Helmikuu 2014. Maanantaina en tunne mitään raskausoireita. Ei edes väsytä. Tiistaina olen onnellinen, kun herään ällötykseen. Kaikki hyvin, kohdussa majailee edelleen joku! Maanantain paussipäivän jälkeen pahoinvointi aaltoilee päällä lähes koko ajan. Oksennus tulisi varmasti, jos kävisin vähän kyökkimässä. Silti jaksan ihmeen hyvin. Kun huonolle ololle on syy, pystyn toimimaan lähes normaalisti, vaikka välillä kuvotus saa korvat suhisemaan. 

Duunitapaamisessa katselen monttu auki, miten yhden palaveeraajan vauva istuu tyytyväisenä rattaissa ja järsii sukkaansa pitkät tovit. Ei koskaan mun maailmassa! Vaikka voivathan sisaruksetkin olla kovin erilaisia, ehkä vatsatyypistä ei tulekaan niin vaativa vauva kuin isosiskostaan. Toivossa on hyvä elää, sanotaan.

Jotenkin kurkussa koko ajan vellovaan oksennukseen tottuu, kun olotila on vakio. Raskaus tuntuu kovin arkiselta asialta, ja menee pitkät tovit, etten pahoinvoinnista huolimatta ajattele tai muista koko asiaa. Omatuntoni taitaa soimata siitä, sillä näen unia, joissa vedän viinaa kaksin käsin ja poltan tupakkaa (!!), ja havahdun vasta myöhemmin siihen, että kasvatan sisälläni uutta elämää.

Tällä viikolla varaan ajan äitiysneuvolaan. Vaikka alkio on vain herneen kokoinen ja näyttää mutanttinuijapäältä, sen kaikki elimet ovat jo pääosin kehittyneet – jopa aivot! 
 
Pohjanmaan reissulla kerromme perheillemme bebestä. He ovat innoissaan, mutta suhtautuminen on reilusti arkisempaa kuin ensimmäisestä tulokkaasta ilmoitettaessa. Ihan kuten omakin suhtautumisemme. Joutuuko kakkonen olemaan aina, noh, kakkonen?

Kaikki raskausviikko-postaukset täällä. Kuva satunnainen Instagram-otos tuolta viikolta.

Jaa: