Viime viikon auringonpilkahdukset häviävät, kun auringon eteen valuu synkkä pahoinvointipilvi. Perun taas kaikki viikon vähäiset sosiaaliset menot, sillä en vain kykene. Enpä tosin ole kuluneina viikkoina uskaltanut mitään sopiakaan, sillä tiedän joutuvani ne kuitenkin perumaan. Joudun jättämään väliin jopa ystävän vauvakutsut, sillä matkustaminen lapsen kanssa kahdestaan toiseen kaupunkiin tuntuu liian raskaalta pelkkänä ajatuksenakin.

Vedän myös kaikki viikon jumpat yli kalenteristani. En vain kykene. En, vaikka monesti jumpat antavat kuitenkin enemmän kuin ottavat myös pahoinvoinnin keskellä.

Käyn antamassa raskausseurantaan kuuluvat näytteet labrassa. Ennen minua on jonossa yli 100 ihmistä. Väsyttää. Väsyttää niin paljon, että haaveilen pitkästä sairaslomasta sairaalassa. Haluaisin vain olla ja nukkua, ilman että kukaan tai mikään vaatii minulta mitään.

Pitäisi varoa, mitä toivoo. Loppuviikosta vatsaani alkaa jomottaa. Pieni vuoto saa säikähtämään ja vatsan vielä kipeämmäksi. Jomotus pahenee päivien mittaan ja saa lopulta hakeutumaan sikiöasentoon. Meininki alkaa muistuttaa ihan liikaa niitä edellisen raskauden viimeisiä viikkoja ennen ennenaikaista synnytystä. Soitankin Kätilöopiston päivystykseen, jossa kysyvät, onko minulla kuumetta. Ei tietääkseni. Kehottavat pysymään kotona, jos kerran pystyn olemaan kipulääkkeiden voimin. En ole kiskonut ainuttakaan tablettia, eihän kyse ole nyt siitä! Voin tarvittaessa olla vaikka käsi irti ilman kipulääkkeitä, mutta nyt tahdon vain olla varma, että lapsella ei ole mitään hätää.

Sunnuntaihin mennessä kipu on muuttunut polttavaksi. Koska en saa kummempaa apua Kätilöopistolta, alan lääkäröidä itseäni internetissä. Tovin kuluttua olen oireiden perusteella varma, että minulla on kohtutulehdus. Lämpöäkin on mitattaessa päälle 37,5. Sanokoot päivystyksessä mitä tahansa, minä lähden nyt sinne!

Kätilöopiston päivystyksessä saan juuri sellaisen kohtelun kuin odotinkin saavani. Hoitajien ja etenkin yhden lääkärin puheista ja eleistä voi lukea ilman sanojakin, että heidän mielestään mun olisi pitänyt vetää Panadolia naamaan ja pysyä kotona. Yksi hoitajista sentään sympatiseeraa. Minusta otetaan verikokeet ja lorotan myös purkkiin. Sisätutkimusaikaa odottaessani yritän vatsakivuilta istua epämukavissa penkeissä, mutta kipu saa hakeutumaan makuuasentoon.

Näytteistä ei ilmene mitään. Ultrassa ruudulle ilmestyy pienen pieni potkiva sikiö. Kaikki näyttää normaalilta, sanoo lääkäri. Niiskutan huojennuksesta ja samalla siitä, että mies ei ole näkemässä, että ultran perusteella kohdussani todella on joku. Päästyäni kotiin kipu vain pahenee. Olivat hoitajat ja lääkärit mitä mieltä tahansa, olen onnellinen, että kävin päivystyksessä. Vaikka kivun syytä ei selvinnyt, tiedän ainakin kaiken olevan hyvin. Muuten en ikinä pystyisi menemään rauhassa nukkumaan.

Kaikki raskausviikko-postaukset täällä. Kuva satunnainen Instagram-otos tuolta viikolta.

Jaa: