
Jos et jaksa lukea koko testitekstiä, tässä päivitetty versio tekstistä sekä esittely testin voittajasta, joka meillä on ollut pari vuotta aktiivikäytössä kesäisin ja aurinkoisilla ulkomaanreissuilla. Tunnustettakoon alkuun, että itse käytän aurinkorasvana ihan peruskempparilitkuja, Niveaa, Bizbunia ja etenkin suosikkiani Garnierin kaksikymppistä öljyä. Olen yrittänyt läträtä myös luonnonkosmetiikkasuojien kanssa, mutta niiden jälkeensä jättämä valkoinen kalvo iholla on saanut palaamaan takaisin ihoon nopeasti imeytyviin myrkkyvoiteisiin.
Lapsen iholle en kuitenkaan missään nimessä levittäisi perusaurinkosuojavoiteita, joiden verenkiertoon imeytyvien kemikaalien syytelista on kova: niiden väitetään esimerkiksi toimivan hormoneiden tavoin sekä edistävän torjunta-aineiden pääsyä verenkiertoon. Jos haluat syventyä tähän tarkemmin, Uuden Mustan aurinkovoidejuttu auttaa alkuun. Näin raskaana ollessa kannattaisi munkin miettiä kaksi kertaa, mitä aurinkotököttiä iholleni levitän.
Luonnonkosmetiikan aurinkosuojien teho perustuu fysikaalisiin, eli mineraalipohjaisiin suodattimiin, joka nykypurteleissa on yleensä titaanioksidi. Ne heijastavat säteet pois iholta, kun peruskempparivoiteiden kemiallinen suoja imee säteet itseensä. Tästä johtuu myös luonnonkosmetiikkasuojien tahmaisuus, sillä suoja jää kerrokseksi iholle. Tällöin voide suojaa kuitenkin siitä sekunnista lähtien, kun se iholle lätkäistään, eikä voidetta tarvitse levittää puolta tuntia ennen aurinkoon astumista, kuten normikempparisuojia.
Taannoin tekemässäni testissä mä vertailin neljän eri luonnonkosmetiikkavalmistajan aurinkovoiteita. Osaa tuotteista ei suositella alle 3-vuotiaille, mutta kiellon takana on toive, että vanhemmat älyäisivät suojata naperonsa ensisijaisesti juuri vaatteilla ja varjolla. Testin ehdoton voittaja ja siitä lähtien purnukoidemme vakikalustoon kuulunut on Lovean Kids spray *.
Lovean suihkutettavaa ja öljyistä suojaa on kätevä levittää iholle ja mikä parasta, se ei jämähdä iholle vaan todella levittyy. Suojakerroin 50 on sitä mitä etenkin lapsille kuuluukin olla ja sen paikkansa pitävyys on tarkastettu ja mitattu Eu-säädösten mukaisesti – mitä lie ne säädökset sitten ovatkaan. Tuote on hajusteeton, mutta sanoisin sen tuoksuvan lievästi salaatilta ja kasvihuoneelta. Hintaa tällä 100 millilitran purtelolla näyttäisi olevan rapiat 20 euroa putiikista riippuen.
Levitin Lovean suojaa lapsen iholle viimeksi tänään, kun olimme rannalla. Itselleni ei ole tullut mieleen, että suojan levittäminen lapselle olisi hankalaa ennen kuin Ylen toimittaja Eve Mantu otti muhun yhteyttä. Olin hänen kanssaan taannoin turisemassa äitien väsymyksestä, ja nyt hän on tekemässä Radio Suomeen tunnin ohjelman ihosta ja auringosta. Eve sanoi, että lasten voiteluhan on ihan mahdotonta, kun rasvat ovat tököttiä ja lapset elohopeaa.
Mä luulen, että meidän rasvailuhelppous juontaa juurensa vauva-aikaan. Vatsakipuilua ja mysteeri-itkuja helpottaaksemme hieroimme lasta päivittäin ja levitimme samalla iholle vauvaöljyä. Lapsi nauttii edelleen hieronnasta, jonka siinä aurinkorasvailun ohessa pystyy antamaan kätevästi. Tietty välillä hiekassa möyriminen, meri, lokit ja päätön juoksentelu kiinnostavat enemmän, mutta ainakin vielä olen saanut lapsen istutettua toviksi syliin rasvattavaksi. Mutta mitä kikkoja sulla on lasten suojaamiseen auringolta, rasvoin tai muilla keinoin? Eve lukee mielellään näitä kommentteja Suojakerroinillassa, joka tulee siis Radio Suomessa ensi tiistaina 10. päivä kesäkuuta kello 19–20.
Minäkin olisin tämän tuotteen ostanut hyvän levitettävyyden ja hajun takia mutta tuotetta suositellaan käytettävän vain yli kolmevuotiaille lapsille. Todella outoa, en ole törmännyt vastaavaan oikein missään muualla saati sitten lapsille tehdyissä luonnonkosmetiikan tuotteessa.
LauraKoo
Sitä voi kyllä käyttää alle kolmevuotiaillekin lapsille. Kuten tekstissä mainitsin, maahantuojat kertoivat tämän suosituksen olevan vain siksi, että jengi tajuaisi mieluummin suojata lapsensa vaatteilla ja varjolla. Itse tuotteessa ei ole mitään sellaista, mitä ei lapsen iholle voisi laittaa.
Äh anteeksi, luin huolimattomasti kännykän näytöltä.
Niin arvelinkin että kyse on juuri tuon tyyppisestä ajatuksesta. Muilla vastaavilla valmistajilla suositus on yleensä ilmaistu selkeämmin. Tämän vuoksi tuote jäi hyllyyn ja valitsin toisen.
Kiitti Lovea-vinkistä! Meillä on käytetty näitä tököttifysikaalisia lapsille viime kesät ja onhan se tuskaista, kun sitä ei meinaa saada pestyä pois millään. Käsisaippua ei ainakaan pure näihin meidän tökötteihin ja omat käteni olenkin pessyt puhtaiksi astianpesuaineella. Olisin käynyt tsekkaamassa tuon Lovean linkin takana, mutta linkkipä se ei toiminutkaan, joten laitanpa nyt googlen asialle. 🙂
Hei kiitos tästä 🙂 Vähän asian vierestä mutta aika läheltä kuitenkin, onko sulla tietoa tai haluaisitko tutkivana journalistina ottaa selvää näistä ihmeellisistä SPF vaatteista? Kun mun maalaisjärkeni sanoo, että vaate kuin vaate suojaa auringolta, mutta nyt on lastenvaatekaupat täynnä joitain ihme aurinkosuojattuja vaatteita, mikä haiskahtaa mun mielestä vain ja ainoastaan markkinamiesten vedätykseltä. Mitä ihmettä ne vaatteet on ja mihin ne on tarkotettu? Ja ennenkaikkea millä myrkyillä ne on kyllästetty?!
Kiitos jos jaksat paneutua aiheeseen 🙂
-Anna
Meillä on aiemmin ollut tuo Lovea, tänä vuonna ostin Kemikaalicocktailin suosituksesta lasten Biosolista, ja tykkään siitä enemmän. Tuoksu on ihanan mieto kookoksinen, eikä se jätä valkeaa kalvoa. Paksua se on, mutta ihan hyvin leviää. Eikä siinä ole ekana ainesosana vesi, mikä on kiva (käsittääkseni siinä on aloevera pohjana). Harmittaa että ostin jo itselleni apteekkitököttiä, olisi pitänyt hommata Biosolista, kuulemma sopii hyvin myös kaltaisilleni superherkille ihoille.
Yhteishyvän sivuilta bongasin hämmentävän tiedon, että tavallisen ohuen puuvillakankaan ”suojakerroin” olisi vain viiden luokkaa. Tummat värit suojaavat paremmin ja tietysti mitä paksumpi kangas.
En kyllä itse näe mitään ongelmaa kemiallisen suojan käyttämisessä lapsille, jos vaihtoehtona ei ole varjoa tai peittävää vaatetusta. Vaikka itse olisi huolissaan, ei ole mielestäni hyvä asia levittää hysteriaa asian tiimoilta, ettei käy niin, että jengi jättää lapsensa mieluummin auringon armoille, kuin käyttää kemiallista suojaa.Lisäksi on huomioitava, että fysikaaliset suojat eivät suojaa UVA:lta, kuten Uudessa mustassa todettiin.
Kemiallisen suojan käytön ongelma liittyy mielestäni enemmänkin juuri veteen liukenemiseen, kuin ihoon imeytymiseen. Olen ymmärtänyt, että itse asiassa ihon läpi imeytyminen millään aineella on sangen vaikea toteuttaa, koska ihon tarkoitus on nimenomaan estää aineiden pääsyä verenkiertoon. Tietysti on liuottimia, jotka tähän pystyvät, mutta luonnollisesti näiden käyttö kosmetiikassa on kielletty. Nanohiukkasten osalta taas sanoisin, että nanohiukkasten pysyminen nanohiukkasina iholle asti on niin vaikea toteuttaa, että en näkisi vaaraa kovin suurena. Niitä itse valmistaneena voin sanoa, että niillä on tapana agglomeroitua eli kerääntyä yhteen, ja ihon läpäistäkseen hiukkasen läpimitan pitäisi pysyä yhden nanometrin luokassa. Yhden nanometrin kokoinen hiukkanen on jo pirun vaikea valmistaa, ja agglomeroitumisen estäminen vielä vaikeampaa.
Joo, onhan se vähän harmillinen tapa ilmaista asia. Hyvä ajatus takana, mutta todellisuudessa jengi luultavasti ostaa sitten vain jonkun muun tuotteen lapselle käytettäväksi.
Ole hyvä, se on mielestäni todella hyvä luonnonkosmetiikka-aurinkosuoja! Santen suoja oli ainakin just sitä laatua, että tököttiä ei saanut iholta irti sitten millään. Aiheuttikin näppyjä, kun tuotetta mitä luultavammin jäi tukkimaan ihoa pesuista huolimatta.
Kiitos kun huomautit, että linkki ei toimi. Korjasin sitä toimimattomana jo illalla, mutta näemmä taas oli jotain häikkää. Nyt pitäisi taas toimia!
Mua mietitytti taannoin ihan sama juttu, vaikka olinkin jo ostanut Polarn O. Pyretin vaatteet lapselle. Kyselin heiltä lisätietoa ja sitä sainkin, mutta jostain syystä en kokenut postauksen arvoiseksi. Hmm, ehkä pitäisi nyt ottaa aihe uudestaan framille.
Tässä kuitenkin lyhyesti se, mitä yhdeltä firmalta sain tietää:
Vaatteiden suoja perustuu kuidun tiheyteen. Tavallisen t-paidan suojakerroin on 5 UPF. Tavallisista kankaista parhaan suojan antaa paksu, kuluttamaton ja pesemätön farkkukangas. Myös tiheään kudottu silkki suojaa hyvin.
UPF 50 antaa suojan 98 prosentille haitallisista UV-säteistä. Polarn. O Pyretin UV-vaatteiden UPF on juuri tämä 50. Vaatteet on testattu kuivina, kulumattomina ja venymättöminä, eli toisin sanoen käytössä suoja alkaa laskea samantien. Ja uv-vaatteista huolimatta myös muuta aurinkosuojaa tarvitaan. Aurinkosuojavaatteilla voidaan kuitenkin osittain korvata aurinkosuojavoiteita, joiden kemikaalit kuormittavat lapsen elimistöä enemmän kuin aikuisen.
Lisäksi olemassahan on aurinkosuojavaatteita, joiden suoja perustuu niissä oleviin kemikaaleihin. Mutta näistä mulla ei ole tarkempaa tietoa. Polarn O. Pyretiltä sanoivat, että heillä kemiallinen suoja on UV-hatuissa ja että kemiallisesti suojattujen tuotteiden suoja kuluu myös pesujen ja kulumisen myötä, mutta yleensä nopeammin kuin tuotteen, jossa suoja perustuu tiiviiseen kudontaan.
Ai niin, Biosolis! Sitä ei tosiaan olltu vielä silloin, kun näitä purteloita testailin. Ja olen ollut niin tyytyväinen Loveaan, että muille ei ole ollut tarvetta. Mutta pitääpä testata sekin!
Mäkin olen siinä tiedossa elellyt, että tavallisen t-paidan suojakerroin on vain tuon 5 UPF:ää.
Hysteriaa en levitä, vaan kerron perheemme kokemuksista ja vinkkaan, että jos ei ole vielä tiennyt, luonnonkosmetiikaltakin löytyy aurinkosuojia. Omalla kohdallani olen enemmän huolissani juuri tuosta veteen liukenemisesta ympäristön kannalta, vaikka onhan siinä toki vielä sekin, että lopulta veteen päätyneet kemikaalit löytävät tietenkin tiensä takaisin ihmiseen. Lapsen kroppaa taas en halua kuormittaa ylimääräisillä kemikaaleilla, sillä niitä sinne päätyy muutenkin. Kun asiasta ei ole satavarmaa tietoa oikein suuntaan tai toiseen, koen luonnonkosmetiikan olevan, jos ei parempi, niin ainakin vähemmän huononpi vaihtoehto. Siksi lapsen ihonhoitokamat aurinkosuojaa myöten ovat luonnonkosmetiikkaa.
Hmm.. suojakerroin 5 tarkoittaa siis 20min x 5 eli mun matikalla reilu 1,5h minkä tavallinen vaate siis suojaisi. Tämä riittää mulle tällä erää tiedoksi, sillä ulkoilemme yleensä pari tuntia kerrallaan ja siitäkin ajasta varmaan puolet tulee oleiltua varjossa, lisäksi lounas-päiväuniaika sattuu olemaan juuri klo 11-15 joten kuumimman ajan ollaan muutenkin sisällä. Suosin siis jatkossakin tavallisia vaatteita Suomen oloissa, matkustaessa kuumempaan aurinkoon voin sitten harkita jotain muuta. Tattis!
-Anna
Itse olen vannonut tähän asti mekaanisen suojaamisen nimeen eli ihana hattu!! – mistä noita saa…? Kiitos vinkeistä aurinkorasvan suhteen. Pitää kokeilla jos helteet vaan jatkuvat.
Joo, vaatteet on paras suoja. Musta itsestäni tuntuu, että ihan perusreleet pitävät auringon tarpeeksi hyvin poissa iholta. Mutta mun tuntemus ei tietenkään ole virallinen tutkimus :))
Jep, mekaaninen suojaus, paras suojaus. Ja hattu on kyllä niin ihana, vaikka itse sanonkin, sillä olen sen tehnyt lapselle 🙂 Lovean aurinkorasvalle lämmin (jos ei vallan helteinen) suositus!
Itse suosin apteekin aurinkovoiteita, mm. Avene, Aco ja Eucerin on testattu todella toimiviksi ja helpoiksi käytää. Alle 1-vuotiaan olen aina suojannut vain vaatteilla / varjolla.
Pitäisikin vertailla purnukoiden kyljistä, mikä on normikemmparisuojan ja apteekkikempparisuojien ero.
Mulle sanoi myyjä että lapsen iholla voi periaatteessa käyttää ihan normaaliakin tai aikuisille suunnattua aurinkovoidetta, mitään sen kummempaa eroa niissä ei kuulemma ole kuin kertoimet. Siis lapsille on useimmiten suunnattu korkeammat kertoimet, olisiko siksi, että ihmiset tajuavat ostaa tarpeeksi suojaavaa lapsille?
Ostin itse Lovean 30-kertoimen silloin molempien käyttöön, kun tuota lapsille suunnattua ei ollut silloin kaupassa ja olimme lähdössä parin päivän päästä reissuun. On edelleen molempien käytössä, mitään ongelmia ei ole ollut.
Vielä edelliseen: Varma en tietenkään ole asiasta, vaikka myyjä niin sanoi. Tietysti on varmasti parempi ostaa lapselle suunnattua aurinkorasvaa.
Mä kans tykästyin Biosolikseen, sekä itsellä, että lapsella käytössä. Kempparin Noora postasi myös joku aika sitten Biosoliksesta. 🙂
Kun tein testiä noista luonnonkosmetiikan aurinkosuojista, maahantuojat sanoivat ihan samaa. Eli aikuisille tarkoitettua tuotetta voi ihan hyvin käyttää lapsillekin. Eli noin se varmaan menee, lapsien tuotteissa on korkeammat kertoimet, jotta jengi ymmärtäisi suojata lapsensa tarpeeksi korkeilla kertoimilla.
Ja juu, tämä munkin tieto perustuu maahantuojien sanaan 🙂
Mä oon ihmetellyt, miksi meidän leikki-ikäiset ei pala niin helposti kuin ennen. Siis ei ne onneks oo koskaan oikeestaan palaneet, mutta joskus ollut joku korvanlehti tai käsivarsi ollut vähän aikaa punehtava. Mutta sitäkään vähää punehtumista ei oo tullut tänä kesänä. Vaikka yhtenä päivänä toukokuun lopussa oltiin vahingossa 2 tuntia pihalla ilman aurinkovoidetta.
SYY: D-vitamiini? (Tai joku muu, mutta D:tä epäilen.)
Nimittäin oon lukenut, että suuri D-vitamiinin saanti eli suuret D-vitamiinivarastot laskee ihon palamisherkkyyttä. Ne, joilla on alhaisempi D-vitamiinin saanti, palavat helpommin, koska elimistö ei pysty tarpeeksi hyvin puolustautumaan UV-säteiltä. (Tarkempi kemiallinen selitys löytyy googlettamalla.) Sitähän on tosi hankala selvittää määrällisesti kuinka paljon se D auringonsietoon auttaa, mutta ilmeisesti ihan huomattavasti. Meillä siis on annettu niin suurta D-annosta kuin lääkärin mukaan lapselle voi antaa. Ja pystytään näköjään olemaan tarvittaessa 2 tuntia auringossa ilman mitään iholla näkyvää haittaa. Silti kyllä pidän lapsilla hattuja ja ohuita pitkähihaisia lähes aina, mutta siis vesileikeissä ollaan ilman vaatesuojausta.
Meillä on käytetty alle 3-vuotiaana eucerin merkkistä aurinkorasvaa ilman kemikaaleja, mut sen jälkeen normirasvaa, kun sen tönkkirasvan levitys alkoi tuntua sekä lapsesta että äidistä ärsyttävältä. Aurinkorasvan levityspinta-alakulo kun kasvoi kun lapset kasvoivat ja isompina lapset tunsivat tönkkirasvan tahmaiseksi.välillä siis laitettiin isommallekin sitä kun pikkuveljellekin. Nyt isommat käyttää siis perus nivea ja acoa ja 1,5v. Eucerinia tai sit suojataan vaatteilla. Varjossa on mahotonta olla koko aikaa. Vielä viime kesänä onnistui kun ei liikkunut. Mut on se tylsä pitää pitkähihaisia aina, ku ei sit niitä ihania mekkoja tulis käytettyä!
Kiitti noista luonnontuote aurinkorasvaa vinkeistä. En oo niistä kuullukaan. Pitää käydä katsastamassa myös niitä vaihtoehdoksi pienimmälle.
Hah pinta-alakulo… 🙂 mitähän tää kännykkä sekoilee..
Eve Mantu tässä: Onpa hyödyllistä tietoa, Hanne! Ja hyviä kommentteja. Poimin tästä keskustelusta muutaman herkun huomiseen (ti) radio-ohjelmaan #suojakerroin ilta. Radio Suomessa siis klo 19-20 asiaa auringosta ja ihosta. Itse poltin eilen niskani futiskentän laidalla. URPO!
#suojakerroinilta kirjoitetaan hashtagissa tietysti YHTEEN, korjaa Eve Mantu omaa kommenttiaan.
