Mies oli koko viikonlopun kavereidensa kanssa humputtelemassa meren toisella puolella, joten me vietimme lapsen kanssa tyttöjen viikonloppua. Täytimme karvaisten kollien ruoka-astiat, pakkasimme yökyläilylaukun ja lähdimme siskoni kanssa kylille. Jo on mukavaa välillä vain tallustella pitkin sumuisen Helsingin katuja, ilman että pitäisi oikeastaan tehdä mitään sen kummoisempaa.
Kävimme Kiasmassa, jossa kaksivuotiaskin pääsi äänestämään Ars Fennica -ehdokkaista suosikkiaan. Päättelin hänen tykkäävän Leena Nion töistä, sillä niitä hän jaksoi katsoa lähes seitsemän sekuntia, kun muita noin kaksi ja puoli. Oma päätökseni oli helppo, sillä rakastan katsella kuvia ihmisistä. Ääneni sai Riitta Ikonen.
Kävimme läpi myös Kiasma hits -kokoelmanäyttelyn, jossa lapsi villiintyi Jakob Dahlgrenin Abstraktion ihmeellinen maailma -teoksesta. Siinä pääsi sukeltamaan ja möyrimään värikkäiden narujen sekaan! Naruviidakon lisäksi Kiasmassa oli lapsen mielestä mielenkiintoisinta ja kivointa vanha klassikko: rappusten kiipeäminen edestakaisin.
Lounaalle päädyimme Kaisaniemessä sijaitsevaan thaimaalaiseen Ryan Thai -ravintolaan, joka on Suomen vanhin thairavintola, mutta jostain syystä jäänyt itseltäni aikaisemmin huomaamatta. Henkilökunnalle peukku hyvästä ruuasta ja muille ruokailijoille pöytäseurueemme yhden jäsenen järjestämän nälkäkiukkuraivarin sietämisestä.
Muuten päivään kuului muun muassa täydellisen pipon metsästystä tuloksetta, jättimäisten frozen yogurt -annosten kiskomista napaan, leikkipuiston vesilätäköihin plunailua tarkoitukseen ihan vääränlaisissa vaatteissa ja komiat kilarit, kun lilassa prinsessakurpitsaskarusellissa ei voinutkaan istua tapittaa koko päivää. Perusleppoinen lauantaimeininki siis.
Illalla tehtiin siskon luona kaksi pellillistä pizzaa, notta varmasti piisaa. Vattat täynnä oli mukava käpertyä nukkumaan samalle sängylle koko sakki. Vain muutaman kerran heräsin siihen, että joku monottaa suoraan naamaan.
Näin sunnuntai-iltana voin todeta, että johan oli rennon mukava tyttöjen viikonloppu. Ja että jostain kummallisesta syystä mies ei vaikuta yhtään niin levänneeltä poikien viikonlopun jäljiltä.
Ah,rakastan tuota kaunista takkiasi! Saanko udella mistä mahtavuuden olet napannut?
Mäkin rakastan sitä! Jotain iloa tästä talvettomasta talvesta, kun on tarjennut lähes koko kauden villakangastakilla. Takkini on Marimekon, ostin sen hyvällä alella tehtaanmyymälästä.
Meilläkin on tällä viikolla ohjelmassa taidetreffit Kiasmassa ystävän ja lapsukaisten kanssa. Edellisillä kulttuuritreffeillä juuri tuo portaiden kiipeäminen Hakasalmen huvilassa oli tyttären mielestä näyttelyn parasta antia… Toivottavasti tulevalla kerralla hän innostuisi jostain muusta. Ihana pupu!
Ihanat iloiset kuvat, ja ihanan kuuloinen tyttöjenviikonloppu! Aivan aivan liian harvoin tulee lähdettyä yökyläreissuille lasten kanssa (ehkä koska kolmen vintiön kanssa se nyt ei ole mikään ihan huomaamaton piipahdus). -Pilvi
Enpä oo koskaan ees ite käynyt Kiasmassa, eikä noitten rasavillien kaa vois ees harkitakkaan sinne menoa… ja Hesassakin oon käyny vain 3kertaa elämässäni… elämää on tääl kehien ulkopuolellakin!! 🙂
Kiasma meni kyllä nyt ykköskohteeksi tän suosittelun perusteella. Meillä on 1- ja 3-vuotiaat ja voisin kuvitella heidänkin tykkäävän siitä 🙂
Olisikohan jossain museo, jossa esiteltäisiin erilaisia portaita ja rappusia – taattu lapsiperhe hitti! Pupu on tosiaan ihana, superpupu Malla, joka täyttää pian 10 vuotta.
Yökyläily on kyllä ihanaa, kun ei ole kiire lähteä kotiin iltapuuhiin. Ja aamupalat porukalla ovat myös luksusta! Mekin yökyläillään aivan liian harvoin, vaikka aina niin tehtäessä vannoo, että nyt kyllä pakataan yökyläilykassit useammin.
Mä olen asunut elämästäni 26 vuotta kehien ulkopuolella, joten toki tiedän elämää olevan sielläkin. Mutta ei se tieto estä meitä nauttimasta nykyisen kotikaupunkimme tarjomista riemuista, kokemuksista ja palveluista, jota osaan sen 26 vuoden jälkeen arvostaa aivan valtavasti.
Kiasman ihanuus lapsen silmin riippuu niin siitä, mitä näyttelyitä siellä menee. Mutta ainakin on aina ne rappuset, haha! Ja eiväthän lapset ikinä opi museoissa käymään ja käyttäytymään saati niistä nauttimaan, jos ei sitä mahdollisuutta heille tarjoa. Joten sinne vaan! Voi sitten itse käydä myöhemmin aikusseurassa kiertämässä rauhassa, jos aikaa on 😀
Hei, sinulle on kahvikutsu blogissani 🙂 http://nepetalaktoni.blogspot.fi/2014/02/haastava-kahvihetki.html
Täytyy todeta, että mua todella ärsyttää silmään taideteosten lainaaminen esim. selffareiden taustoiksi. Suomessa ilmiö ei (vielä) näy yhtä pahana kuin ulkomailla, mutta on helposti tunnistettavissa.
-Tässä postauksessa haluat varmaankin osoittaa, että museossa on lapsenkin katseelle ja lapsinäkökulmasta kiinnostavaa, mikä on toki ihan hyvä sanoma. Tulet kuitenkin samalla alleviivanneeksi, millaiseen rooliin taide on vaarassa jäädä. Taustalle.
Mä en todellakaan näe asiaa noin. Kuvissa koen ihmiset aina mielenkiintoisemmiksi kuin taideteokset. Sanotaan nyt vaikka Mona Lisa. Katsonko mieluummin kuvaa siitä vai ihmisistä katsomassa tai pousailemassa sen kanssa? Todellakin ihmisversiota. Ihminen tuo taideteokseen heti jotain uutta, oman näkökulmansa. Se olisikin mielenkiintoinen näyttely – kuvia ihmisistä katsomassa taideteoksia! Jos taide pitäisi ottaa noin äärettömän vakavasti, en todellakaan kävisi taidenäyttelyissä tai museoissa lapsen kanssa tai ilman lasta. Sun näkökulmalla tulet vahingossa alleviivanneeksi, että on vain yksi ja oikea tapa harrastaa taidetta, ja että taideurpojen pitäisi jäädä kotiin.