Kun takana on katkonaisilla unilla ryyditetty rauhaton yö ja sen perään päivä, jolloin lapsi sai vieraaksi Känkkäränkän ja minä Hermo Romahduksen, on viimeistään illalla hyvä ajatella jotain ihanaa ja söpöä. Kuten eläimiä.

Minimestä eläimet ovat vieläkin suloisempia kuin minusta. Kissoja nähdessään hän ryhtyy pitämään ääntä, jota tekee myös haliessaan meidän kissojamme tai vaikka pehmolelua, aiiii aaiiii aiiii. Koirian nähdessään repeää riemu, jota vauhditetaan heiluttamalla molempia käsiä ylös ja alas sekä kiljahtelemalla kovaa ja korkealta innostuksen merkiksi. Lenkkipolun varressa laiduntavat lehmät ovat niin upeita, että niille pitää taputtaa tai ehkä jopa ihan täristä, kun ovat niiiiiin kertakaikkisen ihania.

Teimmekin tovi sitten retken Vantaajoen varrella sijaitsevalle Haltialan maatilalle, jotta perheen nuorimmainenkin pääsisi moikkaamaan lähietisyydeltä lehmien lisäksi myös lampaita, sikoja ja kanoja. Haltiala on Helsingin kaupungin omistama maatila, joka on tarkoitettu virkistys- ja opetuskäyttöön ja samalla pitämään yllä viljelyä vuosisatoja vanhoilla pelloilla. Näin kesäisin elukat köllivät pihalla, mutta niiden luona voi käydä kylässä myös talvisin tilan sisätilojen aukioloaikojen puitteissa.

Maatilaretki Haltialaan sopii halpabudjettikohteeksi, sillä vierailu tilalla ei maksa mitään ja sinne pääsee näppärästi julkisilla tai vaikka joenvartta fillaroiden. Alueella on vapaassa käytössä grilli ja pöytäryhmiä omien eväiden pupeltamista varten. Myös kahvila-ravintola Wanha Pehtoori tarjoaa antimiaan, mutta tällä kertaa me kävimme siellä vain pitämässä sadetta, kun tilan yllä roikkuneet tummat pilvet repesivät kaatosateeksi.

Kun sade vaihtui pilviverhon takaa pilkisteleväksi auringoksi, me ja eläimet ryömimme koloistamme takaisin taivasalle. Omasta minikanalasta haaveilevana mä fiilistelin eniten kanoja ja kukkoja, Minimestä taas etenkin aitauksessaan löntystelevä vuohi oli erijännä otus.

Vaikka Haltialan tila antaa silotellun kuvan tuotantomaatilan oikeasta elämästä ja on täten opetuskäytössä sama kuin elokuvien synnytyskohtauksien katsominen synnytysvalmennuksessa, ei se mitään. Virkistystehtävässään tila onnistuu erinomaisesti. Kun on katsonut lehmän märehtivän hartaudella ruohotukkoa ja kanan kuopsuttavan tarmokkaana hiekkaa, stressitaso laskee huomaamatta. Harmi, että Haltialaan ei voikaan mennä luuhaamaan aina kiukkupäivien jälkeen. Onneksi meillä täällä kotona on kaksi pörröistä kissaa, joiden silitys toimii pikaterapiana silloin kun takana on kokonainen päivä hampaiden kiristelyä.

Jaa