Silloin tällöin pysähdyn leikittelemään ajatuksella, miten pienet valinnat ja sattumukset vaikuttavat elämäämme. Että mitä jos kierränkin kotimatkalla toista kautta kuin yleensä ja siksi osun ainoana ihmisenä paikalle, kun joku tarvitsee apua? Tai mitä jos hetken mielijohteesta istahdan vieraaseen kahvilaan ja ajaudun siellä inspiroivaan keskusteluun tuntemattoman kanssa, josta sittemmin ja juuri sen tapaamisen ansiosta tulee työprojektikaverini?
Minä uskon siihen, että ihminen voi itse vaikuttaa elämänsä kulkuun. Ainakin, jos lähtökohdat ovat hyvät ja tulevaisuuttaan voi alkaa maalata puhtaaseen maisemaan rakkaiden ihmisten ympäröimänä ja myötävaikuttamana. Siihen en taas usko, että yhden ihmisen tekemisillä ei mukamas olisi suuressa mittakaavassa merkitystä. Millä sitten olisi, jos ei sillä. Mistä tekeminen, muutos ja tulevaisuus sitten lähtisi, jos ei yksilöstä. Niin hyvässä kuin pahassa.
Jo pelkästään se, että hymyilen vastaantuleville tai ruokakaupan kassalle, muuttaa maailmaa. Hymy ja hyvä fiilis tarttuu siinä missä mörökölleilykin. Ehkä se vastaantuleva on menossa työvuoroonsa bussikuskina tai Kelan asiakaspalvelijana ja vie hyvää fiilistä eteenpäin. Ehkä hymy kulkee lopulta yksinäiselle vanhukselle tai väsyneelle yksinhuoltajalle. Tai ehkä se ruokakaupan kassa ajaa kotiinsa autolla sen tienhaaran ohi, jonka naapuruston lapset omani mukaan lukien ylittävät leikkipuistoon mennessään. Soisin, että kukaan ei ole ratin takana mörököllitunnelmissa.
Aloin taas miettiä näitä valittuja ja välillä tiedostamattomiakin tienhaaroja, kun kokoonnuimme ystäväporukalla Turkuun. Kun yli kymmenen vuotta sitten keskellä pimeintä talvea muutin Tampereelta Turkuun, piti sen olla vain kiertotie. Mies päätyi Turkuun harjoitteluun heitettyään opiskelukaverinsa kanssa kolikkoa työharjoittelupaikoista. Koska en ollut sinä syksynä päässyt yliopistoon opiskelemaan, päätin lähteä mukaan kaupunkiin, josta kumpikaan meistä ei tuntenut ketään. Ajankulukseni hain paikalliseen ammattikorkeakouluun, pääsin sisään ja aloitin opinnot heti muutettuamme tammikuussa. Tarkoitus oli viipyä puoli vuotta ja sen jälkeen palata takaisin elämäni pääväylälle, Tampereelle ja siellä yliopistoon.
Se miehen kolikon heitto käynnisti tapahtumasarjan, joka vaikuttaa meidän molempien elämänkulkuun vielä tänäkin päivänä. Koulu olikin hyvä, paljon enemmän minunlaiseni kuin se, minkä olin aikaisemmin nähnyt ainoana mahdollisena. Turku piti meitä hyvänä, hoiti parisuhdettamme ja kantoi eteen mahdollisuuksia ja seikkailuja. Loimme ystävyyssuhteita, jotka toivoaksemme kestävät loppuelämän. Elimme huoletonta nuoruutta, rakastimme ja turkulaistuimme. Asunto, jonka vuokrasimme puoleksi vuodeksi, olikin kotimme seuraavat viisi vuotta. Mies valmistui ja sai töitä Turusta, ja minä jatkoin opiskeluja ja tein sivussa töitä.
Vasta Turussa ymmärsin kunnolla, mitä elämältä haluan ja mitä itse tahdon elämälle antaa. Turku teki minusta ja sitä myötä myös meistä miehen kanssa onnellisempia. Tampereella olin jotenkin hukassa ja synkissä ajatuksissa, vaikka ei siitä tietenkään kaupunkia voi syyttää. Enkä toki voi tietää, mutta luulen, että jos olisimme jääneet Tampereelle, minulla ei olisi tätä tärkeintä, tätä perhettä. Elin tajuamattani taitekohdassa, joka ratkaistiin heittämällä kolikkoa.
Jos en olisi lähtenyt Turkuun, en luultavasti koskaan olisi päätynyt opiskelijavaihtoon tajutakseni kunnolla vasta myöhemmin, miten valtava merkitys sillä oli elämänkatsomukseeni ja sitä myötä onnellisuuteeni. Ilman Turkua en luultavasti koskaan olisi tajunnut, mitä todella haluan työkseni tehdä. Siksi muutin Helsinkiin, ja tällä kertaa oli miehen vuoro seurata perässä.
Ja Helsinki! Siitä tienhaarasta, Hakaniemen torin laidalla olevan kimppakämpän luota, siitä alkoi uusi jakso elämää. Hyvä, antoisa, opettavainen, parhain. Ja nyt sitten olemme tässä. Viettämässä muutaman aurinkoisen kesäpäivän entisen kotikaupungin sisäsaaristossa ystävien kanssa, joista monet tuo kaupunki yhdisti. Onni kipristää vatsanpohjaa vieläkin väkevämmin kun tajuaa, miten tämä kaikki ei todellakaan ole itsestään selvää.
Pieni ranneliike, joka nosti kolikon ilmaan. Eipä olisi ikinä uskonut, mihin se johtaa.
Turku on paras paikka asua. Asuin 3,5 vuotta Helsingissä ja joka päivä ikävön Turkua. Itkin jopa koko matkan Helsinkiin muuttokuormaa viedessä. Kaikki, jotka eivät asu tässä ihanassa kaupungissa haluaisivat asua täällä. Vanha turkulainen sanonta 😉
Vajaa kolme vuotta sitten kaikki opiskelukaverini muuttivat pois paikkakunnalta valmistumisen tai vaihto-opiskelun myötä. Mullakin oli tarkoitus muuttaa työn perässä, vaikka tutkinto oli kesken – eräänä viikonloppuna tässä pikkukaupungissa oli kuitenkin niin mahtava fiilis, että päätin kuitenkin vielä jäädä vuodeksi, tekemään opinnot loppuun ja nauttimaan opiskelijan tietystä vapaudesta ennen työelämää, olinhan kuitenkin vasta 23-vuotias ja töitä ehtisi tekemään myöhemmin. Onneksi jäin – seuraavana syksynä nykyinen mieheni muutti paikkakunnalle opiskelemaan ja tapasimme opiskelijabileissä. Nyt odotamme esikoistamme. Yksi viikonloppu, yksi tarpeeksi vahva fiilis ettei vielä kannata lähteä – kuinka erilaista elämäni olisi, jos olisin kiirehtinyt tekemään kuin kaikki muutkin! Onneksi en 🙂
-Minna
Sydämessäni on aina varattuna paikka Turulle, vaikka tuskin siellä koskaan enää tulenkaan asumaan. Onneksi juna kulkee, jotta pääsee aina välillä halimaan vanhaa kotikaupunkia 🙂
Iho meni ihan kananlihalle! Ihan mieletöntä, miten eri tavalla asiat voivat mennä, kun tekee tietoisesti tai tietämättään pieniä valintoja, joiden lopullista suuruutta ei edes tajua vielä siinä vaiheessa. Paljon iloa ja onnea esikoisen odotukseen!
Erittäin hyvä postaus <3
Kiva kuulla 🙂
Jep, sattuma on jännä juttu. Itse päädyin pk-seudulle siten, että menin pääsykokeisiin kokeilemaan kavereiden seuraksi (kun en ollut ikinä pääsykokeissa käynyt, kun olin saanut haluamani opiskelupaikan papereilla) ja sit kun sain paikan, päätinkin ottaa sen vastaan ja muuttaa pk-seudulle (opintojen puolesta todella hyvä päätös, vaikka vaihdoinkin koulutusohjelmaa ja opintosuuntaa pariinkin kertaan). Miehellä taas oli opiskelupaikka ja asuntokin vuokrattuna Turusta, kun hän päättikin ottaa kimppakämpän kaverin kanssa ja muuttaa pk-seudulle opiskelemaan. Silleen me sit kohdattiin 15 vuotta sitten, kummankaan ei ollut pitänyt alunperin tulla Helsinkiin. Onneksi silloin parikymppisenä tuli tehtyä näitä random-päätöksiä 😀
Niin totta tuo perhosvaikutus! Ja ne nuorena tehdyt päätökset – nyt jälkeenpäin olen miettinyt että ihan hyvä vaan etten arvannut miten isoja vaikutuksia joillakin valinnoilla on ollut! Jos jokaista päätöstä pohtisi sen mukaan miten paljon se voi elämänkulkuun vaikuttaa, pää varmaan räjähtäisi. Ja valinta tuskin olisi silti yhtään fiksumpi – niin suuri merkitys niin monella pienellä asialla on. Ei niitä kaikkia pysty mitenkään hallitsemaan, eikä onneksi tarvitsekaan. alunperin negatiiviselta tuntunut sattumus tuo tisinaan eteen lopulta paljon hyvää ja kaunista joka muuten olisi jäänyt saamatta. 🙂
Välillä kannattaa tosiaan luottaa fiilikseen ja antaa sen viedä. Ihana tausta teidän kohtaamisella!
No joo, mun pitää välillä tietoisesti ravistaa nämä ajatukset pois päästä, kun hulluksihan siinä tulisi jokaisen kadunkulman kohdalla miettiessä, muuttuisiko jokin oleellisesti valitessani sittenkin toisen reitin kotiin 😀 Ja todentotta, monet alunperin negatiiviset jututkin monesti kääntyvät hyväksi jotain yllättävää kautta. Kuinka paljon mä esimerkiksi muinoin paruinkaan sitä, että hitto pitää jonnekin Turkuun lähteä.
ihana kirjoitus 🙂 niin hyvässä ku pahassa, hullua tää elämä.
Ihana, ihana kirjoitus. Ja niin totta. Samoja juttuja mä olen mietiskellyt usein. Kouraisee mahanpohjasta, kun tajuaa, mitä kaikkea olisi voinut jäädä, jos sattuma ei olisi puuttunut niin rankalla kädellä peliin. Missä olisin? Kenen kanssa? Olisinko silloin onnellinen?
Olen utelias ja kysyn, oliko se siis viestintä/journalismi, jota olet Turun AMK:ssa opiskellut? Minä olen juuri aloittamassa journalisti-opinnot ja jotenkin mun päässä naksuttaa koko ajan ajatus siitä, että ammattikorkeakoulupohjalta tulleille toimittajille ei ole mitenkään töitä, vaan taustalla pitäisi olla yliopisto-opintoja. Toisin sanoen olen kehittänyt varmasti työttömyydestä kriisin jo nyt, vaikka koulukaan ei ole vielä alkanut. Hohhoh.
No nyt kyllä kosketti. Turku, niin ihana Turku, saa edelleen vetämään syvään henkeä sinne saapuessa. Ikuinen kaiho, mutta silti vahva tunne, että koti on täällä muualla. Onneksi on kaverit, joiden kanssa elää Turkua edelleen kyläillen. Tekstissäsi kolahti myös vaihtovuosi. Itsellä se on ollut käänteentekevä, suurempi osa elämää kuin ikinä olisin uskonutkaan. Ja usko, tietyllä tavalla usko kohtaloon, mutta ei siihen, että se olisi ennalta määrätty. Usko itseen ja siihen, että nimenomaan omilla valinnoillasi voit vaikuttaa. Joskus sattumalta tai tiedostamatta, toisinaan tieten tahtoen. Että toit tekstilläsi hyvän mielen muutoinkin jo täydelliseen päivään.
Hei Turkuvinkkejä kaivataan lapsiperheille! Tuo kaupunki niin lähellä, mutta niin kaukana. Oon käyny Turussa montamonta kertaa, pääsääntösesti Ruisrockissa, nyt lasten kanssa Muumimaailmassa naapurissa ja seikiksessä, mutta en oikeen hahmota kun just sen Aurajoen rannan, tinatuopin, vähän Ruissaloo, muuten en tiedä Turusta mitään. Verraten vaikkapa Tampereeseen jossa on niin hyviä paikkoja lapsille ettei viikonloppu tunnu koskaan siihen kaupunkiin riittävän! Mutta mites Turku? Mitä siellä voi tehdä lasten kanssa, leikkipuistot, museojutskat, tapahtumat, ravintolavinkit tms? Irtoaisko tästä postaus? Ens kesänä Turku kutsuu:) toivoo se tyyppi siitä kuvasta skiditfestareilla;D
🙂
No äläpä, ihan älyttömän pienistä päätöksistä tai sattumuksista alkanut monta mahtavaa asiaa.
Opiskelin Turussa tosiaan viestintää Turun Diakonia-ammattikorkeakoulussa, joka sittemmin jotenkin liittyi Turun AMK:hon. Ihan tarkkaan en noista kuvioista tiedä, mutta tuo mun opinahjo ei enää ole olemassa sellaisenaan. Varsinaisesti opiskelin viestintäkasvattajaksi, mikä tarkoitti sitä, että monimediatoimittajaopintojen lisäksi kävin muistaakseni muutaman kymmenen opintopisteen verran viestintäkasvattajaopintoja sekä Turun yliopistossa pedagogiset.
Tykkäsin koulusta hurjasti, ja se antoi hyvät eväät työelämään. Etenkin harjoitteluluilla oli suuri merkitys, joten niihin kannattaa panostaa ja paikkoja miettiä tosi tarkkaan. Mullakin oli ensin sellainen fiilis, että yliopisto se on oltava, mutta vääräksipä tämän totesin. Meidän opinahjoasta on väkeä levittäytyneenä kaikissa maan suurissa medioissa – ja tietty pienissä myös. Kentällä olen huomannut, että meidän koulua arvostetaan. Tosin eipä multa ole koskaan kyselty koulutuspapereita, tärkeintä on ollut hyvät verkostot ja työkokemus.
Mun koulutustausta löytyy mun avoimesta LinkedIn-profiilista, jos tahtoo tarkemmin tutkailla 🙂
Mulle sanotaan usein, että puit ajatukseni sanoiksi, ja nyt mä pääsen sanomaan saman: ihan samalla tavalla mietin asioista kuin sinä 🙂
No hei, laitetaanpas tämä mietintään ensi kesän lomakautta ajatellen 🙂