Tein hiljan netissä ammatillisen persoonallisuustestin. Käsittääkseni tuo testi perustuu Myers-Briggsin psykologiseen tyyppi-indikaattoriin, joka kuvaa ihmisen persoonallisuutta neljän ulottuvuuden kautta. Testin tarkoituksena on siis saada testin tekijä näkemään paremmin vahvuutensa työmarkkinoilla ja tätä kautta mahdollistaa uraminän henkistä kasvua. Jokaisessa persoonatyypissä kun on huonojen puolien lisäksi vahvuutensa.

Tänään aloin miettiä, voisiko tuon testin tuloksia soveltaa myös vanhemmuuteen. Seisoin illalla kylppärin nurkassa hiuksiani pesten. Lattia oli täynnä kylpyleluja ja molemmat lapset leikkivät jaloissani siinä vajaan neliön tilassa. Ahdisti. Ahdisti se, että olin ollut koko päivän kolmistaan lasten kanssa ja olin aivan loppuunkaluttu ja kaikkeni antanut. Ahdisti se, miten voin saada itseni välillä niin finaaliin vain siitä, että olen ainoana aikuisena omien ihanien lasteni kanssa yhden hiton päivän. Miten ne muut jaksaa! Jotkut päivästä toiseen ilman toisen vanhemman tukea ja apua.

Ja siinä töniessäni varpaillani kylpylelujen keskelle vähän enemmän tilaa, mieleeni tuli tuo persoonallisuustesti. Sen mukaan olen harkitseva ja järjestelmällinen, eli pidän selvästä, suunnitellusta, organisoidusta ja täsmällisestä elämäntavasta. Tunnistan siitä itseni. Välillä toivoisin olevani enemmän oma vastakohtani, eli joustava ja spontaani, mutta kun en vain ole. Silti mut yllätti se, että testin mukaan en tosiaankaan ole spontaani. Vastausteni perusteella en sitten yhtään.

Minkälainen vanhempi on sitten tyyppi, joka pitää selvästä, suunnitellusta, organisoidusta ja täsmällisestä elämäntavasta? No se on vanhempi, joka on hyvä luomaan rutiinit ja joka hanskaa niin viikkoaikataulupalapelit kuin vaateinventaariot. Mutta muutenhan persoonaltaan harkitseva vanhempi on tulossa hulluksi koko ajan. Onhan hän joutunut jotenkin keskelle elämäntilannetta, joka sotii kaikilla tavoin vastoin hänen persoonaansa ja mukavuusaluettaan.

Pikkulasten kanssa elämä on spontaania kaaosta, joustoa suuntaan ja toiseen, yllättäviä käänteitä. Sotkua, epäjärjestystä ja pikkumuuttujia. Kokonaisuutena mä toki nautin lapsiperhe-elämästä ja olen vähän pakon edessä oppinut nauttimaan myös siitä, että juuri mikään ei koskaan mene niin kuin on ajatellut. Yllätyksellisyyttä elämään! Mutta se kaikki vaatii multa hurjasti työtä, puskemista vastaan jotain, mikä tuntuisi itselleni luontevammalta.

Tämän ymmärtäminen siellä suihkunurkassa sampoot päässä oli huojentavaa. Spontaanit tyypit jaksavat vanhemmuutta niin paljon paremmin kuin minä, koska se on heille tuolta persoonallisuusosiltaan luontevaa. Se ei vaadi heiltä niin paljon kuin minulta, ja luultavasti lapsenomainen spontaanius ja epäjärjestelmällisyys tulee heiltä ihan luonnostaan. Se ei kuluta heitä yhtä maksimaalisesti kuin minua.

Mietitäänpä esimerkiksi persoonallisuustestin toista vastaparia, ekstroverttia ja introverttia. Mä olen testin mukaan ekstrovertti, eli nautin ihmisten seurasta ja olen ulospäinsuuntautunut. Introvertti taas viihtyy paremmin omassa ajatusmaailmassaan ja tarvitsee yksinoloa levätäkseen sekä kerätäkseen voimia. Mä nautin ja saan energiaa toisista ihmisistä sekä heidän kohtaamisistaan – suorastaan tarvitsen sitä elääkseni. Mutta introvertti taas kokee samanlaiset sosiaaliset kanssakäymiset voimaa vievinä ja kuluttavina.

Introvertti voi oppia jossain määrin nauttimaankin sosiaalisista kanssakäymisistä, mutta se vie kuitenkin häneltä aina paljon enemmän voimia kuin minulta, joka olen siellä ihmisten keskellä imemässä energiaa itseeni. Sama juttu harkitsevan vanhemman kanssa verrattuna spontaaniin vanhempaan. Voin oppia nauttimaan kaaoksesta ympärilläni, mutta koskaan en tule saamaan siitä voimaa, päinvastoin.

On mielenkiintoista, että en ole koskaan kokenut harkitsevuutta ongelmaksi työssäni, vaikka työskentelenkin luovalla alalla, joka tunnetusti on spontaaneja taiteilijasieluja täynnä. Enemmänkin se on ollut vahvuuteni, sillä hoidan luovatkin projektit kirjanpitäjän tarkkuudella ja varmuudella – ja vedän tarvittaessa mukanani myös ne epäjärjestelmälliset kollegat. Kaverisuhteissakaan tästä ei ole tullut konfliktia. Mulla on ystäviä, joiden spontaaniudesta nautin ja joiden sekopäisen epäjärjestelmällinen elämä tuo ihanaa tuulahdusta omaan elinpiiriini. Kämppiksinä olisimme varmasti fiasko, mutta ystävinä täydennämme toisiamme.

Jännää on myös se, että persoonallisuustestin muiden osasten tulokset voisi keittiöpsykologitaitojeni mukaan yhdistää juurikin mutkattomaan ja helposti soljuvaan vanhemmuuteen. Olen sosiaalisista kanssakäymisistä nauttiva ekstrovertti, joka intuitiivisena etsii mahdollisuuksia ja lisäksi aistii helposti muiden tunteet ja on empaattinen.

Mutta vanhemmuus on jotain niin kokonaisvaltaista, että se ei riitä. Se vahvasti esille nouseva harkitseva persoonaosanen minussa on tästä ympärilläni olevasta hallitsemattomuudesta välillä totaalisen loppu.

Jaa: