Haaveideni takana taitaa olla sukuvika, sillä olenhan minäkin useana kesänä seisonut toripöydän takana myyden vanhempieni marja- ja vihannestilan tuotteita. Siksi tiedänkin, että haavekuvani seesteisen torimummon leppoisasta elämästä eivät ole ihan niin mansikanmakeat todellisuudessa. On vavahduttavaa tajuta ihmisen pienuus maapallolla, kun elanto on kiinni maassa ja luontoäidin sekä säätilojen armoilla.

Siksi kai arvostankin toreja kohtaamispaikkoina ja torikauppiaita ruokani myyjinä. Siksi tahdon ostaa mielellään suoraan tuottajilta itseltään tai ainakin kyselen, mistä perunat on kuokittu ja koska mansikat poimittu.

Helsingin aidoin ja välittömin toritunnelma löytyy mielestäni Hakaniemen torilta. Koko perhe on ollut täpinöissään, kun kesälomalla on ollut aikaa astella verkkaisesti mukulakivien päällä hengittäen torin tuoksuja. Ollaan ehditty rauhassa tutkia hyötykasvien sekä kukkien valikoimaa ja kysellä kasvattajilta vinkkejä vesimelonin mehevöittämiseksi tai parvekkeen varjoisimman kohdan viheriöittämiseksi.

Päivällinen on voitu suunnitella torikojujen valikoiman inspiroimana, samaten kuin jälkiruoka. Minimekin tietää jo, miltä kojulta pensasmustikat ostetaan. Paras mansikkapaikka on vielä hakusessa, sillä toivoisin löytäväni ilman torjunta-aineita viljeltyjä marjoja.

Vaikka Hakaniemen tori henkiikin työläistunnelmaa, sen paras puoli on juuri se, että siellä käyvät kaikenlaiset ihmiset. Sen huomaa parhaiten, kun istahtaa johonkin torin kahviloista. Mä itse suosittelen etenkin Kahvisiskojen toritelttaa, jossa porisee rivissä puurokattiloita. Kahvisiskojen erilaisia puuroja syövät aamupalaksi ja lounaaksi sulossa sovussa niin eläkeläiset, lapsiperheet, toimistotyöläiset kuin muutama uskalias nuorison edustajakin. En ihan heti osaa sanoa toista paikkaa, jossa ei oikeasti ole väliä, onko päällä kauhtunut ja likainen tuulitakki vai mittatilauspuku.

Mä itse vaihdan kauhtuneet kesälomamekkoni huomenna toimistotamineisiin, kun arki taas koittaa. Tällä kertaa freelancer-elämän sijaan ihan ehtana duunarina. Olen superinnoissani töistä, vaikka toisaalta koko paletin järjestyminen lapsen hoitokuvioineen ja miehen vuorotöineen jännittää.

Aionkin ottaa mallia pienien pöytiensä takana istuvista torimummoista. Heidän perheensä elanto on luonnon armoilla, mutta silti he tuntuvat nauttivat elostaan. Näyttäisikin siltä, että kaikki menee hyvin, jos osaa ottaa ilon irti jokaisesta suodusta auringonsäteestä, ympärillä on omilla työpisteillään kivoja kollegoita ja repussa mukana termarillinen kahvia. Uskoisin, että nämä vaaditut asiat kyllä hoituvat.