Siihen tarvittiin lähes kolmekymmentä vuotta ja mutsiutuminen. Mä olen alkanut juoda kahvia. Enkä vain juo, vaan nautin sen juomisesta. Välillä jos tilanne sekä paikka ovat oikeat, kädessä on kaunis posliininen muki, kahvin maitovaahto on täydellinen ja kahvipapujen maku tulvahtaa suuhun pehmeänä ja aromikkaana, tuloksena on kahviorgasmi.

Mielestäni kahvi on aina tuoksunut ihanalta. En voinutkaan käsittää, miten juuri jauhetut kahvipavut voivat tuoksua niin huumaavilta, mutta niistä uutettu juoma maistua kitkerältä myrkyltä. Teininä mulla oli vaihe, jolloin join suodatinkahvia – mustana tietenkin – koska se vähän niin kuin kuului asiaan. Aikuistuminen oli kilo kajalia molemmissa silmissä, takki auki kulkeminen ja mehulasin vaihtuminen kavereilla kyläillessä kahvikuppiin.

Välillä join kahvia, kun kuppi kuumaa kaadettiin esimerkiksi työtapaamisissa eteeni sen kummempia kyselemättä. Joskus päädyin juomaan sumpit irvistyksiä nieleskellen, koska en kehdannut alkaa hankalaksi ja pyytää teetä tai vaikka vettä.

Sitten musta tuli mutsi. Ja sitä myötä mä vasta tajusin, mitä on olla oikeasti väsynyt. Sellainen väsynyt ihminen, jolle neljän tunnin yhtäjaksoinen uni on unelma ja joka tajuaa kauhuissaan, että ei voi enää entisen elämän tapaan nukkua univelkojaan pois viimeistään viikonloppuna. Kun valvetilat ja unet sekoittuvat yhdeksi puuroiseksi massaksi, löysin itseni useasti miettimästä, että jos joisin kahvia, nyt ottaisin tuplaespresson.

Pimeänä ja kylmänä iltapäivänä viime marraskuussa se sitten tapahtui. Olin siskoni luona käymässä ja istuin pää retkottaen sohvalla yrittäen saada suustani ulos puhetta. Kieli oli kuin puudutettu ja pään pumpuli oli normipäiviäkin höttöisempää. En kyennyt saamaan suustani ulos yhtäkään järkevää lausetta ilman pitkiä mietintätaukoja. Sisko sanoi, että nyt hän keittää mulle kahvin. Oli se moista ennenkin ehdotellut, vaikka itsekin on enemmän teenaisia. Sanoi, että en ole vain maistanut kunnon kahvia. Tällä kertaa en laittanut vastaan.

Sisko laittoi mutteripannun tulille, kuumensi soijamaidon vatkaten liedellä ja valmisti mulle ison mukillisen vasta-alkajien kahvia. Sekoitti mukaan raakakaakaota, kardemummaa sekä kanelia ja antoi mukin asetteineen mulle kämmenelle. Maistoin ensimmäisen kulauksen ja maitovaahto piirsi hennot maitoviikset ylähuuleen. Kaikki taisi olla kohdillaan; tilanne, paikka, muki, maitovaahto ja kahvipavut. Juoma oli syntisen hyvää.

Ja mitä tapahtuikaan jossain puolessa välillä isoa kupillista! Pirteys jysähti takaraivoon terävästi, mutta lempeästi. Jösses, mä pystyin muodostaa kokonaisia lauseita ilman, että sisko joutui avittaa kadonneiden sanojen haussa. Mietin silmät päässä seisoen, miten tällainen kama voi olla laillista.

Tuon marraskuisen jysähdysen jälkeen mä kannoin roposiani kahviloihin. Olin kuin alkoholiin hullaantunut helluntailainen. En tiennyt uudesta paheestani mitään, joten riehakkaana kokeilin kaikkea. Huomasin ensin pitäväni makeammista juomasekoituksista siirappeineen, mutta päätyväni kokeilu kokeilulta kohti syvänpaahteista makua.

Joululahjaksi sain paheisiin johdattelevalta siskoltani oman mutteripannun ja ryhdyin kokeilemaan kotibaristataitojani. Hifistelin kahvipavuilla ja hioin maidonvaahdotustaktiikkaani. Sittemmin kahvista on tullut mulle nautinto, jota ilman voin olla, mutta joka tekee lapsen päiväuniajasta ja jälkiruuasta kupillisen verran parempaa.

Paheiden määrä taitaa olla vakio. Mutsidututtani luovuin kreisibailaajaelämäni paheista ja löysin tilalle kahvin.

Jaa: