Mä taidan olla vähän rakastunut! Tai ainakin olen löytänyt keholle ja mielelleni täydellisesti sopivan hoito- ja hemmottelumuodon. Olen päässyt kokeilemaan pari kertaa oravannahkakaupoilla mammashitsua, jota bloggaajakollegani Annan äiti Soile tekee Helsingin Töölössä sijaitsevassa luontaishoitolassaan, Ki–Shiatsussa. Kun ajattelenkin shiatsuhoitokertoja, tuntuu kuin kroppani herkistyisi ja iho kihmelöi kuin vastarakastuneella. Tätä tahdon lisää!

Mitä se sellainen shiatsu sitten on? Itse en tiennyt siitä juuri mitään, nimikin kuulosti enemmän sushipaikan ruokalistaan kuin hoitolaan kuuluvalta. Shiatsu on noin tuhat vuotta sitten Japanissa kehitetty hoitomuoto, joka perustuu akupisteiden paineluun. Toisin kuin akupunktiossa, shiatsussa painelu tehdään käsin tai vaikka polvilla tai kyynärpäillä. Koska hoito mietitään aina hoidettavan tarpeiden ja tilan mukaan, shiatsu sopii myös raskaana oleville.

Ensimmäistä hoitokertaa varatessani mulla ei ollut juurikaan mitään loppuraskauden vaivoja, ja pahoinvointikin oli jo luovuttanut. Olinkin vähän epävarma, voiko hoitoon tulla, kun mikään paikka ei brakaa tai kolota. Soile nauroi, että kiinalaiseen lääketieteeseen perustuvassa shiatsussa onkin tarkoituksena varmistaa, ettei lopulta maata kipeinä vuoteessa. Vaikka pianokin soi kauniisti, soi se vielä kauniimmin virityksen jälkeen.

Ensimmäistä pianoviritystäni varten pukeudun rentoihin vaatteisiin, sillä hoitoa varten ei tarvitse riisuutua. Kipeät supistukset olivat ajanvarauksen jälkeen tulleet vaivoiksi, ja kerron niistä Soilelle. Alkujutustelun jälkeen menen pötköttelemään lattialle levitetylle ohuelle futonpatjalle, ensin selälleni ja sitten kyljelleni. Soile aloittaa jaloistani ja etenee selän kautta hartioihin, päähän ja käsiin. Painelun lisäksi hän keinuttaa, pitelee, venyttää ja tärisyttää kroppaani. Siinä on mulle hyvässä suhteessa sekä tuntuvaa otetta että rentouttavaa kosketusta. Hoito tuntuu menevän luihin ja ytimiin saakka. Jossain vaiheessa tunnin hoitoa vajoan unen rajamaille.

Saan kuulla, että kroppani voi hyvin ja siitä näkee, että sen kunnosta on pidetty huolta. Moiset kehut ovat sulolaulua etenkin paksuna olevalle naiselle! Mutta Soile huomaa myös, että oikea puoli hartioistani on jumissa. Lisäksi jalkoihini on alkanut kertyä turvotusta, jota hän painelemalla ja hieromalla hoitaa. Saan myös vinkit, miten hieroa paksusuolta ummetuksen helpottamiseksi. Menemättä sen enempää paskaisiin yksityiskohtiin, kerrottakoon sen vaivan helpottaneen niine tein.

Näiden omien vaivaharmitusteni lisäksi shiatsusta voi raskausaikana olla apua muun muassa pahoinvointiin ja selkäkipuun. Ja kun raskaus on täysiaikainen, voidaan käsitellä myös jalkapohjan käynnistyspisteet. Lapsellista-blogin Anna kertoi, että hänellä menivät lapsivedet tällaisen hoidon päätteeksi! Soile kertoi myös, että antaa mielellään neuvoja synnytystä helpottavien akupisteiden käsittelyyn.

Shiatsuhoitojen jälkeen olo on levännyt ja pirteä. Saan oikeasti tehtyä töitä, kun yleensä olen kaikenlaisten hoitojen ­ – oli se sitten urheiluhierojan tai suuhygienistin tekemää – jälkeen loppupäivän ihan pihalla. Ja vaikka syy voi olla missä vain, kivuliaat supistukset pysyvät shiatsun jälkeen viikon ajan poissa. Toinen hoitokerta on aivan yhtä jumalaisen ihana, mitä nyt sillä kertaa kyytiä saa myös kipeytynyt alaselkä.

Raskauden aikana sanotaan, että itseään saisi ja pitäisikin hemmotella. Mammat rynnivät ottamaan synnytysmanikyyrejä ja -ripsipidennyksiä tai – kuten minä hullu edellisessä raskaudessa – repimään (toosa)karvojaan sokerilla irti. Eikä niissäkään hoidoissa mitään vikaa ole. Ainakin mun käsilleni manikyyri tekisi hyvää. Mutta jos rahaa ei ole yltiöpäisesti, mä suosittelen lämpimästi ottamaan sen hemmottelun shiatsun muodossa. Siinä kun saattaa rentoutumisen lisäksi saada samalla kerralla terveyttä ja hyvinvointia sekä itselle että vatsassa kehittyvälle vauvalle.

Jaa