Riittävien yöunien, spontaanien viikonloppureissujen, kuplivien päiväkuohareiden ja raukeiden sunnuntaiaamujen lisäksi nainen joutuu uhrata äitiyden alttarille lähes koko vartalonsa.

Aivot. Järjellistä ja loogista toimintaa havaittu viimeksi toukokuussa 2011.
Hiukset. Parin kuukauden ajan Minimen syntymän jälkeen sain laukata kaduilla raskauden aikana kiiltoa ja paksuutta keränneet hiukset hulmuten. Sitten harjaan alkoi jäädä tukoittain hiuksia, viemärit tukkeutuivat suortuvista, lakanat saivat yön aikana karvapeitteen ja irrallisia rastoittuneita hiuspaakkuja alkoi löytyä Minimen suusta, pyykkikoneesta, ruuasta, kengistä ja sohvien alta.
Olinhan mä kuullut stooreja, joissa naiset kaljuuntuvat imetyksen aikana. Hiukset ovat lähteneet omalta äidiltäni, ystävien äideiltä ja tutuilta lapsiperheellisiltä mutseilta. Silti pidin tarinoita vain urbaanilegendoina, joilla äitilandian ulkopuolisia pelotellaan.
Nyt ohimolla on kaljut läikät ja poninhäntä on vaihtunut hiirenhännäksi. Hain paniikissa apteekista sikakallista Priorinia, jota olen nyt napsinut vajaan kuukauden ajan. Enää hiuksia ei lähde jättitupoittain, mutta luulen sen johtuvan kapseleita enemmän siitä, että päässä ei yksinkertaisesti ole enää niin paljoa hiuksia, joita lähteä.

Rinnat. Tämän mahdollisuuden halusin sulkea kokonaan mielestäni pois. Jos 28 vuoden ajan on saanut ennaltaehkäistyä vauriot panostamalla kunnolla tukeviin rintaliiveihin, eihän nytkään voi olla hätää, kun kannattamia pitää yllään maitotulvavaaran takia myös öisin. Niin varmaan. Jo kahden kuukauden imetyksen jälkeen aloin huomata, että pillimehupurkkeina toimiminen jättää jälkensä tisseihin. Mussa roikkuu kaksi tyhjiin ryystettyä trippipurkkia.

Vatsa. Geenien perusteella vatsani kuuluisi olla raskauden jäljiltä kuin kyntöpelto. Ihooni ei kuitenkaan piirtynyt ainuttakaan raskausarpea. Minimen aikaisella syntymällä saattaa olla tekemistä vatsanahan kestävyyden kanssa, mutta minä uskon myös kookosöljyn taikaan. Hieroin öljyä iholleni lähes joka ilta suihkun jälkeen siitä lähtien kun kusitikku yllätti. Siitä tuli kiva mun ja vauvan välinen iltarutiini, jota jopa huomasin kaipaavani synnytyksen jälkeen.
Eipä möhö missään rantaesittelykunnossa silti ole. Raskauskilot jäivät kahta lukuun ottamatta synnytyssaliin, mutta roikkuva vatsanahka jäi. Ja se on sen verran iso jööti, että painaa takuulla enemmän kuin kaksi kiloa. Sain sujahdettua iisisti heti laitokselta paluun jälkeen farkkuihini, mutta vyötärön yli tursuaa mahaa niin kuin pullataikinaa kulhon reunan yli.

Vauvan pään kokoisten korvapuustien syömisellä ei ole osuutta asiaan.

Down there. Mä luulen, että parhaiten ehkäisyvalistus menisi tyttöteineille perille, jos kerrottaisiin, että synnytyksessä väliliha saattaa revetä jopa peräsuoleen asti, jolloin pahimmassa tapauksessa menetät ulosteenpidätyskyvyn loppuelämäksesi.

Mä olin jo raskaana, kun tämän kuulin, joten päätin, että yksi housuihinsa paskova meidän perheessä riittää. Kun sain tietää Weledan synnytykseen valmistautumisöljystä, hankin heti sellaisen itselleni. Öljyä hierotaan välilihaan (siinäpä vaikka kiva yhteinen iltapuhde miehen kanssa, aiettä!) lisäämään sidekudoksen elastisuutta ja verenkiertoa. Tököttiä saa kuitenkin käyttää vasta raskausviikosta 34 eteenpäin, joten niillä viikoilla syntyneen Minimen takia testiaikana jäi kovin lyhyeksi.
En tiedä olisiko episiotomialta vältytty, jos olisin ehtinyt läträtä öljyllä enemmän. Laitoin öljyn eteenpäin raskaana olevalle kaverilleni, jonka testituloksia odotetaan saapuvaksi lähiviikkoina.

Oli miten oli, jälkitarkastuksessa sain kuulla jotain, mitä yksikään nainen ei halua siinä tilanteessa kuulla. ”Sä voisit vähän harjoittaa lantionpohjalihaksia.” Vuosien pilateksen tulos valahti ulos samasta reiästä kuin vauvakin. Ja lääkärikin sen heti käsikopelolla huomaa. Ei hemmetti, nyt heti parit lihassupistussarjat! Niitähän on niin helppo tehdä vaikka liikennevaloissa, ruuhkabussissa tai imettäessä. Viimeistään kymmenenteen toistoon päästessäni olen kuitenkin jo unohtanut koko jutun ja alkanut touhuta jotain muuta.

Salilla voin tehdä lihaksia tohkeissani tuntitolkulla, mutta lantionpohjalihasten näkymätön jumppaaminen ei saa pidettyä mielenkiintoani yllä. Olisipa jollain salilla bodypumpin ja spinningin lisäksi viikko-ohjelmassa myös lantionpohjalihasjumppa. Siellä salillinen naisia ähkisi keskittynyt ilme kasvoillaan ja minäkin muistaisin tehdä toistot loppuun ohjaajan piiskatessa sanoilla toistoihin syvyyttä.
Selkä. Hieroja sanoi oho. Se kai riittää kuvaamaan, miten jumiin selkänsä voi kuusikiloisen sätkivän kahvakuulan kanssa saada.
Jalat. Mikähän biologinen logiikka mahtaa olla kyseessä, kun naisen jalat kasvavat raskauden aikana? Isommat räpylät auttavat, kun on enemmän taakkaa kannettavana? Kuulin, että joillakin jalka kasvaa numerolla jokaisen raskauden aikana. Siinä tapauksessa seuraava raskaus pakottaisi minut samalle kenkähyllylle miesten ja transujen kanssa.

No onhan sit tietty aina noi kumpparit.
Jaa: