Tällä kierroksella toivon voivani toteuttaa haaveeni imetyspesästä. Tuolista, jossa olisi mukavaa köllötellä vauvan kanssa ne puuduttavan pitkät imetysmaratonit. Eskoista kotona imettäessäni parkkeerasin yleensä sohvalle tai vaihtoehtoisesti köllöttelin sängyssä puolihorteessa. Hyviä vaihtoehtoja nekin, mutta unelmoin jo silloin keinuvasta imetyslinnakkeesta.

Keinutuolirakkauteni Ilmari Tapiovaaran vuonna 1956 Artekille suunnittelemaa Mademoisellea kohtaan ei laannu. Ei vaikka sen hinnalla pääsisi ulkomaanreissulle koko perhe. Mikään muu keinutin ei ole vielä päihittänyt sen kauneutta. Siihen olisi leppoisa maidontuotantolaitoksena ahterinsa parkkeerata, ja vauvakin nauttisi keinuvasta kyydistä.

Mua kuitenkin epäilyttää, miten keinutuoli toimii perheessä, jossa on ehtiväisiä lapsia. Kai sitä ainakin kerran pitää jokaisen lapsen kokeilla, miltä tuntuu tunkea sormet tai joku muu osa kroppaa keinutuolin jalasten alle. Kaikista vähiten tahdon kokea yhdistelmän, johon kuuluu keinutuolilla hurjat vauhdit ottava esikoinen ja juuri ryömimään oppinut vauva.

Siksi olen katsellut viime aikoina kattoon ripustettavia keinuntavälineitä. Niissä ei ole sormien murtumisriskiä, ja lisäksi kaikki lattiatilan vapaaksi jättävät ratkaisut ovat neljän ihmisasukkaan kaksiossa tervetulleita. Ihan keinutuoliin verrattavaa keinumisefektiä riippukeinussa ei taida saada, mutta kuvittelisin sen silti toimivan vauvan rauhoittavaan heijaamiseen. Esikoinenkin olisi varmasti pähkinöinä ilmassa roikkuvasta minimajasta.

Riippukeinuissa on paljon valinnanvaraa, ja itseäni miellyttävät eniten rottinkiset versiot. Kankaisissa on ehkä hivenen liikaa terassimeininkiä, vaikka kauniita ja mukavia ovat nekin. Rottinkisia riippukeinuja löytyy monen näköistä, väristä ja hintaista. Itse tykkään eniten klassisesta Parolan Rottingin mustasta riippukeinusta, jonka yrityksen perustaja Aulis Herranen on aikoinaan suunnitellut. Siinä on sekä ulkonäkö että hinta kohdillaan.

Jaa: