Olisikohan paappani voinut kuvitella tätä äidilleni nikkaroidessaan, että 46 vuoden kuluttua se matkaa yli 400 kilometriä junalla Helsinkiin. Ja että sen saa hänen tyttärentyttärentytär, jota hän ei ehtinyt näkemään. Niin paljon muistoja, rakkautta ja leikkihetkiä yhdessä nukkekodissa.

Minime saa tämän aluperin äidilleni kuuluneen nukkekodin joululahjaksi. Paappani teki piparkakkureunaisen talon Pellervo-lehden ohjeilla, eikä ajattomasta talomallista voisi ikinä arvata sen ikää. Jopa maalit ikkunaluukkujen punaisia sydämiä myöten ovat paappani talon pintaan sutimat, eivätkä menneet juuri miksikään vuosikymmenien aikana. Mä ajattelin aluksi, että tapiseeraisin talon seiniä, mutta enhän minä malta tai voi. Ja ehkä lopulta tuo skandinaavisen harmoninen ja eleetön värimaailma sopiikin taloon riemunkirjavia tapetteja paremmin.

Nukkekodin sisältö on sen sijaan vajaassa 50 vuodessa kokenut kovia. Paappa joutui tekemään uudet rappuset nuorimmaisia sisaruksiani varten, kun minä ja vanhin pikkusiskoistani olimme antaneet talon alkuperäiset rappuset Ville-lemmikkimarsumme käyttöön. Ville oli kova järsimään ja pissaamaan, joten se oli niiden rappusten menoa se.

Myös kalusteet ovat kadonneet, hajonneet ja lahonneet. Alkuperäisiä mööpeleitä ei ole jäljellä yhtäkään, mun ajoilta edustuskunnossa on enää yksi puinen pikkukirstu. Ikkunaverhoja ei ole näkynyt vuosiin. Samaten pikkuisilla mattopuilla kutomani räsymatot ovat käytetty sittemmin luultavasti pupujen koppipehmikkeinä.

Mies osti jouluksi kotiin uudet asukkaat Lundbylta. Kyllä ovatkin nätit nuket! Nivelet taittuvat ja kaikkea, ei meidän aikana vaan. Samalla nukkekotiputiikilla näyttäisi olevan piparkakkureunaisen talon henkeen sopivia kalusteita, puuta ja pohjoismaista muotoa. Vaikka tärkeintä taitaa lopulta kuitenkin olla kalusteiden leikinkestävyys. Jos joku nukkekotitietäjä osaa sanoa, mistä juuri tähän piparkakkureunaiseen nukkekotiin kannattaisi hankkia kalusteita, vinkkejä otetaan mielellään vastaan. Myös hyvät paikat kytätä nukkekodinkalusteita käytettynä kiinnostavat.

Toivottavasti saamme nukkekodin pian asumiskuntoon. Muuten Alma-kollimme olettaa, että hänen alamaisensa ovat hankkineet tämän valloittavan minikaksion ihanilla kurkistusluukuilla vain hänen majestettinsa käyttöön.

Jaa