Nykyinen tapani hoitaa vierailut on oman kokemukseni kautta opittua. Vaikka itse pidänkin keittiössä hääräilystä, eivät kaikki esikoista katsomaan tulleet saaneet tuoretta pullaa. Kahvikin oli yleensä loppu, tai ainakin kahvimaito. Niin ja vessapaperi. Aikaa leipomuksille ei vain tuntunut olevan, ei vaikka molemmat talouden aikuisista korvapuustit osaavat leipaista. Oma aikani meni imettäessä, pumpatessa maitoa ja yrittäessä pitää sekä ala- että yläpää kasassa. Mies hoiti kaiken muun, kävi töissä ja kasvatti univajetta.
Nyttemmin olen oppinut, että vauvaperheeseen vietäville ruokatuomisille on myös nimitys, rotinat. Vanha tapa on peräisin Karjalasta, jossa äidille vietiin synnytyksen jälkeen ravitsevaa ruokaa. Ajatuksena ei siis ollut vain viedä kahvitteluaineksia oman vierailun ajaksi, vaan täyttää perheen ruokakomeroa esimerkiksi pullilla, piirakoilla, voilla ja juustolla. Näin synnyttänyt äiti sai levätä lapsivuodeajan. Perinne ei taida nykyään enää elää niin voimakkaana edes Karjalassa, mille löytyy luultavasti selitys perheiden tasa-arvoistumisesta. Hellan kun osaa napsauttaa päälle myös mies.
Silti mä soisin rotinaperinteen jatkuvan. Omalle lähipiirilleni olenkin röyhkeästi ilmoittanut, että jos vauvan synnyttyä tahtoo jotenkin meitä muistaa, emme tahdo materiaa, mutta ruoka olisi kiva. Vauva ei tarvitse mitään vaatetta tai muuta tarvikkeistoa, ja me vanhemmat arvostamme ihan valtavasti, ettei kaksioon kanneta yhtään mitään ylimääräistä tavaraa vaivoiksi. Materialahjoista tulee itselleni jotenkin niin nolo olokin. Ison elämänmuutoksen edessä olevaa esikoista ajatellen olisi hyvä, ettei lahjoista mitään ymmärtämätöntä vauvaa nostettaisi päivänsankariksi paketein, vaan sen sijaan juhlittaisiin hyvien pöperöiden ääressä esikoisen isosiskoksi tuloa.
Sillä ruoka nyt vain on ihana ja ihmisiä yhteen kokoava asia. Ja toisaalta välillä (ja etenkin vauvavuotena) se aiheuttaa myös ahdistusta, kun ei vain ehdi tai jaksa. Itse pakahtuisin onnesta, jos pakastimesta löytyisi kaaospäivien lounaaksi vaikka soijamakaronilaatikkoa tai suolasienipiirakkaa. Tai vaikka kaupan falafelpyöryköitä ja litra jäätelöä. Anoppi toikin jo etukäteislahjana pellillisen tekemäänsä omenapiirakkaa, jonka aion korkata heti vauvan synnyttyä. Ehkä maltan jättää ensimmäisille vieraillekin jotain rippeitä.
Itse törmäsin rotinoihin myös vasta oman lapsen synnyttyä, karjalaisen puolison suvun kautta. Heidän mukaansa perinne on enemmänkin itsestäänselvyys. Hirveästi kyllä nolottaa se, kuinka on käyttäytynyt vauvaperheiden luona vieraillessaan… 🙂 Justiinsa tuo ”ei ei, ei minulle tarvitse syliin antaa” ja valmiiseen pöytään istuminen. Mutta opetus on saatu ja blogisi kautta sen saanee myös muutama lapseton. 🙂
Nii… Ai kumpa joku ees tulis käymään ja katsomaan vauvaa. Ei tarvis tuoda yhtään mitään, eikä tehdä yhtään mitään. Tulis ja olis vaan. Mutta ku n ei ole ketään. 🙁
Meilla taalla USAssa on kylla voimissaan, ainakin naissa vahan vaihtoehtoisemmissa ympyroissa ja pienessa kylissa ja yhteisoissa. Kun lapsi syntyy, siita ilmoitetaan koko yhteisolle, yleensa sosiaalisissa medioissa (face, ryhmaemail) ja esim ruokakaupan ilmoitustaululla. Yleensa yksi henkilo vastaa ruokaviemisten koordinoimisesta. Joskus ruokailemaan paasee koko perheen kanssa, toisinaan vain tuomaan ruokaa, tai laittamaan sita pakkaseen. Useimmiten ainakin ekat kaksi viikkoa, uudet vanhemmat saavat paivalliset ja lounaat valmiiksi laitettuina. Samalle visiitille mukaan tarttuvat ne kahvimaidot ja apteekkituomisetkin. Hyva systeemi sanon mina, itse ihan lapsivapaana. Uutta ihmista ja ystavien uutta alkua on kiva juhlia auttamalla. Itse vieten viime kevaana viikon jeesaamassa kaukaisemmassa kaupungissa asuvaa ystavaa. En tehnyt muuta kuin siivonnut ja hengannut ja kaynyt mukana kaupassa mutta uudelle aidille isossa cityssa siita voi olla isokin ilo. Ei ole ihan yposen yksin. Enivei, kiva etta olet osannut ystaville kertoa kuinka he voivat auttaa. Ehka rotinoista tulee viela trendi-ilmio 😉
Mua on aina häirinnyt tuo miten useassakin mammablogissa on toitotettu että ei saa tuoda vauvalahjaksi/synttärilahjaksi/joululahjaksi tavaroita, ”krääsää”. Ei tarvita vaatteita, ei tarvita vaatteita, ei tarvita mitään. Silti itse ostellaan ja otetaan blogilahjuksina ja yhteistöinä vastaan. Ainahan joka asiasta joku mielensä pahoittaa mutta minä pahoitan siitä jos kielletään tuomasta lahjaa, olen aivan varma että lahjani olisivat aina mieluisia mutta paskaaks sitä sitten jos ei haluta. Sama muuten koskee häitä. Voisi olla aivan huikeakin idea lahjasta mutta kun ei haluta kuin rahaa niin olkoot sitten. Joku on joskus sitäkin kiukutellut että kun ihmiset lähettää joulukortteja hänen vaivoikseen ja kierrätettäväkseen. On varmaan niitäkin joille lahjan keksiminen on vaikeeta ja ovat iloisia kun erikseen kielletään tuomasta mutta sitten nämä lahjafiilistelijät kuten minä, neulovat söpöt vauvanuttunsa suoraan kirpparille kun kukaan ei halua mitään.
Anteeksi, ei ollut tarkoitus mitenkään henkilökohtaisena hyökkäyksenä vaan koin että tässä on nyt hyvä sauma purnata tästä jo niin yleiseksi muodostuneesta vääryydestä.
Rotinat on kiva perinne, ja tervetulleita meillekin. Toisaalta, taloudessa jossa emäntä rakastaa leipomista, mutta leipomuksia ei kotona kukaan muu syö, on vieraiden tulo oiva syy päästä touhuamaan jauhopeukalona. Meillä esikoinen oli helppo vauva, ja leivonnan koin rentouttavaksi vaihteluksi: sain tehdä tunnin pari jotakin mistä nautin ihan rauhassa miehen hoitaessa vauvaa. Mitta korostan, ei varmaan olisi ollut samat fiilikset haastavamman vauvelin kanssa. Ja jos meille lisää lapsia joskus suodaan, niin esikoisen mukana pyöriminen siinä arjessa varmasti tuo omat haasteensa jaksamiseenkin. Toisaalta leipominenhan voi olla mukavaa kahdenkeskistä äiti-lapsi aikaa ilman vauvaa.
Tsemppiä loppumetreille ja kaikkea ihanaa teille toivotellen!
