Yhteistyössä Lumin kanssa. 

Sen tunteen tietää vain toinen lapsiperheellinen. Miten villiksi ja vapaaksi sitä voikaan itsensä kokea, kun ensi kertaa äidiksi tulemisen jälkeen lähtee lapsen kanssa kylille vain yhden laukun kanssa! Jotkut ovat toki rohkeasti painelleet yhden veskan kanssa heti synnytyssairaalasta kotiin, mutta minä olen mutsimallia kameli.

Pahimmillaan minussa roikkui neljää erilaista laukkua ja reppua. Eniten tilaa vei lapsen tarvikkeille varattu reppu, jossa kulki alkuun härpäkettä rintapumpusta kosteussulkuiseen vaipanvaihtoaluseen. Yhdessä laukussa kulkivat omat mutsilomatavarani, kuten lehdet, läppäri ja neulontatyöt. Pienessä laukussa kuljetin avaimia, lompakkoa, nenäliinoja ja muita tavaroita, jotka piti saada kätevästi esille. Ja sitten kantorepussa kulki vielä itse vauva. Hämmästelen itsekin, miten ylipäätään mahduin kulkemaan standardimitoitetuista ovista tai miten en jumittanut painolastillani hissejä.
//cdn.thinglink.me/jse/embed.js
//cdn.thinglink.me/jse/embed.js
Nykyään lapsi kulkee mieluiten omilla jaloillaan ja suostuu nököttämään onneksi myös rattaissa. Lisäksi mukana kulkevan tavaran määrä on vähentynyt radikaalisti. Silti lapsen tavaroille on ollut oma erillinen reppunsa, sillä sen voi kätevästi napata mukaansa se, joka lapsen kanssa liikenteessä on.

Mutta pari viikkoa sitten uskaltauduin kokeilemaan yhden laukun taktiikkaa. Innoituksena siihen toimi Lumin laukku, jonka valitsin Kiseleffin blogipaneelin jälkeisissä kemuissa bloggaajan valinnaksi ja jonka sain myös itselleni. Lumin sinapinkeltainen Supermarket Bag L -veska nimittäin imaisee sisäänsä enemmän tavaraa kuin uskoisi.
//cdn.thinglink.me/jse/embed.js
Vai mitä sanot tästä listasta, jonka kirjoitin ylös itselleni tekemän yllätyslaukkuratsian jälkeen:

– Avaimet
– Puuteri
– Läjä lahjakortteja ja etukuponkeja, joita en koskaan ehdi käyttää
– Kukkaro kortteineen
– Pieni rusinapaketti (hätätilanteita varten, lapsi)
– Tummaa suklaata (hätätilanteita varten, aikuinen)
– Kuulokkeet
– Korvikset (eivät vakiovarustusta, jääneet radiohaastattelun jäljiltä laukkuun)
– Huulirasva
– Kaksi pakettia nenäliinoja
– Image-lehti
– Tabletti (aka pädi, jos olisi oikeaa merkkiä)
– Laura Paloheimon OMG-kirja
– Nahkakotelo puhelimineen ja matkakortteineen
– Kaksi kestovaippaa
– Kamera (jossa normaalisti kiinni vielä 18–55 mm putki)
– 50 mm putki nahkapussukoineen
– Minigrip-pussi, jossa on harso, ruokalappu ja pullo nokkamukiosineen sekä korkkeineen
– Kosteuden pitävä pussukka likaisille kestovaipoille
– Minigrip-pussi, jossa lapsen varavaatteet: paita, housut ja sukat (taitavat olla kaikki jo pieniä, mutta jos näitä ei kuljettaisi mukana, seurauksena olisi varmasti jotain, minkä jälkeen pitäisi pyykätä koko vaatevarustus pipoa myöten)
– Kaksi kauppakassia
– Pieni muistivihko (vaikka nykyään kirjoitan kaiken ylös puhelimeen tai pädiin)
– Pussukka, jossa lounasseteleitä, rakkolaastareita, kolme korvatulppaa, pampula ja muistitikku.
– Purkkapussi
– Minigrip-pussi, jossa kosteuspyyhkeitä sekä minipakkaus kosteuspyyhkeitä (ensimmäinen kulkee mukana lapsen kanssa liikkuessa, jälkimmäinen vakiovarustusta omia sotkuja varten)
– Pussillinen Sweetheart-karkkikaupan makeisia (jääneet laukun pohjalle blogipaneelin jälkimainingeista)

Vielä kun löytyisi joku kätevä systeemi, jolla siirrellä lapsen tavaroita omasta laukusta miehen reppuun ja takaisin. Sillä irrotellusta ei ole tullut loppua, vaan olen kulkenut yhden laukun kanssa siitä lähtien kun moista uskallauduin kokeilemaan.

Supermarket-laukun mukana tulee myös pidempi hihna, jonka kanssa veskan saisi kätevämmin olkalaukuksi tai roikkumaan rattaiden aisaan. Mutta kun on ajatellut niin montaa asiaa vahvasti käytännöllisyys edellä parin vuoden ajan, on lopulta vapauttavaa kuljettaa laukkua kädessä. Se ei ole ihan käytännöllisintä, mutta mikä tärkeintä: se on taas mahdollista. Jos toisessa kädessä olisi vielä vauva ja etsinnässä hoitolaukku, olisin ehdottomasti valinnut jonkun Lumin nahkarepuista. Ja ehkä tylsästi ja käytännöllisesti mustan värin.

Jotta tekin saisitte halutessanne osannne unelmapehmeän nahkalaukun lumosta vaikka joululahjamielessä, sain sovittua Lumin kanssa teille alennuksen. Homma menee näin:

Saat 20 % alennuksen tarjouskoodilla lumimutsi kaikista tuon oman veskani kaltaisessa curry-värissä olevista Supermarket-laukuista, sisältäen kaikki Supermarket-sarjan mallit. Voit käyttää tarjouksen online-shopissa ja molemmissa Helsingin Lumi-liikkeissä: Lumi on 14, Pursimiehenkatu 14 sekä Lumi Supermarket, Aleksanterikatu 28. Koodi toimii verkkokaupassa kirjoitettuna pienen kirjaimin, liikkeessä koodin mainitsemalla. Tarjous on voimassa torstaihin 5. joulukuuta asti.

Jaa