Muistatteko, kuinka lapsen työpisteestä kirjoittaessani haikailin 70-lukulaisen työtuolin perään? Lukijani Martta otti pian postauksen jälkeen yhteyttä ja sanoi, että hänellä olisi haaveilemani tuoli tarjolla muutamaa kahvikapselia vastaan. Ja niin vaihtokaupat tehtiin!
Martta oli jo ottanut tuolista pois sen alkuperäisen verhoilun, vinyylinahan. Alta paljastui puristelevystä valmistettu istuinosa, jossa oli halkeama. Niinpä projekti jäi häneltä kesken, mutta minä ja mies jatkoimme siitä. Kävimme teettämässä uuden istuinosan vanerista. Ainakin K-Raudassa tehtiin maksusta myös muotoonsahausta, meillä kun ei ole kuviosahaa. Samasta puljusta hankimme myös uudet ruuvit hukkaan menneiden alkuperäisten tilalle.
Valkoiset metalliosat mies maalasi mintulla, jota jäi yli lapsen leikkikeittiön tuunauksesta. Tuoli olisi ollut kaunis ihan näinkin, minttuisena ja vanerisena. Halusin tuolista kuitenkin varmasti lapselle mukavan istua, joten ompelin siihen vielä päälliset Anna Salanderin Ikealle muutama vuosi sitten suunnittelemasta kankaasta. Jos tuoli olisi tullut itselleni, olisin luultavasti valkannut kangasvarastostani jonkun musta-valkoisen kuosin, mutta lapsen tuolissa saa olla vähän enemmän meininkiä.
Puhkikuluneiden ja pahan hajuisten pehmusteiden tilalle kävimme hakemassa uutta vaahtomuovia Etolasta. Sinkilänaulaimen sain lainaan naapurilta, iso kiitos! Sillä oli hyvä jysäytellen nitoa kangas kiinni vaneriin. Lopputuloksesta kyllä näkee, että en sitten koskaan ole käynyt sitä haaveilemaani verhoilukurssia.
Vanerirakkaudelleni ei näy loppua, joten nyt vähän harmittaa, ettemme sahauttaneet vanerista myös uutta selkänojaa. Vanha on ihan ehjä, mutta tummunut puristemateriaali ei näytä freesiltä tai kivalta. Ja juuri se osa jäi näkyviin, kun istuinosan kaunis tuore puu jäi kankaan alle. Jos selkänojakin olisi vaneria, olisin voinut jättää selkänojan verhoilematta kokonaan, ja samalla välttyä noilta amatööriverhoilijan kangasrypyiltä näkyville jääneessä selkänojassa.
Näin mennään kuitenkin nyt, ja tulevaisuudessa voivat tuolin maalatut osat ja kankaat vaihtaa väriä. Siinä samalla voi sitten tekemisestä viisaampana siloitella nyt tulleet kauneusvirheet. Lapsi tuntuu olevan ylpeä ikiomasta tuolistaan näinkin, mikä on tärkeintä.
Toi tuoli on aivan ihana! Mullakin on tuoliprojekti meneillään jota toivottavasti pääsen jatkaa pian. Pakilan työkeskuksesta saa päiväkotikäytöstä poistettuja lasten tuoleja 3 €/kpl. Yhden on joo tehnyt kummitytölleni niin, että maalasin ja istuinosaan tuli nimi ja kuva. Nyt sitten omille tytöille vielä 🙂
Tulipa hieno! 🙂
Hieno on! Vinkki seuraavaan päälliseen: ompele yläosasta kahden kappaleen ”pussi”, joka on avoin alareunasta ja ompele alareuna käsin, kun pussi on pujotettu selkänojan ja pehmusteen yli paikoilleen. Niin mä tein yhdelle vähän vastaavanlaiselle tuolille uudelleen verhoillessa.
Voi ihana!! Mullekin saa vinkkailla tämänmoisista myynnissä olevista tuoleista! 😉 Voi viiskytluku kun veit mun sydämen…<3
http://kotiani.blogspot.fi
Ton reunan voisi siistiä myös koristenauhalla joka kiinnitetään koristenastoilla. Hyvä konsti muuten toi että pussi ensin paikoilleen ja sit vasta täyte… ei tosin tule kovin napakka. Istuimeen kannataa aina laittaa täyte ensin valkoiaella kankaalla paikoilleen ja sit vasta kuosikangas. Täyte on paras jos laitat napakkaa vaahtomuovia ja päälle pari kerrosta vanua.
Tuo mintunvihreä runko on niiiiin nätti. Hauska kangaskin. Meillä on just nyt paha työtuoliongelma, kun suurin osa varsinaisista työtuoleista on ihan onnettoman rumia. Ei kelpaa. Pitäis kuitenkin löytää joku suht ergonominen ratkaisu. Ehkä vastaus löytyis 70-luvulta, hmm.
Voi mun on pitänyt käydä Pakilan työkeskuksessa sen sata kertaa, mutta vieläkin on paikka näkemättä. Sun tuoliprojekti kuulostaa ihanalta!
Kiva siitä tosiaan tuli. Vaikka noista ryppyisistä reunoista tulikin vähän liiankin ”rouheat” :DD
Äitini vinkkas mulle tuosta samasta. Jäikö sulla silloin tuo metalliosa kokonaan näkyviin kuitenkin? Kun mä tahtoisin, että metallia näkyy niin paljon kuin mahdollista, se on kuitenkin tuolissa melkein se kaunein osa.
On tää blogi tosiaan kätevä, ilman sitä eivät tuolin ja minun tiet olisi koskaan kohdanneet! Onko tämä tuoli sinusta peräisin 50-luvulta? Mä kun sijoitin sen 70-luvulle. Ei siinä, vuosikymmenistä juuri 50-luku on se ihanin. Asutaanhan me 50-luvun lähiössä ja 50-luvun talossakin!
Koristenauhaa ja koristenastoja en ajatellutkaan. Kiitos vinkistä, laitetaan harkintaan! Mä pehmustin tuolin, kuten alkuperäisen, jossa ei vanua ollut. Mutta innokas amatööriverhoilija on kiitollinen kaikista vinkeistä tulevaisuutta ajatellen!
Nykyaikaiset työtuolit ovat kyllä yleensä auttamattoman rumia. Ehkä ergonomisesesti parempia kuin nämä vuoskymmeniä vanhat, mutta äh, niin rumia.
Joo, siis ottaisin selkänojan irti hupun pujottamista varten ja laittaisin sen paikalleen niin, että putkirunko jää näkyviin 🙂
Kiitos vastauksesta. Ehkä mun pitää koettaa sitä. Tosin nyt silmä on jo niin tottunut kauneusvirheisiin, jotta ehkä paranneltu selkänojaversio tehdään sitten seuraavan kangasverhoilun yhteydessä.