tästä eteenpäin pitää muistaa saunavuoropäivänä tyhjentää kahvinpurut aamuisin kulhoon biojätteen sijaan.

Ps. Jos tahdot kuorintasi kuitenkin mieluummin purnukasta, Natural goods companylla* on luonnonkosmetiikan alennusmyynti vielä huomiseen asti. Jos teet ostoksia tuon linkin kautta, minä saan pienen siivun maksamastasi summasta ja kiitän isosti.
Jaa