Käymme tällä viikolla yhdessä koko perheenä ostamassa vielä puuttuvia vauvatavaroita. Hankimme itselleni sairaalakassiin pakattavia asioita ja vauvalle Ruskovillalta muun muassa välihaalarin pikiriikkisessä koossa. Vaikka varsinaista tarvetta ei olisi, hankimme vauvalle myös kotiutumisvaatteet ihan uutena. Tuntuu kivalta, että päätöstä vaatteista on tekemässä koko perhe, isosiskoa myöten.

Kuten Lähiömutsia Instagrammissa seuraavat jo tietävätkin, tällä viikolla antaudun täysin pesänrakennusvietin kuljetettavaksi – ja vetäisen siinä samalla miehen mukaani. Teemme vain ihan pikkupikku lattiaremonttia, mutta kuten jokaisessa remontissa, tässäkin sekä aikataulut että budjetit paukkuvat. Nukumme koko viikon minne vain kaaoksen ja remonttipölyn keskellä patjoinemme sovimme, välillä myös siskoni luona.

Kasvava vatsa alkaa tehdä olon välillä jo todella tukalaksi. Hengitys on hankalaa, ja pelkkä kiipeäminen ylimmän kerroksen kotiin saa aikaan rapakuntoisen huohotuksen. Ummetuskin tekee paluun, ihan vain varmistaakseen, että keskivartaloni seuduilla on takuulla tungosta.

Itselleni vieras vaiva, närästys, ilmaantuu seuraksi tällä viikolla. Kurkkua korventaa ja rintaa polttelee etenkin vatsan ollessa tyhjillään. Välillä ruokailujen jälkeen löydän itseni halailemasta pönttöä, mutta ruoka pysyy juuri ja juuri sisällä. Pitäisi kuulemma syödä pienempiä annoksia, mutta useammin.

Kroppa alkaa kerätä huolella nestettä. Etenkin vanhasta vammasta oireileva nilkka on pullea kuin komea joululimppu. Kun turvotukseen yhdistää liian monta viikkoa kestäneen hikiliikuntatauon, alkaa peilikuva näyttää taikinalta. Allit höllyvät ja kaksoisleuka tutisee. Kaipaan jumppasalin pinttynyttä hienhajua ja sitä kun saa juoksulenkillä vetää spurtin jäljiltä hengästyneet keuhkonsa vaivatta täyteen happea.

Vauva alkaa tällä viikolla saada selvästi enemmän puhtia potkuihinsa. Välillä olen ollut ihan huolissani, kun kaveri on tuntunut olevan isosiskoaan paljon rauhallisempi liikkeissään. Mutta nyt minua monotetaan niin että kylkiluut natisevat. Tuntuu, että vauva on kääntynyt pää alaspäin, sillä tunnen hänen jalkapohjansa ylävatsalla. Vauva alkaa tuntua todemmalta, siellä ihan oikeasti on joku! Vaikka toivon sen jonkun pysyvän kohdussa vielä tovin, huomaan odottavani innolla ja jännityksellä, että pääsen tutustumaan häneen. Ihan pian saan kutitella hänen varpaitaan ja painaa nenäni vasten hänen vastasyntynyttä nöpönenäänsä.

Kaikki raskausviikko-postaukset täällä. Kuva satunnainen Instagram-otos tuolta viikolta.