Neljäs vuotemme Dodon Kalasataman kaupunkikasvimaan säkkiviljelijöinä alkaa olla lopuillaan. Jos parvekkeemme sato voitiin tänä vuonna punnita lähinnä ilokiloina, tiluksiemme kasvusäkit ovat pursunneet pataan laitettavaa vihannesta viime vuosien tapaan.

Parhaiten urbaanin ympäristön paahteessa ovat menestyneet kolmen sortin kesäkurpitsat ja erilaiset pavut, joita puutarhuritiimimme on saanut poimia kolmesta säkistämme mukaansa kastelupalkkioksi pitkin kesää. Tänä vuonna säkeissämme kasvoi ensimmäistä kertaa munakoisoa, joka sekin menestyi hyvin. Monivuotinen lipstikka ja ruohosipuli pitävät valtaa yhden säkin nurkassa ja voivat paksusti jo neljättä vuotta. Siskoni lemmikkipupun osuus säkeistä kasvoi mangoldia kanin natustettavaksi.

Kasvimaamme pursusi myös sokerihernettä, mutta niitä ei ehditty kovin montaa kourallista poimia ennen kuin joku cityeläin löysi apajille palkoja nakertamaan. Vesimelonikokeilu jäi mystiseksi, sillä siitä kasvoi munakoisoa. Silläkin uhalla, että Lähiöjeppe muutaman kerran oli varma, että oli nähnyt tiluksilla pienen pieniä vesimeloninalkuja. Retiisit poimittiin heti kesän alkuun säkeistä. Totesimme nyt jo neljättä kertaa, että on hölmöä antaa vähästä viljelytilasta alaa kasveille, joista saa vain pari satoa kauden aikana ja joita varten silloinkin pitää kaivaa siemenpussia esille. Ehkä ensi vuona oppi menee perille.

Huikeinta puutarhurihommissa on ollut vauvasta innokkaaksi puolitoistavuotiaaksi apuriksi kasvanut lapsi. Sen lisäksi että säkkilabyrintissa on ehkä maailman jännintä juoksennella, hän tahtoo auttaa kastelupuuhissa. Eikä millään lasten kastelukannulla, jonka hänelle hankin, vaan kunnon kastelukanulla, joka painaa täynnä vettä ollessaan yhtä paljon kuin kastelija itse. Minipuutarhuri tietää myös, että säkeissä kasvaa herkkuja. Aina apuri ei kykene odottamaan vanhempien hitaita sadonkorjuuliikkeitä, vaan käy malttamattomuuttaan järsimässä maan antimia suoraan puskasta.