Kesä sekoittaa ihmisen pään. Silloin alkaa esimerkiksi huomaamattaan miettiä pikkukaupungin mukulakivikaduissa olevan jotain niin kodikasta, että eihän se nyt ihan mahdottomuus olisi niiden varsille muuttaa. Kävimme pitkästä aikaa päiväreissulla Porvoossa, jossa tuntui sinä puolipilvisenä päivänä olevan kaikki kohdillaan. Kaikki mitä, ihminen tarvitsee.

Luuhailimme pitkin katuja, joilla oli enemmän ihmisiä kuin autoja. Harhailimme keskustasta kauemmas ja löysimme kahvilan, jossa herkut oli katettu omenapuiden alle. Poikkesimme kauppoihin ja putiikkeihin, joissa myytiin mielenkiintoisten pikkuyritysten tuotteita. Söimme jätskit ja kuuntelimme katusoittajien musisointia. Vintagekauppoja, kirpputoreja, lähiruokaa ja luomutuotteita. Raakaruokaa ja vegaaniherkkuja. Lanka- ja käsityötarvikekauppoja, joiden kaltaista valikoimaa en ole Helsingistä löytänyt. Jopa lelukauppa oli kuin sadusta!

Sekosimme niin pahoin, että pysähdyimme tutkimaan asunnonvälitysfirmojen ikkunoita. Miten olisi pitsihuvilan puolikas keskustassa? Tai vaikka vinttihuoneisto joen varresta? Leikimme hetken ajatusleikkiä, kunnes annoimme todellisuuden valua lomatunnelman keskelle. Porvoo-unelmoinnissa kun on vain se huono puoli, että Porvoo ei sijaitse siellä, missä meidän elämämme on.

Parasta pitää Porvoo vapaana arjesta, kiireestä ja väsymyksestä. Niin se säilyttää hehkunsa. Helsinkiläisen silmin kehnohkot julkiset liikenneyhteydet pitävät sen satumaana, joka on niin lähellä, mutta silti tavoitettavissa vain niinä päivinä, kun ihmisen verenkierrossa kuplii hyvä annos lomaa.

Jaa