Jotenkin itse olen kokenut tuon lahja jutun aika kaksi piippuiseksi asiaksi. Ymmärrän hyvin sen, että joku jaksaa nähdä vaivaa lahjan vuoksi. Miettiä, mahdollisesti tehdä itse tai hankkia lahjan saajalle mieluisa lahja. Mutta toisaalta on sitten on niitäkin, jotka hankkivat lahjan vain lahjan takia, miettimättä saajaa tai saajan tarpeita. Itsellläkin on nuoruus vuosilta (rippi-juhlat ja lakkiaiset) läjä koruja joita en ole ikinä käyttänyt, kun ne eivät ole omaa tyyliäni. Näiden lahjojen hankkijat ovat olleet puolituttuja, jotka ihan ymmärrettävästi eivät ole tunteneet minua kunnolla. Korut ovat olleet käyttämättä laatikossa jo kauan, kun en ”kehtaa” pistää kiertoon. Onko tuossakaan järkeä? Lahjan hankkija on tuhlannut rahansa lahjaan, jota ei käytetä?
Jotenkin vain siinä lahjan hankinnassa / tekemisessä voisi myös miettiä lahjan saajan tarpeita. Tunnenko lahjan saajan riittävän hyvin tietääkseni, että kyseinen lahja tulee oikeasti käyttöön? Monella on kuitenkin ihan liikaa materiaa jo valmiiksi, että kyllä sitä on hyvä miettiä itse kunkin mikä kaikki on oikeasti tarpeellista. Onhan mukana tuotu ruoka myös lahja. Itsekin olisin kaivannut molempien lasten kohdalla, että tulijat olisivat tuoneet vaikka sen kahvi herkun mukanaan, joko itse leivottuna tai ostettuna.
Voi sen soisi olevan perinnettä enemmän just itsestäänselvyys! Vaikka itselläni pohjalainen ”ei tartte auttaa” -taustani vähän nolosteleekin arkiavun vastaanottamista, ovat rotinat kaunis ja varmasti joka kodissa valtavan arvostettu tapa muistaa vastasyntyneen perhettä.
Kurja tilanne sinulla! Ystävät antavat hurjasti voimaa vauvavuoden keskellä. Vaikka välillä väsytti niin kovin, että ajatus vierailuista kauhistutti, aina oli ihmisten näkemisen jälkeen hyvä ja virkistynyt olo. Toivottavasti saat vauvan kautta elämääsi uusia ihmisiä vaikka perhekerhoista. Itse en ole niissä käynyt, vaikka paljon hyvää juurikin ystävien saamisesta olenkin niistä kuullut.
Miten mahtava kuulla! Vaikka asiasta ruokakaupan ilmoitustaululla kuuluttaminen kuulostaakin tällaiselle pohjalaisjuntille hassulta 😀 Itsekin mielelläni osallistuisin antajana ja auttajana tuollaiseen perinteeseen. Ja iso peukku sinulle, että autoit kaukaisemmassa kaupungissa asuvaa ystävääsi uuden elämäntilanteen alussa. Sellaisen teon varmasti muistaa sekä antaja että avun saaja loppuelämänsä.
Ymmärrän kyllä harmituksesi. Kyllä minäkin tykkään ostaa tai ommella / neuloa vauvalahjan, jos sellaisia toivotaan. Yleensä esikoisen kanssa lahjat mielellään otetaankin vastaan. Mutta ymmärrän ja kunnioitan myös sitä, jos materialahjoja ei haluta. Meillä kun on toinen vauva tulossa, ei hän oikeasti tarvitse mitään. Ne mitä on tarvittu esikoiselta jääneiden vaatteiden ja tavaroiden lisääksi, on ostettu tai tehty itse. Itse ostamisessa tai blogiyhteistöissä on se hyvä puoli, että voin ostaa tai ottaa vastaan vain asiat, joita todella tarvitsemme. Muusta voi kieltäytyä, toisin kuin lahjan kanssa. Olisi kurjaa sekä meille että lahjan antajalle, jos tuotu lahja jää käyttämättä. Etenkin maalla asuvilta sukulaisilta kun pääsee monesti unohtumaan, että oikeasti asumme kaksiossa. Kaikella rakkaudella, he sen kyllä tietävät.
Siksi koen järkeväksi ilmoittaa suoraan, mitä tarvitsemme. Ja tietenkin myös huomauttaa, että kylään saa todellakin tulla ilman minkäänlaisia lahjuksia. Mielellään! Mua kun aina vähän nolottaa kaikenlaiset lahjat, kun siitä tulee fiilis, että vauvoja tässä pukerretaan vain lahjojen toiveessa 😀 Ja koska tiedän esimerkiksi rakkaan äitini kuitnekin tahtovan ostaa jotain, kerron suoraan vaatelahjatoiveita esikoiselle. Hänellä kun ihan oikeasti on tarpeita sillä osastolla, nyt esimerkiksi talviulkoiluvarustuksesta lähtien. Koen myös kivemmaksi, että lahjoista jo jotain ymmärtävää esikoista muistetaan ison elämänmuutoksen edessä vauvaa mieluummin. Isosiskojuhlat!
Hih. Täällä syvimmässä Karjalassa tuo on tosiaan ns. itsestään selvä asia, vauvan synnyttyä mennään rotinoille, piste 🙂 ihanaa että tapa on nykyisin levinnyt, tosin edelleen monet muualta olevat ihmettelvät mistä ihmeen rotinoista nuo hourii 😉 Ai, ja ainakin täälä meidän tuppukylässä srk lapsityö tulee mieleellään rotinoille vastasyntyneen luokse, pullineen ja pienen lahjan kera. 🙂
Minäkin leipomista rakastan, mutta ennenaikaisen vauvan kanssa alku oli melkoista säätöä. Ja siinä samassa hötäkässä lähipiiri kävi moikkaamassa tulokasta, joten ei aina mennyt kuin Strömsössä 😀 Me tykätään esikoisen kanssa leipoa yhdessä ja nyt vauvakin on täysiaikainen, joten ehkä tällä kertaa onnistun leipomaan ihan itsekin. Mutta ei silti, muistamiset ja rakkauden osoitukset ruokana otetaan mielellään vastaan 🙂
Sepä. On kaikille kurjaa, jos lahja jää käyttämättä. Siksi olenkin näin vanhemmiten rohkeasti / röyhkeästi ilmoittanut tällaisissa lahjatilanteissa toiveeni. Se on mielestäni järkevää kaikille, kun kuitenkin tietää niitä lahjoja tulevan, sanoi mitä sanoi. Esikoisen nimiäisissä ioli ihanaa, kun vauva sai esimerkiksi itsetehtyjä ruonoja ja lauluesityksiä. Esikoisen yksivuotissynttäreille
toivoimme lahjaksi lahjanantajan lapsuuden lempikirjan, joita on nyttemmin luettu innolla. Mother blessing -juhlissani
arvostin hurjasti saamiani ajatuksia sekä ruokia. Sillä kuten sanoit, ruokakin on lahja, niin itse leivottuna, kaupasta ostettuna tai vaikka ravintolan lahjakorttina (kera lupauksen tulla ravintolaan mukaan pitämään vauvaa sylissä, hih).
Mahtava juttu! Teillä siellä osataan tuo yhteisöllisyys! Mä olen kuullut tarinoita, että perinne ei siellä enää elä yhtä vahvana, mutta hyvä kuulla, että asia ei ole niin.
Minun sukuni on Mikkelistä ja Kerimäeltä päin ja siellä päin rotinat perinteisesti hoidettu karjalanpiirakoilla ja täytekakulla. Äitini kertoo, että kun minä synnyin, heille tuotiin 11 täytekakkua ja niitä sitten syötiin lautasilta päivisin ja iltaisin ja myös pakastettiin. Ja äitini jatkoi tätä täytekakkuperinnettä meillekin eli molempien poikien synnyttyä hän teki meille täytekakun. Kakkuja ei onneksi tullut muilta, mutta muita ruokajuttuja kylläkin. Tuli toki myös lahjoja. Kaikista näistä olin kiitollinen. Minusta rotinaperinne on kiva. Minä itse en ole täytekakun tekijä, mutta koska se on minun suvussani niin vahva perinne, niin vähän jo haaveilen siitä, että jos minulla on joskus lapsenlapsia, niin ehkä minä ne täytekakut sitten teen ja vien rotinaksi!
Mie myös kerroin suoraan Babyshowereissa et rahoja ei tarvi lahjoihin käyttää, et lasta saa muutenki tulla katsomaan. Mutta jos jotenki haluais muistaa niin rotinat/ruoka kyllä kelpaa. Onki sit ihmiset tosi kiitettävästi tullut ainaki omat kahvileivät mukanaan. Saatiinpa kans marjapuuroa yks kerta herkutella 🙂 Itse aion kyl kans seuraavalle vauvaperheelle viedä sapuskaa kylässä käydessäni.
Tämä perinne kunniaan ympäri Suomea 🙂
Tää blogi on niin ihana, tulen aina hyväntuuliseksi tätä lukiessani. Odotan esikoistani, jonka ois määrä syntyä joulukuussa ja olen saanut monta hyvää vinkkiä täältä. Kaikki on niin uutta ja jännittävää, pelottavaakin. Tällä blogilla on myös stressiä poistava vaikutus 🙂 Iso kiitos!
Noista Karjalan rotinoista. Miksi oon kuvitellut, että niiden tarkoitus ei ollut varsinaisesti/pelkästään ravita äitiä lapsivuoteessa vaan kyse oli osaltaan myös äidin saastaisuudesta minkä vuoksi talon miesväki ei saanut syödä hänen laittamaansa ruokaa? Karjalassahan käsittääkseni oli aiemmin tapana myös mennä salaa piiloon synnyttämään jotta kukaan ei pystynyt vaikeuttamaan synnytystä pahoilla ajatuksilla. Luottoihminen (anoppi) kävi sitten välillä tarkistamassa synnytyksen etenemistä ja kutsui hädän tullen apua paikalle..
Todellakin! Mulla oli äiti jeesaamassa päivittäin miehen palattua töihin (vauva noin 5 päivän ikäinen), mutta beibi nukkuikin niin paljon että ei sitä apua tarvittu. Sitten sanoinkin äidilleni että mene kotiin ja tee meille ruokaa pakastimeen, siitä olisi paljon apua. Muille en sitä osannut sanoa, koska olen niin huono pyytämään apua. Ja myös itse kyläillessä vauvaperheessä olen kyllä edelleen niin tumpelo etten osaa auttaa muuten kuin pitelemällä vaavia (tosin nykyään kaikki kyläilyt menee siihen että vahdin ettei se oma taapero tuhoa itseään ja vieraiden kotia).
Moi! Itse olen kotoisin Etelä-Pohjanmaalta ja kyllä meillä sukulaiset tulevat vauvaa katsomaan juurikin auttamistarkoituksessa. Tekevät ruokaa, siivoavat, pitävät vauvaa (että pääsen edes suihkuun) ym. ym.
Eli meillä täällä Helsingissä kukkii pohojalaanen rotinaperinne.
Te kestoilette, mutta me ei. Ja aina tätini toi kaksosillemme paketin vaippoja (13-v. sitten), jestas, että oli tarpeen ja hyödyllinen. Eli, jos jonkun tuttavat eivät kestoile, niin vaipat on hyvä lahja (varmista koko ja merkki 😀 ).
Neljän lapsen äitinä myös minusta on tärkeää ottaa huomioon isosiskot ja -veljet! Onneksi tästäkään ei ole vieraille tarvinnut sanoa, ovat ymmärtäneet sen automaattisesti!
Minä myöskin osaan avata suuni ja pyytää tarpeellisia lahjoja. Esim. äitini kanssa on joululahjoista jo juteltu. Mutta olen itse niin lahjahullu, että yllärilahjatkin ovat ihania, etenkin itsetehdyt!!
Onnea loppumetreille!