Käyttääkö kukaan muu kookosrasvaa? Kaksi kesää on menty nyt sillä ja vain hyvää sanottavaa. Meidän perhe ei tosin ole sieltä herkkänahkaisimmasta päästä, että toimii meille kaikille hyvin. Mukavaa laittaa vauvakin iholle, ainoa miinuspuoli on alhainen sulamispiste, ei voi ottaa rannalle tms mukaan, kun menee heti aivan litkuksi.
Joo, mäkin uskoisin d-vitamiinilla olevan vaikutusta asiaan. Tosin mä palan nykyään paljon herkemmin kuin lapsena ja teininä, jolloin en palanut koskaan. Mistä lie hormoneista sekin sitten johtuu.
Joo, tönkköisyys on rasvoissa on pyllystä. Tuo Lovean on öljyinen, joten se levittyy mielestäni nätisti, vaikka onkin luonnonkosmetiikkaa.
😀
Toivottavasti oli hyvä shöw, mä en ole itse vielä ehtinyt kuuntelemaan!
häsäystäg.
Mä käytän kookosöljyä ihon kosteuttamiseen, mutta aurinkosuojana en ole uskaltanut kokeilla. Mä just raskastan kesäaikaa, kun öljy on juoksevaa ja helposti levitettävää 😀
”Lisäksi on huomioitava, että fysikaaliset suojat eivät suojaa UVA:lta, kuten Uudessa mustassa todettiin. ”
Pitääköhän toi ihan paikkaansa?
Jos aurinkosuojavoide sisältää sekä sinkki- että titaanidioksidia, olen käsittänyt, että se antaa kyllä laajan suojan UVA- ja UVB-säteitä vastaan. Mutta onko sitten niin, että Euroopassa käytetään vain titaanioksidia?
Olen tilannut amerikkalaisesta iherbistä fysikaalisia aurinkovoiteita, joissa on siis molempia ja luottanut niiden teksteihin (että suojaavat uva- ja uvb-säteiltä). Esimerkiksi tätä: http://www.iherb.com/Dr-Mercola-Natural-Sunscreen-with-Green-Tea-SPF-30-8-fl-oz-236-ml/39997 (ei sisällä ref-koodia, mutta jos joku tuosta kaupasta innostuu, niin kannattaa googletella alennuskoodi)
Itse muuten paloin joskus sen takia Etelässä, että oletin paidan suojaavan (oli ohutta kangasta, omaa tyhmyyttä). Silloin tuli oltua useita tunteja auringossa, joten muut kohdat olin kyllä rasvannut.
Lisään edelliseen..
Tämän nimistä ostin joskus, kun ei ollut aikaa odotella tilausta ulkomailta: Eucerin Sun Kids Micropigment Lotion SPF 25. (Löytyy googlella…)
Sekin lupaa suojaavansa molemmilta uv-säteiltä: ”Tehokas UVA/UVB suoja perustuu mikropigmentteihin, jotka heijastavat UV-säteet pois ihon pinnasta. Voide ei sisällä kemiallisia suodattimia.” Ja sisältää tosiaan sekä Titanium Dioxide että Zinc Oxide.
Tuohan ei toki ole luonnonkosmetiikkaa, mutta ei siis tunnu oikealta väitteeltä tuo, ettei fysikaaliset suojat suojaa UVA:lta.
Toivottavasti viesti tavoittaa tästä vanhasta kommenttiketjustakin. Tulitko koskaan vertailleeksi mitä eroa apteekin voiteilla ja luonnonkosmetiikalla on? Esim. tuo Avenen suoja perustuu mineraalisuojaan (titaanioksidi), eli sinänsä toimii samoin. Löytyykö paljon jotain muita haitallisia aineita?
Moi! En tarkemmin, sillä en harmikseni ole INCI-nero, ainakaan vielä 🙂 Siksi suosin mieluummin luonnonkosmetiikan versioita, joissa kaikki muutkin aineosat ovat mahdollisuuksien mukaan luonnollisia ja yleensä myös luomutuotettuja.