Rantaan liplattavia laineita. Vastasyntyneen suloisia nykerövarpaita. Kirmailua nakuna pitkin auringon kuumentamia kallioita. Varpaiden huljuttelua merivedessä. Pensasmustikoita ja vadelmia vatsan täydeltä. Natisevassa keinussa istuskelua kavereiden kanssa. Suklaapehmistä suussa, mekolla ja rattaissa. Pesusoikossa lutraamista auringon porottaessa olkapäihin. Hotellin valkoiset lakanat. Aurinkorasvan tuoksu helteisessä iltapäivässä. Aamupala eläkeläismummojen ja pappojen kanssa. Kylpylässä lillumista. 

Sellainen oli meidän edellisviikonloppu Turussa. Mies oli töissä, joten lähdimme lapsen kanssa kahdestaan ystävän kolmekymppisille ja kävimme samalla reissulla tutustumassa uuteen lähes kohtutuoreeseen ihmiseen. Juhlat olivat huvilalla Ruissalossa, ja ilmojen helliessä pienimmät vieraat saivat viettää saaristolaislapsien elämää.

Yötä olimme Ruissalon kylpylässä, joka yllätti positiivisesti ex-turkulaisen. Olen pitänyt sitä eläkeläisten paikkana, ja olin vähän huolissani, mitä mieltä mummot ja papat ovat siitä, että heidän kuntoutuslomaansa häiritsee lasten ilakointi. No eläkeläispaikka se onkin, mutta hotellin vanhemmat asiakkaat eivät todellakaan häiriintyneet lapsista. Päinvastoin! Kaikki tuntuivat haluavan lapsen kanssa juttusille. Ehkä heillä omista pikkulapsiajoista on jo niin pitkä aika, että lapsienergia on taas tervetullutta lepolomallekin.

Ruissalon kylpylässä on kesäpäiville myös oma pieni ja kiva ranta, josta löytyvät keinut, hiekkalaatikko ja pingispöydät. Koska me ja kaksi kaveriperhettämme olimme hotellin harvoja lapsiperheellisiä, rannalla ei tungosta ollut. Maksoimme hotelliyöstä 80 euroa, ja saman verran olivat maksaneet myös kolmihenkiset perheet. Siihen hintaan kuului allas- ja saunaosaston vapaa käyttö sekä tietty aamupalat. Varsin edukas miniloma siis! Olisimme saaneet lillua kylpylässä samaan hintaan vielä huoneiden luovutuksenkin jälkeen, mutta pari tuntia aamusella riitti molemmille hyvin.

Oli ihanaa nukkua lapsen kanssa vierekkäin hotellin lakanoissa ja viettää viikonloppua ilman kiirettä. Tällaisia kahdenkeskisiä irtiottoja toivon voivani viettää molempien lapsien kanssa, kunhan nuorimmainen ensin syntyy ja kasvaa tarpeeksi isoksi. Välillä on saatava viettää aikaa, kun tärkeintä on vatsan kutittaminen ja eniten kiirettä pitää sen kanssa, että ehtii syödä jätskin ennen sen sulamista.

Jaa