T:Kirsi
Eipä se varmaan enää niin voimakasta joka paikassa tääläkään ole. Ollaan vissiin niin vanhakantasta kaveripiiriä yms. että meillä elää 😀
Pitkään taustailleena nyt oli pakko kommentoida. Komppaan aivan täysin tätä tekstiä! Sitä materiaa tuppaa kertymään todella äkkiä todella paljon, itse nyt jo kauhulla odotan tulevia jouluja ja merkkipäiviä. Meillä siis on esikoinen tuloillaan ensi kuun nurkilla, ja kyseessä on molempien isovanhempien ensimmäinen lapsenlapsi. On tietysti ihanaa, että molemmat puolet ovat innoissaan asiasta, mutta eipä meilläkään mitään pohjattomia kaappeja ja säilytyslaatikoita ole. Ei ole kyllä pakastinkaan kovin iso, mutta kyllä tuollaiset ruokamuistamiset olisivat hyödyllisempiä kuin tavaralahjat.
Tsemppiä viimeisiin viikkoihisi!
t. Elina
Mä olin esikoisen synnyttyä turhan ujo pyytämään apua, edes omilta vanhemmilta. Äitini nyt onneksi tajusi nuo ruokahommat ihan ilman pyytämistä, mutta isä ja uusi perheensä tuli tosiaankin ensivierailulle odottaen valmista kahvipöytää, ai jestas että olen siitä vieläkin vihainen kun vain ajattelen sitä! No siinä sitten kaiveltiin pakastimesta pullaa ja herrasväki istui persiit penkissä kun väsyneet vanhemmat yritti muistella miten se kahvinkeitin oikeen toimii! Ok, nyt jo naurattaa tuo oma hölmöys 🙂 Sisarus on syntymässä joulukuussa ja ihan tasan osaan tällä kerralla ilmoittaa, että käymään saa tulla, mutta kahvit ja pullat saatte tuoda ja keittää itse, ja kiva olis jos vaikka ruokakaupan kautta kipaisisitte!
No niimpä!
Minustakin rotinat on aivan huippu juttu! Omien lasten synnyttyä rotinoita ovat tuoneet lähinnä isovanhemmat, mutta ne on sitten otettu sitäkin suuremmalla ilolla vastaan! Itse olen aina koittanut vauvaperheelle viedä edes yhden leipomuksen, myöhempää varten säilöttäväksi tai heti syötäväksi, mutta ettei ainakaan tarvitse minkään tarjoilujen kanssa alkaa stressaamaan kun vauvankatsojaveraita ottaa vastaan!
Mutta juu, enemmänkin soisi tämän perinteen elpyvän!
Mun kaveripiirissä ollaan sovittu rotinailta, jolloin porukalla mennään vauvaa katsomaan. Rotinoina viedään leivonnaisia, joista tuoreet vanhemmat voivat pakastaa tarjottavat vaikka ristiäisiä varten.
Tämä rotinaperinne on aivan huippu!
Omassa ystäväpiirissä se sai alkunsa jostakin tutuntutun kautta kuullusta mahtavasta tavasta. Nykyisin menemme uutta ihmistä tervehtimään joko liha- tai kasvislasagne ja pullapitko kainalossa. Ruokaa ja pullaa todellakin viedään juuri niin paljon, että siitä syödään vähän yhdessä ja loput jää perheelle syötäväksi.
Oman vauvan kanssa saimme rotinoina vaihdellen karjalanpiirakoista, pataruokiin, Arnoldsin donitseihin. Osa itse tehtyä, osa suoraan kaupan hyllyltä. Aivan yhtä ihania kaikki!
Juuri ohjeistin työkaveriani, tulevaa mummoa, että ruokaa, sitä teet pakastimeen uudelle perheelle. Se on ihanin apu ja se, että joku siivoaa.
Päädyin blogiisi joskus keväällä ja ihastuin heti. Kiitos mahtavista kirjoituksista. Oon saanut monta hyvää vinkkiä kirjoituksistasi!
Sain esikoiseni viime helmikuussa. Yllätyin siitä lahjamäärästä, joka vauvalle virtasi. Perheen, sukulaisten ja ystävien lisäksi lahjoja antoivat ja lähettivät muun muassa lähikauppamme myyjä sekä monet vanhempieni ystävät, joita olen hädin tuskin tavannut. Kaapit oli täynnä leluja ja vaatteita, ja valitettavasti kaikkia ei ehditty käyttää. Joten ymmärrän pointtisi materian kieltämisestä. Olin tietenkin todella otettu kaikesta huomiosta ja arvostan jokaista lahjaa ja lahjanantajaa. Rotina-termi tuli tuolloin tutuksi. Meillä kävi todella paljon vieraita, ja melkein kaikki toivat jotakin syötävää. Kakkuja, piirakoita, pullaa, leivoksia jne. Lisäksi oma äitini toi ruokaa ensimmäisten viikkojen aikana lähes päivittäin ja siivosi viikoittain parin ekan kuukauden ajan. Ja minun ollessa synnyttämässä kävi äitini siskonsa kanssa siivoamassa kotimme, jotta vauva sai tulla putipuhtaaseen kotiin. Olen alusta saakka ollut yksinhuoltaja, joten ehkä senkin takia sain niin paljon extra huomiota ja apua. Ikuisesti kiitollinen!
Hyvää vointia sinulle ja tsemppiä synnytykseen!
t. Tepa
Aivan mahtava kirjoitus! Aamen! Tämä tekis melkein mieli laittaa jakoon, on niin täyttä asiaa! Mua ahdisti aivan suunnattomasti puoli vuotta sitten synnäriltä kotiuduttuani, kun ihmiset halusivat tulla kylään ja minun piti hormoonimyrskyissä ja kaiken väsymyksen keskellä alkaa vielä leipomaan! Enkä kehdannut kuin yhdelle lähimmälle ystävälle sanoa, että tulisi joskus myöhemmin, kun mieli on tasaantunut. Lahjoja kyllä tulvi ovista ja ikkunoista, ja olen kaikista kiitollinen (kaikkia on myös käytetty, vaikka eivät olisikaan olleet niin mieleen)… mutta itse olisin myös tykännyt tosi paljon juurikin noista leipomuksista ja ruuista. Mut ei, kaikki tuli valmiiseen pöytään ja minä olin aivan ressissä 😀
Minä sain kaksi vuotta sitten rotinoina ehtaa eteläkarjalaista pullaa. Kelpasi!
Meille syntyi poika maaliskuussa, ja asumme Etelä-Karjalassa. Aivan mahtavaa oli kun vieraat tulivat katsomaan vauvaa, ja toivat mukanaan itsetehtyjä karjalanpiirakoita, lettipullaa, ruisleipää, muffinsseja.. Oli todella helpottavaa kun ei tarvinnut jokapäivä kauppaan sännätä pullapitkoa hakemaan, vaan sai rauhassa olla kotona ! Meidän suvussa edelleen rotinoilla käydään, onhan se kiva viedä herkkuja mennessään niin samalla tulee tunne ettei ole vaivaksi perheelle, kun tulee vauvaa katsomaan 🙂
:))
11 täytekakkua! Vau! :DD
Sepä, vauvaa (ja sen muuta perhettä) saa ja PITÄÄ tulla katsomaan ilman lahjuksiakin. Ystävät ovat se tärkein lahja <3
Miten kiva kuulla! Tulin hyvälle mielelle kommentistasi, kiitos! Kaikkea hyvää loppuodotukseesi!
Rakastan historiaa, ja tästä olisi mahtava kuulla lisää! Voisin kuvitella, että tällaistakin taustalla on. Onhan raamatunkin mukaan nainen saastainen esimerkiksi kuukautisten aikaan, joten verta valuva ja valtavilla voimilla maailmaan uutta elämää synnyttänyt nainen se vasta pelottava onkin.
Upeaa, että äitisi pääsi auttamaan sinua! Ja hyvä, että keksitte konkreettiseksi avuksi pakastimen täyttämisen.
