Tuottamani maidon parasta ennen -päivämäärä oli ja meni kesäkuussa. Se oli takaraja, jolloin viimeistään halusin laittaa lopun yhdelle periodille elämässäni, imetykselle. Lopulta takarajoja ei tarvittu, sillä kiskoin meijerin luukut vaivihkaa kiinni jo pian sen jälkeen, kun huhtikuussa pohdin imetyksen lopettamista tai vaihtoehtoisesti jatkamista.

Varsinaista viimeistä maitoateriaa ei koskaan nautittu. Mä en vaan olisi kyennyt imettämään ja miettimään, että tämä on nyt tässä. Imetys kun taisi viime kuukausina olla mulle tärkeämpi juttu kuin Minimelle. Niinpä lopetin päivän kahdesta jäljellä olleesta imetyskerrasta aluksi iltaimetyksen. Vaihdoin iltarutiineihin olennaisesti kuuluneen rinnan ovelasti ja onnistuneesti kirjaan. Muistaakseni iltamaidon perään ei koskaan sen kummemmin kitisty. Iltasadusta tuli se rauhoittumisen ja läheisyyden hetki, joka imetys ennen oli. Minime valitsee innoissaan kirjan, kiipeää syliin ja käpertyy siihen kuuntelemaan satua.

Kun aikaa oli kulunut tovi, en tarjonnut enää aamuisinkaan automaattisesti rintaa. Se vaati vähän enemmän tahtoa ja itsehillintää kuin iltaimetysten kanssa. Rinta kun ei enää toiminut totuttuun tapaan torkkunappina, vaan jouduin pinkaista sängystä ylös valmistamaan aamupalaa heti kun pinniksestä kuului nälkäinen hälytysääni.

Välillä torkkunappivaihtoehto oli liian houkutteleva ja välillä Minime selkeästi könysi aamutokkuraisena rintaa, joten kaivoin tuotantolaitokset pyjaman alta esiin. Lopulta imetyspäivät kuitenkin harvenivat itsestään yhtä nopeasti kuin imettävän naisen hiukset. Yhtenä toukokuun aamuna tajusin, että viimeisestä imetyskerrasta oli jo viikko, ehkä kaksikin. En tiennyt, mikä oli juuri se viimeinen imetyskerta, mutta päätin, että se on nyt koettu.

Heitin roskikseen rintakumit, jotka olivat olleet apunani imetyksessä vuoden ja neljän kuukauden ajan. Viikkasin sängyn vieressä tottumuksesta pidetyn pukluharson laatikkoon ja kaivoin ullakolta esiin normaalit rintsikat. Vaikka välillä edelleen kaipaan imetyshetkiä, oli ihanaa saada yksi projekti onnistuneesti päätökseen.

Vielä kun rintani tajuaisivat, että se on loppu nyt. Ne roikaleet kun tunkevat edelleen kaksi kuukautta imetyksen lopettamisesta maitoa. Mä en tajua, miten se voi olla mahdollista. Mikä hormonihäiriö sisälläni myllertää? Toivoakseni kroppani ymmärtää lähiaikoina, että mä en ole suunnitellut uraa emakkona.

Jaa: