Esikoisen vauva-aikaan suhtauduin parvekevaunuihin jääräpäisesti. Meillehän ei sellaisia rumiluksia ja parvekkeen tukkivia härpäkkeitä tulisi! Siinähän sitten kuljin pitkin kyliä aina päiväuniaikaan, kun sisälle nukkumatti ei tietään löytänyt. Tällä kertaa ajattelin päästää itseni helpommalla.
Halusin parvekevaunujen olevan ehdottomasti sellaiset, joita jaksan katsella olohuoneen ikkunasta koko niiden käyttöajan. Koska olen haaveillut vintagekiesien ostamisesta ihan normaalikäyttöön, päätin hankkia sellaiset parvekevaunuiksi. Kun lykkimispinta-alaa on muutama metri, mahdollisesti epäkäytännöllinen vaunutekniikka ei haittaisi yhtään.
Onneksemme saimme ystäväperheeltä lainaan heidän vanhat Suomessa valmistetut Jovin vaunut. Tiedän, että kiintyisin tällaisiin niin paljon, että jälleenmyyntihetkellä pitäisi tirauttaa pari kyyneltä. Nyt on hyvä tietää koko ajan, että vaunut ovat vain lainassa. Vaunujen tarkkaa valmistusvuotta en tiedä, olisivatko peräti värityksensä puolesta 70-luvulta? No päheät ne ovat joka tapauksessa ja kuin luotu kaveriksi siirtolapuutarhahenkisen parvekkeemme kanssa.
Vaunujen sisään sopii täydellisesti kesällä kirpputorilta ostamani vakosamettinen ja viininpunainen kantokoppa. Sen pitäisi sopia myös kaupunkivaunujemme koppaan, jahka ne vain ensin saadaan kotiin. Näin voin pakata vauvan kantokoppaan jo sisällä ja kantaa hänet kopassa alakertaan tai parvekkeelle – tai alakerran ja parvekkeen väliä. Pikkusiskoni sininen äitiyspakkausmakuupussi pääsee taas lämmittämään yhtä uutta suvun jäsentä.
Ihanat! Meille tulee parvekevaunuiksi ehtaa kasaria, samannäköiset ruskeat Brion vaunut. Niissä on aikanaan lykitty mua, äitin sanojen mukaan ”koska ei tarvinnut mennä pihaa pidemmälle” 😛
Nuo vaunut on hyvin paljon sen näköiset missä olen itse nukkunut vauvana. Ja tämä tapahtui 1978 🙂
Oh, kuulostaa ihanilta! Itseänikin on lykitty Brion vakosamettisissa ja tummansinisissä vaunuissa. Ne olisivat niin pähät! Mutta harmikseni ne ovat sittemmin mystisesti hävinneet, minne tai kenelle lie jääneet.
Jotain tuollaista vuosilukua mä olisin näillekin veikkaillut!
Ihanatihanatihanat! Meillä oli tuollaset vakosamettiset harmaat vaunut, ihan parhaat pienellä vauvalla 🙂
Oh, kertakaikkisen upeat! Hienoa, että saitte tällaisen aarteen lainaan. Kyllä kelpaa pienen aarteen laittaa sinne nukkumaan 🙂
Oih ja voih, ihkuista ihanimmat kiesit!
Vau! Upeat.
Lohduta mua vähän miten tää kantaminen loppuu? Kannan tätä kahdeksan kiloista 3kk jässikkää manducassa monta tuntia päivässä, kun ei vaan taivu sänkyyn tai vaunuihin… miten se teillä muuttui? Meillä esikoisen rakasti vaunuja enkä voinut kuvitella että tästä tulee tälläistä..
Kyllä se siitä vähitellen vähenee (vaikka taival tuntuukin tuossa vaiheessa loputtomalta…). Meillä helpotti se, kun puolen vuoden ikäisenä sai vaunuissa pystymmän asennon ja näki maisemia. Silti yhä kanniskeltiinkin kun puuhailtiin jotain kotona ym. mutta ajallinen määrä väheni koko ajan. Tsemppiä!!
Näyttää kivoilta! Mun kotona on kans jotkut ton tyyliset vaunut 70-80 luvulta varastossa mutta ei oo tarvis kaksille vaunuille niin meen mielummin uusilla vaunuilla kaupungilla ja lenkillä 😀 ootko muuten saanu ne toiset vaunut myytyä pois?-E
Ooh, mahtavan kuuloiset vaunut!
Niin kiva, että saatiin nämä lainaan! Jospa tällä kertaa tosiaan vauva välillä nukkuisi päiväunia parvekkella, ja minä saisin tehdä omia hommiani sisällä. Luksus!
Niin minustakin!
Mun on ehkä vähän hankala tässä vaiheessa lohduttaa, kun meillä se helpottui vasta lapsen ollessa yhdeksänkuinen. Toki oltasiin kannettu ja tullaan kantamaan tätä toistakin paljon sen kätevyyden ja läheisyyden takia, mutta se, että vaunut ovat vaihtoehto siinä rinnalla, olisi todella helpottavaa. Yritettiin esikoisen kanssa monta kertaa, josko vaunut taas toimisivat. Jossain vaiheessa just otettiin vaunukoppaa pois, että näkisi jotain yms. Mutta ei. Lähellä piti saada olla.
Tuntuikin välillä älyttömältä, että vauvavuodessa raskainta oli se, että vauva tahtoi olla koko ajan lähellä. Sitä ei varmasti tajua kukaan muu kuin sen kokenut. Se oli joko raastava itku tai läheisyys.Siinä ei enää hirvesti jaksanut jakaa läheisyyttä kenellekään muulle, kun joku oli koko ajan iholla.
Onneksi lapsi sitten yhdeksänkuisena vihdoin suostui nukkumaan myös vaunuissa. Niihin aikoihin alkoi hoitovapaa, ja aloin tehdä töitä kotoa käsin. Kun lapsi suostui nukkumaan myös vaunuissa, pystyin lykkimään vaunut jonkun kahvilan eteen ja mennä itse sisälle kirjoittamaan. Olisihan se onnistunut myös vauva itsessä kiinni nukkuen, mutta huhuh, jo oli helpompaa ja rennonpaa vaunujen kanssa.
Joo, eivät nämä varmaan kätevimmät olisi tuolla kylillä. Sen verran on kokoa. Mutta parveke oli hyvä syy hankkia vintageihanuudet 🙂 Saatiin onneksi myytyä vanhat yhdistelmärattaat pois, niitä oli lopulta huutonetissä huutamassa useampikin ostaja.
mistäsais nämä ruosteen punaiset vauvan vaunut kun oli mun esikoisella ,,nyt esikpoisestani on tulossa isi