Oh joo, vauva-arjen luksusta: päästä rauhassa suihkuun! Mahtavaa, että teillä pohojalaanen rotinaperinne elää. Ehkä meilläkin tilanne olisi eri, jos välimatkat eivät aiheuttaisi sitä, että sukulaisia näkee niin harvoin ja vähän aikaa. Ja joo, vauvaa tärkeämpää on munkin mielestä ottaa huomioon mahdolliset isosiskot ja -veljet! He kun siitä huomiosta jotain ymmärtävätkin ja ovat juuri kokeneet ison elämänmuutoksen.
Juu, materiaa tosiaan kertyy. Onneksi lapsillekin voi ostaa mieluisia lahjoja ilman materiaa. Esimerkiksi pian kolmivuotiaan kanssa voi lähteä vaikka leffaan tai teatteriin. Tai vaikka johonkin HopLoppiin. Siinä on samalla lahjaa myös vanhemmille, jos he saavat mahdollisesti jopa kahdenkeskistä aikaa siinä samalla. Tsemppiä sinnekin vatsan kasvatteluun!
Itse nolostelen myös pyytää apua. Ja kun toisaalta niin mielelläni laittaisin kahvipöydän komeaksi. Mutta kun kaikkeen ei ainakaan ihan joka päivä kykene. Siksi on parempi pyytää vieraita kipaisemaan kahvipullat kaupasta ja jos hyvin käy, pääsee yllättämään jollain itse tekemällään herkkulla siihen päälle 🙂
Toivottavasti perinne tosiaan elpyisi ja leviäisi laajemmalle.
Just hyvä perinne teillä! Mä pidin myös esikoisen aikana rotinaillan, jolloin kutsuin ystäviä kylään katsomaan vauvaa nyyttäriperiaatteella. Se oli vähän sellainen korvaava ilta ennen syntymää pidettävälle vauvajuhlalle, jota ei esikoisen aikana ehditty viettää. Vauva kun syntyi jo ennen pääni menoksi suunniteltuja yllätysjuhlia 🙂
Ooh, kasvislasagne ja pullapitko, kelpaisi! Ja hyvän ohjeen annoit tulevalle mummolle 🙂
Kiitos kiitoksista! On aina mukava kuulla, että blogistani on iloa muillekin kuin itselleni 🙂 Ja hei, miiten mahtavaa, että äitisi pääsi auttamaan sinua vauvan synnyttyä! Etenkin jos olet alusta asti ollut yksinhuoltaja. Siinä tarvitaan ihan mieletöntä jaksamista, sillä me ollaan kahdestaankin miehen kanssa välillä oltu ihan totaalisen poikki.
Onkin muuten hyvä pointti tuo, että tuoreilta vanhemmilta voisi kysyä, tahtovatko olla alun rauhassa vauvakuplassa vai saada heti paljon äksöniä ja ystäviä ympärilleen. Itse kuuluin jälkimmäiseen porukkaan, mutta tiedän myös ihmisiä, jotka olisivat tahtoneet keskittyä olemaan ihan vain perheenä alkuun, mutta eivät sitä kehdanneet sanoa kylään tahtoville sukulaisille ja ystäville.
Oioioi, kelpaisi mullekin! En edes tiedä, mitä se sellainen ehta eteläkarjalainen pulla on, mutta kuulostaa siltä, että siinä on reilusti voita ja ehkä kermaakin 🙂
Niin kiva kuulla! Lettipulla ja pullapitkot ovat jotain niin sympistä ja perinteistä suomalaista, että taidanpa minäkin alkaa leipoa niitä viemisiksi vauvaperheisiin 🙂
Kiva, että kirjoitat rotinaperinteestä! Minun sukujuureni ovat Laatokan Karjalassa, ja vaikka suku asuu nykyään ympäri Suomea, rotinoista on pidetty kiinni ja perinnettä siirretty seuraaville sukupolville. Rotinaperinne siis elää, mutta mieluusti näkisin sen tarttuvan laajemmaltikin!
Kyllä rotinaperinne elää vahvasti Itä-Suomessa, mutta se on ehkä meille enemmänkin itsestäänselvyys mitä toisaalla Suomessa. 😉